Kulttuuri    |   Kirja-arvostelu

Leonard Cohenin testamentti julkaistiin suomeksi: viimeisissä runoissaan ”joka sortin Dylan” tuntee kuoleman hönkivän niskaan

Leonard Cohenin ennen kuolemaansa auktorisoimat viimeiset runot muodostavat epätasaisen ja sekalaisen kokoelman.

Runot

Leonard Cohen: Liekki. Runoja ja otteita muistikirjoista (The Flame. Poems and Selections from Notebooks). Suom. Ville­Juhani Sutinen. Sammakko. 288 s.

Marraskuussa 2016 kuolleen Leonard Cohenin runokokoelma Liekki. Runoja ja otteita muistikirjoista sulkee tavallaan ympyrän. Maailmankuulun kanadalaisen laulajan ja lauluntekijän ura alkoi runokokoelmalla ja runokokoelmaan se myös päättyi. Esikoiskokoelma Let Us Compare Mythologies ilmestyi 400 kappaleen painoksena vuonna 1956, aiemmin julkaisemattomista runoista koostettu Liekki taas julkaistiin postuumisti kansainvälisenä jättipainoksena Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Englannissa lokakuussa 2018.

Yksi 21-rivinen runo nosti Liekin kansainvälisiin uutisotsikoihin, vaikka kokoelmaan mahtuu yli kaksisataa runoa. Roihahduksen synnyttäneen runon nimi on Kanye West ei ole Picasso. Sen Leonard Cohen on kirjoittanut 15. maaliskuuta 2015. ”Kanye West ei ole Picasso / minä olen Picasso/ Kanye West ei ole Edison / minä olen Edison / minä olen Tesla.”

Erityisesti sosiaalisessa mediassa runo aiheutti kiivasta keskustelua ja paheksuntaa, koska monet tulkitsivat, että valkoihoinen Leonard Cohen halveksi runossa mustaa räppäriä Kanye Westiä ja ylipäänsä rap-musiikkia. Runon minä kuitenkin puhuu kulttuurin yleisestä tilasta ja taiteen lainalaisuuksista, vaikka käyttääkin runossa yksilöityjä nimiä tahallisen kärjistetysti – sellaisia nimiä kuten Kanye West tai Nikola Tesla, joka keksi muun muassa vaihtovirran.

Runon minä vertaa itseään tarkoituksella sekä Thomas Alva Edisoniin että Nikola Teslaan, jotka riitautuivat verisesti keskenään, koska edellinen kannatti tasavirtaa ja jälkimmäinen vaihtovirtaa. Runon minässä ruumiillistuvat nämä molemmat. Se on tärkeää, koska englanninkielisessä slangissa vaihtovirta/tasavirta (AC/DC) tarkoittaa biseksuaalisuutta.

Tässä mielessä Kanye West edustaa vanhakantaista macho-kulttuuria, toisin kuin runon minä. Luonnollisesti kytkentä, sähkövirta, kohdentuu myös yleisemmälle kulttuuriselle tasolle kuin vain seksuaaliseen suuntautuneisuuteen. Kanye West edustaa yksineuvoista kulttuuria ja maailmankatsomusta.

Vastakkain asettuvat myös markkinavetoinen kaupallinen kulttuuri ja syvyyssuunnassa avautuva ei-kaupallinen kulttuuri, johon kanavoituu aito luovuus. Mitalin kahta puolta kulkevat myös hetkellinen menestys (Kanye West) ja pysyvä merkitys (Pablo Picasso). Tässä mielessä runon minä on valintansa tehnyt, omaa arvoaan epäilemättä. ”Jay-Z ei ole minkään sortin Dylan / minä olen joka sortin Dylan.”

Runon minä on korkeintaan Kanye West vain siinä mielessä, millaiseksi Kanye West itse oman merkityksensä itselleen uskottelee. ”Minä olen Kanye West joka Kanye West kuvittelee olevansa.”

Yleisemmällä tasolla runon minä tiivistää säkeisiin näkemyksen siitä, miten taide on kadottanut oman olemuksensa ja sielunsa konsumerismin puristuksissa.

Kokonaisuutena Liekki. Runoja ja otteita muistikirjoista on pettymys, vaikka Leonard Cohenin tuotannon tuntevalle se tarjoaa herkullisina välähdyksinä monia emotionaalisesti ladattuja fiilistelyn hetkiä. Ilmaisu on vanhakantaista, perinteistä ja osin arkaaista. Käännetty sanajärjestys voimistaa pölyyntynyttä tunnelmaa.

Temaattisesti runot jännittyvät alituisen kaipauksen ja silmänräpäyksessä päättyvän rakkauden henkilökohtaiseksi vuoropuheluksi. Täyttymyksen ohi kiitävä hetki on unio mystica, jossa runon minä tavoittaa välähdyksen autettisesta olemisesta. Kuolema hönkii niskaan pahana peikkona.

Jo 1970-luvulla zen-buddhalaisuuteen perehtynyt Leonard Cohen tarkastelee muutamissa runoissa omaa juutalaista taustaansa. ”Ylennetty, pyhitetty / olkoon nimesi. / Parjattu, naulittu / ihmisen kehoosi. / Palaa kynttilöitä miljoonia / tyhjän avun takia. / Halusithan pimeää. / Liekki nitistetään. / Hineni, hineni./ Olen valmis, Luojani.”

Hepreankielisessä Raamatussa Hineni-sanaa käytetään ensimmäisessä Mooseksen kirjassa kolme kertaa. Sana kertoo käyttäjänsä moraalisen aseman ja situaation suhteessa Jumalaan – tässä olen (hineni) valmiina tottelemaan Jumalan käskyjä. Kyseessä on primäärinen moraalinen identifioituminen, yksilöllisen minän ja kollektiivisten sitoumuksien välinen eettinen imperatiivi.

Näin runon minä tavallaan hyväksyy sen, että seisoo tien päässä.

Nimensä mukaisesti Leonard Cohenin itsensä auktorisoima kokoelma sisältää erilaisia tekstikatkelmia laulajan arkistoista. Mukana on myös hänen kiitospuheensa, jonka hän piti saadessaan Asturian ruhtinaan palkinnon kirjallisuuden kategoriassa Espanjassa lokakuussa 2011. Seuraavana vuonna saman palkinnon sai Philip Roth.

Kokoelmaan mahtuu niin ikään kuutisenkymmentä laulajan piirtämää omakuvaa. Näin käsissä on pussi Fazerin sekalaisia.

Otetaan pussista yksi karkki, joka kertoo hauskan vinosti, millaisena Leonard Cohen pitää omaa tehtäväänsä, kohtaloaan. ”Ei niin että pitäisin / hotellissa asumisesta / Intiassa tai jossain / ja J-malasta kirjoittamisesta / ja naisten perässä juoksemisesta / Se vain näyttää olevan / se mitä teen.”

Fakta

Näistä lauluista Cohen tunnetaan


 Westmountin kunnassa Montrealissa syntynyt Leonard Cohen aloitti uransa muusikkona vasta 33-vuotiaana.

 Debyyttialbumi Songs of Leonard Cohen (1967) sisälsi mm. kestohitit Suzanne, So Long, Marianne ja Sisters of Mercy.

 Seuraavalla albumin Songs From a Room (1969) ehkä suurimmaksi hitiksi muodostui Bird on a Wire. Mukana oli myös monia cover-versioita poikinut Story of Isaac.

 Kolmannen albumin Songs of Love and Haten (1971) tunnetuin hitti on Famous Blue Raincoat.

 Muita rockin kaanoniin jääneitä hittejä ovat mm. Is This What You Wanted (1974), Who By Fire (1974), Memories (1977), The Guests (1979), Hallelujah (1984), I’m Your Man (1988), The Future (1992), A Thousand Kisses Deep (2001) ja Going Home (2012).

 Kaiken kaikkiaan Leonard Cohen levytti 14 studioalbumia ja kahdeksan live-levyä. HS

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      ”Vaikuttaa naurettavalta, että Suomi olisi maailman onnellisin maa” – Amerikkalais­media selvitti, miksi voitamme vertailut, ja totesi, että käytämme väärää sanaa

    2. 2

      Muellerin raportista tihkuu vielä herkullisia yksityis­kohtia ja Trump käy entistä rajummin lehdistöä vastaan, arvioi tutkija

    3. 3

      Jussi Halla-aho kommentoi perussuomalaisten väkivallalla kuohuttanutta vaalivideota – Finnkino lopettaa mainoksen esittämisen teattereissaan

    4. 4

      Virolaiset pahastuivat: Keskellä Helsinkiä seisoo vapaussodan muistoristi väärin päin

    5. 5

      Vasemmistoliiton eduskunta­vaali­ehdokas kertoo, että hänen kimppuunsa hyökättiin Itäkeskuksessa

    6. 6

      Mieti, mitä haluat, jos käy huonosti: kuolemaan ja sairastumiseen voi varautua näillä keinoin

      Tilaajille
    7. 7

      Narinkkatorilta tehtiin viisi ilmoitusta mielenosoittajien tekemistä pahoinpitelyistä lauantaina

    8. 8

      Häirikkö levittää valheellista tietoa hiihdon harrastajien latuinfosivustolla: ”Hei trollaaja, keksipäs nyt muuta tekemistä!”

    9. 9

      Mielen­terveyden ongelmat piinaavat opiskelijoita, näillä keinoilla vältät karikot

    10. 10

      Apple pitää tänään show’n, johon on ladattu valtavat odotukset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Abiturientti Viivi Puskala pyöräili kaikessa rauhassa Mallorcalla, kun hänet värvättiin treenilenkin päätteeksi Luxemburgiin

    2. 2

      Lauri Markkanen hämmästyttää amerikkalaisia tavoillaan: kaurapuuroa aamulla eikä edes omaa kokkia

    3. 3

      Poikkeuksellinen hyppäys hiv-tartunnoissa pääkaupunki­seudulla – Hus pelkää epidemiaa

    4. 4

      Jään uumenista nousee vihainen jätti – Siperian ikiroudassa ratkaistaan planeettamme kohtalo, ja nyt poromies Nikolai Tasmanovin rautakanki uppoaa liian syvälle

      Tilaajille
    5. 5

      Ulkoministeri Timo Soinia yritettiin lyödä Korson maalais­markkinoilla Vantaalla, puolue­johtajat tuomitsevat ”hyökkäyksen demokratiaa vastaan”

    6. 6

      Saksassa tyylikäskin villapaita voi olla ratkaiseva virhe

    7. 7

      Mersukuski kaahasi reilusti yli kahtasataa – ”Kyseinen auto ei käsittääkseni kulje sen kovempaa”

    8. 8

      700 miljoonan euron hankkeen kohtalon­hetket ovat käsillä: Vanhan jäähallin kupeeseen suunniteltu jätti­areena mullistaisi maisemaa Töölössä

    9. 9

      Muellerin raportti ei todennut Trumpin vaalikampanjan tehneen yhteistyötä venäläisten kanssa, presidentti riemuitsi tutkinnan tuloksesta

    10. 10

      Yhtälö ei nyt täsmää: Poliitikot myyvät vaalien alla kansalle höttöistä laskelmaa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS:n erikoisartikkeli vie Kiinan uiguuri­alueelle, missä historian käsittämättömin kontrolli­koneisto aivo­pesee ihmisiä ja ahdistelee toimittajaa joka askeleella

      Tilaajille
    2. 2

      Keskellä suomalaista metsää on pieni mökki, josta aukeaa näkymä ihmis­kunnan kohtaloon – Tässä on hiili­nielu, mutta onko siitä planeetan pelastajaksi?

      Tilaajille
    3. 3

      Sami Hedberg nauraa sketsisarjassaan homoille, venäläisille ja saamelaisille, Sami Hedbergille eivät naura edes lapset

    4. 4

      Junes Lokka on kutsunut itseään ”läpällä” rasistiksi, mutta saiko Johanna Vehkoo tehdä niin vakavissaan? Tätä pohdittiin tänään oikeudessa

    5. 5

      Uusi liikunta­trendi parantaa terveyttä nopeasti, ja kenellä tahansa on siihen aikaa

      Tilaajille
    6. 6

      Trumpin entinen YK-lähettiläs sohaisi mehiläis­pesään arvostellessaan Suomen terveyden­huoltoa: ”Tiedätkö edes missä Suomi on?”

    7. 7

      Jään uumenista nousee vihainen jätti – Siperian ikiroudassa ratkaistaan planeettamme kohtalo, ja nyt poromies Nikolai Tasmanovin rautakanki uppoaa liian syvälle

      Tilaajille
    8. 8

      Matkustajia nostettiin vinssillä korkeuksiin rajussa tuulessa – uusi video näyttää, miten merihätään joutuneen laivan pelastus­operaatio eteni Norjassa

    9. 9

      Helsingin seudun kouluissa leviää nyt villitys, joka saa lapset liikkumaan jopa kilometrejä tunnin aikana

    10. 10

      Helsinki vai Tšernobyl? Testaa, kuinka hyvin erotat Suomen pää­kaupungin ydin­tuhoalueesta

    11. Näytä lisää