Pohjoissuomalaiset siskokset haluavat elää ilman nettiä – ja tekevät levy-yhtiöiden mielestä kuuminta suomalaista poppia juuri nyt

Kalliolaisen kapakan seinät ovat turkoosit ja oranssit. Kello käy paremminkin aamiaista kuin lounasta, mutta pöydissä on jo lukuisia kanta-asiakkaita. Kaisahttps://www.hs.fi/haku/?query=kaisa ja Anna Karjalainenhttps://www.hs.fi/haku/?query=anna+karjalainen vastaavat kysymyksiin yksittäisillä lauseilla, joita seuraa hiljaisuus.

Kaurismäkeläistä, voisi klisee taipua.

Karjalaiset ovat siskoksia, kotoisin Vaalasta Oulun ja Kajaanin puolivälistä. Tässä kirjoituksessa heistä käytetään sujuvuuden vuoksi etunimiä.

Kaisa on 25- ja Anna 26-vuotias. He ovat soittaneet yhdessä kymmenen vuotta, mutta vasta viime aikoina heistä on puhuttu paljon. Syy on heidän yhtyeensä Maustetytöt.

”Syksyllä se lähti lapasesta. Jouduttiin sanomaan keikkapyyntöihin ei. Siihen asti oltiin, että joo joo, tullaan, maksakaa bensat ja kaljaa, niin me tullaan!” Kaisa sanoo.

Ensi kesänä on luvassa esiintymisiä maan tärkeimmillä festivaaleilla. Kiinnostuksensa Maustetyttöihin ovat ilmaisseet niin pienet kuin isotkin levy-yhtiöt. Rumba-lehti teki juttuja jo syksyllä. Ja nyt Helsingin Sanomatkin.

Maustetyttöjen ensimmäinen levytetty kappale julkaistaan virallisesti perjantaina. Ensimmäinen levytys on nimeltään Tein kai lottorivini väärin ja tästä pääsee katsomaan videon ja kuuntelemaan kappaleen YouTubessa:



Tarkimmin haarukoituna kappaleen kuulokuvat ovat Risto Ylihärsilän https://www.hs.fi/haku/?query=risto+yliharsilan entisen Kukka-yhtyeen Machinestä ja ruotsalaisen The Soundsin Rock’n Roll -hitistä.

Suurpiirteisempi verrokki sen sijaan on se, joka selittää paljon Maustetyttöjä ympäröivästä kuhinasta: Leevi and the Leavings. Keikoilla Maustetytöt ovat soittaneet Leevien Tyttö jota rakastan -kappaletta.

”En mä sitä yritä piilotella. Kai se on eniten sitä, että on kuunnellut niitä niin paljon, että on oppinut saman tavan kirjoittaa”, Kaisa sanoo.

Millainen bändi se sinusta on?

”Hyvin värikäs, paljon substantiiveja. Tulee paljon kuvia päähän.”

”Vaikka siinä on huumoriaineksia, niin kyllä sieltä monista kappaleista löytyy se totuus, joka koskettaa”, Anna jatkaa.

Maustetyttöjen singlellä rännitetään mummon flunssalääkettä ja juodaan Pirkka-olutta.

Samaan aikaan kolkuttelee maailmantuska siitä, etteivät ”Sudanin pienet pojat” saa mahdollisuutta päihteidensekaiseen todellisuuspakoon, vaikka heidän banaanipuunsa on tyhjennetty Alepan hyllyille. Toisessa kappaleessa mukaillaan Juice Leskistähttps://www.hs.fi/haku/?query=juice+leskista: ”viidestoista päivä ilman sua – ja kaljaa”.

Maustetytöt ei ole ensimmäinen yhtye, joka luo jonkinlaisten fantasialasien läpi omanlaisensa Suomen. Esimerkiksi Litku Klemetti https://www.hs.fi/haku/?query=litku+klemettion luonut samanhenkisen maailman. Nykyisyyttä ei hylätä, mutta sen todellisuutta paetaan iskelmäromantiikkaan ja hiljeneviin provinsseihin, junalla Kainuuseen.

Lottorivit eivät ole omasta elämästä, mutta Kaisa käy tässä samaisessa kalliolaisbaarissa kahdesti viikossa bingossa.

”Se muodostaa puolet mun tuloista.”

Uuden musiikin sijaan Karjalaisten ajan vie vanha musiikki. Tarkemmin sanottuna suomalainen iskelmä.

”Se on jännä huomata, että teininä kapinoi kaikkea omaa syntyperää ja minuutta vastaan. Kun tulee vanhemmaksi, sitä rupeaa arvostamaan, kulttuuriperintöä ja suomalaisuutta”, Anna sanoo.

Kaisa sanoo ”varastaneensa” kaikki isänsä vanhat kasetit muuttaessaan kotoa.

”En vielä ole varmaan kuunnellut niitä kaikkia. Oon ajatellut cd-mankan ostamista, koska se olisi niin kätevä”, hän sanoo.

”Ei mulla ole ollut nettiliittymääkään, niin se vähän hidastaa Spotify-tyyppisiä ratkaisuja.”

Karjalaiset korostavat kyllä olevansa ”kiitollisia” kaikesta mielenkiinnosta, mutta heidän internetitön maailmansa on hyvin täsmällinen vastalause popin zeitgeistille, jossa Spotify on tehnyt kaikesta mitattavaa.

”Annaa vissiin ahistaa enemmän”, Kaisa sanoo.

”Mulle tulee fiilis, että isot sedät kertoo, miten tää homma menee…” Anna selittää.

”Tai yrittää kertoa. Ei me niitä kuunnella”, Kaisa sanoo.

Syksystä asti yhtyettä on manageroinut Aki Roukalahttps://www.hs.fi/haku/?query=aki+roukala, joka Karjalaisten mukaan ”antaa päättää ite kaikesta”, kuuntelee heitä ja ”saa potkut, jos ei kuuntele”.

”Meiltä kysyttiin jo kerran, että ettekö tajua, ettei rumpukoneen kanssa voi mennä Provinssin päälavalle. Vastasin kyllä siihen, että ootteko kuullut sellaisesta bändistä kuin Pet Shop Boys. Mutta sisääntulolava sopii meille ihan hyvin”, Kaisa sanoo.

Roukala muotoilee asian niin, ettei hänkään ei ole vielä keksinyt, mihin suurta levy-yhtiötä enää tarvittaisiin. Hänen yritykseltään löytyy kyllä budjetti, tuotanto ja PR.

”Se, kun joka toinen levy-yhtiö haluaa signata, on merkki siitä, ettei niitä tarvitse mihinkään”, Roukala sanoo.

”Ei ne ota yhteyttä, ellei ne tiedä, että se on muuttumassa rahaksi.”

Musiikintutkija Simon Frithhttps://www.hs.fi/haku/?query=simon+frith on esittänyt, että musiikkia syytetään huonoksi yleensä sen epäaitouden vuoksi.

Maustetytöt on estetiikaltaan muuta, suorastaan epäilyttävän ”aito” ja epäkaupallinen. Keikoille ajetaan kirpparisyntikat nokkakärryssä. Menestyksen miettiminen ”alkaa ahistaa”. Indiestereotyyppi, paitsi ettei termi merkitse heille itselleen mitään.

”Mitä se tarkoittaa? Oon niin pihalla kaikesta. Kai meistä pitäisi olla jonkun edes kuullut, että voisi lyödä johonkin indiekategoriaan”, Kaisa sanoo.

Mitä he sitten tavoittelevat?

”Tänään pitäis hakea [Maustetyttöjen] paidat painosta myytäviksi. Pulkka pitäis lainata jostain. Se on iso pahvilaatikko. Vaikea kantaa”, Kaisa sanoo.

”Ei tässä ole hirveästi muita tavoitteita tälle päivälle.”

Seuraavana aamuna Facebookitse saapuu kuva linja-autoasemalta jostain pohjoisesta. Keikkareissu. Manageri Roukala järjestää festivaalia Pyhällä.

Kuvassa Anna vetää kitaravahvistinta vihreässä pulkassa.

”Hyvät pulkat löyty Saiturin pörssistä!” viestissä lukee.