Kulttuuri    |   Konserttiarvostelu

Maagisen taiturillinen Anu Komsi huhuili ja huokaili lähes tunnin Morton Feldmanin ja Samuel Beckettin yhteisteoksessa

Feldman oli 1900-luvun omaperäisimpiä säveltäjiä.

Klassinen. Helsingin kaupunginorkesteri Musiikkitalossa. Dima Slobodeniouk, kapellimestari, Anu Komsi, sopraano. – Mozart, Feldman.

Yhdysvaltalainen Morton Feldman (1926–1987) oli 1900-luvun omaperäisimpiä säveltäjiä. Itseoppinut Feldman jäi elinaikanaan vaille tunnustusta ja menestystä, mutta kuoleman jälkeen hänen hiljaista musiikkiaan on alettu arvostaa yhä enemmän.

Feldman koki olevansa täysin eristetty ja yksinäinen. ”Minulla ei ole koskaan ollut yleisöä, joten minulla ei ollut mitään menetettävää”, hän totesi kerran.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

1950- ja 1960-luvuilla Feldmanilla oli kuitenkin paljon ystäviä New Yorkin koulun maalareiden parissa. Philip Guston oli heistä tärkein. Gustonin ja myös Mark Rothkon abstrakti ekpressionismi inspiroi Feldmania hänen omaan kevyeen ja hienovaraiseen sävellystyyliinsä. Hän halusi tavoittaa musiikissaan saman ”pysähtyneisyyden tilan”, jonka hän löysi Gustonin ja Rothkon maalauksista.

Suuri yksinäisyyden ja melankolian tunne hallitsee Feldmanin 55-minuuttista monodraamaa Neither. Se perustuu Samuel Becketin samannimiseen, sisäänpäinkääntyneeseen runoon, joka tuntuu pyörivän paikallaan sisään- ja uloshengityksen aaltoilevaan tahtiin.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Dima Slobodenioukin johtama HKO maalasi aluksi avaran, rajattomalta vaikuttavan hämyisen ja hiljaisen sointipinnan, jonka keskellä, orkesterin takana laulava, maagisen taiturillinen Anu Komsi huhuili ja huokaili kuin yksinäinen korkeaääninen lintu jostain kaukaisuudesta.

Neither ei kuulu Feldmanin hiljaisimpiin teoksiin, sillä sopraanon valituksesta kasvoi pikkuhiljaa noin 30 minuutin jälkeen emotionaalisesti tihentyvä vokaalinen nousu vokaliiseineen ja tuskaisine hätähuutoineen. Samalla orkesterista purkautui eksistentiaalista kauhua ja mustaa murhetta.

Neither-teoksen orkesterimusiikki rakentuu pienistä soluista, joista syntyy pienin muunnoksin salaperäisesti sykkivä, väreilevä ja kimmeltävä, elävä organismi – jonka voi rinnastaa Gustonin abstrakteihin maalauksiin.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Sointivärien salaperäinen kaleidoskooppi oli kiehtovaa. Eri soitinryhmien yksinkertaiset motiivikulut vaihtelivat pehmeiden, aina eri tavoin sekoitettujen yhteissointien kanssa. Lyömäsoittimilla oli tärkeä rooli tässä sointimagiassa, ja niiden kajahdukset ja sykähdykset loivat heijastavaa kaikupohjaa huimissa korkeuksissa liitelevällä sopraanoäänelle.

Neither pakotti yleisön terävöittämään kuuloaan, jotta se havaitsisi kaikki minimaaliset soivat tapahtumat. Se maksoi vaivan. Feldmanin teoksen surullinen yksinäisyyden tunne piti suggestiivisesti vallassaan.

Avausnumero, Mozartin sinfonia nro 38 D-duuri (Prahalainen) oli dramaattisessa aktiivisuudessaan ja vauhdikkuudessa täysi vastakohta Feldmanin teoksen pysähtyneelle ja abstraktille melankolialle.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      IS: Antti Rinne menetti sairauden vuoksi liikuntakykynsä – artikkelin yhteydessä ollut lääkärintodistus herätti ihmetystä

    2. 2

      Thaimaan rinnalle on noussut takuulämmin, monipuolinen ja melko edullinen lomakohde, jonne kaikki tuntuvat nyt matkaavan

    3. 3

      Keihäänheittäjä Jarkko Kinnunen, 48, on kuollut

    4. 4

      ”Pesulla käyn milloin missäkin” – Riitta-Liisa Tauriainen muutti syvimpään Lappiin, ja 12 neliön koti on oikeasti peräkärry

      Tilaajille
    5. 5

      Oikeustieteilijät kehuvat perustuslakivaliokunnan sote-lausuntoa ja ihmettelevät hallituksen jääräpäisyyttä

    6. 6

      Kolmilapsinen helsinkiläisperhe päätti siirtää ruokaostokset verkkoon, eikä arki enää ollut entisensä – näin rahankulutus muuttui

      Tilaajille
    7. 7

      Toistuvat rahanpesuepäilyt koettelevat pankkeja, mutta Virolle ne ovat vieläkin kovempi kolaus

    8. 8

      Kerttu Niskanen jää sivuun sunnuntain parisprintistä sairastumisen vuoksi – tilalle nousee Anne Kyllönen

    9. 9

      Politiikan kulisseissa on käyty jo pitkään näkymätöntä taistelua: Valinta tunnin junan ja Lentoradan välillä määrää Suomen kasvun suunnan vuosikymmeniksi

    10. 10

      Kahdella Supon toiminnan laillisuutta valvoneella on itsellään virka suojelupoliisissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Thaimaan rinnalle on noussut takuulämmin, monipuolinen ja melko edullinen lomakohde, jonne kaikki tuntuvat nyt matkaavan

    2. 2

      IS: Antti Rinne menetti sairauden vuoksi liikuntakykynsä – artikkelin yhteydessä ollut lääkärintodistus herätti ihmetystä

    3. 3

      ”Pesulla käyn milloin missäkin” – Riitta-Liisa Tauriainen muutti syvimpään Lappiin, ja 12 neliön koti on oikeasti peräkärry

      Tilaajille
    4. 4

      ”Luulin sitä vitsiksi” – Tanska alkaa eristää karkotuspäätöksen saaneita ulkomaalaisia viruskokeisiin erikoistuneelle pikkusaarelle

      Tilaajille
    5. 5

      Venäläiset hävittivät kaiken eteensä tulevan nykyisen Vantaan alueella 300 vuotta sitten – Keskeltä liikenteen melua löytyy kuitenkin vielä 1700-luvun aarre

    6. 6

      Keihäänheittäjä Jarkko Kinnunen, 48, on kuollut

    7. 7

      Uusi pettämätön matkakonsepti säästää rahaa, aikaa ja luontoa

    8. 8

      Kolmilapsinen helsinkiläisperhe päätti siirtää ruokaostokset verkkoon, eikä arki enää ollut entisensä – näin rahankulutus muuttui

      Tilaajille
    9. 9

      ”Pakko olla ylpeä, jos pystyy tuhoamaan kymmeneksi vuodeksi kokonaisen musiikkityylin” – Näin suomiräpistä tuli ensimmäisen kerran hittimusiikkia, kunnes kaikki alkoivat vihata sitä

      Tilaajille
    10. 10

      Ihmiset sanovat arvostavansa puhdasta ruokaa, mutta tutkija Helena Siipi ei ymmärrä, mitä se tarkoittaa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Pakko olla ylpeä, jos pystyy tuhoamaan kymmeneksi vuodeksi kokonaisen musiikkityylin” – Näin suomiräpistä tuli ensimmäisen kerran hittimusiikkia, kunnes kaikki alkoivat vihata sitä

      Tilaajille
    2. 2

      Miksi puoliso pettää? Psykoterapeutti Annikki Kaikkonen tutki uskottomuutta ja löysi kaksi toistuvaa tarinaa

      Tilaajille
    3. 3

      Thaimaan rinnalle on noussut takuulämmin, monipuolinen ja melko edullinen lomakohde, jonne kaikki tuntuvat nyt matkaavan

    4. 4

      Japanissa harvinaiset airokalat ovat nousseet pintaan – Myös tutkijat uskovat historiallisen suuren maanjäristyksen olevan vain ajan kysymys

    5. 5

      Kolmilapsinen helsinkiläisperhe päätti siirtää ruokaostokset verkkoon, eikä arki enää ollut entisensä – näin rahankulutus muuttui

      Tilaajille
    6. 6

      Hyvänä nukkujana pidetty voi kärsiä vakavasta sairaudesta – nämä merkit kielivät, että uni ei ole normaalia

      Tilaajille
    7. 7

      ”Olen tehnyt paljon väärää, maannut avio­miesten ja perheen­isien kanssa” – Pienessä suomalais­kaupungissa asuu entinen prostituoitu ja ihmis­kaupan uhri

      Tilaajille
    8. 8

      Suvi Pitkänen sai huuliinsa pistoshoidosta kudosvaurion, eivätkä ne palaa koskaan ennalleen – ”Epäonnistuneiden hoitojen tuloksia näkee kadulla aivan liian usein”, sanoo plastiikkakirurgi

      Tilaajille
    9. 9

      Oman työhakemuksen perään kannattaa soittaa vain yhdestä syystä – kolme rekrytoinnin ammattilaista kertoo, miten onnistut työnhaussa

    10. 10

      Elina Mäkinen, 25, on poikkeusyksilö, joka pysyy hengissä jäisessä vedessä lähes puoli tuntia – ”Antureiden mukaan minun pitäisi olla kuollut”

    11. Näytä lisää