Kulttuuri    |   Tanssiarvostelu

Music + -tanssiesityksessä monin tavoin koettu musiikki ylittää yksilön

Kolmen koreografin yhteistyöstä syntyi esitys, jossa jokaisen omin alue tulee hienosti esiin.

Nykytanssi

Music +. Zodiakin, Stoan, Circus Maximuksen ja Liisa Risun tuotanto. Kantaesitys Stoassa. Suunnittelutyöryhmä Liisa Risu, Mirva Mäkinen ja Sonja Jokiniemi, Jussi Saivo, Jukka Huitila. 13 tanssijaa.

Kolmen erilaisen koreografin, Liisa Risun, Sonja Jokiniemen ja Mirva Mäkisen, yhteistyö synnyttää Music + -esityksessä toi­siaan täydentävän kokonaisuuden niin, että kunkin alueelta kuoriutuu esiin kaikkein omin.

Musiikki kuultuna, nähtynä, kehollisesti ja kosketusaistin kautta koettuna sekä erilaisiksi ryhmädynamiikoiksi muuttuvana asiana yhdistää esityksen erilliset elementit.

Jussi Saivon äänisuunnittelussa ja Jukka Huitilan valoissa 13 tanssijaa saa ikään kuin vapaan leikkikentän. Mikään ei purista, työnnä tai pakota heitä mihinkään suuntaan. Huokaukset, rapinat ja huminat huuhtovat näyttämöä.

Risun musiikin ja liikkeen rakenteita yhtä aikaa etäältä mallintava ja samalla uusiksi kokonaisuuksiksi yhdistelevä näkemys liittyy Mäkisen vahvuutta ja voimaa uhkuvaan kokemuksellisuuteen ja Jokiniemen pukujen ja esineiden sekä ihmiskehojen yhteispeliin.

Tanssijat kantavat, hyväilevät ja ihan vaan liikuttelevat näyttämöllä ketjuja, monen painoisia kiviä, keppejä, köysiä, muovihanskoja.

Mielleyhtymät, joita ketjut, köydet ja putket alkavat helposti kantaa mukanaan, liittyvät usein väkivaltaan, hallintaan tai kovan teknokraattiseen maailmaan.

Kollaasiteos Music + irtautuu noista mielikuvista oikeastaan täysin. Se ei ihmettele esineitä vaan pikemmin antaa niille tilaa.

Mäkisen pieniä ryhmiä muodostava koreografia on kuin lämpöaalto, täynnä hoivaa, huolenpitoa, jonkinlaista akrobaattista reippautta, ulospäinsuuntautuneisuutta ja selkeyttä.

Risun tehtävät taas kääntävät tanssijat sisäisen maailmaan, miltei irti lihallisuudesta.

Tanssijat ovat kovassa pyörityksessä. Tuloksena ei kuitenkaan ole kiireisyyttä vaan tanssijoiden omaa taiteilijuutta luotaavaa ilmaisua. Paljas ja yksityiskohtainen liike vetoaa kaikkiin aisteihin.

Puolessavälissä näyttämölle kerääntyy vääränlaista varmuutta, vaikka pitäisi kurottaa vieläkin tuntemattomampaan. Yhtä kaikki esitys kohoaa loppua kohti hienosti.

On todella vapauttavaa, miten oikeastaan mihinkään kohtaukseen ei ladata totuttuja jännitteitä. Sekin liittyy lopulta esityksen keskeiseen teemaan eli siihen, miten musiikissa on aina jotain, jota ihmismieli ei kykene hallitsemaan.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Muistatko Netscapen ja ponnahtavat porno­ikkunat? Internet täyttää 30 vuotta, ja nyt HS:n erikoisartikkeli vie hämmentävälle matkalle verkon alku­hämärään

      Tilaajille
    2. 2

      Kalliossa asuva Liisa Lehto on yksi heistä, jotka nostivat Jussi Halla-ahon ääni­haravaksi jopa puna­vihreiden koti­kentällä – Halla-ahoa äänestäneet kertovat, millainen heidän Helsinkinsä on

    3. 3

      ”Luojan kiitos, en ole Suomessa”, Erica Fugate ajatteli ja lähti lapsensa kanssa yhdys­valtalaisen vanki­karkurin matkaan – lopulta hän myi miehen tarinan Hollywoodiin

      Tilaajille
    4. 4

      Rutiköyhän kainuulais­perheen selviytyminen on ihmeellinen tarina Suomesta

      Tilaajille
    5. 5

      Uusi hallitus voi saada ikäviä yllätyksiä maailmalta

    6. 6

      HS seuraa: Useita räjähdyksiä Sri Lankassa kirkoissa ja hotelleissa – ainakin 80 loukkaantunut

    7. 7

      Kun opioidikriisi räjähti käsiin Yhdys­valloissa, myös suomalaiset kipu­kroonikot joutuivat hankalaan asemaan

    8. 8

      Saaristoon, Mathildedaliin vai Kristiinan­kaupunkiin? Katso kymmenen vinkkiä, mihin kannattaa matkustaa Suomessa

    9. 9

      Tässä on yksi hirveimmistä treeneistä: kuukausi leuan­vetoa

      Tilaajille
    10. 10

      Taistele, pakene vai sittenkin lamaannu – kuka pystyy toimimaan tarkoituksen­mukaisesti hengen­vaarassa?

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rutiköyhän kainuulais­perheen selviytyminen on ihmeellinen tarina Suomesta

      Tilaajille
    2. 2

      ”Hävettävän suuri” BMW vie suomalaisen kirurgin tallinnalaiselle klinikalle: sote ja verot ajavat suomalaisia lääkäreitä muualle töihin

    3. 3

      HS selvitti vaikeasti aukeavan Fingerpori-sarja­kuvan merkitystä piirtäjä Pertti Jarlalta, nyt Jarla kommentoi selitystään toisessa sarja­kuvassaan

    4. 4

      Simbassäng eli simpanssisänky – toimittajien virheet ovat noloja, mutta pahimmista tulee klassikoita

    5. 5

      ”Minulle ei voi tapahtua mitään”, sanoi Pamela Werner iltana, jolloin hänet silvottiin – Pekingissä murhatun 19-vuotiaan kohtaloa pohditaan yhä vuosikymmeniä myöhemmin

      Tilaajille
    6. 6

      Demokratian pyhää periaatetta loukattiin vaalikeväänä, ja nyt on aika soittaa hälytyskelloja

    7. 7

      Muistatko Netscapen ja ponnahtavat porno­ikkunat? Internet täyttää 30 vuotta, ja nyt HS:n erikoisartikkeli vie hämmentävälle matkalle verkon alku­hämärään

      Tilaajille
    8. 8

      Helsinkiläisessä hätämajoituksessa viettää yönsä yhdeksän­kuukautinen vauva

      Tilaajille
    9. 9

      Viskiyhtiön perijä tunnusti syyllisyytensä seksikulttia koskevassa oikeuden­käynnissä

    10. 10

      Jussi Halla-aho sanoo osan vanhoista kirjoituksistaan olleen ”tyhmiä ja harkitsemattomia” muttei irtisanoudu teksteistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Notre Dame jälleenrakennetaan viidessä vuodessa, lupaa presidentti Macron

    2. 2

      Ääniensä näköinen Suomi on kirjava ja pohjasta paksu – HS:n erikoisartikkeli piirtää vaalituloksen kartalle

    3. 3

      Jussi Halla-ahon blogikirjoituksista ja ”ihmiskäsityksestä” tuli hidaste perussuomalaisten hallitustielle – Näin Halla-aho kirjoitti vähemmistöistä vuosikymmen sitten

    4. 4

      Vaalitulos ratkesi äärimmäisen niukasti: Sdp suurin, vaali­päivän äänivyöry toi perus­suomalaiset lähes tasoihin – lue HS:n analyysit tuloksesta

    5. 5

      Jussi Halla-ahon mukaan perussuomalaiset on nyt ”normaali osa järjestelmää”, mutta nämä vaalilähetyksessä nähdyt käsimerkit osoittavat muuta

    6. 6

      Lähetykseen kätketty gps-paikannin paljasti järjestelmällisen varastelun Postin logistiikka­keskuksessa – saaliin arvo lähes 60 000 euroa

    7. 7

      Moni on ryhtynyt paistamaan neitsytoliivi­öljyllä, vaikka vanha tieto syöpäriskistä pätee yhä – Nämä terveysfaktat jokaisen on syytä tietää oliiviöljystä

    8. 8

      Maiju Järvisen 7-vuotias poika eristettiin luokassa muista sermeillä – Tänä keväänä hän on viimein pystynyt kertomaan, miltä opetus­suunnitelman painottama ”inkluusio” oikeasti tuntuu

      Tilaajille
    9. 9

      Rutiköyhän kainuulais­perheen selviytyminen on ihmeellinen tarina Suomesta

      Tilaajille
    10. 10

      Analyysi: Putous kerää nyt televisiossa historiallisen vähän katsojia, eikä se ole mikään ihme – ohjelmaa vaivaa sama ilmiö kuin koko suomalaista tv-viihdettä

    11. Näytä lisää