Kulttuuri

Rockfestivaali siirretään Porista Raumalle, kärkiartistit eivät mahdukaan parkkipaikalle – ”Olemme mokanneet eikä se muuksi muutu”, Visit Porin toimitusjohtaja sanoo

Uusi festivaali kiertää yhdeksällä paikkakunnalla, lavalla nähdään suomalaisia rocklegendoja ja ulkomaisia artisteja.

Porin kaupunki ei pysty järjestämään uutta Rock in the City -festivaalia, josta uutisoitiin keskiviikkona. Tapahtuma siirtyykin Raumalle.

Festivaali oli tarkoitus järjestää Porin Kirjurinluodolla sijaitsevalla Hanhipuiston pysäköintialueella 5.–6.heinäkuuta, mutta Porin kaupunki ilmoitti keskiviikkona, ettei se pysty järjestämään festivaalia.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Tapauksesta tekee erikoisen se, että festivaalin järjestäjä RH Entertainment ehti julkaista tiedon festivaalista ennen Porin vetäytymistä.

Visit Porin toimitusjohtajan Anna Kyhä-Manteren mukaan sotkussa on kyse inhimillisistä virheistä ja tiedon puutteesta. Tapahtumalupa myönnettiin, ennen kuin Porissa tiedettiin, mistä oikeastaan on kyse.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Kun selvisi, että kyse on kärkiartisteista, tajusimme saman tien, ettei festivaali mahdu sille parkkipaikalle, joka oli sitä varten varattu”, Kyhä-Mantere kertoo.

Festivaalille ei kuitenkaan voitu osoittaa Kirjurinluodolla muuta tapahtumapaikkaa, sillä ne ovat tuolloin jo varattu viikkoa myöhemmin käynnistyvän Pori Jazzin pystytystöille.

”Olemme mokanneet eikä se selittämisellä muuksi muutu. Kaupungin vastuulla on ottaa selvää asioista, kun lupia myönnetään. Mutta järjestäjällä on myös velvollisuus antaa tietoja”, Kyhä-Mantere sanoo.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Imagokolhu on selkeä. Olisimme hyvin pystyneet elämään ilman tätä sotkua ja tulemme tulevaisuudessa korostamaan tiedon jakamista. Tällaista ei jatkossa pääse käymään Porissa.”

Festivaalijärjestäjä löysi Porille nopeasti korvaajan. Tapahtuma järjestetään 40 kilometrin päässä Raumalla.

”Totta kai harmittaa, ettei Rock in the City -festivaalia koeta Porissa. Olisin suonut sen jokaiselle porilaiselle. Mutta jos haluaa nähdä sen artistikattauksen, Rauma on kävijöille lyhyen välimatkan takia toiseksi paras vaihtoehto”, Visit Porin Kyhä-Mantere sanoo.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kaupungista toiseen kiertävä Rock in the City -festivaali järjestetään ensi kesänä ensimmäistä kertaa. Rauman lisäksi festivaali järjestetään Kuopiossa, Oulussa, Lahdessa, Kouvolassa, Rovaniemellä, Lappeenrannassa, Jyväskylässä ja Joensuussa.

Esiintyjät vaihtelevat paikkakunnittain. Lavalla nähdään muun muassa saksalainen Accept, ruotsalainen Mustasch, Eppu Normaali, Sonata Arctica, Tuomari Nurmio & Spuget, Stratovarius sekä Nightwish-tähti Marco Hietala.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      IS: Antti Rinne menetti sairauden vuoksi liikuntakykynsä – artikkelin yhteydessä ollut lääkärintodistus herätti ihmetystä

    2. 2

      Keihäänheittäjä Jarkko Kinnunen, 48, on kuollut

    3. 3

      Thaimaan rinnalle on noussut takuulämmin, monipuolinen ja melko edullinen lomakohde, jonne kaikki tuntuvat nyt matkaavan

    4. 4

      ”Pesulla käyn milloin missäkin” – Riitta-Liisa Tauriainen muutti syvimpään Lappiin, ja 12 neliön koti on oikeasti peräkärry

      Tilaajille
    5. 5

      Kahdella Supon toiminnan laillisuutta valvoneella on itsellään virka suojelupoliisissa

    6. 6

      Oikeustieteilijät kehuvat perustuslakivaliokunnan sote-lausuntoa ja ihmettelevät hallituksen jääräpäisyyttä

    7. 7

      Politiikan kulisseissa on käyty jo pitkään näkymätöntä taistelua: Valinta tunnin junan ja Lentoradan välillä määrää Suomen kasvun suunnan vuosikymmeniksi

    8. 8

      Kolmilapsinen helsinkiläisperhe päätti siirtää ruokaostokset verkkoon, eikä arki enää ollut entisensä – näin rahankulutus muuttui

      Tilaajille
    9. 9

      Toistuvat rahanpesuepäilyt koettelevat pankkeja, mutta Virolle ne ovat vieläkin kovempi kolaus

    10. 10

      ”Luulin sitä vitsiksi” – Tanska alkaa eristää karkotuspäätöksen saaneita ulkomaalaisia viruskokeisiin erikoistuneelle pikkusaarelle

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Thaimaan rinnalle on noussut takuulämmin, monipuolinen ja melko edullinen lomakohde, jonne kaikki tuntuvat nyt matkaavan

    2. 2

      IS: Antti Rinne menetti sairauden vuoksi liikuntakykynsä – artikkelin yhteydessä ollut lääkärintodistus herätti ihmetystä

    3. 3

      ”Pesulla käyn milloin missäkin” – Riitta-Liisa Tauriainen muutti syvimpään Lappiin, ja 12 neliön koti on oikeasti peräkärry

      Tilaajille
    4. 4

      ”Luulin sitä vitsiksi” – Tanska alkaa eristää karkotuspäätöksen saaneita ulkomaalaisia viruskokeisiin erikoistuneelle pikkusaarelle

      Tilaajille
    5. 5

      Venäläiset hävittivät kaiken eteensä tulevan nykyisen Vantaan alueella 300 vuotta sitten – Keskeltä liikenteen melua löytyy kuitenkin vielä 1700-luvun aarre

    6. 6

      ”Pakko olla ylpeä, jos pystyy tuhoamaan kymmeneksi vuodeksi kokonaisen musiikkityylin” – Näin suomiräpistä tuli ensimmäisen kerran hittimusiikkia, kunnes kaikki alkoivat vihata sitä

      Tilaajille
    7. 7

      Uusi pettämätön matkakonsepti säästää rahaa, aikaa ja luontoa

    8. 8

      Kolmilapsinen helsinkiläisperhe päätti siirtää ruokaostokset verkkoon, eikä arki enää ollut entisensä – näin rahankulutus muuttui

      Tilaajille
    9. 9

      Keihäänheittäjä Jarkko Kinnunen, 48, on kuollut

    10. 10

      Ihmiset sanovat arvostavansa puhdasta ruokaa, mutta tutkija Helena Siipi ei ymmärrä, mitä se tarkoittaa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Pakko olla ylpeä, jos pystyy tuhoamaan kymmeneksi vuodeksi kokonaisen musiikkityylin” – Näin suomiräpistä tuli ensimmäisen kerran hittimusiikkia, kunnes kaikki alkoivat vihata sitä

      Tilaajille
    2. 2

      Miksi puoliso pettää? Psykoterapeutti Annikki Kaikkonen tutki uskottomuutta ja löysi kaksi toistuvaa tarinaa

      Tilaajille
    3. 3

      Japanissa harvinaiset airokalat ovat nousseet pintaan – Myös tutkijat uskovat historiallisen suuren maanjäristyksen olevan vain ajan kysymys

    4. 4

      Kolmilapsinen helsinkiläisperhe päätti siirtää ruokaostokset verkkoon, eikä arki enää ollut entisensä – näin rahankulutus muuttui

      Tilaajille
    5. 5

      Thaimaan rinnalle on noussut takuulämmin, monipuolinen ja melko edullinen lomakohde, jonne kaikki tuntuvat nyt matkaavan

    6. 6

      Hyvänä nukkujana pidetty voi kärsiä vakavasta sairaudesta – nämä merkit kielivät, että uni ei ole normaalia

      Tilaajille
    7. 7

      ”Olen tehnyt paljon väärää, maannut avio­miesten ja perheen­isien kanssa” – Pienessä suomalais­kaupungissa asuu entinen prostituoitu ja ihmis­kaupan uhri

      Tilaajille
    8. 8

      Suvi Pitkänen sai huuliinsa pistoshoidosta kudosvaurion, eivätkä ne palaa koskaan ennalleen – ”Epäonnistuneiden hoitojen tuloksia näkee kadulla aivan liian usein”, sanoo plastiikkakirurgi

      Tilaajille
    9. 9

      Oman työhakemuksen perään kannattaa soittaa vain yhdestä syystä – kolme rekrytoinnin ammattilaista kertoo, miten onnistut työnhaussa

    10. 10

      Elina Mäkinen, 25, on poikkeusyksilö, joka pysyy hengissä jäisessä vedessä lähes puoli tuntia – ”Antureiden mukaan minun pitäisi olla kuollut”

    11. Näytä lisää