Kahden slidekitaran duetointi iski kipinää Malmitalossa

Blues

Lena & The Slide Brothers Malmitalossa.

Suomalainen bluesrintama on tällä vuosituhannella laadukkaampi ja leveämpi kuin koskaan. Omalta osaltaan siitä todisti kymmenvuotias Lena & The Slide Brothers neljännen albuminsa julkaisukonsertissa.

Yhtye kuuluu niihin joille bluesin perinteiden ymmärtäminen tarjoaa alustan omalle musiikille. Iltaan taisi mahtua vain kaksi 12-tahtisuuteen tai muuten genren peruskaavoihin mahtuvaa kappaletta, ja uudenkin levyn materiaali on poikkeuksetta omaa.

Yhtäältä siihen kuuluu lihaksikkaita kitarariffejä, toisaalta kurkotetaan riisutumman maalaisbluesin suuntaan, ja aivan parhaimmillaan bändi soi syvimmissä bluesballadeissaan. Oleellisena säilyy ydin, josta kaikki lähtee ja haarautuu.

Tämän voi purkaa jo yhtyeen nimestä ja instrumentaatiosta. Enää ei kummastella ansioituneita naispuolisia basisteja tai rootsmuusikoita. Lena Lindrooshttps://www.hs.fi/haku/?query=lena+lindroos kuuluu rintamaan aina varmoine bassolinjoineen.

Laulusolistina hän spiikkaa pyrkien myös avaamaan kappaleiden taustoja ja sisältöjä, yrittäen joskus turhaankin syöttää palloa sävellyksistä vastaavalle kumppanilleen Matti Kettuselle, https://www.hs.fi/haku/?query=matti+kettuselle,joka usein vain mutisee jotain olkansa yli kurkottaessaan kitaranvaihtoon.

Muutama vuosi sitten siksi toiseksi slideveljeksi hänen rinnalleen vaihtui Ykä Putkinenhttps://www.hs.fi/haku/?query=yka+putkinen, kun Ville Leppänenhttps://www.hs.fi/haku/?query=ville+leppanen joutui väistymään muitten yhtyeittensä aikataulupäällekkäisyyksien vuoksi.

Juuri tässä piilee yhtyeen persoonallisin voimavara. Maailmalta saa hakea blueskvartettia, jonka eturivissä kunnostautuu kaksi tasavahvan monipuolista, yhtä aikaa soittimensa capottavaa ja pikkurilliinsä slideputken pujottavaa kitaristia, jotka vielä hanakasti purkavat ilmaisuvoimaansa fraaseja vuorottelevalla duetoinnilla.

Suomalaisen nykybluesin erityispiirteisiin kuuluu laajemminkin slideperinteen kunnioittaminen. Musiikkilajin maihinnousun jälkeisen kitarasankariuden lastentauteihin kuuluneelta vingutteluvitsaukselta on rokottauduttu tehokkaasti. Maa, joka tuotti Albert Järvisenhttps://www.hs.fi/haku/?query=albert+jarvisen kaltaisen mestarin, osaa varoa, etteivät yritteliäät jäljittelijät kaahaisi samaa kiihdytyskaistaa suoraan metsikköön.

Lena & The Slide Brothersin täydentää kvartetiksi rumpali Juha Litmanenhttps://www.hs.fi/haku/?query=juha+litmanen, urbaanisti sofistikoituneen juke joint bluesin ylivertainen erikoismies.

Julkaisukeikkaa juhlistettiin levyn vierailla. Helge Tallqvisthttps://www.hs.fi/haku/?query=helge+tallqvist soitti varmasointista huuliharppua (kuuluuhan myös harpistivoima suomibluesin erityisvaltteihin). Taustalaulajista Emilia Siscohttps://www.hs.fi/haku/?query=emilia+sisco oli estynyt oman keikkansa vuoksi, mutta aina aurinkoinen Maria Hänninenhttps://www.hs.fi/haku/?query=maria+hanninen täydensi sointia tepsivästi.

Hetkin harmoniat saivat yhtyeen kuulostamaan radioystävälliseltä länsirannikon rockilta, termin myönteisessä mielessä: miksei Lena & Brothers tosiaan mahtuisi valtavirtaradioiden soittolistoille?

Lavalla kävivät myös äänittäjämiksaaja Eero Kaukamieshttps://www.hs.fi/haku/?query=eero+kaukamies sekä miksaajatuottaja Hannu Leidenhttps://www.hs.fi/haku/?query=hannu+leiden. Hänen taustalaulunsa jäivät nyt vähäisiksi, mutta levyntekokiitokset kasvoivat sitäkin ylistävimmiksi.

Eikä turhaan, sillä studiopoliittista tulivoimaa ilmentävä IV tulee varmasti listautumaan lajissaan vuoden parhaitten kärkeen.

Tässä myös kritiikin paikka: harrastunnelmaisen juhlakonsertin pidättyväinen yleisö ei tainnut antaa yhtyeelle sitä siivittävää vastavuoroista lisäenergiaa.

Olen nähnyt bändin toimivuuden aivan piskuisissakin keikkapaikoissa, ja tarpeettoman varovaiselta vaikuttavan konsertoinnin asemasta orkan kannattaisi mielestäni heittäytyä livetilanteisiin vielä rohkeammin. Vaikka juuri siinä juke joint bluesin hengessä.