Kulttuuri    |   Teatteriarvostelu

Kun koko Suomi puhuu vanhustenhoidosta, tarjoaa Espoossa vieraileva saksalainen naamioteatteriryhmä keskusteluun uuden näkövinkkelin

Familie Flözin käsittelyssä nauru ja itku ovat lähellä toisiaan. Teoksen inspiraationa on käytetty todellisia neurologisia potilaskertomuksia.

Teatteri.

Familie Flözin Dr Nest Espoon kulttuurikeskuksen Louhisalissa. Ohjaus ja naamiot Hajo Schüler.

Valkoiset takit. Ne iskevät ensimmäiseksi tajuntaan. Ne antavat ehdottoman auktoriteetin.

Saksalaisen naamioteatteriryhmän Familie Flözin teos iskee nyt kovin suomalaiseen nykyhetkeen. Ikään kuin Espoon kaupunginteatteri olisi osannut ennakoida tätä tilannetta, jossa me nyt elämme.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Familie Flöz on vieraillut aiemminkin Suomessa ja kutkuttanut nauruhermoja. Tuoreeltaan tänne saadussa Dr Nest -teoksessa on kuitenkin jotain sellaista, mikä saa naurun takertumaan kurkkuun.

Kieltämättä Dr Nest ei ole yhtä hauska kuin esimerkiksi aiemmin Suomessa nähty Hotel Paradiso. Se oli whodunnit-teemallaan tarpeeksi etäännytetty tosielämästä, mutta Dr Nest on melkein liiaksikin tätä päivää.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Päähenkilö työskentelee parantolassa. Se on oikeastaan kiertoilmaisu säilytyspaikalle.

Tässä parantolassa vanhukset ovat tosin paljon kyvykkäämpiä kuin normioloissa. Mieluusti viettäisin eläkepäiväni täällä.

Familie Flöz tunnetaan taidokkaista naamiostaan. Ne ovat karikatyyrejä – toisaalta kloonattuja, toisaalta hyvin persoonallisia. Naamiot tekevät näyttelijöistä anonyymejä. Tässä tapauksessa se sopii erinomaisen hyvin teemaan. Hoitolaitoksissa hoidettavat ja hoitajat jäävät joskus kasvottomiksi hahmoiksi, numeroiksi tilastoihin. Naamiot sekä peittävät että antavat halutun karaktäärin.


Naamioissa on se nerokkuus, että ne paljaassa ilmeettömyydessään luovat mahdollisuuden moneen. Kuten aasialaisissa naamioteatterimuodoissa pystytään perusilmeeltään ”kivikasvoisilla” naamioilla luomaan monenlaisia tunteita. Pään asentoa kääntämällä, valoilla ja varjoilla saadaan näennäisesti perusilmeinen hahmo ilmaisemaan tunteita surusta iloon, vihasta riemuun.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Taidokkaat naamiot luovat commedia dell’arten tapaan hahmon, jolla on luonteensa, vahvuutensa ja heikkoutensa. Sanaakaan ei tarvitse sanoa, mutta kaikki käy selväksi.

Myös lavastus on nerokasta. Muunneltavat moduulit tuottavat monenlaisia tiloja.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Ei Dr Nestissä nyt sentään slapstickin tielle mennä, mutta kohellusfarssi on melko lähellä. Ovista tullaan ja mennään sekuntikellon tarkkuudella. Klovnerian keinoja käytetään hienosti hyväksi.

Parasta on se, että nauru ja itku ovat hyvin lähellä toisiaan. Se on taiteista ehkä vaikeinta ja sen Familie Flöz hallitsee.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      IS: Antti Rinne menetti sairauden vuoksi liikuntakykynsä – artikkelin yhteydessä ollut lääkärintodistus herätti ihmetystä

    2. 2

      Thaimaan rinnalle on noussut takuulämmin, monipuolinen ja melko edullinen lomakohde, jonne kaikki tuntuvat nyt matkaavan

    3. 3

      Oikeustieteilijät kehuvat perustuslakivaliokunnan sote-lausuntoa ja ihmettelevät hallituksen jääräpäisyyttä

    4. 4

      ”Pesulla käyn milloin missäkin” – Riitta-Liisa Tauriainen muutti syvimpään Lappiin, ja 12 neliön koti on oikeasti peräkärry

      Tilaajille
    5. 5

      Vuosikymmenien kiista Chagosin paratiisisaarista ratkeamassa: Toimiko Britannia väärin, kun se vei saaret Mauritiukselta ja pakkosiirsi asukkaat USA:n tukikohdan tieltä?

    6. 6

      Politiikan kulisseissa on käyty jo pitkään näkymätöntä taistelua: Valinta tunnin junan ja Lentoradan välillä määrää Suomen kasvun suunnan vuosikymmeniksi

    7. 7

      Kolmilapsinen helsinkiläisperhe päätti siirtää ruokaostokset verkkoon, eikä arki enää ollut entisensä – näin rahankulutus muuttui

      Tilaajille
    8. 8

      Venäläiset hävittivät kaiken eteensä tulevan nykyisen Vantaan alueella 300 vuotta sitten – Keskeltä liikenteen melua löytyy kuitenkin vielä 1700-luvun aarre

    9. 9

      Iivo Niskanen on arvokisoissa ääripäitten mies – yksi asia kävi selväksi uuden epäonnen keskellä

    10. 10

      ”Luulin sitä vitsiksi” – Tanska alkaa eristää karkotuspäätöksen saaneita ulkomaalaisia viruskokeisiin erikoistuneelle pikkusaarelle

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Thaimaan rinnalle on noussut takuulämmin, monipuolinen ja melko edullinen lomakohde, jonne kaikki tuntuvat nyt matkaavan

    2. 2

      ”Pakko olla ylpeä, jos pystyy tuhoamaan kymmeneksi vuodeksi kokonaisen musiikkityylin” – Näin suomiräpistä tuli ensimmäisen kerran hittimusiikkia, kunnes kaikki alkoivat vihata sitä

      Tilaajille
    3. 3

      ”Pesulla käyn milloin missäkin” – Riitta-Liisa Tauriainen muutti syvimpään Lappiin, ja 12 neliön koti on oikeasti peräkärry

      Tilaajille
    4. 4

      IS: Antti Rinne menetti sairauden vuoksi liikuntakykynsä – artikkelin yhteydessä ollut lääkärintodistus herätti ihmetystä

    5. 5

      ”Luulin sitä vitsiksi” – Tanska alkaa eristää karkotuspäätöksen saaneita ulkomaalaisia viruskokeisiin erikoistuneelle pikkusaarelle

      Tilaajille
    6. 6

      Kolmilapsinen helsinkiläisperhe päätti siirtää ruokaostokset verkkoon, eikä arki enää ollut entisensä – näin rahankulutus muuttui

      Tilaajille
    7. 7

      Venäläiset hävittivät kaiken eteensä tulevan nykyisen Vantaan alueella 300 vuotta sitten – Keskeltä liikenteen melua löytyy kuitenkin vielä 1700-luvun aarre

    8. 8

      Saako syöpäpotilasta hieroa? Osa hierojista ei halua tehdä sitä – ja siinä on myös riskinsä

    9. 9

      Uusi pettämätön matkakonsepti säästää rahaa, aikaa ja luontoa

    10. 10

      Sipilän lausunnot Bernerin siirtymisestä ruotsalaispankin hallitukseen ihmetyttävät: ”Berner sanoi, että Sipilä on tiennyt ehdokkuudesta alusta asti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Pakko olla ylpeä, jos pystyy tuhoamaan kymmeneksi vuodeksi kokonaisen musiikkityylin” – Näin suomiräpistä tuli ensimmäisen kerran hittimusiikkia, kunnes kaikki alkoivat vihata sitä

      Tilaajille
    2. 2

      Miksi puoliso pettää? Psykoterapeutti Annikki Kaikkonen tutki uskottomuutta ja löysi kaksi toistuvaa tarinaa

      Tilaajille
    3. 3

      Japanissa harvinaiset airokalat ovat nousseet pintaan – Myös tutkijat uskovat historiallisen suuren maanjäristyksen olevan vain ajan kysymys

    4. 4

      Hyvänä nukkujana pidetty voi kärsiä vakavasta sairaudesta – nämä merkit kielivät, että uni ei ole normaalia

      Tilaajille
    5. 5

      Kolmilapsinen helsinkiläisperhe päätti siirtää ruokaostokset verkkoon, eikä arki enää ollut entisensä – näin rahankulutus muuttui

      Tilaajille
    6. 6

      ”Olen tehnyt paljon väärää, maannut avio­miesten ja perheen­isien kanssa” – Pienessä suomalais­kaupungissa asuu entinen prostituoitu ja ihmis­kaupan uhri

      Tilaajille
    7. 7

      Suvi Pitkänen sai huuliinsa pistoshoidosta kudosvaurion, eivätkä ne palaa koskaan ennalleen – ”Epäonnistuneiden hoitojen tuloksia näkee kadulla aivan liian usein”, sanoo plastiikkakirurgi

      Tilaajille
    8. 8

      Thaimaan rinnalle on noussut takuulämmin, monipuolinen ja melko edullinen lomakohde, jonne kaikki tuntuvat nyt matkaavan

    9. 9

      Oman työhakemuksen perään kannattaa soittaa vain yhdestä syystä – kolme rekrytoinnin ammattilaista kertoo, miten onnistut työnhaussa

    10. 10

      Elina Mäkinen, 25, on poikkeusyksilö, joka pysyy hengissä jäisessä vedessä lähes puoli tuntia – ”Antureiden mukaan minun pitäisi olla kuollut”

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Iivo Niskasen suksi lipsahti kohtalokkaasti norjalaisen juottomiehen jalkoihin – ”Olisi ollut varmasti yksi uran parhaista päivistä”
    3. Harry Kane palasi pitkältä sairauslomalta, mutta Tottenham kärsi yllätystappion Burnleylle – valmentaja Mauricio Pochettino raivosi tuomarille
    4. MM-paikasta pelaava Susijengi pääsi Permiin perjantaina ja matkatavarat lauantaina – ”Onneksi oli treenivälineet käsimatkatavaroissa”
    5. Vuosikymmenien kiista Chagosin paratiisisaarista ratkeamassa: Toimiko Britannia väärin, kun se vei saaret Mauritiukselta ja pakkosiirsi asukkaat USA:n tukikohdan tieltä?
    6. IS: Antti Rinne menetti sairauden vuoksi liikuntakykynsä – artikkelin yhteydessä ollut lääkärintodistus herätti ihmetystä
    7. Laskettelija loukkaantui vakavasti Häkärinteillä Hankasalmella
    8. Tiede tarjoaa valoisan tulevaisuuden: Syöpä pysäytetään, lihaa saadaan ilman tappamista ja hiilidioksidi otetaan hyötykäyttöön Tilaajille
    9. Diego Simeone pyysi anteeksi erikoista haarovälituuletustaan Mestarien liigan ottelussa
    10. 40 vuotta sitten feministit julistivat ryhmäseksistä ja muistuttivat sukkahousujen kätevyydestä – nämä ovat ainoat asiat erona nykyaikaan, sillä naisia vastaan hyökätään edelleen
    11. Iivo Niskanen on arvokisoissa ääripäitten mies – yksi asia kävi selväksi uuden epäonnen keskellä
    12. Näytä lisää