Kulttuuri

Berliinin elokuvajuhlien pääpalkinnon voitti ”henkeäsalpaavaksi” kehuttu elokuva israelilaismiehestä, joka haluaa hävittää kansallisuutensa

Nadav Lapidin ohjaama Synonymes -elokuva voitti tänä vuonna Berliinin elokuvajuhlien pääpalkinnon Kultaisen karhun.

Berliinin elokuvajuhlien eli Berlinale-festivaalin palkinnot jaettiin lauantai-iltana. Pääpalkinnon, Kultaisen karhun, sai ranskalais-israelilais-saksalainen Synonymes (Synonyms).

Israelilaisen Nadav Lapidin ohjaama elokuva kertoo nuoresta Pariisiin muuttaneesta Yoavista (Tom Mercier), israelilaisesta ex-sotilaasta, joka haluaa päästä eroon synnyinmaansa kansallisuudesta kaikin tavoin. Hän muun muassa päättää olla puhumatta sanaakaan äidinkieltään hepreaa.

Muun muassa Variety ylisti Synonymesia arviossaan henkeäsalpaavaksi, arvaamattomaksi ja pelottomaksi elokuvaksi, joka jakaa mielipiteitä.

Festivaalilla jaettiin lisäksi Hopeinen karhu -palkintoja yksittäisistä suorituksista.

Parhaan ohjauksen palkinnon sai Angela Schanelec saksalaiselokuvasta Ich war zuhause, aber (I Was at Home, But).


Sekä parhaan nais- että miesnäyttelijän palkinnot menivät saman elokuvan päätähdille: Di jiu tian changin (So Long, My Son) Yong Meille sekä Wang Jinchunille. Kiinalaiselokuvan on ohjannut Wang Xiaoshuai.

Parhaan käsikirjoituksen hopeisen karhun saivat Maurizio Braucci, Claudio Giovannesi ja Roberto Saviano Giovannesin ohjaamasta italialaiselokuvasta La paranza dei bambini (Piranhas).

Yksittäisestä taiteellisesta suorituksesta palkinnon sai kuvaaja Rasmus Videbæk Hans Petter Molandin ohjaamasta norjalais-ruotsalais-tanskalaisesta elokuvasta Ut og stjæle hester (Out Stealing Horses).

”Uusia näkökulmia avaavalle elokuvalle” myönnettävän Alfred Bauer -palkinnon sai Nora Fingscheidtin ohjaama saksalainen Systemsprenger (System Crasher).


Juryn erikoispalkinnon sai ranskalaisen François Ozonin ohjaama Grâce à Dieu (By the Grace of God), tositapahtumiin perustuva draama Ranskassa paljastuneesta katolisen kirkon hyväksikäyttövyyhdistä.

Berlinalen elämäntyöpalkinnon sai tänä vuonna brittinäyttelijä Charlotte Rampling.

Tämän vuoden Berlinalessa oli enemmän naisohjaajien elokuvia esillä kuin koskaan aiemmin. Pääkilpasarjan 16 elokuvasta seitsemän oli naisten ohjaamia.

Berlinale sitoutui myös 50/50-tavoitteeseen, jonka mukaan festivaalin johdossa olisi vuodesta 2020 lähtien tasa-arvoinen määrä miehiä ja naisia, ja että festivaali julkistaisi joka vuosi luvut siitä, kuinka monta mies- ja naisohjaajien elokuvaa tapahtumaan on tarjottu.

Palkinnoista päätti tänä vuonna ranskalaisnäyttelijä Juliette Binochen johtama tuomaristo.

Suomalaisia elokuvia ei tänä vuonna ollut mukana pääkilpasarjassa, mutta uutta nuortenelokuvaa esittelevän Generation 14plus-sarjan voitti suomalainen, Selma Vilhusen ohjaama Hölmö nuori sydän.

Vilhusen elokuva sai ensi-iltansa Suomessa viime syksynä. Jussi-ehdokkuuksia Hölmö nuori sydän keräsi kaikkiaan kuusi.

Generation 14plus -sarjassa oli mukana myös suomalais-bulgarialais-tanskalainen yhteistuotanto Veeran maaginen elämä (The Magic Life of V). Tonislav Hristovin ohjaama dokumentti liveroolipelaamista harrastavasta Veerasta saa Suomen ensi-iltansa syksyllä.

Vuodesta 1951 asti järjestetty Berlinale on yksi maailman suurimmista elokuvafestivaaleista.

69. Berliinin elokuvajuhlat olivat myös jäähyväiset festivaalia 18 vuotta johtaneelle Dieter Kosslickille, joka siirtyy tämän vuoden jälkeen sivuun tehtävästään.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Uudet mittaukset kertovat, millä tele­operaattorilla on paras verkko – Katso kuntasi tulokset

      Tilaajille
    2. 2

      Näin yhdestä huoneesta tuli eduskunnan sote-kaaoksen taistelu­tanner: ”En halua nähdä teitä enää ikinä”

      Tilaajille
    3. 3

      Poikani joutui eroamaan reservistä, kun kertaus­harjoituksiin ei myönnetty lykkäystä

    4. 4

      Helsingin päättäjät havahtuivat muutokseen: vieras­kielisten määrä kasvaa ja kaupungin pitäisi sopeutua

    5. 5

      Helsingissä asuva Stephen Sykes haki Suomen kansalaisuuden, tytär taas Britannian, ja syynä on brexit

    6. 6

      Suolistosyöpään kuolee vuosittain yli tuhat suomalaista: Sairaus on kavala ja oireet epämääräisiä

    7. 7

      Teuvo Hakkarainen teippasi auton kylkeen ”Matu, mistä tulet? Sinne menet” ja selitteli tarkoittaneensa maaseudun tulevaisuutta ja muitakin asioita – soitimme

    8. 8

      Jenni Janakka järjestää naisille Röyhkeyskouluja, koska kyllästyi kuuntelemaan jatkuvaa itsensä vähättelyä ja arkailua

    9. 9

      On yhä vaikeampi ymmärtää, miksi keltaliivit polttivat Michellen lehti­kioskin karrelle

    10. 10

      Toimittaja Jorma Elovaara on kuollut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uusi liikunta­trendi parantaa terveyttä nopeasti, ja kenellä tahansa on siihen aikaa

      Tilaajille
    2. 2

      Helsingin seudun kouluissa leviää nyt villitys, joka saa lapset liikkumaan jopa kilometrejä tunnin aikana

    3. 3

      Poliisi: Utrechtin ampumisista epäilty on pidätetty, ainakin kolme kuoli luodeista

    4. 4

      Kruununhaassa asuva Pekka Hietaniemi karsastaa joukkoliikennettä ja omistaa niin BMW:n katumaasturin kuin avomallisen Audinkin – Helsingissä se on jo kapinallista

    5. 5

      Helsinki vartioi tyhjää puutaloa joka päivä kellon ympäri Kumpulassa – ”Tässä ei ole mitään järkeä”

    6. 6

      Suolistosyöpään kuolee vuosittain yli tuhat suomalaista: Sairaus on kavala ja oireet epämääräisiä

    7. 7

      Jörn Donnerin pitkä elämäntyö päättyi, mutta kukaan ei vain usko sitä

    8. 8

      Teuvo Hakkarainen teippasi auton kylkeen ”Matu, mistä tulet? Sinne menet” ja selitteli tarkoittaneensa maaseudun tulevaisuutta ja muitakin asioita – soitimme

    9. 9

      Toimittaja Jorma Elovaara on kuollut

    10. 10

      Saharan metsittäminen ilmastosyntien vuoksi voi kuulostaa järjettömältä, mutta Israel onnistui kasvattamaan metsän aavikolle

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Moni käyttää astian­pesu­konetta väärin, ja välin­pitämättömyys voi aiheuttaa isot kulut: toimi näin, niin vältyt ikäviltä yllätyksiltä

      Tilaajille
    2. 2

      Kuvilleni saa nauraa, sanoo Iiu Susiraja, mutta hiljenee kun katselee lukioaikaista valokuvaa itsestään

    3. 3

      Lars Kihlström halusi uskoa hyvää isästä, mutta lopulta hän itki – Suomalaisen SS-miehen päiväkirjasta löytyi lause, joka kyseenalaistaa historian­kirjoituksen

      Tilaajille
    4. 4

      Uuden-Seelannin terrori-iskusta epäilty sai murhasyytteen, ainakin 50 ihmistä kuollut

    5. 5

      Kenellä on vastuu, jos joku perheen­jäsenistämme sairastuu takkat­ulien polton takia Espoossa?

    6. 6

      Kun Siskonpedistä tuttu Niina Lahtinen vei yksivuotiaansa päiväkotiin, vanhempainiltaan kutsuttiin psykologi paikalle: ”Vastuu ja syyllistäminen lankeavat lähinnä naisille”

      Tilaajille
    7. 7

      Nuoret miehet eivät sitoudu, kun tinderöitynyt seurustelu­kulttuuri tarjoaa aina uuden vaihto­ehdon – Jaakko kertoo, miksi erosi, kun tyttöystävä alkoi vaatia lapsia

      Tilaajille
    8. 8

      Missä on nainen, joka hyppäsi takaisin autoonsa ja hylkäsi pyöräilijän kuolemaan suojatielle? Vantaan poliisilta on loppumassa keinot poikkeuksellisen yliajotragedian selvittämisessä

      Tilaajille
    9. 9

      Jussi Halla-aho ei ole muuttunut, mutta hän on oivaltanut jotain

    10. 10

      ”Suurin osa ihmisistä ei tajua, mistä siinä puhutaan” – Satumaa-tango täyttää 20 vuotta ja nyt Maija Vilkkumaa kertoo, miksi biisi saattoi sanoittaa perussuomalaisten nousun

      Tilaajille
    11. Näytä lisää