Ibe oli Emma-gaalassa ehdolla vuoden tulokkaaksi – 20-vuotiaan uusi levy on ihastuttavan raikasta nuorisomusiikkia, kirjoittaa kriitikko Oskari Onninen

Hiphop/r&b

Ibe: Ibelius. Skorpioni. ★★★★

Viime viikon tiistaina Ilmari Kärki https://www.hs.fi/haku/?query=ilmari+karkitäytti 20 vuotta. Juhlapäivän kunniaksi hän julkaisi levyn: Ibelius.

Onnea sankarille!

Onnea kuulijoille!

Ibelius on sukupolvensa tuote, nuorisomusiikkia, jonka sanasto muovaa suomea ja englantia lähes saumattomaksi hybridikieleksi. Silkkaa hepreaa varmasti monille.

Ihmettelyn sijaan kannattaa kuitenkin ihastella.

Tulkinnanvaraiseksi jää sekin, mitä albumi enää tarkoittaa muotona. Ibe on julkaissut kaksi parikymmenminuuttista biisikokoelmaa. Perinteisesti määriteltynä 34-minuuttista Ibeliusta voi pitää varsinaisena debyyttilevynä. Siihen verrattuna edelliset julkaisut Ibe (2017) ja Nonsense (2018) olivat linjan hakemista.

Jälkimmäinen jakautui trap-sävyisiin räppibiiseihin ja modernin r&b:hin, jossa epä- ja itsevarmuuden annettiin sekoittua toisiinsa.

Ibelius edustaa alusta loppuun jälkimmäistä. Hyvä niin, sillä suomiräpin Z-sukupolven toiset suuruudet Cledoshttps://www.hs.fi/haku/?query=cledos ja Melohttps://www.hs.fi/haku/?query=melo huolehtivat tahoillaan iskusanaölinät ja angstailut kunniakkaasti.

Räppibuumista huolimatta suomalainen r&b-tarjonta on aina ollut verraten niukkaa. Se korostaa Ibeliuksen poikkeusarvoa ja on riittävä syy pyöristää tähdet ylöspäin.

Kyse on ennen kaikkea sukupolvipäivityksestä. Levy on täysin parikymppisten maailmasta, mutta silti kiinni elämän iisiyttä korostavan viihtymis-r&b:n traditiossa.

Kuin Karri Koiraa https://www.hs.fi/haku/?query=karri+koiraanuorisolle, jonka mielestä Karri Koira on turhan orgaanista faijamusaa. Ibeliusta kuunnellessa ei pääse pakoon kanadalaisen Drakenhttps://www.hs.fi/haku/?query=draken monoliittimaista vaikutusta nykymusiikille. Eikä Ibe yritä piilotellakaan sitä.

Hän kuvaa itseään ”Auto-Tune-enkeliksi” ja laulaa Draken tavoin kuin säännöstelisi riimittelyihinsä mahdollisimman vähän itse laulua.

Tuotanto on samalla tavalla ilmastoitua. Sauceboy-kappaleen dancehall tuntuu jopa viitteeltä Draken Passionfruit-hittiin.

Draken vallankumous oli hänen ”aitoutensa” ja ”rehellisyytensä” vastineena hiphopin ”jäbä­lesoilun” täyteisille fantasioille. Mutta lopulta näistäkin määreistä katosi todellisuuspohja.

Aitous on laskelmoitua, ja rehellisyys supertähden brändivaluuttaa. Ibe on samalla tavoin läpeensä pehmo, mutta häntä haluaa uskoa. Ibeliuksen tunneskaala elää ambivalenttiudestaan.

Suomiräpin yllättävän jumahtaneen kuvaston puitteissa ilmeisetkin vaikutteet tuntuvat raikkailta. Uutta ei ole sisältö, vaan sävy.

Ibe laulaa merkkivaatteista ja rakkaudesta kuten moni muukin, mutta onnistuu olemaan kumman haavoittuvainen kautta linjan.

Samalla sanavalinnat avaavat vieraita maailmoja ja saavat alle kolmekymppisenkin tuntemaan olonsa hyvällä tavalla hieman vanhaksi. Parhaana esimerkkinä Edgy-kappaleen kertosäe: ”Kukaan ei rakasta mua / paitsi minä / koska edgy on uus swag”. (Aikuisille tiedoksi: edgy on englantia ja tarkoittaa rajua, swag tyyliä.)

Nerokkaimmin nuorisokieli ja perinne kohtaavat siinä, kuinka Ibe puhuu toistuvasti ”beibistään” – käännösrokkisana, jossa on juuri sopivan naiivi ja romanttinen kaiku.

Cudi-kappaleen esimerkki yhdistää jäljittelemättömäksi ajankuvaksi vielä Tavastian lauantaidiskon ja räppäri Kid Cudinhttps://www.hs.fi/haku/?query=kid+cudin: ”Meen mun beibin kaa Ladin / Kid Cudi, mä mumisen niinku Kid Cudi.”

Ibelius on korostetun helsinkiläinen levy. Esimerkiksi Stadi on kylmä -kappale käy läpi listakaupalla maamerkkejä ja katuja kuin paraskin Dumari – ja julkeaa mainita esimerkiksi Redin, sillä tuskin Helsingistä voisi tehdä 2010-luvun lopulla kappaletta muuten.

Mustavalkoistukset ovat tyypillisiä popille. Iben musiikki sen sijaan on harmaata ja epämääräistä, hitikkäimmilläänkin raukeaa, mutta hieman turhan kohokohdatonta.

Levyn kaikki kappaleet nousivat ilmestyessään Spotifyn top 50:n haminoille. Viikonloppuna Ibe oli ehdokkaana Emma-gaalan vuoden tulokkaan kategoriassa ja esiintyi tilaisuudessa potpurissa yhdessä Vestanhttps://www.hs.fi/haku/?query=vestan, Lukas Leoninhttps://www.hs.fi/haku/?query=lukas+leonin, Mikko Harjunhttps://www.hs.fi/haku/?query=mikko+harjun ja Ollienhttps://www.hs.fi/haku/?query=ollien kanssa. Voit katsoa koosteen tästä:



Kaikki tämä on saavutettu jo nyt, vaikka varsinainen läpimurto lienee vasta tuloillaan.

Ibelius on taidokas valtavirtalevy, joka löytänee yleisönsä. Tähän asti Ibe tuntuu olleen yllättävän monelle täysin tuntematon. Se kertoo omaa kieltään sukupolvien välisestä kuilusta ja siitä, kuinka pirstaleina suomalainen popkenttä on megatähtien yhtenäiskulttuurin varjossa.

Neljä valintaa: Oskari Onninen suosittelee tällä viikolla musiikkia Almasta Gettomasan teknisesti taidokkaaseen räppiin

Single: Pop

Alma: When I Die. Pop. PME. ★★★

Alman läpimurto osui hyvään saumaan: jättihitti toisensa perään oli edm-vaikutteinen bängeri. Nyt on monimutkaisempaa. Esteettiset arvot kalibroidaan striimausmieltymysten mukaan, ja puhutaan jopa ”Spotify-coresta”. Eikä se ole välttämättä huono juttu, sillä listoille kelpaa nyt esimerkiksi Billie Eilishin https://www.hs.fi/haku/?query=billie+eilishinkokeellinen angstisuus. Alman When I Die kuulostaa juuri tältä maailmalta. Se on lyhyt, tarkoituksellisen epäkesko ja monella mittapuulla epätyypillinen. Striimilukujen kanssa käy todennäköisesti kuin edellissingle Cow­boylle – siis huonosti – mutta odotukset huhtikuulle aikataulutetulle debyyttilevylle tuskin ovat olleet tätä korkeammalla.

Albumi: Indierock

Girlpool: What Chaos Is Imaginary? ANTI-. ★★★★

Losangelesilainen Girlpool tapasi olla yksi nykyindien pienistä hiljaisista. Kahdella edellisellä levyllään se ei juuri tuhlaillut sointuja. Kolmas levy What Chaos Is Imaginary on suurempi soundeiltaan ja aiheiltaan. Niitä yhdistävä mullistus on, että edellislevyn jälkeen duon toinen jäsen Cleo Tucker https://www.hs.fi/haku/?query=cleo+tuckeron käynyt hormonihoidoissa ja laulaa nyt uudella äänellä. Sävellyksissä ja teksteissä kuulee edesmenneen lauluntekijän Elliott Smithin vaikutuksen. Albumin nimi olisi sopinut kuvaukseksi myös Smithin urasta. Girlpool toteuttaa samaa melankolista tehtävää: jos maailmasta ei saa otetta, lohtu on tarpeen.

Albumi: Indierock

Henna Emilia ja Houreet: Lauluja ihmisistä ja eläimistä. Stupido. ★★★★

Alkuvuoden ehdotonta kappaleparhaimmistoa on helsinkiläisen Henna Hietamäen https://www.hs.fi/haku/?query=henna+hietamaenjohtaman Henna Emilia ja Houreet -yhtyeen Hätäuloskäynti. Se on Deerhunterin mieleen tuova liki kuusiminuuttinen junnaus, jossa on särömyrskyjä ja mitä hienoin laulukoukku. Houreiden debyyttilevyn muut kappaleet eivät ole sen veroisia, mutta löysän ja intensiivisen sekä melun ja pehmeyden väliset tasapainot on löydetty onnistuneesti. Lauluja ihmisistä ja eläimistä on niitä kotimaisen indiekentän pieniäsuuria osumia, joilla on aktiivinen vaara tulla jopa asiaan vihkiytyneiden sivuuttamaksi. Se jos jokin olisi sääli.

Single: Rap

Gettomasa: Muijii stadis. PME. ★★★★

Jyväskyläläinen Gettomasa on ollut todiste siitä, kuinka kompromissittömästi räppiä voi nykyään tehdä ja menestyä silti striimauslistoilla. Muijii stadis -single on ollut nyt viikon verran Spotifyn toiseksi kuunnelluin. Silti se on tyyliltään jopa 1990-lukulaisen perinteinen ja teknisenä suoritteena selvästi taitavinta suomiräppiä, mitä tässä maassa tällä hetkellä tehdään. Lyriikoissa Gettomasa laittaa maakuntavaatimattomuuden ja stadilaisen boustailun riemukkaasti sekaisin. Lopputulos tuntuu paikoin uudelta luennalta Kemmurun Landespede-klassikosta.