Kulttuuri

Color Dolorin levy Love ja Sebastian Hillin sävellys Snap Music toivat tekijöilleen Teosto-palkinnot

Palkitut teokset kertovat lempeydestä ja psykologisen hallinnan menettämisestä.

Teosto-palkinto jaettiin torstai-iltana kahden artistin, Color Dolor -yhtyeen ja säveltäjä Sebastian Hillin kesken. Sekä Color Dolor että Hilli saavat 20 000 euron palkinnot.

Kuten usein ennenkin, tuomaristo jakoi Teosto-palkinnon eri genrejä edustavien artistien kesken. Hilli edustaa taidemusiikkia, Color Dolor ponnistaa pop-musiikista.

Color Dolorin jäsenet, laulaja Stina Koistinen ja kitaristi-tuottaja Nicolas ”Leissi” Rehn eivät osaa sen tarkemmin määritellä musiikkiaan, varsinkin kun tyylilaji on jonkin verran muuttunut uusimmalla levyllä, mutta laajasti pop-musiikiksi he sen itsekin sijoittavat.

”Me ei ainakaan olla määritelty sitä”, Rehn sanoo.

”Se on niin vaikeaa. Ehkä ulkopuolelta on helpompi määritellä meidän tyylimme, kun meillä itsellämme on kuitenkin niin paljon vaikutteita, ja musiikkiin ammentaa koko elämänsä musiikkirakkaudet”, Koistinen jatkaa.

”Kyllä popin muoto on meille kiinnostavaa”, sanoo Rehn. ”Kyllähän me tuolla levyllä selkeästi halusimme pitää biisit lyhyinä.”

Color Dolor sai Teosto-palkinnon uusimmasta levystään Love. Siinä yhtye on pienentynyt neljästä jäsenestä kahteen, Koistiseen ja Rehniin, ja samalla yhtyeen musiikki on siirtynyt aiemmasta bändisoundista elektronisempaan poppiin.

”Se meni aika luonnollisesti. Meidän ensimmäinen rumpalimme lähti jo 2015. Sitten tuli toinen rumpali Essi Nieminen, joka lähti jo vuoden jälkeen. Ja heti hänen jälkeensä Jan Wälchli, joka soitti trumpettia ja syntikoita”, Stina Koistinen kertoo.

”Siinä oli elämiin liittyviä henkilökohtaisia asioita, ei niinkään meidän välisiä, vaan yleensä. Ja sitten oli vähän erilainen musiikillinen suunta, joka vei siihen, että me lopulta päädyttiin kahdestaan Leissin kanssa.”

Tämän vuoksi Color Dolor alkoi myös toimia aivan uudenlaisella tavalla.

”Edelliset levyt perustuivat tosi paljon yksilöiden soittamiseen ja laulamiseen, mutta Lovella halusimme lähestyä asioiden ilmaisemista minimalistisemmin. Ei mitenkään virtuoottisten keinojen kautta, vaan keskittyen siihen, miten asioita voi sanoa pienesti.”

Pelkistämiselle oli myös käytännöllisiä syitä, Stina Koistinen kertoo.

”Edellisen levyn Wonderchildin kappaleita oli todella vaikea esittää livenä! Ne tehtiin studiossa valmiiksi, ja niiden toisintaminen livenä oli vaikeata niin pienellä bändillä”, Koistinen sanoo.

”Sitä kautta syntyi ehkä tarve tehdä jotain pienempää”, Rehn jatkaa. ”Alettiin miettiä, että miksi pitää olla niin hankalaa soittaa näitä biisejä. Että miksei voi olla vain muutama sointu, jotka vain toistuvat, sen sijaan, että joka käänteessä tehdään jokin voltti.”

Love-levyn teemana on rakkaus ja rakkaudettomuus, kertoo Stina Koistinen.

”Rakkaus-teema tuli oikeastaan jo levyn tekotavasta”, sanoo Rehn. ”Joskus jo kauan sitten oltiin menossa keikalle, niin heitin Stinalle, että pitäisikö seuraavan levyn nimi olla Love. Stina sanoi, että mietin ihan samaa. Ja se liittyi tekotapaan, että rauhoitetaan, annetaan aikaa asioille. Wonderchild-levy oli sellaista studio-olosuhteissa tehtyä, ankaraa ja tiukkaa. Tätä lähestyttiin lempeyden kautta: että voi olla kivaa kun tekee musiikkia, pidetään hauskaa.”

Toukokuussa Color Dolor alkaa työstää uutta musiikkia.

”Joku työnimi meillä oli, mutta en muista”, sanoo Koistinen.

”En minäkään”, sanoo Rehn. ”Mutta kyllä lempeys on varmaan vielä juttu, joka on tärkeä tässä ajassa.”

”Kyllä”, sanoo Koistinen.

Toinen Teosto-palkinnon saaja on säveltäjä Sebastian Hilli, joka palkittiin teoksestaan Snap Music. Radion sinfoniaorkesteri kantaesitti sen itsenäisyyspäivän konsertissaan 6. joulukuuta 2018.

Hilli (s. 1990) on toiminut vapaana säveltäjänä noin kolmen vuoden ajan, valmistuttuaan Sibelius-Akatemiasta vuonna 2016. Jo opiskeluaikanaan vuonna 2015 hän voitti Japanissa Toru Takemitsu -sävellyspalkinnon orkesteriteoksellaan Reachings. Samalla teoksella hän voitti vuonna 2017 kansainvälisen säveltäjärostrumin alle 30-vuotiaiden säveltäjien sarjan.

”Se oli ensimmäinen orkesteriteokseni. Siitä on aikaa, mutta näen siinä asioita, jotka ovat pysyneet. Toisaalta olen kehittynyt vähän eri suuntaan. Mutta tunnistan siinä vahvan tunnelatauksen ja dramaturgian, jotka ovat pysyneet tärkeinä minulle”, Hilli sanoo.

Niitä pystyy kuulemaan myös Snap Musicista, jota Teosto-palkinnon tuomaristo kuvailee seuraavasti: ”Ammattitaitoinen ja vahva sävellys on dramaturgisesti elävä ja voimallisuudessaan raju.”

Sebastian Hilli kertoo, että Snap Music tavallaan huipentaa hänen tähänastisen tuotantonsa.

”Siinä kiteytyy monia ilmaisullisia asioita jotka ovat kehittyneet jo pidemmän aikaa”, Sebastian Hilli sanoo. ”Sitä ennen tein 45-minuuttisen Affekt-teoksen kuorolle ja orkesterille. Siinä oli paljon aikaa kirjoittaa orkesterille ja kehittää omaa ilmaisua.”

Affektin jälkeen RSO:n 15 minuuttia kestävä tilausteos tuntui hyvältä ja tiiviiltä muodolta jossa kiteyttää nämä asiat. Minulla on pidemmän aikaa muodostunut kiinnostus musiikin intensiteetistä. Tässä teoksessa otin sen yhdeksi lähtökohdaksi. Halusin tehdä teoksen, joka on ulospäin suuntautunut. Alusta loppuun siinä olisi sellainen intensiteetti ja voima joka kantaisi sitä.”

Hilli viittaa myös teoksen nimeen ja englanninkielisen snap-sanan lukuisiin suomennosmahdollisuuksiin, joista monet kuuluvatkin teoksen musiikissa.

”Dramaturgisesti ohjaava tekijä oli idea snäppäämisestä, eli psykologisen hallinnan menettämisestä. Sitä kautta musiikissa on tilanteita, jotka kuvastavat sitä, miten eri tunteet kasautuvat ja johtavat kaaosmaiseen tilanteeseen. Viime aikoina on tullut tärkeäksi ajatus, että teosteni taustalla on jokin henkilökohtainen inspiraationlähde.”

Snap Music oli myös Hillin ensimmäinen tilausteos RSO:lle, ja hän toki toivoo, että pääsisi tekemään lisääkin musiikkia isolle koneistolle. ”Snap Musicilla halusin näyttää, mikä olen säveltäjänä.”

Sitä ennen tekeillä on hieman pienemmän kokoonpanon teoksia. Tällä hetkellä Hilli työstää ensi kesäksi teosta Suomalaiselle kamariorkesterille, ja syksyksi on tulossa kamariyhtyeteos Gaudeamus-festivaalille Hollantiin – jälkimmäinen liittyy festivaalin jakamaan Gaudeamus-palkintoon, jonka Hilli sai syksyllä 2018.

Fakta

Teosto-palkinto 2019


 Teosto-palkinnon saivat Stina Koistisen ja Nicolas Rehnin sävellykset, sanoitukset ja sovitukset Color Dolorin levyllä Love sekä Sebastian Hillin sävellys Snap Music.

 Kumpikin palkinto on 20 000 euroa.

 Palkintoehdokkaita oli yhteensä seitsemän. Ne oli valinnut esiraati, johon kuuluivat Arttu Tolonen, Amanda Kauranne, Tuuli Saksala, Mikkomatti Aro, Wilhelm Kvist, Eriikka Maalismaa ja dj Bunuel.

 Palkinnon saajat valitsi esiraadin ehdotusten joukosta tuomaristo, johon kuuluivat Astrid Swan, Joona Toivanen, Tuija Hakkila-Helasvuo ja Jussi Mäntysaari.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Päävalmentaja Jalonen hermostui venäläisten kritiikkiin

    2. 2

      Hometalo­sairautta ei olekaan, sanoo lääke­tiede nyt – Mitä oikein tapahtui?

      Tilaajille
    3. 3

      ”Ennen kehotin ostamaan. Enää en sitä tekisi”, sanoo Suomen johtava sisustusstailisti

    4. 4

      Pitkästä matematiikasta tehtiin pääsylippu korkeakouluun ja tulevaisuuden ammatteihin – Se oli virhe, sanoo kokenut matematiikan opettaja

      Tilaajille
    5. 5

      Hälytys lento-onnettomuudesta Helsinki-Vantaalla: Kone kääntyi takaisin, matkustajat evakuoitiin

    6. 6

      Tässä ovat suosituimmat eurovaaliehdokkaat

    7. 7

      Äänestyspaikat ovat avoinna: Näin HS seuraa EU-vaaleja Suomessa ja Euroopassa

    8. 8

      HS:n Sami Kero on ikuistanut edelliset Leijona-fanien tori­juhlat: ”Heti voiton jälkeen siellä on tosi aavemainen tunnelma”

    9. 9

      HS:n eurovaalikone: Etsi oma ehdokkaasi ja lue täältä kysymysten taustat

    10. 10

      Marko ”Mörkö” Anttila sai oman kannatuslaulun, asialla Arttu Wiskarin bändi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hometalo­sairautta ei olekaan, sanoo lääke­tiede nyt – Mitä oikein tapahtui?

      Tilaajille
    2. 2

      Pitkästä matematiikasta tehtiin pääsylippu korkeakouluun ja tulevaisuuden ammatteihin – Se oli virhe, sanoo kokenut matematiikan opettaja

      Tilaajille
    3. 3

      ”Painajainen”, ”Jalonen loi keskikentälle suon, johon Venäjä jumittui” – Venäjän media pettyi tappioon, mutta kehui Suomen joukkuetta

    4. 4

      Leijonat iski MM-kiekon loppuotteluun, tänään vastassa Kanada – ”Tuntui, että tuli tehtyä jotain hienoa”

    5. 5

      Peukaloitu video Trumpin vastustajasta kuohuttaa Yhdysvalloissa – ”Tästä ei ole enää paluuta”, professori varoittaa manipulaatioista

    6. 6

      Ruotsin mediassa ylistetään Suomea ja Jukka Jalosta: ”Hän on muuttanut veden viiniksi”

    7. 7

      Lääketiede käänsi kelkkansa homesairauden suhteen – Haaskaako Suomi satoja miljoonia korjaamalla ja purkamalla rakennuksia?

      Tilaajille
    8. 8

      ”Ennen kehotin ostamaan. Enää en sitä tekisi”, sanoo Suomen johtava sisustusstailisti

    9. 9

      HS:n eurovaalikone: Etsi oma ehdokkaasi ja lue täältä kysymysten taustat

    10. 10

      Tässä ovat suosituimmat eurovaaliehdokkaat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Emmi-Liia Sjöholm tiesi sen olevan virhe, mutta silti hän asettui laverille, raotti paitaansa ja antoi tatuoijan upottaa neulan kylkeensä – nyt hän on maksanut virheestään tuhansia euroja

      Tilaajille
    2. 2

      Tiia Forsström myy seksiä espoolaisessa omakotitalossa ja tietää, mikä monessa suomalaisessa makuuhuoneessa on pielessä

      Tilaajille
    3. 3

      Suomalaiset ovat syöneet tuhansia vuosia ruokaa, jota suolistobakteerit rakastavat yli kaiken – Tutkija löysi ruista syöneiden ulosteesta merkittävän yhdisteen

      Tilaajille
    4. 4

      Maailma tähtäimen läpi – HS:n erikoisartikkeli vie maahan, jossa rynnäkkökivääri on kodin perusvaruste

      Tilaajille
    5. 5

      Ihon ikääntymistä voi hidastaa itse, mutta kalliiden voiteiden sijaan kannattaa keskittyä tekoihin – lääkärit kertovat kolme perussääntöä, jotka ehkäisevät ryppyjä

    6. 6

      Legendaarisen laulajatähden huvila lahoaa niille sijoilleen Helsingissä – Vesivahinko turmeli taloa 2011 eikä korjauksia ole vieläkään aloitettu

    7. 7

      ”En usein kerro tarinaani, se tuntuu liian raskaalta” – HS:n erikoisartikkeli vie EU:n etelärajalle, missä koveneva maahanmuuttopolitiikka ajaa ihmisiä kadulle ja kateisiin

      Tilaajille
    8. 8

      Kommentti: Mitä ihmettä tapahtui Madonnalle Euroviisuissa? Hirvittävä epävire vei huomiota Palestiinan lipun esittelyltä ja näppärältä Tšaikovski-lainalta

    9. 9

      Gordon Ramsay oli oikeasti vielä pahempi kuin televisiossa, ja iltaisin Helena Puolakka itki itsensä uneen – Nyt Suomen menestynein kokki johtaa ravintolaklassikkoa aivan eri tyylillä

      Tilaajille
    10. 10

      Hometalo­sairautta ei olekaan, sanoo lääke­tiede nyt – Mitä oikein tapahtui?

      Tilaajille
    11. Näytä lisää