Kulttuuri    |   Televisioarvostelu

1800-luvun bisnesnaisesta kertova Gentleman Jack on vastustamaton sarja heti ensikuvistaan lähtien

Sally Wainwrightin upean uutuussarjan päähenkilö on Anne Lister (1791–1840), rakastettava ja hauska nainen, joka eli kuin mies.

Brittiläinen käsikirjoittaja ja nyttemmin myös ohjaaja Sally Wainwright on noussut nimeksi, jonka jokaista työtä kannattaa odottaa, ja nyt hän häikäisee jälleen.

Gentleman Jack (2019) on vastustamaton sarja heti ensikuvistaan lähtien.

Wainwright avaa myös uuden luvun urallaan, sillä sarja on historiallinen ja sijoittuu 1800-luvun alkuvuosikymmenille.

Päähenkilö on Anne Lister (1791–1840), rikas maanomistaja ja bisnesnainen, joka eli Wainwrightin omilla kotikonnuilla West Yorkshiressä.

Samoilla huudeilla Wain­wright on liikkunut myös aiemmissa sarjoissaan Happy Valley ja Viimeinen tango Halifaxissa.

Anne Lister kirjoitti ahkerasti päiväkirjaa mutta kätki osan kirjoituksistaan ovelasti koodikielelle, joka purettiin vasta 1930-luvulla.

Listerin suurin salaisuus oli hänen naissuhteensa. Hän solmi käytännössä jopa avioliiton rakastettunsa Ann Walkerin kanssa, ja tästä suhteesta myös Wainwrightin sarja lähtee liikkeelle.

Lister ei ole briteille tuntematon suuruus, ja hänestä on aiemmin tehty tv-elokuvakin. Gentleman Jack oli yksi miehistä tyyliä suosineen Listerin lempinimistä.

Wainwright on valinnut pää­osaan Suranne Jonesin, joka oli hänen Scott & Bailey -sarjansa toinen päänäyttelijä. Komea Jones ottaa nautiskellen kaiken hänelle tarjotun tilan. Kun Lister harppoo huoneeseen, kaikki hiljenevät kuin saluunassa.

Jonesin hengästynyt ja kiihkeä tapa näytellä on tässä juuri paikallaan.

Wainwright on kuitenkin ollut tarkkana siitä, ettei hänen Listerinsä ole pelottava vaan päinvastoin hyvinkin rakastettava, hauskakin. Hän on valovoimainen nainen, jota ei missään vaiheessa viedä miehen arvioivan katseen alle.

Toki päähenkilö joutuu myös vastaamaan rohkeudestaan, 1800-lukua kun eletään, mutta hän etenee veijarimaisella viisaudellaan kohti omia päämääriään.

Sarjassa Jones vilkaisee välillä kohti kameraa, ja päiväkirjan ääni muistuttaa siitä, että näkökulma on hänen omansa.

Loistosarjaan kuuluu tietysti liuta hyviä sivuhenkilöitä. Sophie Rundle on tyttömäisen viaton Ann Walker, Gemma Whelan Listerin ärsyttävä pikkusisko Marianne ja Gemma Jones mainio täti, joka hyväksyy Annen elämäntavan.

Myöhemmin kuvaan astuu muun muassa tanskalaisnäyttelijä Sofie Gråbøl, joka esittää Tanskan kuningatarta Marieta. Lister myös matkusteli ahkerasti.

Sen lisäksi, että sarja kuvaa tuon ajan yläluokkaisten naisten kohtaamia vaikeuksia, Wainwrightia kiinnostaa edelleen myös sosiaalinen eriarvoisuus.

Gentleman Jack, HBO Nordic.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Emmi-Liia Sjöholm tiesi sen olevan virhe, mutta silti hän asettui laverille, raotti paitaansa ja antoi tatuoijan upottaa neulan kylkeensä – nyt hän on maksanut virheestään tuhansia euroja

      Tilaajille
    2. 2

      Kaksi pyöräilijää loukkaantui sairaalakuntoon törmättyään yllättäen esteeseen Töölössä

    3. 3

      Pyörätuolissa istuva mies ryöstettiin väkivaltaisesti Helsingissä – Tekijän valitus ei menestynyt oikeudessa

    4. 4

      Sellu palaa ilma­kehään, ja metsän puu luovuttaa lopulta hiilensä – Tutkijoiden mukaan on yksi yli­voimainen tapa muuttaa puu hiili­nieluksi

      Tilaajille
    5. 5

      Suomalaiset ovat syöneet tuhansia vuosia ruokaa, jota suolistobakteerit rakastavat yli kaiken – Tutkija löysi ruista syöneiden ulosteesta merkittävän yhdisteen

      Tilaajille
    6. 6

      Kahta suomalaisnaista Australiassa seuraava dokumentti on pahan mielen televisiota

    7. 7

      Kun tytär kaipasi halausta, isä tarjosi lenkkitossuja – Näin rakkauden kielierot rakentavat muureja ihmisten välille

    8. 8

      ”Ootko sä jutsku?” Itäkeskuksessa eurovaali­ehdokkaalle esitetty kysymys alle­viivaa Euroopassa elettäviä vakavia aikoja

    9. 9

      Historiallisen hyvä uutinen: Helsingin liikenteessä kuoli joka vuosi kymmenittäin jalankulkijoita, mutta sitten muutama päätös muutti kaiken

      Tilaajille
    10. 10

      Tarantino osoittaa uudella elokuvallaan olevansa edelleen maailmanluokan viihdyttäjä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaiset ovat syöneet tuhansia vuosia ruokaa, jota suolistobakteerit rakastavat yli kaiken – Tutkija löysi ruista syöneiden ulosteesta merkittävän yhdisteen

      Tilaajille
    2. 2

      Itsemurhan tehneen taitoluistelijan pari kertoi olleensa kaksi vuotta seksuaalisen hyväksi­käytön uhri: ”Sitä tapahtui minulle, ja hän satutti monia tyttöjä”

    3. 3

      Suosittu italialaisravintola pakotetaan lähtemään tiloistaan Töölössä

    4. 4

      Kaisa Määttänen menetti yöunensa ja ruokahalunsa, kun tajusi mitä oli ostanut: ”Ensinnäkin se muuli oli 13 senttimetriä luvattua matalampi”

    5. 5

      Emmi-Liia Sjöholm tiesi sen olevan virhe, mutta silti hän asettui laverille, raotti paitaansa ja antoi tatuoijan upottaa neulan kylkeensä – nyt hän on maksanut virheestään tuhansia euroja

      Tilaajille
    6. 6

      Jaksoarvio: Game of Thrones sai arvoisensa päätöksen

    7. 7

      HS:n tiedot: Tuleva hallitus lisäämässä pysyviä menoja miljardilla eurolla, luvassa mittavat valtion omaisuuden myynnit

    8. 8

      Monessa parisuhteessa vallitsee tuhoisa kierre, jonka keskiössä on älypuhelin – Sadat lukijat kertoivat HS:lle karusta maailmasta, jossa some on aina läsnä ja pilaa suhteen

      Tilaajille
    9. 9

      Tarantino osoittaa uudella elokuvallaan olevansa edelleen maailmanluokan viihdyttäjä

    10. 10

      Testaa, tunnistatko menneiden vuosikymmenten suosikkiautot – Miksi kauniita klassikkomalleja ei voida valmistaa uudelleen nykyaikaisella teknologialla?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailma tähtäimen läpi – HS:n erikoisartikkeli vie maahan, jossa rynnäkkökivääri on kodin perusvaruste

      Tilaajille
    2. 2

      Kirsi Hytönen on naimisissa, etsii netistä seuraa ja kertoo maksaneensa seksistä – Hän kertoo vilkkaasta seksielämästään, jotta naiset eivät häpeäisi itseään

      Tilaajille
    3. 3

      Moni tarkkailee luomiaan, mutta harva tunnistaa paljon yleisemmän ihomuutoksen – Tällainen on aurinkokeratoosi, joka altistaa ihosyövälle

    4. 4

      Legendaarisen laulajatähden huvila lahoaa niille sijoilleen Helsingissä – Vesivahinko turmeli taloa 2011 eikä korjauksia ole vieläkään aloitettu

    5. 5

      Suomalaiset ovat syöneet tuhansia vuosia ruokaa, jota suolistobakteerit rakastavat yli kaiken – Tutkija löysi ruista syöneiden ulosteesta merkittävän yhdisteen

      Tilaajille
    6. 6

      Tässä on ruokavalio, johon maapallolla on varaa: Uusi lautasmalli muuttaisi suomalaisten ruokailua radikaalisti, mutta mistään ei tarvitse luopua

      Tilaajille
    7. 7

      Aleksi elää kolmen miehen perheessä, ja nyt hän synnytti toisen vauvansa – ”Meillä on periaatteessa kaksi laitonta lasta”

      Tilaajille
    8. 8

      25 vuotta sitten muutama baari muutti koko Helsingin yöelämän, ja nyt ne kuolevat pois

    9. 9

      ”Kun hyväksyy yksinäisyytensä, ei tarvitse juosta muiden perässä” – Aura Raulo oli erikoinen lapsi, joka kasvoi ulkopuolisena ja päätyi maailman huipulle

      Tilaajille
    10. 10

      Kommentti: Mitä ihmettä tapahtui Madonnalle Euroviisuissa? Hirvittävä epävire vei huomiota Palestiinan lipun esittelyltä ja näppärältä Tšaikovski-lainalta

    11. Näytä lisää