Kulttuuri

Hanna-Reetta Schreckin kiitetty Ellen Thesleff -elämäkerta ilmestyy kesällä ruotsiksi

Schreck on myös kuratoinut juuri avautuneen Thesleff-näyttelyn.

Taidehistorioitsija Hanna-Reetta Schreckin teos Minä maalaan kuin jumala, Ellen Thesleffin elämä ja taide käännetään ruotsiksi, kirjailija kertoi näyttelynsä esittelyssä Helsingin taidemuseossa Hamissa.

Teoksen ruotsinkielisen version kustantavat yhteistyössä Svenska litteratursällskapet ja tukholmalainen Appell Förlag. Se ilmestyy nimellä Jag målar som en gud, Ellen Thesleffs liv och konst heinäkuussa, kertoo Helena Hegardt du Rées Appell-kustantamosta HS:lle. Kirjan ruotsintaa Camilla Frostell.

Suomenkielinen versio ilmestyi vuonna 2017 Teoksen kustantamana.

”Schreck on perehtynyt laajaan Thesleffin suvun kirjeenvaihtoon, jossa sisarukset Ellen, Gerda ja Thyra jakavat elämäänsä nuoruudesta vanhuuteen. He olivat aikanaan emansipoituneita oman ammatin hankkineita naisia – taidemaalari, keraamikko ja hopeaseppä”, kirjoitti Helena Ruuska kirjan kritiikissä.

”Thesleff on jäänyt Schjerfbeckin varjoon, koska häntä on tutkittu ja hänestä on kirjoitettu vähemmän. Schreck osoittaa, että kakkossijaan ei ole mitään perusteita”, Ruuska kirjoittaa.

”Ellen rikkoi julkeastikin oman aikansa sukupuolinormeja kulkemalla miesten vaatteissa, solmio kaulassa ja leikkaamalla hiuksensa lyhyiksi. Hän myös uskalsi todeta ’minä maalaan kuin jumala’”, kriitikko luonnehti.

Schreck on kuratoinut Ellen Thesleffin syntymän 150-vuotisjuhlavuoden kunniaksi Hamissa juuri avautuneen näyttelyn.

Oikaistu 26.4. klo 17:00: Kritiikin Thesleff-kirjasta kirjoitti Helena Ruuska, ei Mervi Kantokorpi, kuten jutussa aiemmin luki.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Aku Hirviniemen ahdistelu­syytteiden taustalla yöllinen hätä­puhelu

    2. 2

      Tiia Forsström myy seksiä espoolaisessa omakotitalossa ja tietää, mikä monessa suomalaisessa makuuhuoneessa on pielessä

      Tilaajille
    3. 3

      Ihon ikääntymistä voi hidastaa itse, mutta kalliiden voiteiden sijaan kannattaa keskittyä tekoihin – asiantuntijat kertovat kolme perussääntöä, jotka ehkäisevät ryppyjä

    4. 4

      Helsingin poliisin viestintäjohtajaa epäillään virka- ja lahjontarikoksesta

    5. 5

      Kirkossa kuohuu: Korkeaan virkaan valittiin esittelijän miespuolinen kaveri tohtorinaisen sijaan

    6. 6

      HS:n tiedot: Maakuntavaalit pidetään sittenkin, hallitusneuvotteluissa sovittu Suomen jakamisesta 18 maakuntaan

    7. 7

      Tässä on Helsingin ydinkeskustan kävelykatu keskellä päivää: Kluuvikadun kaaokseen on jalankulkijan välillä vaikea mahtua mukaan

    8. 8

      Liikenteenjakaja rakennettiin vinoon keskelle ajokaistaa Espoossa ja autoilijat alkoivat heti ajaa sitä päin

    9. 9

      ”Tuli ihan paha mieli, kun ihmiset ostivat yli­hintaisia asuntoja huonolta paikalta”, kertoo rakennus­liikkeen johtaja kokemattomista sijoittajista

      Tilaajille
    10. 10

      Terve koira lopetettiin Yhdysvalloissa, koska omistaja oli halunnut sen hautaan kanssaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Australialais­agenttien testi sota­harjoituksessa ”muutti kaiken” – Reuters selvitti, miten epäilyt Huawein laitteiden tieto­turvasta alkujaan heräsivät

    2. 2

      Emmi-Liia Sjöholm tiesi sen olevan virhe, mutta silti hän asettui laverille, raotti paitaansa ja antoi tatuoijan upottaa neulan kylkeensä – nyt hän on maksanut virheestään tuhansia euroja

      Tilaajille
    3. 3

      Tiia Forsström myy seksiä espoolaisessa omakotitalossa ja tietää, mikä monessa suomalaisessa makuuhuoneessa on pielessä

      Tilaajille
    4. 4

      Pyöräliitto vaatii vaarallisen kaapelisuojan kieltämistä: Viikonlopun vakavaa onnettomuutta kuvataan ”viimeiseksi niitiksi”

    5. 5

      ”Tuli ihan paha mieli, kun ihmiset ostivat yli­hintaisia asuntoja huonolta paikalta”, kertoo rakennus­liikkeen johtaja kokemattomista sijoittajista

      Tilaajille
    6. 6

      Sipilä voi joutua ottamaan valtion­varain­ministerin salkun, mutta ministeriksi saattaa nousta myös todellinen yllätys­nimi

      Tilaajille
    7. 7

      Halla-aho kommentoi Perus­suomalaisten nuorten mahdollista avustusten menetystä: Järjestössä on ihmisiä, jotka ovat väärässä puolueessa

    8. 8

      Multasormia vaanii yllättävä vaara: huolimaton mullan käsittely voi aiheuttaa keuhkokuumeen

    9. 9

      Kirkossa kuohuu: Korkeaan virkaan valittiin esittelijän miespuolinen kaveri tohtorinaisen sijaan

    10. 10

      Äiti kulki kaksivuotiaan lapsensa perässä Hoplopin leikkivälineissä Vantaalla ja järkyttyi: ”Likaa ei voinut olla huomaamatta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailma tähtäimen läpi – HS:n erikoisartikkeli vie maahan, jossa rynnäkkökivääri on kodin perusvaruste

      Tilaajille
    2. 2

      Emmi-Liia Sjöholm tiesi sen olevan virhe, mutta silti hän asettui laverille, raotti paitaansa ja antoi tatuoijan upottaa neulan kylkeensä – nyt hän on maksanut virheestään tuhansia euroja

      Tilaajille
    3. 3

      Kirsi Hytönen on naimisissa, etsii netistä seuraa ja kertoo maksaneensa seksistä – Hän kertoo vilkkaasta seksielämästään, jotta naiset eivät häpeäisi itseään

      Tilaajille
    4. 4

      Suomalaiset ovat syöneet tuhansia vuosia ruokaa, jota suolistobakteerit rakastavat yli kaiken – Tutkija löysi ruista syöneiden ulosteesta merkittävän yhdisteen

      Tilaajille
    5. 5

      Tässä on ruokavalio, johon maapallolla on varaa: Uusi lautasmalli muuttaisi suomalaisten ruokailua radikaalisti, mutta mistään ei tarvitse luopua

      Tilaajille
    6. 6

      Legendaarisen laulajatähden huvila lahoaa niille sijoilleen Helsingissä – Vesivahinko turmeli taloa 2011 eikä korjauksia ole vieläkään aloitettu

    7. 7

      ”Kun hyväksyy yksinäisyytensä, ei tarvitse juosta muiden perässä” – Aura Raulo oli erikoinen lapsi, joka kasvoi ulkopuolisena ja päätyi maailman huipulle

      Tilaajille
    8. 8

      25 vuotta sitten muutama baari muutti koko Helsingin yöelämän, ja nyt ne kuolevat pois

    9. 9

      Kommentti: Mitä ihmettä tapahtui Madonnalle Euroviisuissa? Hirvittävä epävire vei huomiota Palestiinan lipun esittelyltä ja näppärältä Tšaikovski-lainalta

    10. 10

      Tuohtuneen vegaanin päivitys sai somen kuohumaan: menikö vihreä poliitikko liian pitkälle vaatiessaan huippuravintolaa boikottiin?

    11. Näytä lisää