Kulttuuri    |   Televisioarvostelu

Kolme hienoa brittinäyttelijää esittää ystävyksiä draamakomediassa, joka voisi olla terävämpikin

Sarjan tärkeä oivallus on se, että kuusikymppisetkin naiset voivat pudota tyhjän päälle hetkessä.

Onhan näitä ikävaiheita. Kun nainen on 50++ tai laskutavasta riippuen 60-, hän alkaa olla ­uudessa elämänvaiheessa. ”Niin sinähän täytät taas kohta pyöreitä”, kuten Linda sanoo kiltisti ystävälleen Suelle brittisarjassa Ystävättäret.

Taas. Tarkoittaa sitä, että ei olla vielä toivuttu edellisistäkään.

Kay Mellorin kirjoittama kuusiosainen sarja alkaa sympaattisesti. Linda, Sue sekä Gail ovat tunteneet teinivuosista saakka ja pysyneet väleissäkin, mutta ystävyys tiivistyy uudelleen, kun Lindan aviomies kuolee. Hautajaisten jälkeen he alkavat viettää enemmän aikaa yhdessä.

Kuten ystävyysdraamoissa ­aina, myös Ystävättärien triossa jokainen on omanlaisensa: Linda on naiivi ja karttaa ristiriitoja, Sue on tehnyt stressin partaalla uraa naistenlehdessä, ja Gail on ”duunari”.

Linda jää siis leskeksi, mutta miehen kuolema jättää kysymyksiä. Suella on ollut suhde pomoonsa, joka on nyt valmis korvaamaan hänet nuoremmalla, myös työssä. Gail on juuri saanut käteensä eropaperit, vaikka ei edelleenkään ole ihan varma, mitä haluaa.

Sarjan tärkeä oivallus on se, että tässä iässä ja tämän sukupolven naiset todellakin voivat pudota tyhjän päälle hetkessä. Voi mennä sekä rahat, suhde että työ. Jäljelle jäävät ystävät ja tässä tapauksessa myös aikuiset lapset, vaikka toki heistäkin koituu välillä ongelmia. Kuten myös ikääntyvistä vanhemmista.

Puhumalla moni asia selviää, ja puhetta sarjassa riittää. Se ei kuitenkaan tartu ikäteemaansa kovin terävästi tai rohkeasti. Hauskempikin se voisi olla.

Näyttelijät ovat sarjan suola, koska kaikki kolme muistetaan hyvin meilläkin.

Lindaa näyttelee muun muassa Downton Abbeysta ja Lovejoy-sarjasta tuttu Phyllis Logan, Sue on elokuvauraakin tehnyt Miranda Richardson ja Gailia esittävä Zoë Wanamaker on nähty monissa sarjoissa 1980-luvulta lähtien.

Ystävättäret, TV1 klo 19.00 ja Yle Areena. (K7)

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Harri Virtasen elämä särkyi, kun äiti pysäytti auton keskellä metsätietä: vasta aikuisena Virtanen toipui, ja nyt hän auttaa myös toisia pois trauman kierteestä

      Tilaajille
    2. 2

      Bloggari Maria Nordin aiheutti sukupuoliristiriitaa käsittelevällä Pride-päivityksellään somemyrskyn, soitimme riidan osapuolille

    3. 3

      Brittilehti The Guardian lyttää tylyin sanakääntein suomalaisten rakastaman Helene Schjerfbeckin näyttelyn: ”Kylmä suihku kakkoslaatuista taidetta”

    4. 4

      Tukholmalaisessa vankilassa istuva Asap Rocky on palkannut avukseen pr-toimiston, mitä pidetään Ruotsissa ennenkuulumattomana: Myös Kuninkaanlinnaan on vedottu

    5. 5

      Yle: Palkitun teknologiayhtiön osakasta epäillään rahanpesusta Sihteeriopisto-vyyhdissä

    6. 6

      Meksikolainen huume­paroni El Chapo tuomittiin elinkautiseen vankeuteen Yhdysvalloissa

    7. 7

      Kaiken nähnyt kaupunkitutkija jättää Helsingin yliopiston ja sanoo viimeisen sanansa: Helsinki ei ole vieläkään oikea kaupunki

    8. 8

      Hergé kuvasi Tintin avaruusmatkaa tarkasti jo vuosia ennen kuin Neil Armstrong astui Kuun kamaralle tai Juri Gagarin kävi avaruudessa – kuinka se on edes mahdollista?

    9. 9

      Pahan olon tunnustaminen ihmissuhteessa on hyvä merkki

    10. 10

      Valkoposkihanhia ei saa hätistellä omin luvin, vaikka Helsingin rannat täyttyvät ulosteesta – asukkaat usuttavat kuitenkin jo koiriakin lintujen perään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      VR vaihtoi kesäkuussa siivousyhtiötä, nyt likaiset junat ihmetyttävät niin matkustajia kuin henkilökuntaakin

    2. 2

      Harri Virtasen elämä särkyi, kun äiti pysäytti auton keskellä metsätietä: vasta aikuisena Virtanen toipui, ja nyt hän auttaa myös toisia pois trauman kierteestä

      Tilaajille
    3. 3

      Kaiken nähnyt kaupunkitutkija jättää Helsingin yliopiston ja sanoo viimeisen sanansa: Helsinki ei ole vieläkään oikea kaupunki

    4. 4

      Bloggari Maria Nordin aiheutti sukupuoliristiriitaa käsittelevällä Pride-päivityksellään somemyrskyn, soitimme riidan osapuolille

    5. 5

      Venäjä-trollien vainoama Ylen toimittaja Jessikka Aro oli Yhdys­valtain alahuoneen kuultavana Venäjän informaatio­sodasta

    6. 6

      Töölöläinen Liisa Eskelinen etsii Facebookissa kumppania pitkän kriteerilistan avulla: lapseton, äänestänyt kaikissa vaaleissa ja prioriteettina yhteinen aika

    7. 7

      Ruotsin WWF: Halloumi voi olla jopa lihaa haitallisempaa

    8. 8

      Pahan olon tunnustaminen ihmissuhteessa on hyvä merkki

    9. 9

      Elämästä voi mennä kymmenen vuotta usvassa, kun ei enää muista, miltä tuntuu olla virkeä

      Tilaajille
    10. 10

      Kaksi olutta päivässä nostaa painoa jopa pari kiloa kuukaudessa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsingin vanhin yhtäjaksoisesti toiminut ravintola meni konkurssiin ja rapistuu nyt pystyyn Helsingin keskustassa

    2. 2

      Parisuhde etenee kolmessa vaiheessa ja yhdessä niistä on suurin riski erota – ongelmia voi ehkäistä, kun tekee muutaman asian ajoissa

      Tilaajille
    3. 3

      Synkkä puhelu sai päivystäjän itkemään kesken hätäpuhelun: Saana Välimaa kertoo vaativasta mutta kiittämättömästä työstä luolassa Uudellamaalla

      Tilaajille
    4. 4

      Tunteiden välttely voi johtaa elämään, jota ei halua elää – Psykologi Arto Pietikäisellä on siihen ratkaisu, jota moni ei halua kuulla

      Tilaajille
    5. 5

      VR vaihtoi kesäkuussa siivousyhtiötä, nyt likaiset junat ihmetyttävät niin matkustajia kuin henkilökuntaakin

    6. 6

      Kotona ei ole vessaa eikä jääkaappia – Tiina Malinen muutti itse rakentamaansa minivaunuun vuonna 2016 ja on pärjännyt vähemmällä kuin luuli    

    7. 7

      Töölönlahdelle rakennettiin kymmenen jalkapallokentän kokoinen puisto, jossa ei viihdy oikein kukaan

    8. 8

      Töölöläinen Liisa Eskelinen etsii Facebookissa kumppania pitkän kriteerilistan avulla: lapseton, äänestänyt kaikissa vaaleissa ja prioriteettina yhteinen aika

    9. 9

      Tässä yksinkertainen ohje, jonka avulla jokainen voi laihtua pysyvästi 5–10 kiloa

    10. 10

      Finnair oli jättää yksin matkustavan nuoren ulos koneesta ylivarauksen takia – Lentoyhtiö kertoo, miten ylivaraustilanteet ratkaistaan

    11. Näytä lisää