Puhe ruskeista paperipusseista liikutti kuubalaisen kyyneliin ja sai palkitut suomalaistaiteilijat tekemään teoksen, jossa on 100  000 Lempäälässä valmistettua pussia - Kulttuuri | HS.fi

Puhe ruskeista paperipusseista liikutti kuubalaisen kyyneliin ja sai palkitut suomalaistaiteilijat tekemään teoksen, jossa on 100  000 Lempäälässä valmistettua pussia

Pusseihin on painettu yhdeksän kuubalaisen ajattelijan tekstejä. Teos on esillä Havannan biennaalissa, jota on varjostanut sananvapauskohu.

Ammattikoululaiset valmistautuivat levittämään ensimmäistä paperipussierää paikallisille toreille, bodegoihin ja leipomoihin Havannassa huhtikuussa.­

3.5.2019 14:45

Sattumalla oli useampaankin otteeseen sormensa pelissä, kun taiteilijapari Tellervo Kalleinen ja Oliver Kochta-Kalleinen toteuttivat teoksen meneillään olevaan Havannan biennaaliin.

”Majapaikassamme selvisi, että Havannan vuokraemäntämme oli yhteyshenkilö suomalaiselle, jonka oli tarkoitus tuoda käytetty paperipussikone Kuubaan”, Tellervo Kalleinen kertoo. ”Mainitsimme tästä ohimennen kuraattorillemme Blanca López Rodríguezille Havannassa. Hän liikuttui asiasta silmin nähden.”

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat