Kulttuuri
Saukko pissaa selällään ja perhonen härnää saimaannorppaa orkesterimusiikin tahtiin Luontosinfonia-dokumentiss
Dokumentti
Luontosinfonia, ohjaus Marko Röhr, musiikki Panu Aaltio. S. 75 min. ★★★
Luontosinfonia on erikoisuus elokuvatarjonnassa: klassisen sinfoniamusiikin tahtiin leikattu luontodokumentti. Kertojaa tai mitään muutakaan faktan selittäjää se ei sisällä.
Elokuva on ositettu musiikin mukaan: välitekstit johdattavat muun muassa Alkusoittoon, Rakkauslauluun ja Muodonmuutokseen.
Poikkeavaa taitaa olla myös se, että teos on koostettu lähes kokonaan kierrätysmateriaalista. Luontosinfonian sisarelokuvia ovat Metsän tarina (2012) ja Järven tarina (2015), joista jälkimmäinen ylsi kaikkien aikojen katsotuimmaksi dokumentiksi Suomen elokuvateattereissa.
Elokuvan tuottajan Hanna Kaupinhttps://www.hs.fi/haku/?query=hanna+kaupin mukaan vain noin viidennes Luontosinfoniassa nähtävistä kuvista on kuvattu tähän elokuvaan. Loput on koostettu edeltäjiin kuvatuista otoksista. Ennen näkemättömiä kuvia on Luontosinfoniassa silti Kaupin mukaan runsaasti.
Parasta ovat lähikuvat villieläimistä.
Metsässä voi kulkea ikänsä näkemättä vilaustakaan karhusta, ahmasta tai ilveksestä. Valkokankaalla Suomen suurpedot pysäyttävät. Saman voi toki sanoa kuikan höyhenistön yksityiskohdista tai kuorensa luovasta sudenkorennosta. Otus pungertaa ulos varhaisvaiheestaan kuin avaruusolento.
Näemme hetkiä, jotka jäävät mieleen: saukko kääntyy selkäuintiin ja pissaa. Perhonen häiritsee saimaannorpan nokosia parkkeeraamalla toistuvasti norpan naamalle. Ravut aterioivat veden pohjalle kuollutta kalaa.
Kuvattu on enimmäkseen sisämaassa, metsävyöhykkeellä, esimerkiksi Kainuussa ja Saimaalla. Kuvia on 12 vuoden ajalta – ja se on saavutus sinänsä. Kun tarkkailujakso on pitkä, lähikuviakin villieläimistä kertyy.
Osa kuvatusta luonnosta on tuottajan mukaan sittemmin jo tuhoutunut. Suomi on hävittänyt vanhat metsänsä lähes tyystin, joten Luontosinfoniaan liittyy muistomerkin ominaisuuksia.
Musiikin käyttö on perinteistä. Puhaltimet leikittelevät, kun eläinten poikaset temmeltävät. Patarummut jytisevät, kun valtava hanhiparvi nousee syysmuuttoon. Herkkiä hetkiä kuljettavat viulut ja piano.
Sinfonian on säveltänyt Panu Aaltiohttps://www.hs.fi/haku/?query=panu+aaltio, ja sen esittää Vantaan viihdeorkesteri. Kuvissakin artistit muutaman kerran esiintyvät.
En kokenut, että luontokuvan ja musiikin yhteenliitos olisi muuttunut summaansa suuremmaksi kokonaisteokseksi. Aina en löytänyt kuvallista vastinetta soitannon voimakkaimpiin kohotuksiin.
Kuvien teknisessä tasossa esiintyi kirjavuutta. Joidenkin otosten resoluutio oli sen verran pieni, että valkokangaskoossa ne pehmenivät.
Luontosinfonia, ohjaus Marko Röhr, musiikki Panu Aaltio. S. 75 min. ★★★
Luontosinfonia on erikoisuus elokuvatarjonnassa: klassisen sinfoniamusiikin tahtiin leikattu luontodokumentti. Kertojaa tai mitään muutakaan faktan selittäjää se ei sisällä.
Elokuva on ositettu musiikin mukaan: välitekstit johdattavat muun muassa Alkusoittoon, Rakkauslauluun ja Muodonmuutokseen.
Poikkeavaa taitaa olla myös se, että teos on koostettu lähes kokonaan kierrätysmateriaalista. Luontosinfonian sisarelokuvia ovat Metsän tarina (2012) ja Järven tarina (2015), joista jälkimmäinen ylsi kaikkien aikojen katsotuimmaksi dokumentiksi Suomen elokuvateattereissa.
Elokuvan tuottajan Hanna Kaupinhttps://www.hs.fi/haku/?query=hanna+kaupin mukaan vain noin viidennes Luontosinfoniassa nähtävistä kuvista on kuvattu tähän elokuvaan. Loput on koostettu edeltäjiin kuvatuista otoksista. Ennen näkemättömiä kuvia on Luontosinfoniassa silti Kaupin mukaan runsaasti.
Parasta ovat lähikuvat villieläimistä.
Metsässä voi kulkea ikänsä näkemättä vilaustakaan karhusta, ahmasta tai ilveksestä. Valkokankaalla Suomen suurpedot pysäyttävät. Saman voi toki sanoa kuikan höyhenistön yksityiskohdista tai kuorensa luovasta sudenkorennosta. Otus pungertaa ulos varhaisvaiheestaan kuin avaruusolento.
Näemme hetkiä, jotka jäävät mieleen: saukko kääntyy selkäuintiin ja pissaa. Perhonen häiritsee saimaannorpan nokosia parkkeeraamalla toistuvasti norpan naamalle. Ravut aterioivat veden pohjalle kuollutta kalaa.
Kuvattu on enimmäkseen sisämaassa, metsävyöhykkeellä, esimerkiksi Kainuussa ja Saimaalla. Kuvia on 12 vuoden ajalta – ja se on saavutus sinänsä. Kun tarkkailujakso on pitkä, lähikuviakin villieläimistä kertyy.
Osa kuvatusta luonnosta on tuottajan mukaan sittemmin jo tuhoutunut. Suomi on hävittänyt vanhat metsänsä lähes tyystin, joten Luontosinfoniaan liittyy muistomerkin ominaisuuksia.
Musiikin käyttö on perinteistä. Puhaltimet leikittelevät, kun eläinten poikaset temmeltävät. Patarummut jytisevät, kun valtava hanhiparvi nousee syysmuuttoon. Herkkiä hetkiä kuljettavat viulut ja piano.
Sinfonian on säveltänyt Panu Aaltiohttps://www.hs.fi/haku/?query=panu+aaltio, ja sen esittää Vantaan viihdeorkesteri. Kuvissakin artistit muutaman kerran esiintyvät.
En kokenut, että luontokuvan ja musiikin yhteenliitos olisi muuttunut summaansa suuremmaksi kokonaisteokseksi. Aina en löytänyt kuvallista vastinetta soitannon voimakkaimpiin kohotuksiin.
Kuvien teknisessä tasossa esiintyi kirjavuutta. Joidenkin otosten resoluutio oli sen verran pieni, että valkokangaskoossa ne pehmenivät.
HS Digi -tilauksella pääset lukemaan rajoituksetta tämän ja muita kiinnostavia artikkeleita
- Elokuvat Seuraa
- Arviot Seuraa
- Dokumentit Seuraa
- Kulttuuri Seuraa
- Luonto Seuraa
- Mikko-Pekka Heikkinen Seuraa
Kommentit
Kommenttisi on moderoitavana. Viestejä julkaistaan sitä mukaa, kun toimitus ehtii niitä tarkistaa. Viestejä tarkistetaan arkisin kello 7–24 ja viikonloppuisin kello 8–24