Kulttuuri    |   Näyttelyarvostelu

Turku sai vanhan sateenvarjotehtaan paikalle taidehallin, jolla on suuria suunnitelmia – uusi tila avautuu ekokriittisellä näyttelyllä

HS:n kriitikon Sini Monosen mukaan taidehallin konsepti vaikuttaa houkuttelevalta: sen alaisuudessa toimii myös taidelainaamo, digityöhuone, juhlasali ja kirjasto.

Maan Oikeus 24.2. saakka Turun Taidehallissa (Vanha Suurtori 5, Turku), avoinna ke–su 12–18.

Turun Vanhalle Suurtorille avattiin helmikuun alussa Turun Taidehalli. Sen taustalla on kaksi taiteilijajärjestöä, Valokuvakeskus Peri ja Turun Taiteilijaseura. Pienillä resursseilla toimivalla Taidehallilla on suuria suunnitelmia.

Tarkoitus on pyörittää tilaa, joka sijoittuu volyymiltaan jonnekin museoiden ja galleriakentän väliin.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Nimenä taidehalli lupaa paljon. Keskieurooppalainen taidehalliperinne syntyi 1800-luvulla, jolloin erilaiset taiteilijavetoiset yhdistykset perustivat omia näyttelytiloja. Taidehallit olivat myös sivistysprojekteja ja tarjosivat porvaristolle mahdollisuuden harrastaa taidetta.

Pohjoismaissa taidehallit eivät keränneet niinkään kokoelmia, vaan keskittyivät ohjelmistossaan oman aikansa nykytaiteeseen. Muun muassa näin ne profiloituvat myös erityisesti aikalaistaiteilijoiden asialla olevina instituutioina.

Pohjoismaisittain taidehalliperinne on vireää, ja 2010-luvulla taidehallit ovat tulleet jälleen muotiin. Suomessa taidehalleja on kuitenkin vain marginaalisesti siinä missä esimerkiksi Ruotsissa niitä on lähes 50.


Mikä tekee Turun Taidehallista taidehallin?
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Taidehallin hallituksen puheenjohtaja Sade Kahra toteaa, että uuden tilan toimintaan liittyy paljon muutakin kuin näyttelyitä. Hallin alaisuudessa toimii taidelainaamo, digityöhuone, juhlasali ja kirjasto. Taiteilijoiden asemaa puolustetaan pitämällä näyttelytilat maksuttomina.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Konsepti tuntuu houkuttelevalta. Taidehallin näyttelytoimikunta sai avoimen haun kautta arvioitavakseen yli 300 ehdotusta.

Varsinaisen toimintansa taidehalli avasi kuitenkin kutsunäyttelyllä.

Taru Elfvingin kuratoima kokonaisuus on saanut nimensä rakennuksen seinässä olevasta plakaatista, jonka mukaan samalla paikalla toimi 1400-luvulla Suomen korkein tuomioistuin, maan oikeus.

Näyttelyn nimenä Maan oikeus viittaa ajankohtaiseen kysymykseen ilmastonmuutoksesta.

Taidehallissa nähdään muun muassa Sari Palosaaren hiljaa halkeavia kiviä, Lasse Lecklinin Islannissa kuvaamaa abstraktiksi estetisoitunutta ilmakuvaa sekä Saara-Maria Karirannan ja Jarmo Ilmari Sompin henkäyksen kevyt muovipussi-installaatio.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Myös yleisö pääsee osalliseksi näyttelyn prosesseihin, kun Taidehallin ympäristöön jalkaudutaan Simo ja Tuike Alitalon kuuntelukävelyillä.

Kun Helsingin Taidehallin toiminta käynnistyi lähes 90 vuotta sitten, se kamppaili omien ongelmiensa kanssa.

Taidehallin näyttelypolitiikasta tammikuussa väitellyt Maija Koskinen toteaa väitöskirjassaan, että halli olisi tuskin päässyt kovin menestyksekkäästi jaloilleen ilman taiteilijaseurojen yhteistyötä tai mesenaattien ja Helsingin kaupungin taloudellista tukea.

Tästä näkökulmasta katsottuna taiteilijajärjestöjen yhteistyöstä ponnistava ja riittävistä resursseista haaveileva Turun Taidehalli kuulostaa kovin tutulta.



Tärpit

Katso Turussa myös nämä


 Hannaleena Heiskan (s. 1973) teoksissa tunnelma tiivistyy populaarikulttuurin ja taidehistorian kuvaston ympärille. Heiskan ilmaisumuodot liikkuvat kertamaalaustekniikan, piirustuksen, videon ja valokuvan parissa. Turun taidemuseossa nähdään Heiskan maalauksia ja piirustuksia vuodesta 2007 vuoteen 2018. Hannaleena Heiska Turun taidemuseossa 19.5. saakka (Aurakatu 26), avoinna ti–pe 11–19, la–su 11–17.

 Wäinö Aaltosen museossa avautuu Salla Tykän (s. 1973) retrospektiivi. Elokuvaan ja videoon erikoistunut Tykkä on palkittu muun muassa Rotterdamin elokuvajuhlilla. Näyttelyn varhaisimmat teokset ovat 1990-luvun lopulta. Mukana on myös uusin teos, Untitled (White – Alps), vuodelta 2019. Salla Tykkä Wäinö Aaltosen museossa 19.5. saakka (Itäinen Rantakatu 38), avoinna ti–su 10–18.

 Titanik-gallerian äänitaiteen viikot päättyvät 17.2. Jokaisen viikon ajan galleriassa voi kuulla yhden taiteilijan ääni­teosta. Helmikuun taiteilijat ovat Kati Roover ja Antti Tolvi. Listening being Titanik-galleriassa 17.2. saakka (Itäinen Rantakatu 8), avoinna ti–pe 12–18, la–su 12–16.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Oman työhakemuksen perään kannattaa soittaa vain yhdestä syystä – kolme rekrytoinnin ammattilaista kertoo, miten onnistut työnhaussa

    2. 2

      Lapset alkoivat ommella kestokasseja korvatakseen muovipussit ja se sai sosiaalisen median tolaltaan – ”Täytyypi alkaa käydä kaupassa naapurikunnissa”

    3. 3

      Oulun seksuaalirikos­vyyhti laajenee yhä – yhteensä tutkinnassa on ollut liki 30 lapsiin kohdistunutta tapausta

    4. 4

      Hätätilasketsistä katkeroitunut Donald Trump uhkaili Twitterissä ”seuraamuksilla”, ja nyt presidenttiä imitoinut näyttelijä Alec Baldwin pelkää perheensä turvallisuuden puolesta

    5. 5

      Seeprakuvion jättihyöty varmistui videolta, kun tutkijat pukivat seeproja ja hevosia valeasuihin

    6. 6

      Pohjois-Korean Italian-lähettiläs loikkasi länteen, mutta teini-ikäinen tytär joutui palaamaan diktatuuriin – ”Suuri vaara joutua kidutetuksi”

    7. 7

      Kiltteydellään hurmannut kumppani alkoikin vähitellen kontrolloida kaikkea – sadat lukijat kertoivat, millaista on, kun puolison mieli järkkyy

      Tilaajille
    8. 8

      Runkovesijohto rikkoutui Itä-Helsingissä – Yli tuhat ihmistä sinnittelee ilman vettä

    9. 9

      Auton kojelautaan teipattuna voi löytyä tietokone, kahvinkeitin tai jopa mikro – poliisi patistaa kuljettajia siivoamaan ohjaamonsa

    10. 10

      Laulaja Tomi Metsäketo perui kanteensa potkuistaan Mamma Mia! -musikaalista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miksi puoliso pettää? Psykoterapeutti Annikki Kaikkonen tutki uskottomuutta ja löysi kaksi toistuvaa tarinaa

      Tilaajille
    2. 2

      Seeprakuvion jättihyöty varmistui videolta, kun tutkijat pukivat seeproja ja hevosia valeasuihin

    3. 3

      Perussuomalaisten kannatus nousee, ja kampanja tiivistyy Ouluun: ”Ihan tavalliset keski-ikäiset ihmiset ovat nyt vihaisia”

    4. 4

      Hätätilasketsistä katkeroitunut Donald Trump uhkaili Twitterissä ”seuraamuksilla”, ja nyt presidenttiä imitoinut näyttelijä Alec Baldwin pelkää perheensä turvallisuuden puolesta

    5. 5

      Kiltteydellään hurmannut kumppani alkoikin vähitellen kontrolloida kaikkea – sadat lukijat kertoivat, millaista on, kun puolison mieli järkkyy

      Tilaajille
    6. 6

      Yli 2 300 suomalaista vastasi HS:n peltipoliisi­kyselyyn: Jaetuin tunnetila on raivo, ja jostain syystä se kohdistuu yhteen mieheen

    7. 7

      Voit päätyä elämään jonkun toisen unelmaa, jos et keskity näihin neljään asiaan

    8. 8

      Elina Mäkinen, 25, on poikkeusyksilö, joka pysyy hengissä jäisessä vedessä lähes puoli tuntia – ”Antureiden mukaan minun pitäisi olla kuollut”

    9. 9

      Malli sai Burberryn vetämään ahdistavan hupparin mallistosta – ”Itsemurha ei ole muotia”

    10. 10

      Samsung esitteli odotetun taittuvan älypuhelimensa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miksi puoliso pettää? Psykoterapeutti Annikki Kaikkonen tutki uskottomuutta ja löysi kaksi toistuvaa tarinaa

      Tilaajille
    2. 2

      Lauri Markkasesta voi tulla kaikkien aikojen suomalais­urheilija – HS:n erikois­artikkeli näyttää, mikä tekee nuoresta kori­palloilijasta niin poikkeuksellisen

    3. 3

      Japanissa harvinaiset airokalat ovat nousseet pintaan – Myös tutkijat uskovat historiallisen suuren maanjäristyksen olevan vain ajan kysymys

    4. 4

      Hyvänä nukkujana pidetty voi kärsiä vakavasta sairaudesta – nämä merkit kielivät, että uni ei ole normaalia

      Tilaajille
    5. 5

      ”Olen tehnyt paljon väärää, maannut avio­miesten ja perheen­isien kanssa” – Pienessä suomalais­kaupungissa asuu entinen prostituoitu ja ihmis­kaupan uhri

      Tilaajille
    6. 6

      Suvi Pitkänen sai huuliinsa pistoshoidosta kudosvaurion, eivätkä ne palaa koskaan ennalleen – ”Epäonnistuneiden hoitojen tuloksia näkee kadulla aivan liian usein”, sanoo plastiikkakirurgi

      Tilaajille
    7. 7

      Oli huippulukio, oli harrastukset, oli liikaa intoa ja liian vähän aikaa – Ja niin Elena Shemyakin mieli hajosi

      Tilaajille
    8. 8

      Punnerrustesti ennustaa sydänterveyttä – yksinkertaisen testin voi tehdä missä ja koska vain

    9. 9

      Saturday Night Live pilkkasi hätätilajulistusta, ja Donald Trump sai tarpeekseen: ”Miten kanavat selviävät tästä ilman seuraamuksia?”

    10. 10

      Elina Mäkinen, 25, on poikkeusyksilö, joka pysyy hengissä jäisessä vedessä lähes puoli tuntia – ”Antureiden mukaan minun pitäisi olla kuollut”

    11. Näytä lisää