Kulttuuri

Poptaiteen ikoni saapuu kesällä Tampereelle – Maailman suurimmassa Andy Warhol -julistenäyttelyssä ovat esillä Marilyn ja Campbellin purkit

Tampere-talon näyttelyn suunnittelu on vielä kesken, mutta ”peruspönötysnäyttelyä” ei olla tekemässä, kertoo Tampere-talon viestintäpäällikkö.

Maailman suurin Andy Warhol -julistenäyttely avautuu Tampere-talossa 18. kesäkuuta.

Ja kyllä: Mukana ovat tietenkin myös Marilyn Monroe ja Campbellin tomaattipurkit.

Andy Warhol (1928–1987) Posters -näyttelyn 120 kehystetyn ja museolaatuisen alkuperäisjulisteen joukossa on monta ikonista teosta, mutta myös harvinaisempia herkkuja, kuten keräilyesineitä ja esimerkiksi Warholin suunnittelemia tapetteja.

Moni­puolisen taiteili­jan näytte­lyssä näh­dään myös kirjojen, lehtien ja äänit­teiden kansia sekä kymmeniä Warholin julkai­seman Interview-lehden numeroita.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Tampere-talon näyttelyssä ei nähdä Andy Warholin alkuperäisiä taideteoksia, kuten esimerkiksi Sara Hildénin museossa viisi vuotta sitten. Mukana on kuitenkin arvokkaita yksittäisiä julisteita.

Jäljentämiseen ja toistoon perustuvassa poptaiteessa myös kopioiden voidaan ajatella olevan yhtä aitoa taidetta kuin alkuperäisten töiden.

”Andy Warhol tulosti taidegallerioiden pyynnöstä omia töitään 1960-luvulta lähtien”, Tampere-talon viestintäpäällikkö Jaani Haapasalo kertoo.

”Warhol on itse sanonut, että hänen töissään ei ole mitään syvällistä”, hän jatkaa.

Andy Warhol on aina ajankohtainen taiteilija, ikoni, joka liikkui suvereenisti eri taiteenlajien välillä, tunsi muusikoita ja muun muassa teki levykansia ja tuotti Velvet Underground -yhtyeen musiikkia.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Tämä aika janoaa provokaatiota ja sitä, että valtaapitäviä vaaditaan tilille teoistaan”, Haapasalo sanoo.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Tampere-talon näyttelystä rakennetaankin moniaistillinen kokonaisuus, jossa visuaalisuus ja musiikki kulkevat rinta rinnan.

Näyttelyn suunnittelu on vielä kesken, mutta toiveena on, että siellä saataisiin soittaa esimerkiksi Velvet Undergroundin ja Mick Jaggerin musiikkia.

”Emme halua tehdä peruspönötysnäyttelyä. Täällä saa musiikki soida, ja toivottavasti syntyy riehakastakin tunnelmaa”, Haapasalo sanoo.

Haapasalo kertoo itse odottavansa näkevänsä erityisesti Andy Warholin omakuvan.

”Omakuva tuntuu hänen henkilökohtaisimmalta työltään Se on vähän suttuinen, eikä hän ehkä ole siinä parhaimmillaan. Warhol on aina sanonut olevansa pinnallinen ihminen eikä tehnyt itsestään suurta taiteilijaa. Onkin mielenkiintoista nähdä, miten hän on nähnyt itsensä”, Haapasalo sanoo.

Teokset ovat lainassa Museum für Kunst und Gewerbe Hamburg taideteollisuusmuseosta.

Andy Warhol (1928–1987) Posters Tampere-talossa 18.6.–25.8.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Selvitys paljasti lohduttoman tilanteen: Tuhansien Helsingin seudun talojen jätevedet valuvat suoraan luontoon

    2. 2

      Venäjä aloitti jo hiostamisen – Kremlissä on ehkä laskelmoitu, että kiltti Suomi saadaan vetämään Venäjän vankkureita

    3. 3

      Vauraaksi mielletyssä Töölössä yli puolet ihmisistä asuu vuokralla – HS kertoo, minne vuokra- ja omistus­asunnot kasautuvat ja paljastaa, miten naapurissasi asutaan

      Tilaajille
    4. 4

      Sadattuhannet suomalaiset kärsivät pakon­omaisen virtsaamisen tarpeesta, ja ihminen voi myös ehdollistaa itsensä pissahätään – Apu saattaa löytyä elin­tapojen muutoksesta

      Tilaajille
    5. 5

      Presidentti Niinistö HS:lle: USA:n varapresidentti Pence antoi kylmää kyytiä eurooppalaisille liittolaisille Münchenissä – presidentti nostaa esille kolme kipukohtaa

    6. 6

      Vuoden urheilija vuonna 2019 on jo valittu

    7. 7

      Sähköautojen yleistyminen ei synnytä Suomeen energiapulaa – "Tilanne on aika paljon erilainen kuin vaikkapa Keski-Euroopassa”

    8. 8

      ”Olen tehnyt paljon väärää, maannut avio­miesten ja perheen­isien kanssa” – Pienessä suomalais­kaupungissa asuu entinen prostituoitu ja ihmis­kaupan uhri

      Tilaajille
    9. 9

      Oikeusoppineet joutuivat useiden kärki­poliitikkojen höykytettäväksi – ”Tämä on poikkeuksellista”, sanoo professori Martin Scheinin

    10. 10

      Vladimir Putin heitteli judon olympiavoittajaa ja loukkasi sormensa – naisjudokan kanssa selvästi tiukempaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Olen tehnyt paljon väärää, maannut avio­miesten ja perheen­isien kanssa” – Pienessä suomalais­kaupungissa asuu entinen prostituoitu ja ihmis­kaupan uhri

      Tilaajille
    2. 2

      Suomen ”sorvi ei pyöri”, kun helsinkiläiset juoksevat toistensa järjestämissä seminaareissa – Muu maa elättää etelää, sanoo vaasalainen miljonääri

      Tilaajille
    3. 3

      Vanhuus on rikos, ja siitä mummia nyt rangaistaan

    4. 4

      Stella Karlsson hankki purkukuntoiseksi tuomitun talon ja asuu siinä ilman suihkua ja sisävessaa – ”Menoni ovat pienet enkä joudu elämään yli varojeni”

      Tilaajille
    5. 5

      ”Autot kuuluvat teille”, julistaa kokoomuksen Orpo tienvarsi­taulussa – HS kysyi, mitä mainos tarkoittaa

    6. 6

      Itkuinen perheenäiti pakkasi lapset ja tavarat Seppo Ylösen autoon, ja matka poliisien suojaamaan turva­kotiin alkoi – Taksin­kuljettajia koulutetaan kohtaamaan perhe­väkivaltaa

      Tilaajille
    7. 7

      Himoksella lasketellessa kuollut 15-vuotias oli rippileirillä Paraisilta – putosi kirkkoherran mukaan jyrkästä kohdasta

    8. 8

      Joutuuko perillinen hoitamaan vihaamansa vainajan kuolinpesän? Velvollisuudelta välttyy vain täysin välinpitämätön

    9. 9

      Oikeusoppineet joutuivat useiden kärki­poliitikkojen höykytettäväksi – ”Tämä on poikkeuksellista”, sanoo professori Martin Scheinin

    10. 10

      Nimi tekee kenraalin – ja siksi yksi ehdokas on yli muiden, kun valitaan Puolustusvoimien komentaja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Karski moottoripyörämies lähestyi minua parkkipaikalla eikä jättänyt perääntymiselle tilaa – hetken päästä seisoimme vaiti ja näin, millainen voima piilee eläimessä

    2. 2

      Sofia Pahtela aloitti työt bussikuskina maanantaina ja nousi heti ilmiöksi – Selitys on yksinkertainen

    3. 3

      Olli Lindholmista kirjan tehnyt Arno Kotro kertoo Lindholmin olleen perillä terveysongelmistaan vuonna 2017: ”Hän tiesi elävänsä veitsenterällä”

    4. 4

      Lauri Markkasesta voi tulla kaikkien aikojen suomalais­urheilija – HS:n erikois­artikkeli näyttää, mikä tekee nuoresta kori­palloilijasta niin poikkeuksellisen

    5. 5

      Kolmen metrin pudotuksesta jäi muistoksi rollaattori, jonka vauhti vain kiihtyy – Kirsti Paakkanen täyttää 90 vuotta ja muuttaa 300-neliöiseen makuuhuoneeseen

      Tilaajille
    6. 6

      Miksi Pohjois-Suomessa on paljon enemmän rivoja paikannimiä kuin etelässä? Vittulampien ja Paskaperien taustalla on monia hyviä syitä

    7. 7

      Yö-yhtyeen solisti Olli Lindholm, 54, on kuollut – Yhtye vahvisti syyksi sairauskohtauksen

    8. 8

      Ostaja löi sokkona pöytään voittavan tarjouksen Kivihaan 100-vuotiaasta puutalosta – Kohta alkoi kaduttaa

    9. 9

      Teemu ja Sirpa Selänne kohahduttivat ystävyyssäännöllä ja paljastivat erikoisen ilmiön – miehen ja naisen välinen ystävyys ei ole aivan yksinkertaista, kertoi tuhat lukijaa

      Tilaajille
    10. 10

      ”Koen elämäni menneen hukkaan” – Lasten saamista katuvat naiset piilottavat ajatuksensa jopa puolisoiltaan

    11. Näytä lisää