Kulttuuri

”Unelmoin, että oma elokuvani joskus esitettäisiin Berliinin elokuvajuhlilla, ja nyt se on totta” – Bulgarialais-suomalaisen Tonislav Hristovin ohjaajanura on kovassa nousussa

Tonislav Hristovin uusin ohjaus, liveroolipelaajasta kertova Veeran maaginen elämä nähtiin alkuvuodesta Yhdysvalloissa Sundance-elokuvafestivaalilla, ja nyt Berliinin elokuvajuhlilla. HS tapasi Hristovin Berliinissä.

Berliini.

Maailman suurimpien ja arvostetuimpien elokuvafestivaalien joukkoon kuuluvat Berliinin elokuvajuhlat ovat parhaillaan käynnissä. Pääpalkinnosta eli Kultaisesta karhusta ei tänä vuonna kilpaile yksikään suomalaiselokuva, mutta uutta kotimaista elokuvaa on silti näkyvästi mukana.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Uusia nuortenelokuvia esittelevässä Generation 14plus -esityssarjassa nähdään Selma Vilhusen draama Hölmö nuori sydän sekä Tonislav Hristovin dokumentti The Magic Life of V, suomeksi Veeran maaginen elämä.

Hölmö nuori sydän sai Suomessa ensi-iltansa viime syksynä, ja se keräsi kaikkiaan kuusi Jussi-ehdokkuutta. Veeran maaginen elämä nähdään Suomessa valkokankailla vasta ensi elokuussa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Veeran maaginen elämä on suomalais-bulgarialais-tanskalainen yhteistuotanto, mutta tuotantoyhtiö Making Moviesin Kaarle Ahon mukaan rahoituksesta noin 70 prosenttia on Suomesta. Sitä voi siis perustellusti kutsua suomalaiseksi elokuvaksi.

Hristovin elokuvalle Berliinin elokuvajuhlien näytös 13. helmikuuta oli samalla sen Euroopan ensi-ilta.

Tämä on Hristoville ensimmäinen kerta, kun hän on Berlinalessa oman elokuvansa kanssa. Aiemmin hän on ollut tapahtumassa vain dokumenttityöpajassa yhdeksän vuotta sitten.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Silloin unelmoin, että oma elokuvani joskus esitettäisiin täällä. Nyt se unelma on totta”, hän ihmettelee Berliinin festivaalipalatsin oleskelutilassa.

Bulgariassa syntyneen ja Suomeen 2000-luvun alussa muuttaneen Hristovin, 40, ura on ollut nousujohteinen jo jonkin aikaa. Hänen ensimmäiset pitkät dokumenttielokuvansa, parisuhde- ja perhehaaveista kertovat Sinkkuelämän säännöt (2011) ja Love & Engineering (2014) herättivät jo huomiota, ja vuoden 2017 Hyvä postimies oli taas iso askel eteenpäin. Se kuvaa bulgarialaisen pikkukylän elämää, joka mullistuu syyrialaisten turvapaikanhakijoiden saapumisen myötä.

Lue lisää: Suomalaisohjaajan Hyvä postimies on neljän tähden dokumentti siirtolaisten ja pikkukylän kohtaamisesta


Hyvä postimies pääsi amerikkalaisen Sundancen, joka sekin on yksi maailman tärkeimmistä elokuvatapahtumista, ohjelmistoon. Sundancessa nähtiin alkuvuodesta myös Veeran maaginen elämä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Aika hienoa, vai?

”Minulle Sundance ja Berlinale ovat parhaat festivaalit juuri sellaisille elokuville, joista pidän. Mutta nyt kun olen saanut elokuvani molempiin, en osaa oikein juhliakaan. Ennemminkin alan kysellä itseltäni kaikenlaista: onko elokuvani oikeasti tarpeeksi hyvä, kuinka voisin parantaa tästä… tämä on outoa, olen pahoillani”, Hristov naurahtaa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Veeran maaginen elämä kertoo nuoresta suomalaisnaisesta, joka harrastaa larppaamista eli liveroolipelaamista. Erilaisiin fantasiamaailmoihin sijoittuvissa peleissä Veera on V, puhelias, sosiaalinen ja kaikkien kanssa toimeentuleva seikkailijahahmo.

Dokumentin edetessä selviää, että V:n hahmossa Veera yrittää käsitellä myös arkielämänsä ongelmia ja haasteita. Veera muun muassa huolehtii kehitysvammaisesta aikuisesta veljestään Villestä, jonka kanssa elo ei aina ole ollut helppoa. Erityisesti Veeraa painaa lapsuudesta asti seurannut perhe-elämään liittyvä taakka, joka myös avautuu katsojalle pikkuhiljaa.


Veeran maaginen elämä on ollut tekeillä jo pitkään. Hristov aloitti projektin jo ennen Hyvää postimiestä.

”Tapasin Veeran Love & Engineeringin ensi-illassa hyvän ystäväni kautta. Juttelimme, ja kiinnostuin heti liveroolipeleistä, kun hän kertoi harrastavansa niitä. Olen pelannut itse videopelejä lapsesta saakka”, Hristov kertoo.

”Tajusin pian, ettei larppaamisessa ole kyse pelkästään pelaamisesta. Sen avulla voi myös paeta asioita, joita ei pysty käsittelemään, tai löytää itsestään uusia asioita.”

Veera kertoi Hristoville kommunikointiongelmistaan, joissa koki larppaamisen auttavan, ja sitten vaikeasta isäsuhteestaan, jonka kanssa joutui kamppailemaan.

”Silloin tajusin, että tässä olisi aihe dokumentille.”

Elokuvaa kuvattiin Suomen lisäksi Puolassa ja Bulgariassa, joissa järjestettyihin liveroolipeleihin Veera osallistui. Puolalaisessa linnassa pidettiin keskiaikatyylinen fantasialarppi ja Bulgariassa postapokalyptinen, Alien-elokuvien henkinen tieteislarppi.

Kun Hristov kuvasi Bulgariassa scifi-larppia, hän sanoo tutustuneensa pelaajiin, jotka olivat esimerkiksi epävarmoja omasta seksuaalisesta suuntautumisestaan. Pelin avulla he pystyivät tutkimaan millaisia he oikeasti olivat.

”Se oli mieletöntä havaita. Bulgariassa tai muualla Itä-Euroopassa tuollaista ei muuten tapahdu: että ihmiset pystyisivät vapaasti tutkailemaan omaa seksuaalisuuttaan ja tulemaan kaapista.”

Larpit ovat myös visuaalisesti vaikuttavia. Scifi-larpista kuvattuja kohtauksia voisi luulla oikean tieteiskauhuelokuvan kohtauksiksi. Veeran maaginen elämä on kaikkiaan esteettisesti hieno elokuva.

Sundancen esityksen pohjalta tehdyt arviot eivät olleet aivan varauksettoman kehuvia, mutta esimerkiksi arvostettu Screen Daily -lehti kehui Veeran maagista elämää intiimiksi, koskettavaksi ja empaattiseksi elokuvaksi. Berliinin vastaanotto nähdään sen keskiviikon näytöksen jälkeen.

Mutta vaikka Veeran maaginen elämä saisi kehuja ja festivaalihuomiota valtavana vyörynä, ei se tarkoita, että kukaan löisi elokuvalla rahoiksi.

”Dokumentteja ei voi tehdä isojen voittojen toivossa. Ulkomaan levityksestä saatavat tuotot ovat todella pieniä. Esimerkiksi kun Love & Engineering myytiin Yhdysvaltoihin ja päätyi siellä Netflixin valikoimiin, tuottaja Kaarlelle jäi siitä käteen jotain 200 euroa. Ihan naurettavaa”, Hristov sanoo.

Julkinen rahoitus onkin elintärkeää Suomen kaltaisen pienen maan dokumenttituotannolle. Esimerkiksi Yleltä saatu rahoitus on ollut Hristovin elokuvien toteutumisen kannalta tärkeää.

”Julkisrahoitteisten medioiden tehtävä onkin opettaa ja sivistää ihmisiä. Siitä periaatteesta ei saisi laistaa. Olen nähnyt, mitä esimerkiksi Bulgariassa on tapahtunut, kun rimaa on laskettu. Televisioon tehdään dokumentteja pelkästään katsojalukuja ajatellen, ei käytetä ammattilaistekijöitä, kaikki aiheet liittyvät pelkästään seksiin… En haluaisi saman tapahtuvan Suomessa”, Hristov sanoo.

Fakta

Kuka saa Kultaisen karhun?


 Berliinin elokuvajuhlat eli Berlinale järjestetään tänä vuonna 69. kertaa. Festivaalia 18 vuotta johtanut Dieter Kosslick siirtyy tehtävästään sivuun tämän vuoden jälkeen.

 Festivaalin pääpalkinnoista eli Kultaisesta ja Hopeisesta karhusta kilpailee kaikkiaan 16 elokuvaa eri puolilta maailmaa, muun muassa François Ozonin Grâce à Dieu, Wang Quan'anin Öndög, Nora Fing­scheidtin System Crasher, Fatih Akinin Der Goldene Handschuh, Teona Strugar MItevskan God Exists, Her Name is Petrunia sekä Agnieszka Hollandin Mr. Jones.

 Naisohjaajien elokuvia on mukana tänä vuonna enemmän kuin koskaan aiemmin.

 Voittajaelokuvat valitsee näyttelijä Juliette Binochen johtama tuomaristo.

 Palkinnot jaetaan lauantai-iltana 16. helmikuuta.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      IS: Antti Rinne menetti sairauden vuoksi liikuntakykynsä – artikkelin yhteydessä ollut lääkärintodistus herätti ihmetystä

    2. 2

      Thaimaan rinnalle on noussut takuulämmin, monipuolinen ja melko edullinen lomakohde, jonne kaikki tuntuvat nyt matkaavan

    3. 3

      Oikeustieteilijät kehuvat perustuslakivaliokunnan sote-lausuntoa ja ihmettelevät hallituksen jääräpäisyyttä

    4. 4

      ”Pesulla käyn milloin missäkin” – Riitta-Liisa Tauriainen muutti syvimpään Lappiin, ja 12 neliön koti on oikeasti peräkärry

      Tilaajille
    5. 5

      Vuosikymmenien kiista Chagosin paratiisisaarista ratkeamassa: Toimiko Britannia väärin, kun se vei saaret Mauritiukselta ja pakkosiirsi asukkaat USA:n tukikohdan tieltä?

    6. 6

      Politiikan kulisseissa on käyty jo pitkään näkymätöntä taistelua: Valinta tunnin junan ja Lentoradan välillä määrää Suomen kasvun suunnan vuosikymmeniksi

    7. 7

      Kolmilapsinen helsinkiläisperhe päätti siirtää ruokaostokset verkkoon, eikä arki enää ollut entisensä – näin rahankulutus muuttui

      Tilaajille
    8. 8

      Laskettelija loukkaantui vakavasti Häkärinteillä Hankasalmella

    9. 9

      Iivo Niskanen on arvokisoissa ääripäitten mies – yksi asia kävi selväksi uuden epäonnen keskellä

    10. 10

      Venäläiset hävittivät kaiken eteensä tulevan nykyisen Vantaan alueella 300 vuotta sitten – Keskeltä liikenteen melua löytyy kuitenkin vielä 1700-luvun aarre

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Thaimaan rinnalle on noussut takuulämmin, monipuolinen ja melko edullinen lomakohde, jonne kaikki tuntuvat nyt matkaavan

    2. 2

      ”Pakko olla ylpeä, jos pystyy tuhoamaan kymmeneksi vuodeksi kokonaisen musiikkityylin” – Näin suomiräpistä tuli ensimmäisen kerran hittimusiikkia, kunnes kaikki alkoivat vihata sitä

      Tilaajille
    3. 3

      ”Pesulla käyn milloin missäkin” – Riitta-Liisa Tauriainen muutti syvimpään Lappiin, ja 12 neliön koti on oikeasti peräkärry

      Tilaajille
    4. 4

      IS: Antti Rinne menetti sairauden vuoksi liikuntakykynsä – artikkelin yhteydessä ollut lääkärintodistus herätti ihmetystä

    5. 5

      ”Luulin sitä vitsiksi” – Tanska alkaa eristää karkotuspäätöksen saaneita ulkomaalaisia viruskokeisiin erikoistuneelle pikkusaarelle

      Tilaajille
    6. 6

      Kolmilapsinen helsinkiläisperhe päätti siirtää ruokaostokset verkkoon, eikä arki enää ollut entisensä – näin rahankulutus muuttui

      Tilaajille
    7. 7

      Venäläiset hävittivät kaiken eteensä tulevan nykyisen Vantaan alueella 300 vuotta sitten – Keskeltä liikenteen melua löytyy kuitenkin vielä 1700-luvun aarre

    8. 8

      Saako syöpäpotilasta hieroa? Osa hierojista ei halua tehdä sitä – ja siinä on myös riskinsä

    9. 9

      Uusi pettämätön matkakonsepti säästää rahaa, aikaa ja luontoa

    10. 10

      Sipilän lausunnot Bernerin siirtymisestä ruotsalaispankin hallitukseen ihmetyttävät: ”Berner sanoi, että Sipilä on tiennyt ehdokkuudesta alusta asti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Pakko olla ylpeä, jos pystyy tuhoamaan kymmeneksi vuodeksi kokonaisen musiikkityylin” – Näin suomiräpistä tuli ensimmäisen kerran hittimusiikkia, kunnes kaikki alkoivat vihata sitä

      Tilaajille
    2. 2

      Miksi puoliso pettää? Psykoterapeutti Annikki Kaikkonen tutki uskottomuutta ja löysi kaksi toistuvaa tarinaa

      Tilaajille
    3. 3

      Japanissa harvinaiset airokalat ovat nousseet pintaan – Myös tutkijat uskovat historiallisen suuren maanjäristyksen olevan vain ajan kysymys

    4. 4

      Hyvänä nukkujana pidetty voi kärsiä vakavasta sairaudesta – nämä merkit kielivät, että uni ei ole normaalia

      Tilaajille
    5. 5

      Kolmilapsinen helsinkiläisperhe päätti siirtää ruokaostokset verkkoon, eikä arki enää ollut entisensä – näin rahankulutus muuttui

      Tilaajille
    6. 6

      ”Olen tehnyt paljon väärää, maannut avio­miesten ja perheen­isien kanssa” – Pienessä suomalais­kaupungissa asuu entinen prostituoitu ja ihmis­kaupan uhri

      Tilaajille
    7. 7

      Suvi Pitkänen sai huuliinsa pistoshoidosta kudosvaurion, eivätkä ne palaa koskaan ennalleen – ”Epäonnistuneiden hoitojen tuloksia näkee kadulla aivan liian usein”, sanoo plastiikkakirurgi

      Tilaajille
    8. 8

      Thaimaan rinnalle on noussut takuulämmin, monipuolinen ja melko edullinen lomakohde, jonne kaikki tuntuvat nyt matkaavan

    9. 9

      Oman työhakemuksen perään kannattaa soittaa vain yhdestä syystä – kolme rekrytoinnin ammattilaista kertoo, miten onnistut työnhaussa

    10. 10

      Elina Mäkinen, 25, on poikkeusyksilö, joka pysyy hengissä jäisessä vedessä lähes puoli tuntia – ”Antureiden mukaan minun pitäisi olla kuollut”

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Harry Kane palasi pitkältä sairauslomalta, mutta Tottenham kärsi yllätystappion Burnleylle – valmentaja Mauricio Pochettino raivosi tuomarille
    3. MM-paikasta pelaava Susijengi pääsi Permiin perjantaina ja matkatavarat lauantaina – ”Onneksi oli treenivälineet käsimatkatavaroissa”
    4. Vuosikymmenien kiista Chagosin paratiisisaarista ratkeamassa: Toimiko Britannia väärin, kun se vei saaret Mauritiukselta ja pakkosiirsi asukkaat USA:n tukikohdan tieltä?
    5. IS: Antti Rinne menetti sairauden vuoksi liikuntakykynsä – artikkelin yhteydessä ollut lääkärintodistus herätti ihmetystä
    6. Laskettelija loukkaantui vakavasti Häkärinteillä Hankasalmella
    7. Tiede tarjoaa valoisan tulevaisuuden: Syöpä pysäytetään, lihaa saadaan ilman tappamista ja hiilidioksidi otetaan hyötykäyttöön Tilaajille
    8. Diego Simeone pyysi anteeksi erikoista haarovälituuletustaan Mestarien liigan ottelussa
    9. 40 vuotta sitten feministit julistivat ryhmäseksistä ja muistuttivat sukkahousujen kätevyydestä – nämä ovat ainoat asiat erona nykyaikaan, sillä naisia vastaan hyökätään edelleen
    10. Iivo Niskanen on arvokisoissa ääripäitten mies – yksi asia kävi selväksi uuden epäonnen keskellä
    11. Oikeustieteilijät kehuvat perustuslakivaliokunnan sote-lausuntoa ja ihmettelevät hallituksen jääräpäisyyttä
    12. Näytä lisää