Lasse Pöysti eteni tv:n tähtinäyttelijästä teatterikentän uudistajaksi

Näyttelijä, professori Lasse Pöysti https://www.hs.fi/haku/?query=lasse+poystikuoli pitkään sairastettuaan Helsingissä perjantaina 5. huhtikuuta 2019. Hän oli syntynyt Sortavalassa 24. tammikuuta 1927. Kuollessaan hän oli 92-vuotias.

Vuonna 1986 hyppäsimme aikakoneeseen, ilmasto-ongelmiin, kuudennen sukupuuton maailmaan. Katsomo mykistyi hetkeä ennen Helsingin kaupunginteatterin suuren näyttämön valojen sammumista. Tilaan jäävät kaikumaan aikamme suuren tiedemiehen Galileo Galileinhttps://www.hs.fi/haku/?query=galileo+galilein viimeiset sanat. Lasse Pöystin kasvot vääntyvät ja hän pudottelee hitaasti sana sanalta tiedemiehen tunnustuksen. Tieteen piti tuoda maailmaan valo, mutta sen seurauksena on ihmiskunnan tuskanhuuto.

Lasse https://www.hs.fi/haku/?query=lasseja Ralf Långbacka https://www.hs.fi/haku/?query=ralf+langbackaovat tehneet Bertolt Brechtin https://www.hs.fi/haku/?query=bertolt+brechtinnäytelmästä lopullisen, ankarimman version, jossa tiedemiehen pelkuruus ja nöyrtyminen Paavin edessä on tuonut maailmalle ydinpommin.

On vaikea kuvitella Suomea ilman Lasse Pöystiä. On vaikea kuvitella suomenruotsalaista, suomalaista ja ruotsalaista teatteria ilman Lasse Pöystiä.

Hänen erityistaipumuksensa oli läsnäolo kaikkialla ja kaiken aikaa, paitsi näyttämöllä tai valkokankaalla myös esimerkiksi taiteilijaprofessuurin mukanaan tuomissa koulutus- ja hallintotehtävissä. Hän uudisti suomalaista teatterikenttää usein yksin kuin jalkapallojoukkueen kaikki pelaajat yhtä aikaa, ja ehti myös maalivahdiksi.

Karjalaisen evakkopojan tie lapsinäyttelijäksi Toivo Särkän https://www.hs.fi/haku/?query=toivo+sarkanSuomisen Olliin on esimerkki tavasta valloittaa koko maailma ja kaikki mikä siinä humisee. Lasse Pöysti lausui Särkälle mahtipontisesti Lumikkia englannin kaltaisella kielellä. Ja niin talvisodan aikaan Karjalassa peltoon jäätyneet lehmät jäivät enää kuviksi luomien alle.

Markus-sedän radio-ohjelmat olivat historiaa. Lapsinäyttelijän ura oli katettu hopeatarjottimelle. Kiharapää, ankarasti ylitäplitetty ja lievästi hörökorvainen nokkelikko Olli tuli jäädäkseen. Ja me muut lapset keräsimme vihot täyteen hänen kuviaan, jotka sittemmin vaihtuivat James Deaniksihttps://www.hs.fi/haku/?query=james+deaniksi.

Meidän lapsemme puolestaan istuivat hievahtamatta katsomassa Pöystiä lukemassa Pikku Kakkosen Iltasatuja.

Avasin äsken Pöystin muistelmien yhden ykkösosan. Siihen on kirjoitettu minulle lassemainen muistokirjoitus ”Tuhannen viidennen sadannen haastattelun yhteydessä”. Elämä on unta, kirjoitti Calderón. Ja kaikista noista haastatteluista muistan saman viikarin, pisamilla tai ilman.

Ilmiö Pöysti on näyttelijänä harvinainen. Hän on kaksikasvoinen Janus, aurinko ja kuu, joka sekä nauraa että itkee samassa tilanteessa, mutta eri syistä. Hänellä voi tarvittaessa olla jaloissa vesiruohoon sotkeutuneet räpylät ja päässään auringon kultaama kruunu. Hän rakastaa ja vihaa, kuiskaa, vaikenee tai huutaa samassa persoonassa, samassa roolissa.

Ja hän nappaa ennätyksellisen nopeasti ohjaajan ajatuksen muovaten siitä liikkeen, tunteen, ilmaisullisesti tarkan hetken.

Hänessä oli kerrostuneina maailman suuret roolit Kuningas Learista Kustaa III:een, Muumista Staliniin, Kolmen sisaren Vershininistä Galileihin, maailman valta ja voima, diktaattorin tuhoava herruus tai peikon viaton usko.

Pöysti ei koskaan lakannut olemasta luoviin yltiöratkaisuihin päätyvä uskaltaja, joka milloin osti vaimonsa kanssa riskillä Lilla Teaternin Vivica Bandleriltahttps://www.hs.fi/haku/?query=vivica+bandlerilta, milloin otti haltuunsa aidosti punaisimman ja taputtavaisimman umpisuomalaisen teatterin, Tampereen Työväen Teatterin.

Pyhä Thalian temppeli pursui sankareita Veikko Sinisalosta https://www.hs.fi/haku/?query=veikko+sinisalostaSylvi Saloseenhttps://www.hs.fi/haku/?query=sylvi+saloseen, Vili Auvisesta https://www.hs.fi/haku/?query=vili+auvisestaEila Roineeseenhttps://www.hs.fi/haku/?query=eila+roineeseen. Ja yleisö rakasti heitä kaikkia taputtaen jokaisen monologin tai laulun jälkeen, kutsuen lopuksi näyttelijät kiitoksiin vähintään neljästi vaikka he olisivat näytelleet mitä.

Kunnes Ruotsi ja Dramaten kutsuivat hänet uudeksi johtajaksi palvotun maestronsa Ingmar Bergmanin https://www.hs.fi/haku/?query=ingmar+bergmanintahdosta. Nyt tuli Karjalan pojalle tänka på. Mitä tämä kaikki yhä suuremmaksi paisuva intrigointi hänen ovellaan oli? Pöysti uupui.

Kerrotaan, että ennen muuttoaan Suomeen hän pattitilanteessa lukitsi itsensä johtajan huoneeseensa. Toive oli, ettei kukaan koputa ovelle ilmoittautuakseen sairauslomalle tultuaan vasta päärooliin valituksi – tapa, jota primadonnien lisäksi erityisesti Dramatenin karismaattisin näyttelijä Jarl Kulle https://www.hs.fi/haku/?query=jarl+kulleharrasti.

Pöysti oli taiteilija, joka tarvitsi ympärilleen omat luottoihmisensä. Lillan loisti, eli ja hengitti sateenkaaren kaikissa väreissä. Mukana työssä olivat rakkaat näyttelijät ja joukko suomenruotsalaisia ikimuistoisia revyitä kirjoittavat uuden Lillanin luojat kuten Johan Bargumhttps://www.hs.fi/haku/?query=johan+bargum, Bengt Ahlforshttps://www.hs.fi/haku/?query=bengt+ahlfors, Benedict Zilliacus https://www.hs.fi/haku/?query=benedict+zilliacus ja hovidramaatikko Claes Anderssonhttps://www.hs.fi/haku/?query=claes+andersson, jonka perhedynamiikkaa ja juoppoutta käsittelevä Familjen – Pyhä Perhe oli menestys sekä näyttämöllä että elokuvana.

Ihan ensimmäiseksi hän tarvitsi vaimonsa Birgitta Ulfssoninhttps://www.hs.fi/haku/?query=birgitta+ulfssonin, sitten Elina Salonhttps://www.hs.fi/haku/?query=elina+salon, Lilga Kovankonhttps://www.hs.fi/haku/?query=lilga+kovankon, Laila Björkstaminhttps://www.hs.fi/haku/?query=laila+bjorkstamin, Nils Brandtinhttps://www.hs.fi/haku/?query=nils+brandtin, Gustav Wiklundinhttps://www.hs.fi/haku/?query=gustav+wiklundin … ja tietenkin Asko Sarkolanhttps://www.hs.fi/haku/?query=asko+sarkolan. Sarkola sanoo oppineensa Pöystiltä kaiken. Pöysti taas luotti Sarkolaan niin, että pani hyvän kiertoon. Kuten Vivica Bandler, hänkin möi Lillanin seuraajalleen – Sarkolalle.

Bandler testamenttasi Pöystille teatteriystävänsä Dario Fosta https://www.hs.fi/haku/?query=dario+fosta alkaen. Pöysti puolestaan suositteli Asko Sarkolalle omiaan mm sveitsiläistä, mutta myös koko saksalaisen teatterin suurta ohjaajaa Benno Bessoniahttps://www.hs.fi/haku/?query=benno+bessonia, ja niin syntyi kuolematon puolinaamio-Hamlet.

Birgitta Ulfsson oli Pöystin peili, kesä- ja talviajan kääntäjä, neuvonantaja, kuraattori, aseenkantaja, temperamenttinen vastavoima, mutta alati mukana. Oli Bissen ansio, että perheessä oltiin joskus myös jalat maassa.

Läheiset kertovat, että vielä pilvien yläpuoleltakin hän ilmoittaa, menikö joku asian oikein. Pöysti ei milloinkaan uskonut kuolevansa Bissen jälkeen. Se oli epätodellista. Vaikka he erosivat 1984, yhteys heidän välillään ei koskaan katkennut. He olivat toisilleen läsnä koko elämänsä.

Pöysti oli lojaali omilleen. Aina. Ja näyttelijä-ohjaajapojat Tom https://www.hs.fi/haku/?query=tomja Erikhttps://www.hs.fi/haku/?query=erik, heidän perheensä ja rakas lapsenlapsi, nyt menestyvä näyttelijä Almahttps://www.hs.fi/haku/?query=alma, pantiin portinvartijoiksi tärkeimmille asioille kuten isän purjeveneille. Niistä suurin ja kaunein oli klassikko Huh-Mare. Mitäpä siitä, jos vesi joskus purjehtiessa loppui kölin alla ja kuului pitkä ja hermoja raastava kriiih. Hinaaja hoiti loput.

Meren salainen saari oli paikka, jossa perhe sai olla omannäköisensä. Laatokkaa pikkupoikana soutanut isäkin rakastui suolaveteen.

Lasse Pöystin näyttelijän ura ei oikeastaan päättynyt koskaan. Yli 70 vuotta hän näytteli aktiivisesti, sitten vähän harvemmin, viimeksi legendaarisessa Kvartetissa Helsingin kaupunginteatterissa ja Lillanin Bengt Ahlforsin kirjoittamassa ja ohjaamassa monologinäytelmässä Hissvägraren.

Hän näytteli kaikkialla ja kaikissa olosuhteissa kuten useiden sinfoniaorkestereiden kertojana Sergei Prokofjevin säveltämässä teoksessa Pekka ja susi.

Pöystin viimeinen rooli oli Helsingin kaupunginteatterin Aleksandr Ostrovskinhttps://www.hs.fi/haku/?query=aleksandr+ostrovskin Metsässä vuonna 2012.

Hän ohjasi ja näytteli kymmenissä suomalaisissa elokuvissa sotilasfarsseista Herra Puntilaan, lukuisissa kuunnelmissa, tv-teatterin tuotannoissa eikä hänen näyttämötöidensä tarkkaa määrää tiedä ehkä kukaan. Ei ainakaan hän itse. Jussi-patsaita hän sai viisi, lisäksi muun muassa Suomi-palkinnon, taiteilijaprofessuurin ja Suomen Kulttuurirahaston palkinnon.