Näyttelijä Taneli Mäkelä, 60, on kaikille tuttu tv-kasvo jo vuosikymmenien takaa, mutta haastatteluja hänestä on liki mahdoton löytää: ”Yksityiselämäni ei kuulu muille” - Kulttuuri | HS.fi

Näyttelijä Taneli Mäkelä, 60, on kaikille tuttu tv-kasvo jo vuosikymmenien takaa, mutta haastatteluja hänestä on liki mahdoton löytää: ”Yksityiselämäni ei kuulu muille”

Takavuosina Mäkelä teki uraa myös iskelmälaulajana ja kiersi Suomen tanssilavoja. Nyt hän on hakeutunut tietoisesti teatterilavoille. ”Noin viitisen vuotta sitten tajusin, että jos en nyt pääse tekemään teatteria, se juna menee kohta.”

”Jonkinlainen komiikantaju minulla kyllä on. Jos on hyvin kirjoitettu teksti ja tilanne, johon on kirjoitettu koominen viritys, en minä sitä yleensä pysty pilaamaan”, Taneli Mäkelä sanoo.

10.3.2019 2:00 | Päivitetty 10.3.2019 11:17

Olipa kerran kolme miestä: Aulis, Tapani ja Tauno.

On myös täysin mahdollista, että ilman Aulista ei välttämättä olisi Tapania ja Taunoa. Kaikki kolmea yhdistää se, että he ovat erittäin tärkeitä miehiä näyttelijä Taneli Mäkelälle. He kaikki ovat Mäkelän tunnetuiksi tekemiä henkilöhahmoja suosituista komediasarjoista Fakta homma, Ihmisten puolue ja Sunnuntailounas.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat