Erinomainen Vice kuvaa, miten USA:n varapresidentti varasti vallan George W. Bushilta – Christian Bale tekee käsittämättömän muodonmuutoksen

Draamakomedia

Vice – Vallan oikeat kasvot

Ohjaus Adam McKay. Pääosissa Christian Bale, Amy Adams, Steve Carell, Sam Rockwell, Alison Pill ja Jesse Plemons. 133 min. K12. ★★★★

Onko yksi ja sama mies vastuussa Guantanamo Bayn vankileiristä ja Isisin syntymästä?

Käyttikö Dick Cheneyhttps://www.hs.fi/haku/?query=dick+cheney (varapresidenttinä 2001–2009) tosiasiallista valtaa presidentti George W. Bushin https://www.hs.fi/haku/?query=george+w.+bushinsijasta WTC-iskujen jälkeisessä terrorisminvastaisessa sodassa?

Ajoiko Cheneytä eteenpäin pelkkä valta sen itsensä vuoksi?

Kyllä. Vaikea uskoa. Ehdottomasti. Tuskin kuitenkaan.

Vicen näkemisen jälkeen ei voi olla täysin varma muusta kuin Dick Cheneyn vallanjanosta, joskin tämä ominaisuus kuuluu poliitikon tehdasasetuksiin.

Adam McKaynhttps://www.hs.fi/haku/?query=adam+mckayn Vicen alkuteksteissä myönnetäänkin, etteivät tekijät ole saanut kaikkea selville salaperäisestä virkamiespoliitikosta, joka ehti vedellä naruja Yhdysvaltojen hallinnossa kuudella vuosikymmenellä. Vice ei siis ole poliitikko Dick Cheneyn elämäkerta, vaikka se siltä vaikuttaa. Jalkojen alla on silti riittävästi kovaa maata, jotta elokuvan voi huoletta laskea asialliseksi republikaanivaikuttajan profiiliksi.

Tällaista draamaa dokumentaristi Michael Moore https://www.hs.fi/haku/?query=michael+mooretekisi, jos osaisi.

Vice on oppitunti amerikkalaisen vallanjako-opin teoriasta ja käytännöstä. Jopa keskeisten instituutioiden huipulla on sijaa perustuslain tulkinnoille: kenellä on valtaa ja kenellä vastuuta, ja kuinka paljon.

Ja kun valtatyhjiö syntyy, se täyttyy nopeammin kuin kukaan voi aavistaa.

Elokuvassa Cheney manipuloi taitavasti presidentti George W. Bushin luovuttamaan monta keskeistä hallinnonalaa varapresidenttinsä hoidettavaksi.

Kun tämän huomaamattoman vallankaappauksen vaiheet esitetään dramaturgisesti kiinnostavasti, kriittinen viesti vallankäytön kipupisteistä menee paremmin perille kuin pölhöpopulismilla.

Vicessä nähdään monta hyvää roolisuoritusta, joista ehdottomasti vaikuttavin on Christian Balenhttps://www.hs.fi/haku/?query=christian+balen näyttelemä Cheney. Pelkästään hänen ulkoinen muodonmuutoksensa ujohkosta virkamiehestä pulskaksi, sydänkohtauksia vähän väliä saavaksi harmaakasvoiseksi ketjupolttajaksi on käsittämätön. Balen kehonkieli on mestarillisen vähäeleistä, pientä ja tehokasta.


Tarina alkaa vuodesta 1963, kun yliopistopudokas Cheney saadaan kiinni rattijuoppoudesta. Vaimolle annetun ryhtilupauksen jälkeen opinnot sujuvat ja ura nousee kiitoon. Avustaja Cheney hurmaantuu suurisuisesta edustajainhuoneen jäsenestä Donald Rumsfeldistähttps://www.hs.fi/haku/?query=donald+rumsfeldista (Steve Carellhttps://www.hs.fi/haku/?query=steve+carell) ja hyppää republikaanien kelkkaan.

Vuosien kulussa Cheneyn syli täyttyy vallasta ja mammonasta. Sen vastapainona hän rakastaa perhettään pyyteettömästi. Kun nuorempi tytär tulee kaapista, kovana konservatiivina profiloitunut Cheney antaa hänelle kaiken tukensa.

Elokuva jättää silti epäselväksi Cheneyn poliittiset motiivit. Ajoiko häntä eteenpäin valta sellaisenaan vai pohjasiko hän politiikkansa jonkinlaiseen arvopohjaan? Vice kallistuu kyynisesti edelliseen vaihtoehtoon.

McKayn käsikirjoittamassa ja ohjaamassa Vicessä on erinomainen ja virkeä syke. Elokuva harppoo aikatasolta toiselle, käyttää harkitusti aikalais­kuvastoa ja rikkoo pirteästi elokuvakerrontaa.

Vice vyöryttää katsojan eteen runsaasti ääni- ja kuvaärsykkeitä uudemman ajan historiasta. Juonen seuraamiseksi riittävät kuitenkin perustiedot maailmanpolitiikasta.

Hurmaava yksityiskohta elokuvassa on äänisuunnittelu. Avainkohdissa taustaäänenä kuuluu hiljainen veden solina.

Se on Cheney omassa elementissään – vanha kalamies varmistamassa että saalis jää koukkuun.