Kuka ampui Olof Laguksen? Harriet-näytelmä ei yritä kertoa täyttä totuutta, vaan suorastaan valehtelee katsojalle päin naamaa kerta toisensa jälkeen

Draama

Harriet. Ensi-ilta Ryhmäteatterissa. Käsikirjoitus ja ohjaus Milja Sarkola, lavastussuunnittelu Kaisa Rasila, pukusuunnittelu Riitta Röpelinen, valosuunnittelu Ville Mäkelä, äänisuunnittelu Jussi Kärkkäinen, musiikin sovitus Joel Mäkinen, rooleissa Roosa Söderholm, Robin Svartström, Minna Suuronen, Pyry Nikkilä ja Santtu Karvonen. ★★★★

Kuinka se nyt menikään?

Konjakkia sinä iltana juotiin. Mutta oliko pirtuakin?

Oliko seurue humalassa lähtiessään ajelulle? Vaihtoivatko miehet paikkoja? Kuka tarttui revolveriin? Vai oliko se pistooli?

Kenen kädessä ase oli lauetessaan?

Rouva Harriet Thesleffinhttps://www.hs.fi/haku/?query=harriet+thesleffin, majuri Olof Laguksen https://www.hs.fi/haku/?query=olof+laguksenja majuri Ero Gadolinin https://www.hs.fi/haku/?query=ero+gadolininyhteisestä kärryajelusta huhtikuussa 1918 on esitetty erilaisia tulkintoja niin aikalaiskertomuksissa kuin kirjallisuudessakin.

Nyt teatteriohjaaja ja Harriet Thesleffin tyttärentyttärentytär Milja Sarkola https://www.hs.fi/haku/?query=milja+sarkolatuo eri tulkinnat tarinasta näyttämölle rinnakkain ja tasavertaisina.

Varmaa tarinassa on oikeastaan vain lopputulema. Olof Lagus kuoli kärryajelulla päähän ammuttuun luotiin.

Esityksen rakenne on suorastaan herkullisen simppeli. Harriet kertoo kaikki noin viisitoista mahdollista versiota siitä, mitä tuona huhtikuisena päivänä saattoi tapahtua kolmikon matkatessa. Kaikille versioille on lähteensä.

Ensin jähmeinä pysähdyskuvina etenevä esitys alkaa hätäisillä todistajien tarinoilla: Thesleffin ja Gadolinin versioina tapahtuneesta.

Sitten pysähdyskuvat alkavat elää. Tulee lisää eri ihmisten kertomia versioita tapahtuneesta. Tulee tietoa ja ymmärrystä, mutta myös tulkintaa ja suoranaista mustamaalausta.

Kokonaisuus hahmottuu. Välillä toisteisuus tosin syö vähän itseään. Samalla se kuitenkin herättelee huomaamaan, mikä merkitys pienillä yksityiskohdilla koko tarinan kulussa on.

Esimerkiksi sillä, oliko kuraista, ja jäikö Laguksen ohimoon ruutia.

Samalla versiot pitävät sisällään erilaisia mahdollisuuksia tulkita kolmikon välistä suhdedynamiikkaa. Kuka rakasti ketä? Ja oliko teko lopulta itsemurha, onnettomuus vai tappo?

Näyttelijöistä ehdoton helmi on Harriet Thesleffiä esittävä Roosa Söderholmhttps://www.hs.fi/haku/?query=roosa+soderholm, joka suorittaa roolillaan myös taiteellisen opinnäytteensä Taideyliopiston Teatterikorkeakoululle. Söderholmin roolisuoritus on kiivaimmillaankin syvän rauhallista, kypsää ja herkkää.

Santtu Karvonen https://www.hs.fi/haku/?query=santtu+karvonentekee lukuisat roolinsa jälleen tarkasti ja lisää työllään tarvittavia kierroksia kokonaisuuteen. Näin käy varsinkin Karvosen esittäessä tietokirjailija Erkki Käkelän https://www.hs.fi/haku/?query=erkki+kakelansuorastaan naisvihamieliseksi yltyvää tulkintaa tapahtumista.

Minna Suurosen https://www.hs.fi/haku/?query=minna+suurosenvanhemmassa Harrietissa tiivistyy se elämänmittainen taakka, jota Harriet Thesleff joutui mukanaan kantamaan.

Sarkolan tekstistä huokuu tarve ymmärrykseen ja sovintoon. Totuuden kautta näitä tarpeita ei enää pystytä täyttämään, mutta ehkä eri vaihtoehtojen esittäminen riittää.

Teatteri on nimittäin mitä parhain paikka kertoa myös epätotta, ja Harrietissa valetta piisaa. Esimerkiksi kirjallisuudessa samanlainen eri tapahtumavariaatioiden esittäminen puuduttaisi ja tekisi kertojasta epäluotettavan tai vähintään sekavan.

Mutta teatterissa katsoja saa nähtäväkseen kaikki kertomukset, koko todistusaineiston. Yleisö voi periaatteessa itse päätellä ja valita mieleisensä tapahtumakulun.

Vaihtoehtoja vaan on niin valtavasti!

Kokonaisuus panee pään ihanasti pyörälle ja saa pohtimaan, mikä on faktan ja tulkinnan raja. Miten paljon väritämme asioita kartuttaessamme tietoa?

Ainakin Harrietin työryhmä on yrittänyt estää itseään tulkitsemasta liikaa. Yksinkertainen lavastuskin tarjoilee pääasiassa valkoista. Eikä edes arvailla, millainen valo metsään lankesi tapahtumahetkellä.

Vedenpitävää vastausta tapauksen kulkuun Harriet ei siis anna, eikä sitä kannata lähteä hakemaankaan.

Lopullista totuutta ei ole. Tai on, jossain siellä meidän ulottumattomissamme.