Kulttuuri

Dokumenttiohjaaja Kanerva Cederström, 70, tekee elokuvia muistista ja lähihistoriasta – taistolaisuuden hän jätti, kun häntä pyydettiin vakoilemaan Puolan Solidaarisuus-liikettä

Dokumentaristi Kanerva Cederströmin taustalta löytyy niin Tove Jansson kuin taistolaisuus.

Dokumenttielokuva alkoi kehittyä todellisuuden tallentamisesta entistä taiteellisemmaksi 1980-luvulla niin maailmalla kuin meilläkin. Suomessa sen kehityksen airuita oli Kanerva Cederström, joka täyttää maanantaina 70 vuotta.

Cederströmin ensimmäinen dokumentti Paikan henki (1986) oli jo essee Töölönlahden ympäristöstä. Sitä ennen hän oli tehnyt tv-elokuvan Nukkekaappi (1985) Tove Janssonin novellista ja Tove Idströmin käsikirjoituksesta. Se on hänen ainoa näytelmäelokuvansa.

”Ohjasin Nukkekaapin ihan kylmiltäni. Toivottavasti se on kadonnut”, Cederström huokaisee.

Cederström oli käynyt Tukholmassa Dramatiska institutenin elokuvakurssin, mutta muita elokuvaopintoja hänellä ei ollut.

”80-luvun puolivälissä rahoitusta sai yllättävän helposti. Haimme Riikka Tannerin kanssa tuotantotukea säätiöstä ja saimmekin”, Cederström sanoo.

Elokuvan sijaan Cederström oli opiskellut valtiotieteitä, vaikka olikin ollut filmihullu jo varhain. Nuorena hän kuului ajan hengen mukaan Amnestyyn ja Sadankomiteaan ja sitten taistolaisiin.

”Sen ideologian hylkäsin 80-luvun alussa. Lopullinen herätys oli, kun minulle tarjottiin paikkaa Puolasta maineikkaassa Łódźin elokuvakoulussa, jos samalla vakoilisin Solidaarisuus-liikettä”, Cederström muistelee.

Nuorena Cederström sanoo olleensa kaikkiruokainen elokuvien suhteen. Hän kävi elokuva-arkiston näytöksissä 14-vuotiaasta. Hän muistelee. että silloin siellä ei tehty eroa dokumenttien ja näytelmäelokuvien välillä.

”En oikeastaan ajatellut tekeväni juuri dokumentteja”, Cederström kertoo.

”Tein vain elokuvia, mutta perinteinen fiktio ei tuntunut luontevalta. Toisaalta ehkä nuoruuteni kokemusten takia en halunnut julistaa elokuvalla. Minua kiinnosti, miten maailmaa voi tulkita. Dokumentti tuntui sopivan muistin käsittelemiseen.”

”Kävin ranskalaista koulua ja olen välillä työskennellyt ranskan tulkkina. Ehkä siksi sain vaikutteita Ranskan suunnalta. Chris Markerin Vailla aurinkoa tarjosi vapauttavan esimerkin. Belgialaisen Chantal Akermanin elokuvat vavahduttivat.”

Cederström oppi tekemällä. Hän korostaa yhteistyötä Riikka Tannerin kanssa, vaikkei tätä aina mainita lopputeksteissä. Tyyli kehittyi pohdiskelevaksi, jopa runolliseksi esseeksi. Keskeiseksi teemaksi nousi poliittinen lähihistoria, usein henkilökohtaisen kosketuksen kautta.

Lenin-setä asuu Venäjällä (1988) käsittelee taistolaisten kokemuksia ja Kaksi enoa (1991) kertoi Cederströmin jatkosodassa kadonneesta enosta. Molemmat saivat Tampereen lyhytelokuvajuhlien kotimaisen kilpailun pääpalkinnon.

Vaikka Nukkekaappi on Cederströmin ainoa näytelmäelokuva, se ei jäänyt hänen viimeiseksi Tove Janssoniin liittyväksi työkseen. Matkalla Toven kanssa (1993), Haru, yksinäisten saari (1998) ja Tove ja Tooti Euroopassa (2004) perustuvat Janssonin puolison Tuulikki Pietilän kuvaamiin kaitafilmeihin.

”Äitini oli kuvataiteilija ja Tove hänen opiskelukaverinsa Ateneumissa. Tutustuin Toveen jo lapsena. Hän ja Tuulikki olivat suuria elokuvan ystäviä ja Tuulikin videokirjasto teki vaikutuksen jopa Peter von Baghiin.”

Cederström on vaikuttanut suomalaiseen dokumenttiin paitsi ohjaajana myös opettajana. Hän työskenteli Taideteollisen korkeakoulun dokumenttielokuvan professorina 2003–2010.

Hänen oppilaistaan Miia Tervon ja Reetta Huhtasen ensimmäiset pitkät elokuvat ovat saaneet ensi-iltansa tänä vuonna. Tervon näytelmäelokuva Aurora pyörii yhä ohjelmistossa ja Huhtasen dokumentti Aatos ja Amine kerää mainetta maailman festivaaleilla.

”Kun aloitin Taikissa, moni siellä ajatteli yhä, että dokumenttien pitäisi vain tallentaa todellisuutta. Se oli konservatiivisempaa kuin 90-luvun dokumentit. Mutta nuorten opiskelijoiden kanssa oli hirveän antoisaa. Painotin opetuksessa eri kerrontatapoja ja vapaata ilmaisua.”

Kuka?

Kanerva Cederström


 Syntyi Helsingissä 1949.

 Valmistunut valtiotieteen maisteriksi Helsingin yli­opistosta 1981.

 Tampereen lyhytelokuvajuhlien kotimaisen kilpailun pääpalkinto 1988 ja 1991.

 Risto Jarva -palkinto elokuvasta Lost & Found 2003.

 Elokuvataiteen valtionpalkinto 2001.

 Dokumenttiprofessori Taideteollisessa korkeakoulussa 2003–2010.

 Docpoint-festivaalin Aho & Soldan -palkinto elämäntyöstä 2014.

 Ohjannut yli 20 dokumenttielokuvaa.

 Täyttää 70 vuotta maanantaina 22. huhtikuuta.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Päävalmentaja Jalonen hermostui venäläisten outoon kritiikkiin: ”Joku aasi voi olla, joka ajattelee niin”

    2. 2

      Hometalo­sairautta ei olekaan, sanoo lääke­tiede nyt – Mitä oikein tapahtui?

      Tilaajille
    3. 3

      Pitkästä matematiikasta tehtiin pääsylippu korkeakouluun ja tulevaisuuden ammatteihin – Se oli virhe, sanoo kokenut matematiikan opettaja

      Tilaajille
    4. 4

      Tiivistävätkö nämä kuvat suomalaisuuden ytimen? ”Heti voiton jälkeen siellä on tosi aavemainen tunnelma”, sanoo edelliset Leijona-fanien torijuhlat ikuistanut HS:n kuvaaja Sami Kero

    5. 5

      ”Ennen kehotin ostamaan. Enää en sitä tekisi”, sanoo Suomen johtava sisustusstailisti

    6. 6

      Suomalaisasukkaat katosivat Pietarista: Idänkaupan ammattilaiset pitävät nykyään perheen Suomessa ja käyvät junalla töissä Venäjällä

    7. 7

      HS:n eurovaalikone: Etsi oma ehdokkaasi ja lue täältä kysymysten taustat

    8. 8

      Emmi-Liia Sjöholm tiesi sen olevan virhe, mutta silti hän asettui laverille, raotti paitaansa ja antoi tatuoijan upottaa neulan kylkeensä – nyt hän on maksanut virheestään tuhansia euroja

      Tilaajille
    9. 9

      Tässä ovat suosituimmat eurovaaliehdokkaat

    10. 10

      Some villiintyi Suomen MM-finaaliin johtaneesta Marko ”Mörkö” Anttilasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hometalo­sairautta ei olekaan, sanoo lääke­tiede nyt – Mitä oikein tapahtui?

      Tilaajille
    2. 2

      Pitkästä matematiikasta tehtiin pääsylippu korkeakouluun ja tulevaisuuden ammatteihin – Se oli virhe, sanoo kokenut matematiikan opettaja

      Tilaajille
    3. 3

      Peukaloitu video Trumpin vastustajasta kuohuttaa Yhdysvalloissa – ”Tästä ei ole enää paluuta”, professori varoittaa manipulaatioista

    4. 4

      Leijonat iski MM-kiekon loppuotteluun, tänään vastassa Kanada – ”Tuntui, että tuli tehtyä jotain hienoa”

    5. 5

      ”Painajainen”, ”Jalonen loi keskikentälle suon, johon Venäjä jumittui” – Venäjän media pettyi tappioon, mutta kehui Suomen joukkuetta

    6. 6

      Ruotsin mediassa ylistetään Suomea ja Jukka Jalosta: ”Hän on muuttanut veden viiniksi”

    7. 7

      Lääketiede käänsi kelkkansa homesairauden suhteen – Haaskaako Suomi satoja miljoonia korjaamalla ja purkamalla rakennuksia?

      Tilaajille
    8. 8

      Ruotsin kruunu heikkenee heikkenemistään, ja nyt kärsivällisyys on loppu myös Ruotsin suurimmilta yrityksiltä – ”Olemme maalanneet itsemme nurkkaan”

    9. 9

      HS:n eurovaalikone: Etsi oma ehdokkaasi ja lue täältä kysymysten taustat

    10. 10

      ”Ennen kehotin ostamaan. Enää en sitä tekisi”, sanoo Suomen johtava sisustusstailisti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Emmi-Liia Sjöholm tiesi sen olevan virhe, mutta silti hän asettui laverille, raotti paitaansa ja antoi tatuoijan upottaa neulan kylkeensä – nyt hän on maksanut virheestään tuhansia euroja

      Tilaajille
    2. 2

      Tiia Forsström myy seksiä espoolaisessa omakotitalossa ja tietää, mikä monessa suomalaisessa makuuhuoneessa on pielessä

      Tilaajille
    3. 3

      Suomalaiset ovat syöneet tuhansia vuosia ruokaa, jota suolistobakteerit rakastavat yli kaiken – Tutkija löysi ruista syöneiden ulosteesta merkittävän yhdisteen

      Tilaajille
    4. 4

      Maailma tähtäimen läpi – HS:n erikoisartikkeli vie maahan, jossa rynnäkkökivääri on kodin perusvaruste

      Tilaajille
    5. 5

      Ihon ikääntymistä voi hidastaa itse, mutta kalliiden voiteiden sijaan kannattaa keskittyä tekoihin – lääkärit kertovat kolme perussääntöä, jotka ehkäisevät ryppyjä

    6. 6

      Legendaarisen laulajatähden huvila lahoaa niille sijoilleen Helsingissä – Vesivahinko turmeli taloa 2011 eikä korjauksia ole vieläkään aloitettu

    7. 7

      ”En usein kerro tarinaani, se tuntuu liian raskaalta” – HS:n erikoisartikkeli vie EU:n etelärajalle, missä koveneva maahanmuuttopolitiikka ajaa ihmisiä kadulle ja kateisiin

      Tilaajille
    8. 8

      Kommentti: Mitä ihmettä tapahtui Madonnalle Euroviisuissa? Hirvittävä epävire vei huomiota Palestiinan lipun esittelyltä ja näppärältä Tšaikovski-lainalta

    9. 9

      Gordon Ramsay oli oikeasti vielä pahempi kuin televisiossa, ja iltaisin Helena Puolakka itki itsensä uneen – Nyt Suomen menestynein kokki johtaa ravintolaklassikkoa aivan eri tyylillä

      Tilaajille
    10. 10

      ”Luulin, että Suomi on oikeusvaltio”, sanoo Isisin kalifaattiin lähteneen ja nyt Syyriassa vankileirillä olevan suomalaisnaisen äiti

    11. Näytä lisää