Kulttuuri    |   Televisioarvostelu

BBC:n uusi Kurjat-sarja on komea ja vaikuttava mutta liian tahdikas

Maineikkaan Andrew Daviesin dramatisoima uusi brittiversio on uskollinen Victor Hugon romaaniklassikolle.

Victor Hugon Kurjat lienee länsimaisen kirjallisuushisto­rian kuuluisimpia romaaneja, mutta aika harva sitä enää lukee. Sen sijaan 1980-luvulla valmistunut musikaali ja siitä tehty elokuva ovat monille tutumpia, mutta nyt ei puhuta niistä.

BBC jatkaa suurenmoista tehtäväänsä klassikkoromaanien dramatisoinnissa tv-sarjoiksi. Huomio on jo tätä ennen siirtynyt Britannian ulkopuolellekin, sillä vuonna 2016 valmistui minisarja Tolstoin Sodasta ja rauhasta. Sen käsikirjoituksesta vastasi sama mies kuin nytkin, Andrew Davies.

Davies on suvereeni suur­romaanien dramatisoijana.

Hän on pitkällä urallaan muokannut televisiolle muun muassa Charles Dickensiä ja Jane Austenia.

Miten puserretaan Hugon viisiosainen jättiteos kuusiosaiseksi sarjaksi?

Romanttisen ajan romaani on juonivetoinen, romanttinen ja jännittäväkin, joten siinä mielessä se tapahtuu luontevasti.

Vaikeuksia syntyy siitä, että monipolvisessa juonessa on nykykriteerein paljon kömpelyyksiä, ja niitä olisi vaikea paikkailla tekemättä väkivaltaa romaanille.

Hugon Kurjat ilmestyi vuonna 1862, ja se kuvaa ihmisiä 1800-luvun alkupuolella, Ranskan loputtomalta tuntuvien valtataisteluiden tiimellyksessä.

Päähenkilö Jean Valjean on kiehtovan ristiriitainen hahmo.

Romaanin alkaessa hän vapautuu pakkotyöstä, jossa hän on kituuttanut 19 vuotta. Sinä aikana hänen oikeudentuntonsa on kypsynyt, mutta edelleenkään hän ei pysty aina kontrolloimaan omia reaktioitaan. Hän on pelottavan vahva mies.

Valjean tekee virheitä, joita hän joutuu katumaan ankarasti. Hän yrittää paikata niitä, jos vain suinkin pystyy.

Valjeanin kannoilla seuraa pakkomielteinen poliisi Javert. Javertin hahmo on tv-sarjassa ongelmallisin. Miten perustella hänen motiivinsa roikkua Val­jeanin perässä?

Samaan aikaan toisaalla nuori nainen Fantine joutuu yhä syvemmälle vaikeuksiin, ja tässä heidän tarinansa yhtyvät Valjeanin kanssa.

Tarina jatkuu seuraavaan sukupolveen.

Kurjien teema tiivistyy Valjeanin repliikissä, jossa hän toteaa, että ihmisestä on sekä hyvään että pahaan. Kaikki riippuu siitä, miten häntä kohdellaan.

Valjeanin roolin näyttelee Dominic West, joka tätä ennen on haalinut menestystä ennen kaikkea modernin keski-ikäisen miehen rooleissa muun muassa The Affair -sarjassa ja alkujaan The Wiressa. Nyt hän siirtyy vieraaseen aikaan ja myös vieraaseen kulttuuriin.

Westin roolisuoritusta on ylistetty, mutta itse olen epäilevämpi. Onko hän sittenkään paras valinta Valjeanin rujon fyysiseen rooliin?

Vastaavasti Fantinea näyttelevä Lily Collins jää vähän ke­vyeksi, ja hänen ”kurjuutensa” syntyy enemmän maskeerauksen kuin näyttelemisen ansiosta. Myöskään David Oyelowon Javert ei varsinaisesti yllätä.

Kurjat on komea ja vaikuttava tv-sarja mutta samalla tavalla liian hienotunteinen kuin Sota ja rauha oli.

Omia klassikoitaan britit käsittelevät uskomattomalla itsevarmuudella, mutta muiden maiden kirjallisuuteen suhde on väistämättä etäisempi.

Les misérables – Kurjat, TV1 klo 22.00 ja Yle Areena. (K16)

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Näin Tšernobylin radioaktiivinen laskeuma näkyy nykyään Suomessa – joillakin alueilla mittauksia tehdään edelleen

      Tilaajille
    2. 2

      Punastumisen hetkellä auttaa, jos sanoo mielessään tietyn turvalauseen, neuvoo psykologi ja antaa esimerkin

    3. 3

      Onko toivo jo mennyt? HS:n erikoisartikkeli vie Amazoniaan, missä maailman keuhkot yskivät uhkaavasti

      Tilaajille
    4. 4

      Poliisit, syyttäjät ja tuomarit vaativat tehokkaampia pykäliä maalittamista vastaan

    5. 5

      Hallituksen linja jakaa keskustan kannattajia

    6. 6

      ”Koputamme vaikka ovelle ja keitämme aamuteet, että varmasti saamme ihmisen töihin”, sanoo työnantaja, joka taistelee Yhdysvaltain kuumilla työmarkkinoilla työntekijöistä

    7. 7

      Juurihoitojen määrä näyttää lisääntyvän, ja yhtenä syynä saattavat olla muovipaikat

      Tilaajille
    8. 8

      Suurten päiväkotien johtajat hukkuvat töihin Helsingissä

    9. 9

      ”Tässä ovat hommat loppumassa”, sanoi entinen työministeri Jari Lindström te-toimiston virkailijalle ja ilmoittautui työttömäksi

      Tilaajille
    10. 10

      Tyhjenevä saksalais­kaupunki houkuttelee uusia asukkaita ilmaisella asumisella: Suomalainen pariskunta tarttui tarjoukseen

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko toivo jo mennyt? HS:n erikoisartikkeli vie Amazoniaan, missä maailman keuhkot yskivät uhkaavasti

      Tilaajille
    2. 2

      Tyhjenevä saksalais­kaupunki houkuttelee uusia asukkaita ilmaisella asumisella: Suomalainen pariskunta tarttui tarjoukseen

      Tilaajille
    3. 3

      ”Tässä ovat hommat loppumassa”, sanoi entinen työministeri Jari Lindström te-toimiston virkailijalle ja ilmoittautui työttömäksi

      Tilaajille
    4. 4

      Sunnuntain sähkökatko jätti 48 miljoonaa ihmistä sähköttä Argentiinassa ja Uruguayssa, vian syy on yhä epäselvä

    5. 5

      Lapio heilui, kun Aarre Heino täytti lastensa toiveen 38 vuotta sitten: Mökki­pihaan ilmestyi uima-allas, jossa vietetään yhä ”etelän­lomaa”

    6. 6

      Jutta Urpilaisen perheeseen tulee toinen lapsi – HS:n haastattelussa Urpilainen kertoo odotetusta puhelusta ja ikimuistoisesta viikostaan

      Tilaajille
    7. 7

      Ompelivatko Isis-naiset pommiliivejä vai ovatko he itse uhreja? Tutkijat ja leirille jumiin jääneiden naisten omaiset vastaavat

    8. 8

      The New York Times: Yhdysvallat on asentanut Venäjän sähkö­verkkoon haitta­ohjelmia, Trump kutsui artikkelia valeeksi ja maan­petokseksi

    9. 9

      Psykologi Pertti Hakkarainen on kohdannut satoja raiskaajia ja sanoo, että monilla on heistä väärä käsitys – Siksi uhri ei voi tunnistaa tekijää etukäteen

      Tilaajille
    10. 10

      Poliisi: Vantaan väki­vallan­teon uhri valikoitui sattumalta, epäilty löi rollaattorilla liikkunutta miestä useita kertoja miekalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Omakotitalo rakennettiin keskelle jalkakäytävää Oulunkylässä

    2. 2

      Mummotunnelissa pariudutaan perinteisellä tyylillä

      Tilaajille
    3. 3

      Nike sijoitti urheilumuoti­kauppaansa realistisen näköisen nais­malli­nuken, ja vihan, ilkeilyn ja kommentoinnin määrä kasvoi käsittämättömäksi

    4. 4

      1950-luvulla keksittiin poltto­moottori, joka olisi voinut leikata suuren osan autojen päästöistä, mutta sitä ei koskaan otettu laajasti käyttöön

      Tilaajille
    5. 5

      Psykologi Pertti Hakkarainen on kohdannut satoja raiskaajia ja sanoo, että monilla on heistä väärä käsitys – Siksi uhri ei voi tunnistaa tekijää etukäteen

      Tilaajille
    6. 6

      JVG:n jättihitti näkyy yhä somepäivityksissä, vaikka sen sanoitus on vuosien ajan ymmärretty väärin – VilleGalle paljastaa salaisuuden Häissä-kappaleen menestyksen taustalta

      Tilaajille
    7. 7

      Ennennäkemätön romahdus yhdessä Suomen parhaista lukioista: 35 opiskelupaikkaa täyttämättä, sisään jopa 7,0:n keskiarvolla

    8. 8

      MTV:n entinen päällikkö joutuu käräjille epäiltynä seksikumppaneiden salakuvaamisesta

    9. 9

      Suomi laittaa tupakoitsijat ahtaalle: Kymmenen euron aski ja interventioita lääkäri­käynnillä

      Tilaajille
    10. 10

      Onko toivo jo mennyt? HS:n erikoisartikkeli vie Amazoniaan, missä maailman keuhkot yskivät uhkaavasti

      Tilaajille
    11. Näytä lisää