Kulttuuri

Kirjailijan perikunta irtisanoutuu Tolkien-elokuvasta – Dome Karukoski: ”Aika tyypillistä”

Dome Karukoski kertoo tarjonneensa kirjailijan muistoa ärhäkästi vaalivalle perikunnalle mahdollisuutta katsoa Tolkien-elokuva etukäteen, mutta he eivät ole sitä nähneet.

Kirjailija J. R. R. Tolkienin perikunta kommentoi tiistaina kirjailijasta tulossa olevaa elokuvaa. Perikunta ilmoitti tiedotteessa, etteivät he ole mukana eivätkä ole mitenkään hyväksyneet tai edistäneet elokuvan tekoa. Perikunnan kannasta kertovat useat verkkojulkaisut, muun muassa brittiläinen Telegraph.

Tolkien-elokuvan ohjaaja, suomalainen Dome Karukoski, 42, korostaa, että elämäkertaelokuva ottaa luontaisesti vapauksia ja että elokuva sijoittuu aikaan ennen Tolkienin teoksia, joten mitään copyrightia ei ole tarpeen hankkia.

”Tällainen kannanotto on aika tyypillinen kun elämäkertaelokuvaa tehdään. Tiedote ei ole mitenkään dramaattinen, mutta otsikot aiheesta ovat”, Karukoski kertoo HS:lle.

Perikunta ei tiedotteessa kommentoinut mitenkään elokuvan yksityiskohtia.

Fantasiakirjailijana tunnettu Tolkien kuoli vuonna 1973, ja viime vuosina perikunta on tunnettu ärhäkkäänä kirjailijan muiston vaalijana.

Kansainvälinen media on raportoinut miten perikunta on käynyt oikeutta Hobitti-elokuvasarjan tekijöitä vastaan, estänyt lastenleirejä käyttämästä Taru sormusten herrasta -teemaa ja pyytänyt poistamaan nettiuhkapeleistä viittaukset Tolkienin tuotantoon.

Karukoski korostaa, että elokuva on tehty kohdetta kunnioittaen.

”Olen pyrkinyt tekemään hyvän ja koskettavan elokuvan ja kuukausia sitten tarjouduin Fox Searchlight -studion kautta näyttämään elokuvan perikunnalle. Mielelläni katsoisin elokuvan heidän kanssaan ja samalla kertoisin, miksi asioita on muutettu. He eivät ole elokuvaa siis vielä nähneet”, Karukoski sanoo.

Katso Tolkien-elokuvan traileri:


Elokuvassa on otettu taiteellisia vapauksia. Karukosken mukaan asiantuntijakatsojat ovat reagoineet elokuvassa lähinnä yhteen kohtaan, jossa historiallisia seikkoja on muutettu elokuvakerronnallista syistä. Nämä muutokset liittyvät tapaan, jolla Tolkien-elokuvassa kerrotaan Tolkienin naimisiinmenosta. Häät olivat vuonna 1916.

”Tolkienin tunne tässä kohtauksessa, jossa rakastavaiset kohtaavat, on täysin oikea ja poimittu Tolkienin kirjoituksista, mutta tapahtumaketjun järjestystä on muutettu ja vuosi on vaihdettu”, Karukoski kertoo.

Lue lisää: Dome Karukoski on tehnyt Hollywood-elokuvan Tolkienista ja kaikki odottavat siitä valtavaa hittiä – Nyt hän kertoo, minkä Suomi-asian poistamisesta tulee vielä sanomista.

Karukoski ei ole ensimmäistä kertaa tekemässä elämäkertaelokuvaa. Vuonna 2011 Karukoski suunnitteli isoa elokuvaa marsalkka Mannerheimista ja 2017 valmistui Karukosken ohjaamana elokuva Tom of Finland taiteilija Touko Laaksosesta.

Tehdessään elokuvaa Touko Laaksosesta Karukoski työryhmineen oli yhteydessä taiteilijan lähipiiriin toisin kuin Tolkienin tapauksessa.

”Se oli silloin eri asia, koska elokuvaan tarvittiin tuolloin piirrosten oikeuksia. Silloin oli tärkeää olla yhteydessä Tom of Finland Foundationiin myös siksi, että minä heterona saisin Touko Laaksosen hahmon elokuvassa oikein”, Karukoski sanoo.

Tolkien-elokuvan ensi-ilta on Suomessa 3. toukokuuta.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Särkynyt mieli pyrki raivoisasti eteenpäin, mutta lopulta se törmäsi seinään – Touko Aalto kertoo hetkestä, johon elämä ja ura pysähtyivät

      Tilaajille
    2. 2

      Näyttö kevyen liikunnan hyödyistä lisääntyy koko ajan: Tavallinen liikkuja voi päästä jopa parempaan kuntoon ilman kovaa treeniä, sanoo asiantuntija

      Tilaajille
    3. 3

      Yksi halpalentoyhtiö kaatui, nyt koko Islannin talous sakkaa

    4. 4

      Yli 500 uhanalaista korppikotkaa kuoli syötyään myrkytetyn elefantin jäänteitä Botswanassa

    5. 5

      Vuonna 1970 Suomi sai lahjan, josta on vuosien varrella tullut mittaamattoman arvokas aarre

      Tilaajille
    6. 6

      Halla-aho: Perussuomalaisten nuorten avustuksen peruminen ajaa järjestön konkurssiin

    7. 7

      Netflix nostaa hintojaan tänään Suomessa, katso uudet hinnat tästä

    8. 8

      Kiinan vakoojat esiintyvät kykyjenetsijöinä ja konsultteina LinkedInissä: suomalaistutkijan julkaisu kertoo, kuinka kohde koukutetaan luovuttamaan luottamuksellista tietoa

    9. 9

      Kymmenen eurooppalaista suurkaupunkia vaatii EU:lta toimia Airbnb:ta vastaan

    10. 10

      Jopa alakouluikäiset varastavat kaljaa Soukassa: Kauppias Juha Määttä päätti puuttua asiaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Särkynyt mieli pyrki raivoisasti eteenpäin, mutta lopulta se törmäsi seinään – Touko Aalto kertoo hetkestä, johon elämä ja ura pysähtyivät

      Tilaajille
    2. 2

      Vuonna 1970 Suomi sai lahjan, josta on vuosien varrella tullut mittaamattoman arvokas aarre

      Tilaajille
    3. 3

      Suomen pääministeri oli lähempänä kuolemaa kuin on kerrottu: Lääkärit olivat kolmesti herättämässä Antti Rinnettä, ja se olisi tiennyt loppua

      Tilaajille
    4. 4

      Yksi halpalentoyhtiö kaatui, nyt koko Islannin talous sakkaa

    5. 5

      Netflix nostaa hintojaan tänään Suomessa, katso uudet hinnat tästä

    6. 6

      Pitääkö Isis-leirin suomalaisia auttaa? Oikeus­tieteilijöiden mukaan vastaus on täysin selvä, terrorismi­tutkija varoittaa riskeistä

    7. 7

      Halla-aho: Perussuomalaisten nuorten avustuksen peruminen ajaa järjestön konkurssiin

    8. 8

      Lukijoiden karmeimmat mökki­lomat: ”Kummitäti löi turpaan”, ”Kyy hiplasi peppua”, ”Tarja ei tarjonnut ruokaa”, ”Minipossu Lyydia oli tukehtua kabanossiin”

      Tilaajille
    9. 9

      The New York Timesin kustantaja vastaa Trumpin syytöksiin maan­petoksesta: Presidentti ylitti vaarallisen rajan

    10. 10

      ”Annetaan tälle asialle hyvä loppu” – Ääni­tallenteet paljastivat, mitä Saudi-Arabian konsulaatissa tapahtui ennen toimittaja Khashoggin murhaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tokmanni myy juhannustorttua, joka näyttää aivan runebergintortulta – soitimme, ja sitten paljastui jotain vielä järkyttävämpää

    2. 2

      Särkynyt mieli pyrki raivoisasti eteenpäin, mutta lopulta se törmäsi seinään – Touko Aalto kertoo hetkestä, johon elämä ja ura pysähtyivät

      Tilaajille
    3. 3

      Mummotunnelissa pariudutaan perinteisellä tyylillä

      Tilaajille
    4. 4

      JVG:n jättihitti näkyy yhä somepäivityksissä, vaikka sen sanoitus on vuosien ajan ymmärretty väärin – VilleGalle paljastaa salaisuuden Häissä-kappaleen menestyksen taustalta

      Tilaajille
    5. 5

      Psykologi Pertti Hakkarainen on kohdannut satoja raiskaajia ja sanoo, että monilla on heistä väärä käsitys – Siksi uhri ei voi tunnistaa tekijää etukäteen

      Tilaajille
    6. 6

      Nike sijoitti urheilumuoti­kauppaansa realistisen näköisen nais­malli­nuken, ja vihan, ilkeilyn ja kommentoinnin määrä kasvoi käsittämättömäksi

    7. 7

      Ennennäkemätön romahdus yhdessä Suomen parhaista lukioista: 35 opiskelupaikkaa täyttämättä, sisään jopa 7,0:n keskiarvolla

    8. 8

      Onko toivo jo mennyt? HS:n erikoisartikkeli vie Amazoniaan, missä maailman keuhkot yskivät uhkaavasti

      Tilaajille
    9. 9

      Väestöliitto jakoi ihmiset kahteen tyyppiin sen mukaan, kuinka he käyttäytyvät parisuhteessa – Testaa, kumpaan ryhmään kuulut

    10. 10

      Tyhjenevä saksalais­kaupunki houkuttelee uusia asukkaita ilmaisella asumisella: Suomalainen pariskunta tarttui tarjoukseen

      Tilaajille
    11. Näytä lisää