Kulttuuri    |   Konserttiarvostelu

Klarinettivirtuoosi Martin Fröst kiihdytti kierroksia HKO:n nopeatempoisessa konsertissa

Klassinen

Helsingin kaupunginorkesteri, kapellimestari Miguel Harth-Bedoya ja klarinetisti Martin Fröst Musiikkitalossa. – Gershwin, Copland, Barber, Higdon, Bernstein.

Helsingin kaupunginorkesteri ja kapellimestari Miguel Harth-Bedoya tarjosivat virkistävää vaihtelua sinfoniakonserttien pitkille kaarille rakentamalla konserttinsa pääosin noin kymmenen minuutin palasista. Siihen sisältyi kolme alkusoittoa, konsertto (jonka osat ovat noin 8-minuuttisia) sekä lyhyistä osista rakentuva sinfoninen sarja. Näin syntyi nopeatempoinen kokonaisuus. Tällä kaudella HKO paneutuu yhdysvaltalaiseen musiikkiin, ja nytkin kaikki teokset olivat peräisin Atlantin tuolta puolen. Eikä ole ihme, että useimmissa teoksissa kuului vaikutteita taidemusiikkitradition ulkopuolelta.

Ruotsalainen klarinettivirtuoosi Martin Fröst soitti solistina Aaron Coplandin klarinettikonsertossa, jonka Copland sävelsi jazzklarinetisti Benny Goodmanille 1940-luvun lopulla. Fröstin soitto on poikkeuksetta tehnyt vaikutuksen hänen vieraillessaan Suomessa, ja nytkin hän soitti nautittavan taidokkaasti. Coplandin konserton ensimmäisen osan hillityt teemat soivat kauniisti, eivätkä toisen osan kiireiset jazz- ja brasilialaisvaikutteiset aiheet aiheuttaneet mitään ongelmia. Ne olivat liian vaikeita Benny Goodmanille, mutta eivät Martin Fröstille.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Fröst soitti teoksesta nyt hybridiversion, joka on yhdistelmä alkuperäisestä versiosta ja Goodmania varten muunnetusta versiosta. Kierrokset vain kiihtyivät ylimääräisenä kuullussa klezmer-sävelmässä Let’s be Happy.

Perulainen kapellimestari Miguel Harth-Bedoya ja HKO pääsivät rytmien pauloihin ensin George Gershwinin rumbavaikutteisessa Kuubalaisessa alkusoitossa ja myöhemmin Jennifer Higdonin junatutkielmassa Loco. Väliin kuultu Samuel Barberin Juorukoulu-alkusoitto oli olemukseltaan perinnetietoisempi.

Vaikuttavimman tulkinnan sai Leonard Bernsteinin On the Waterfront -sarja, johon on koottu Alaston satama -elokuvan soundtrackin osia. Siinä HKO soi yhtenäisimmin, ja sointihehkuttelun paikkojakin riitti, samoin ylimääräisenä kuullussa Bernsteinin Candide-alkusoitossa.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kuolemaan johtanut onnettomuus Himoksen laskettelu­keskuksen rinteiden ulkopuolella Jämsässä

    2. 2

      Mies otti Audin koeajoon Vantaalla – sen jälkeen autosta tai miehestä ei ole havaintoja

    3. 3

      Yhdysvaltain tiedotus­välineet tarkastivat Trumpin hätätila­puheen faktat ja löysivät seitsemän valhetta

    4. 4

      Suomalainen Jenny Gyllander nousi kansainvälisten vaikuttajien listalle yhdistettyään huvin ja pääomasijoittajan työn Instagramissa

    5. 5

      Käsittämätön pörssitiedote saattoi rikkoa lakia

      Tilaajille
    6. 6

      Suomeenkin tuotavien tomaatti­säilykkeiden tuotanto rikkoo ihmisoikeuksia – kansalaisjärjestö pitää S-ryhmän teettämää selvitystä harvinaisena

    7. 7

      Mies häiriköi lastenvaunujen kanssa liikkeellä olleita naisia Vantaalla

    8. 8

      Ranskalaismedia: Auto ajoi keltaliivien mielenosoitukseen, kolme loukkaantunut

    9. 9

      Siperiassa satoi mustaa lunta, syyttäjä aloitti rikostutkinnan

    10. 10

      Punnerrustesti ennustaa sydänterveyttä – yksinkertaisen testin voi tehdä missä ja koska vain

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Punnerrustesti ennustaa sydänterveyttä – yksinkertaisen testin voi tehdä missä ja koska vain

    2. 2

      Yksi Helsingin hienoimmista ravintolasaleista oli vaarassa – Klassikkoa ei tärveltykään, ja kohta sinne pääsee taas syömään

    3. 3

      S-ryhmä julkaisi tomaattisäilykkeidensä tuottajista karun raportin, josta muut voisivat ottaa mallia

    4. 4

      Lauri Markkasesta voi tulla kaikkien aikojen suomalais­urheilija – HS:n erikois­artikkeli näyttää, mikä tekee nuoresta kori­palloilijasta niin poikkeuksellisen

    5. 5

      Käsittämätön pörssitiedote saattoi rikkoa lakia

      Tilaajille
    6. 6

      Tutkijat palasivat maailman suurimmasta meren­alaisesta montusta ja kertoivat ennen­näkemättömistä tippu­kivistä ja ”hullusta” rikkivety­kerroksesta

    7. 7

      Yhdysvaltain tiedotus­välineet tarkastivat Trumpin hätätila­puheen faktat ja löysivät seitsemän valhetta

    8. 8

      Kahdeksan vuotta sitten Jussi Andelin kirjoitti hakukoneeseen sanan ”ero” – Siitä alkoi tapahtumaketju, joka paljasti kokonaisen jätettyjen miesten maailman

    9. 9

      Oli huippulukio, oli harrastukset, oli liikaa intoa ja liian vähän aikaa – Ja niin Elena Shemyakin mieli hajosi

      Tilaajille
    10. 10

      Uusia superkameroita nousee teiden varsille jo ensi kuussa – Tuleeko ylinopeuksista rahantekokone valtiolle?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Karski moottoripyörämies lähestyi minua parkkipaikalla eikä jättänyt perääntymiselle tilaa – hetken päästä seisoimme vaiti ja näin, millainen voima piilee eläimessä

    2. 2

      Sofia Pahtela aloitti työt bussikuskina maanantaina ja nousi heti ilmiöksi – Selitys on yksinkertainen

    3. 3

      Olli Lindholmista kirjan tehnyt Arno Kotro kertoo Lindholmin olleen perillä terveysongelmistaan vuonna 2017: ”Hän tiesi elävänsä veitsenterällä”

    4. 4

      Microsoft: Älkää käyttäkö Explorer-selainta

    5. 5

      Ihmisellä voi olla kehossaan litroja ylimääräistä vettä – Näillä kuudella vinkillä vähennät turvotusta

      Tilaajille
    6. 6

      Kolmen metrin pudotuksesta jäi muistoksi rollaattori, jonka vauhti vain kiihtyy – Kirsti Paakkanen täyttää 90 vuotta ja muuttaa 300-neliöiseen makuuhuoneeseen

      Tilaajille
    7. 7

      Lauri Markkasesta voi tulla kaikkien aikojen suomalais­urheilija – HS:n erikois­artikkeli näyttää, mikä tekee nuoresta kori­palloilijasta niin poikkeuksellisen

    8. 8

      Lojumme itsemme kuoliaaksi – Alkukantaisen Tsimané-heimon esimerkki osoittaa, miksi ”meidän on liikuttava selviytyäksemme hengissä”

      Tilaajille
    9. 9

      Miksi Pohjois-Suomessa on paljon enemmän rivoja paikannimiä kuin etelässä? Vittulampien ja Paskaperien taustalla on monia hyviä syitä

    10. 10

      Yö-yhtyeen solisti Olli Lindholm, 54, on kuollut – Yhtye vahvisti syyksi sairauskohtauksen

    11. Näytä lisää