Kulttuuri    |   Kirja-arvostelu

Näin ei enää 2010-luvulla onneksi kirjoitettaisi – Ben Bovan 20 vuotta sitten kirjoittama tieteisromaani henkii mennyttä maailmaa

Ben Bovan tieteisromaani henkii mennyttä maailmaa.

Fantasia

Ben Bova: Kuunnousu (Moonrise). Suom. Laura Kataja. Aviador. 565 s.

Kirjana Kuun­nousu on monella tapaa mennyttä maailmaa henkivä tieteis­romaani. Ensinnäkin se on alun perin vuodelta 1996. Toiseksi se kertoo Kuun asuttamisesta. Avaruuden valloitus oli science fictionin suosikkiaiheita 1950-luvulla. Vaikkei aihe ole missään vaiheessa kokonaan kadonnut, se ei ollut erityisen pinnalla sen enempää 20 vuotta sitten kuin nykyään.

Kuunnousu on yhdysvaltalaisen tunnetun ja tuotteliaan tieteiskirjailijan Ben Bovan (s. 1932) ensimmäinen suomennettu romaani. Teoksen ytimessä on perhe, joka hallitsee Masterson Aerospace -nimistä yritystä. Ja myös kamppailee vallasta keskenään kahden sukupolven ajan. Keskushahmolla Joanna Mastersonilla on kaksi poikaa: Vanhempi Greg yrityksen omistajan kanssa ja nuorempi Doug toisen miehensä kanssa. Tarina alkaa patriarkka Mastersonin epäselvästä kuolemasta.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Sukuriidassa on aitoa shakespearelaista draamaa. Äiti Joanna yrittää pysyä puolueettomana kahden riitaisan poikansa välissä. Greg haluaisi lopettaa yrityksen ylläpitämän kuutukikohdan. Doug taas näkee, että ihmis­kunnan tulevaisuus on avaruuden valloittamisessa.

Hyvin amerikkalaiseksi kirjan tekee kapitalismin ja avaruuden valloittamisen ideologian risti­veto. Kuutukikohtaa ollaan koko ajan lakkauttamassa kannattamattomana, mutta Dougilla on ideoita, kuinka Kuussa voitaisiin valmistaa halvalla vallankumouksellisia tuotteita nanoteknologian avulla. Toisaalta selvästi rahaa tärkempää Dougille on usko siihen, että ihmiskunta tuhoutuu, ellei se pääse levittäytymään avaruuteen. Kuten monissa yhdysvaltalaisissa tieteisromaaneissa, Kuunnousussa on kelpo ropaus amerikkalaista rajaseudun romantiikkaa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Ben Bova asettaa vastakkain kaksi ihmiskunnan tendenssiä. Samaan aikaan kuin Doug ystävineen visioi ihmiskunnalle tulevaisuutta avaruudessa uuden teknologian avulla, Maan päällä Uusi moraali -niminen konservatiivinen liike haluaa kieltää avaruuden valloittamiselle välttämättömän nanoteknologian, kuten muutkin syntiset asiat.

Edistyksen ja konservatismin hännänvedon suhteen teos ei ole vanhentunut.

Sen sijaan yksi seikka pistää silmään. Vaikka teoksessa on useita voimakkaita naisia, tämä on vahvasti uudisraivaajamiesten romaani. Naiset nähdään ennen kaikkea miehisen seksuaalisen halun kautta. Tämä kiusaa jo alussa, ja kun tapa jatkuu koko 565-sivuisen romaanin ajan, se alkaa lopulta häiritä todella.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Näin ei enää 2010-luvulla onneksi kirjoitettaisi.

Ben Bovan romaani ei hätkäytä kaunokirjallisilla arvoillaan, mutta se on aihepiirinsä kiintoisa myöhäinen edustaja.

Teoksen suurin arvo lienee siinä, että se uskoo ihmiskunnan pystyvän avaruuden valloitukseen rajallisuudestaan ja yleisestä sekoilustaan huolimatta.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Autoista tuli niin hyviä, että kuljettajien ajotaidot romahtivat – tämä perusasia unohtuu monelta ja talvella sen kuulee lähes joka risteyksessä

    2. 2

      Jussi Halla-aho: Twitter-tilini on lukittu

    3. 3

      Nämä sanat kannattaisi sanoa monelle vanhemmalle, vaikka minut ne saivatkin itkemään

    4. 4

      Oulun imaamilla on vahva viesti seksuaalirikoksista epäillyille miehille: ”Te olette leimanneet koko muslimiyhteisön”

    5. 5

      Lumimyräkkä sotkee torstaina Etelä-Suomen liikenteen, Finnair peruu yli 40 lentoa – Tieliikennekeskus: Pysykää kotona, jos mahdollista

    6. 6

      ”Se on täysin seko­päistä” – Ruotsalaiset hullaannuttanut huuli­täytetrendi leviää myös Suomessa, eikä toimintaa valvo kukaan

      Tilaajille
    7. 7

      Vierailimme Saariselän luksus­loma­kylässä, jossa yöpyvät Hollywood-tähdet – Omistaja Jussi Eiramo kertoo HS:lle, miksi hän maksoi ”muutaman miljoonan” rakentaakseen nykytaide­gallerian keskelle korpea

      Tilaajille
    8. 8

      Helsingin liikenne takkuaa torstaina: Junia peruttu, kaikkia katuja ei mitenkään ehditä aurata – ”Vähän realismia toivoisin”

    9. 9

      Useita lentoja peruttu lumisateen takia Arlandan lentokentällä Ruotsissa – Kentällä jumissa olevan Annele Apajakarin mukaan pohjoismaalaiset ovat ottaneet tilanteen rauhallisesti

    10. 10

      Netissä leviää viraali teoria, jonka mukaan yksi perhepizza on enemmän kuin kaksi normaalia – Testasimme, voiko järjetön väite pitää paikkansa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä sanat kannattaisi sanoa monelle vanhemmalle, vaikka minut ne saivatkin itkemään

    2. 2

      Autoista tuli niin hyviä, että kuljettajien ajotaidot romahtivat – tämä perusasia unohtuu monelta ja talvella sen kuulee lähes joka risteyksessä

    3. 3

      Netissä leviää viraali teoria, jonka mukaan yksi perhepizza on enemmän kuin kaksi normaalia – Testasimme, voiko järjetön väite pitää paikkansa

    4. 4

      ”Se on täysin seko­päistä” – Ruotsalaiset hullaannuttanut huuli­täytetrendi leviää myös Suomessa, eikä toimintaa valvo kukaan

      Tilaajille
    5. 5

      New Yorkin rotat puolustavat reviiriään vimmatusti – Maailman vallannut jyrsijä yllättää yhä tutkijat käytöksellään

    6. 6

      Lumimyräkkä sotkee torstaina Etelä-Suomen liikenteen, Finnair peruu yli 40 lentoa – Tieliikennekeskus: Pysykää kotona, jos mahdollista

    7. 7

      Asukas jonotti edullista kotia hyvällä paikalla 27 vuoden ajan – Vain sinnikkäimmät saivat asumisoikeus­asunnon Kalasataman kupeesta

    8. 8

      Vuosikausia odotettu suomalainen suurelokuva Iron Sky 2 on valtava pettymys – ”Aivan hirveän huono elokuva”, kirjoittaa HS:n elokuvakriitikko yhden tähden arviossaan

    9. 9

      Vierailimme Saariselän luksus­loma­kylässä, jossa yöpyvät Hollywood-tähdet – Omistaja Jussi Eiramo kertoo HS:lle, miksi hän maksoi ”muutaman miljoonan” rakentaakseen nykytaide­gallerian keskelle korpea

      Tilaajille
    10. 10

      Luottohäiriön siemen kylvetään jo lapsena – Fiksuun rahan­käyttöön täytyy kasvattaa, ja näillä viidellä ohjeella se onnistuu

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vuosaarelaisen kaunottaren turhamaisuus pöyristyttää ihmisiä – Mutta lopulta he itkevät, sillä Jasmin Koskirannan tarina onkin suurempi

      Tilaajille
    2. 2

      Tämä tanskalainen vodkamainos on nyt paras asia internetissä, koska pääosassa on absurdein suomalainen dialogi koskaan – kysyimme tekijöiltä, mitä heidän päässään liikkuu

    3. 3

      Keksijänero loi miljardituotteen ja joutui tyttärensä syrjäyttämäksi – Suomalaista Polaria ja sen perustajan traagista kohtaloa ympäröi hiljaisuuden muuri

      Tilaajille
    4. 4

      Vuoden paras Fingerpori -äänestys keräsi yli 23 000 ääntä – ”Hieno valinta”, toteaa Pertti Jarla yleisön suosikista ja paljastaa omansa

    5. 5

      Radikaalit pääsivät niskan päälle perussuomalaisten nuorisojärjestössä – suljetulla keskustelupalstalla julistetaan rotuoppia ja haukutaan Halla-ahoa

      Tilaajille
    6. 6

      Nämä sanat kannattaisi sanoa monelle vanhemmalle, vaikka minut ne saivatkin itkemään

    7. 7

      Sähköhammasharjakin voi jättää hampaat likaisiksi – yleinen harjaustekniikka pilaa koko sähköharjan idean, sanoo asiantuntija

    8. 8

      Kirkon perustuksista kaivettiin kyynärän mittainen kuparikapseli Vantaalla – Sisältä löytyi viesti menneisyydestä

    9. 9

      Miksi suomalaismiehet hakevat puolisonsa Aasiasta? Tästä kertoo Ylen Tuontirakkautta-sarja, joka suututti osallistujapariskunnan

    10. 10

      Jokin voimakas lähde lähettää arvoituksellisia radiosignaaleja kaukaa avaruudesta, sanovat tähtitieteilijät

    11. Näytä lisää