Kulttuuri    |   Konserttiarvostelu

Pianisti Christian Ihle Hadlandin Grieg-tulkinta oli mykistävän hieno

Klassinen

Helsingin Kaupunginorkesteri Musiikkitalossa perjantaina. Joht. Thomas Søndergård, sol. Christian Ihle Hadland. – Walton, Grieg, Britten, Stravinsky.

HKO:n konsertti perjantaina hahmottui kahden – joskin hyvin eri lähtökohdista heijastuvan – peilikuvan kautta.

Ensimmäisellä puoliskolla kuultiin William Waltonin huvinäytelmäalkusoitto Scapino, joka on erilaisten karaktäärien äärimmäistä ylimitoitusta; Commedia dell’arte -hahmo Scapinosta inspiraationsa saaneelle teokselle se tietysti sallitaan.

Vaikka teosta ei ole tarkoitettu teatterilavoille, alkusoitto on näytelmä: erilaisten hahmojen nopeaa käväisyä lavalla. Sellaista jaksaa kuunnella juuri kappaleen keston verran, seitsemän minuuttia, vaikka orkesteri soittaisi niin hienolla soinnilla kuin HKO eilen.

Näytelmän peilikuva on rehellisyys. Rehellisyyden tunnistaa siitä, että ei ole muuta vaihtoehtoa kuin uskoa. Ei tule tunnetta siitä, kannattaisiko – tai pitäisikö – tämä tehdä toisin. Ei kertaakaan. Tunne on harvinainen.

Christian Ihle Hadlandin tulkinta Griegin pianokonsertosta edusti tällaista rehellisyyttä. Muodon ja fraasien hallinta oli kokonaisvaltaisen sisäistynyttä. Hänen sävynsä vaihtelivat luontevasti kuin ihmisen puheen ääni tunnetilan mukaan. Thomas Søndergårdin johtama HKO soitti upealla intensiteetillä, vuoropuhellen keskenään ja solistin kanssa. Yksi esimerkki: Adagion alku, jossa jouset kommunikoivat kuin kvartettisoitossa parhaimmillaan. Sävy oli pehmeä, erityinen.

Grieg sai inspiraationsa Schumannin pianokonsertosta, vaikutteet ovat ilmeisiä ja sävellajikin on sama. Schumannin konsertto kuultiin Helsingissä kuukausi sitten Aleksander Melnikovin ja RSO:n tulkitsemana.

Grieg teki konserttoonsa muutoksia lähes kuolemaansa saakka. Siinäkin on jotain rehellistä. Olisiko kyse halusta ilmaista jotain perimmäistä, samalla tajuten, että sitä, mitä haluaa ilmaista, ei välttämättä koskaan ole täysin mahdollista tavoittaa?

En yleensä ole encorejen ystävä, etenkään näin vaikuttavan kokonaisuuden jälkeen. Tekee mieli vain olla hiljaa. Mutta kyllä sama, Griegissä kuultu rehellisyys paistoi myös Hadlandin soittamassa Domenico Scarlattin Allegrossa.

Aikamme konserttimaneereista kertoo, että ennen 1900-luvun puoliväliä sävellettyjä teoksia sisältänyt konsertin toinen puolisko tuntui piristävän epäkonventionaaliselta. Yhden pitkän sinfonian sijaan kuultiin Brittenin An American -alkusoitto (alun perin: An Occassional Overture) ja Stravinskyn Kolmiosainen sinfonia, molemmat Yhdysvalloissa sävelletty.

Tällä kertaa peilikuva löytyy ulkomusiikillisemmista tekijöistä. Ranskalainen kulttuuriteoreetikko Jean Baudrillard matkusti Amerikkaan ja kysyi itseltään teoksessa Amerikka: Kuinka on mahdollista olla eurooppalainen? Hän suhtautui maanosaansa kriittisesti, mutta yhtä kaikki tavoitti ilmeiset erot, jotka mantereiden välillä olivat.

Erot muutama vuosikymmen aikaisemmin löysi myös Benjamin Britten. Hän ymmärsi Yhdysvalloissa koko ajan enemmän olevansa englantilainen eikä kotiutunut. Alkusoittonsa hän sävelsi odottaessaan miesystävänsä Peter Pearsin kanssa laivapaikkaa takaisin Englantiin. Alkusoitto kantaesitettiin vasta hänen kuolemansa jälkeen.

Amerikkalainen alkusoitto on lainannut paljon avarista sointimaisemistaan tunnetulta yhdysvaltalaissäveltäjä Aaron Coplandilta. Jo konsertin alkupuolella kapellimestari Thomas Søndergård osoitti, että hän on erittäin hyvä saamaan orkesterista irti nopeasti vaihtuvia sävyjä ja tunnelmia. Sama jatkui toisella puoliskolla.

Toisin kuin Britten, Stravinsky vaikutti olevan kotonaan kaikkialla. Tai ei missään? Ehkä Amerikassa? Baudrillard kirjoitti: ”Amerikka ei ole kiinnostunut alkuperästä tai myyttisestä autenttisuudesta eikä sillä ole menneisyyttä tai perustavaa totuutta.”

Saattaa sopia Stravinskyn mielenmaisemaan, onhan musiikin emeritusprofessori Stephen Walsh on kirjoittanut, että Stravinsky halusi, että hänet ajateltaisiin vapaana sieluna, ”ilmiönä ilman historiaa”.

Hollywood kiinnosti Stravinskya, vaikka lopulta hänen uransa Hollywood-elokuvien parissa rajoittui Disneyn Fantasiaan, jossa kuullaan Kevätuhria. Kolmiosainen sinfonia, jonka Stravinsky nimesi sotasinfoniaksi, perustuu osittain alun perin elokuvasävellyksiksi tarkoitettuun musiikkiin. Stravinskyksi se on rakenteellisesti yllättävänkin romanttinen: konflikti, seesteisempi hidas osa, lisää ja suurempia konflikteja.

Romanttisuus rajoittuu muotoon. Rytmisesti teos on haastava, ”kubistinen kollaasi”, kuten musiikkitoimittaja Alex Ross asiaa kuvaa. Ensimmäisessä osassa intensiteetti tuntui hetkellisesti laimenevan pieneksi epätarkkuudeksi, mutta kasvoi ja asettui loppua kohden.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Tiivistävätkö nämä kuvat suomalaisuuden ytimen? ”Heti voiton jälkeen siellä on tosi aavemainen tunnelma”, sanoo edelliset Leijona-fanien torijuhlat ikuistanut HS:n kuvaaja Sami Kero

    2. 2

      Hometalo­sairautta ei olekaan, sanoo lääke­tiede nyt – Mitä oikein tapahtui?

      Tilaajille
    3. 3

      Pitkästä matematiikasta tehtiin pääsylippu korkeakouluun ja tulevaisuuden ammatteihin – Se oli virhe, sanoo kokenut matematiikan opettaja

      Tilaajille
    4. 4

      HS:n eurovaalikone: Etsi oma ehdokkaasi ja lue täältä kysymysten taustat

    5. 5

      ”Ennen kehotin ostamaan. Enää en sitä tekisi”, sanoo Suomen johtava sisustusstailisti

    6. 6

      Tässä ovat suosituimmat eurovaaliehdokkaat

    7. 7

      Some villiintyi Suomen MM-finaaliin johtaneesta Marko ”Mörkö” Anttilasta

    8. 8

      Nainen eksyi metsään Havaijilla ja löytyi suuretsintöjen jälkeen elossa 16 päivää myöhemmin

    9. 9

      Lääketiede käänsi kelkkansa homesairauden suhteen – Haaskaako Suomi satoja miljoonia korjaamalla ja purkamalla rakennuksia?

      Tilaajille
    10. 10

      Äänestyspaikat ovat avoinna: Näin HS seuraa EU-vaaleja Suomessa ja Euroopassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hometalo­sairautta ei olekaan, sanoo lääke­tiede nyt – Mitä oikein tapahtui?

      Tilaajille
    2. 2

      Peukaloitu video Trumpin vastustajasta kuohuttaa Yhdysvalloissa – ”Tästä ei ole enää paluuta”, professori varoittaa manipulaatioista

    3. 3

      Leijonat iski MM-kiekon loppuotteluun, tänään vastassa Kanada – ”Tuntui, että tuli tehtyä jotain hienoa”

    4. 4

      Pitkästä matematiikasta tehtiin pääsylippu korkeakouluun ja tulevaisuuden ammatteihin – Se oli virhe, sanoo kokenut matematiikan opettaja

      Tilaajille
    5. 5

      ”Painajainen”, ”Jalonen loi keskikentälle suon, johon Venäjä jumittui” – Venäjän media pettyi tappioon, mutta kehui Suomen joukkuetta

    6. 6

      Ruotsin mediassa ylistetään Suomea ja Jukka Jalosta: ”Hän on muuttanut veden viiniksi”

    7. 7

      Ruotsin kruunu heikkenee heikkenemistään, ja nyt kärsivällisyys on loppu myös Ruotsin suurimmilta yrityksiltä – ”Olemme maalanneet itsemme nurkkaan”

    8. 8

      Lääketiede käänsi kelkkansa homesairauden suhteen – Haaskaako Suomi satoja miljoonia korjaamalla ja purkamalla rakennuksia?

      Tilaajille
    9. 9

      Helsingissä uskontoni on asia, jota on turvallista pilkata

    10. 10

      HS:n eurovaalikone: Etsi oma ehdokkaasi ja lue täältä kysymysten taustat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Emmi-Liia Sjöholm tiesi sen olevan virhe, mutta silti hän asettui laverille, raotti paitaansa ja antoi tatuoijan upottaa neulan kylkeensä – nyt hän on maksanut virheestään tuhansia euroja

      Tilaajille
    2. 2

      Tiia Forsström myy seksiä espoolaisessa omakotitalossa ja tietää, mikä monessa suomalaisessa makuuhuoneessa on pielessä

      Tilaajille
    3. 3

      Suomalaiset ovat syöneet tuhansia vuosia ruokaa, jota suolistobakteerit rakastavat yli kaiken – Tutkija löysi ruista syöneiden ulosteesta merkittävän yhdisteen

      Tilaajille
    4. 4

      Maailma tähtäimen läpi – HS:n erikoisartikkeli vie maahan, jossa rynnäkkökivääri on kodin perusvaruste

      Tilaajille
    5. 5

      Ihon ikääntymistä voi hidastaa itse, mutta kalliiden voiteiden sijaan kannattaa keskittyä tekoihin – lääkärit kertovat kolme perussääntöä, jotka ehkäisevät ryppyjä

    6. 6

      Legendaarisen laulajatähden huvila lahoaa niille sijoilleen Helsingissä – Vesivahinko turmeli taloa 2011 eikä korjauksia ole vieläkään aloitettu

    7. 7

      ”En usein kerro tarinaani, se tuntuu liian raskaalta” – HS:n erikoisartikkeli vie EU:n etelärajalle, missä koveneva maahanmuuttopolitiikka ajaa ihmisiä kadulle ja kateisiin

      Tilaajille
    8. 8

      Kommentti: Mitä ihmettä tapahtui Madonnalle Euroviisuissa? Hirvittävä epävire vei huomiota Palestiinan lipun esittelyltä ja näppärältä Tšaikovski-lainalta

    9. 9

      Gordon Ramsay oli oikeasti vielä pahempi kuin televisiossa, ja iltaisin Helena Puolakka itki itsensä uneen – Nyt Suomen menestynein kokki johtaa ravintolaklassikkoa aivan eri tyylillä

      Tilaajille
    10. 10

      Itsemurhan tehneen taitoluistelijan pari kertoi olleensa kaksi vuotta seksuaalisen hyväksi­käytön uhri: ”Sitä tapahtui minulle, ja hän satutti monia tyttöjä”

    11. Näytä lisää