Vaikuttava dokumentti merkittävistä newyorkilais­toimittajista on myös hieman kohtuuton muistokirjoitus ”vanhan hyvän ajan” journalisteille - Kulttuuri | HS.fi

Vaikuttava dokumentti merkittävistä newyorkilais­toimittajista on myös hieman kohtuuton muistokirjoitus ”vanhan hyvän ajan” journalisteille

Dokumenttielokuvan tähtihetkiä ovat esimerkit lahjomattoman journalismin voimasta.

New York Daily Newsin tähtitoimittaja Jimmy Breslin jahtasi uutisia, mutta katujen kasvattina kaikkein mieluiten kaduilta ja kapakoista. Vuonna 1986 hän sai Pulitzer-palkinnon kolumneistaan, joissa puolusti johdonmukaisesti ”tavallisia kansalaisia”.­

2.3.2019 2:00

Kiinteistösijoittaja Donald Trump osti toukokuussa 1989 neljästä New Yorkin suuresta sanomalehdestä kokosivun ilmoituksen, jossa vaati kuolemanrangaistuksen palauttamista – heti kärkevän kirjeensä otsikossa ja omakätisellä allekirjoituksellaan.

Trumpin vaatimusta motivoi Keskuspuistossa tapahtunut raaka raiskaus, josta vasta epäiltiin viittä teinipoikaa.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat