Luteita ja tappouhkauksia

Klaus Lindgrenin kirja kertoo Suomen legendaarisimman rock-klubin henkilökunnan värikkään historian.

Julkaistu:

Jos suomen kielestä haetaan synonyymia sanalle rock-klubi, niin kunnollisia vastauksia on oikeastaan vain yksi:

Tavastia.

Tai lyhyemmin:

Tava.

Helsingin ydinkeskustassa sijaitseva Tavastia-klubi on perustamisensa jälkeen muodostunut instituutioksi. Se näkyy usein jonkin suomalaisyhtyeen tarinan kertovan elokuvan huippukohtauksen näyttämönä.

Tyypillinen tapaus on Perttu Lepän Pitkä kuuma kesä -elokuva, jossa kuuluisuudesta unelmoivan Kalle Päätalo -nimisen yhtiön tarina huipentuu Tavastialla kuvattuun live-keikkaan.

Tavastialla on pidetty myös suuri määrä suomalaisten muusikkojen ja musiikkivaikuttajien muistokonsertteja.

”Jos Louvreen museoitaisiin suomalainen rock-klubi, niin kyllä se Tavastialta näyttäisi”, tiivisti Tavastian merkityksen Scandinavian Music Groupin Joel Melasniemi vuosi sitten HS:n haastattelussa.

Paljon on Tavastiasta sanottu, ja yleensä sanojina ovat toimineet rocktähdet tai vaihtoehtoisesti toimitusjohtaja Juhani Merimaa.

Jotain on kysytty asiakkailtakin.

Sen sijaan työntekijöiden mielipiteitä ei kukaan ole vaivautunut kirjaamaan.


Juuri julkaistu Tavastian kulisseissa (Into 2019) täyttää tämän aukon. Klaus Lindgrenin kirja on keskittynyt kertomaan Tavastialla vuosina 1972–1991 töitä tehneiden rosoisen tarinan.

Pääosassa siis ovat myyjät, narikat, plokkarit, tarjoilijat ja myös rock-klubin legendaariset portsarit.

Samalla kirja kurkistaa maailmaan, jossa asiakas ei todellakaan aina ole kuningas.

”Tavastia-klubi aloittaa huomenna Hämiksellä”, kertoi lehti-ilmoitus Helsingin Sanomissa 1. lokakuuta 1970.

Alussa Hämäläistentalolla järjestettiin Tavastia-klubia vain muutaman kerran viikossa, muuten soi iskelmä kuten ennenkin. Vähitellen disko ja rock alkoivat sitten vallata alaa ohjelmistossa.

Joskus vuosikymmenen jälkipuoliskolla syntyi sitten Tavastian työntekijöiden asiakkaista käyttämä nimitys. Perimätieto kertoo, että tuolloin joku valvova viranomainen kulki Tavastian ovesta humalaisena vellovan ihmismassan läpi ja lausui julki vaikutelmansa.

”Noitahan on täällä kuin luteita”, tokaisi tarkastaja.

Siitä hetkestä lähtien sana lude tarkoitti asiakasta.

Jotain osuvaa nimityksessä oli, sillä niin pysyvästi se suuhun tarttui. Kirjan kirjoittaja uskookin, että nimitykselle oli selvä tilaus työntekijöiden keskuudessa.

”Kyllä sillä oli oma funktionsa. Se erotti meidän porukan muista ja lisäsi ryhmän koheesiota”, Lindgren selittää. ”Haluttiin myös tehdä selväksi, että mä olen täällä töissä ja sinä et ole. Minulla on valtuudet, sinulla ei ole”, Lindgren sanoo.

”Perinteisiä keinojahan vaikeissa oloissa selviytymiseen ovat rajanveto muihin, katkera väheksyntä ja sitten huumori. Näistä se viimeinen toimii ehkä parhaiten, ja sitä siis käytettiin.”

Aina joskus johtajat muistuttivat henkilökuntaa siitä, että ”ludetta ei saa sanoa luteeksi luteen kuullen”. Vielä järkyttyneempiä halventavalta kuulostavasta nimityksestä olivat uudet työntekijät.

”Joka ainoa uusi työntekijä kauhistui ensin, mutta alkoi sitten jonkin ajan päästä puhua luteista ihan sujuvasti.”

Lindgren uskoo, että huumori myös mahdollisti empaattisemman otteen asiakkaisiin.

Paitsi tietokirjailija, Lindgren on myös Tavastian entinen työntekijä. Hän työskenteli 1980-luvun alussa baariapulaisena eli plokkarina ja teki jonkin vuoron portsarina narikassakin.

Nyt Tavastia-kirjan valmistuttua hän tekee väitöskirjaa, joka käsittelee ”säätyläisten kielenvaihdosta ruotsista suomeen Venäjän ajan Suomessa”.

Pysytään tässä jutussa kuitenkin Tavastian työntekijöiden itselleen luomassa kielessä. Siinäkin kun riittää ihasteltavaa.

Esimerkiksi luteelle alkoi syntyä alalajeja. Oli nitroluteita, viikonloppuluteita, diggiluteita, teeiltaluteita ja monenlaisia konserttiluteita. Jazz-luteet esimerkiksi olivat aivan erilaisia kuin sliippariluteet.

Viivi tarkoitti naispuolista ludetta, kille miespuolista.

Dilla oli rahaa. Peetsi tarkoitti mitä vain, mutta yleisin muoto oli duunipeetsi, siis työvuoro.

Nusapeetsi taas liittyi seksuaaliseen kanssakäymiseen.

Portsareilla oli omat heittokoodinsa: ju=juovuksissa, hu=huumekille, hi=hilluja, ta=tappelija, ry=ryyninheittäjä.

Meusseaux lausutaan mösö, ja se oli henkilökunnan ruokaa.

Henkilökunnan sapuskoista persoonallisin oli pokepihvi. Se oli enimmillään puolen kilon pihvi, siis 500 grammaa lihaa.

Mainioita olivat myös Portsarien lempinimet, kuten Svenkka, Köpi, Görtsu, Pinocchio ja Moukari-Kannisto.

Energiarikasta ravintoa portsarit tarvitsivatkin, sillä Tavastian kuutiopoket kävivät ahkerasti salilla, ja työpaikalla voimaa vaati luteiden väänteleminen.

Sillä se, minkä riehuva lude edestään löysi, oli poke, ja aina silloin tällöin tuo kohtaaminen johti painiotteluun. Varsinkin 1970-luvulla ja 1980-luvun alussa meno äityi usein väkivaltaiseksi.

”Hurjimpina iltoina poket ehtivät vain siirtyä tappelusta toisen luo ja vääntää tappelijoita rullalle”, Lindgren sanoo.

Tunnelmaa tiivisti sekin, että alkuaikoina järjestyksenpidosta huolehtivat kovakouraiset poliisipoket, joista kuuluisin oli poliisin toimensa ohella oikeustieteellisessä opiskellut Raimo Vistbacka.

Hän oli tiettävästi ainoa portsareista, joka yleni myöhemmin ministeriksi asti.

Valitettavasti joukkoon mahtui aina joku sikapoke, joka käytti haltuunsa uskottua valtaa väärin. Yksi sellainen saapui kerran töihin ilman toista etuhammasta ja selitti kaatuneensa polkupyörällä.

Todellisuudessa sikapoke oli törmännyt muutamaan kantaluteeseen pimeässä.

Toisaalta portsarien maine myös suojeli tavastialaisia. Tavastia-paita päällä oli pitkätukkaisenkin turvallista kulkea Helsingin yössä pahimpinakin 70-luvun diinarivuosina.

Portsarin edessä eri yhteiskuntaluokat ja puolueiden kannattajat olivat tasa-arvoisia. Sen sai huomata eräskin kuuluisa kaunotar, joka yritti sisään ilmaiseksi. Edes sanat ”mutta minä olen Armi Aavikko” eivät saaneet Ratinen-nimistä portsaria heltymään.

”Niin vain joutui Aavikkokin ostamaan lipun”, Lindgren kertoo.

Samainen Ratinen oli vahdissa, kun runoilija Pentti Parkkinen yritti hiukkasen liian tuiskeessa sisään. Tuolloin Ratinen käännytti runoilijan hänen omalla runollaan:

Minä vaihdoin naista kuin paitaa kunnes tapasin sinut. Tätä paitaa minun ei olisi pitänyt koskaan vetää ylleni. Jää hyvästi.

Lindgrenin mukaan osa portsareista oli lukenutta porukkaa.

”Osa oli yliopisto-opiskelijoita Hämäläisestä osakunnasta, ja he olivat hyvinkin lukeneita, ja sitten oli tietysti tavallista duunaria.”

”Toisaalta kun opiskelijatyövoimasta siirryttiin pois, huomattiin, ettei sitä eroa ylioppilaiden ja muiden välillä ollut senkään vertaa kuin joku ehkä joskus oli ajatellut”, hän sanoo.

Aika usein luteilla menivät sanat sekaisin. Kerran eräs asiakas tuli arvostelemaan kerubia muistuttavaa portsaria. Baarimikolla oli kuitenkin vaikeuksia kuvitella söpöä, pulleaposkista pikkuenkeliä Tavastian portsarina.

Lopulta hän ymmärsi, että lude tarkoitti Kerberosta, manalan porttien vahtikoiraa.

Hauskoja anekdootteja kirjaan mahtuu paljonkin, mutta samalla se kertoo väkivaltakulttuurista, jollaista nykyään on vaikea kuvitellakaan. Tavastian suosion myötä portsareille kertyi mainetta ja joillekin luteille kehkeytyi uusi urheilumuoto: mennä painimaan Tavastialle pokejen kanssa.

”Siihen aikaan miehinen kulttuuri oli toisenlaista kuin nykyään. Silloin ajateltiin, että pojat ovat poikia ja tappeleminen kuuluu asiaan”, Lindgren sanoo.

Lisäkierrettä henkilökunnan ja luteiden välisiin vääntöihin toi se, että samoihin aikoihin kun Tavastia oli perustettu, olivat huumeet rantautuneet Suomeen, ja amfetamiini sai käyttäjänsä usein villiintymään. Vuoden 1979 alussa portsarit saivat käyttöönsä käsirautoja ja pamppuja, joista tosin luovuttiin aika nopeasti.

Todettiin, että aseeksi riitti Curp-merkkinen kaasu.

”Kun lude sanoo urp, anna sille Curp”, olikin suosittu sanonta portsarien keskuudessa.

Yksi rankemman väkivallan astetta kuvaava tarina löytyy Tavastian henkilökunnalle järjestetyltä ensiapukurssilla. Tuolloin eräs kouluttaja neuvoi kurssilaisia: jos tapaturman uhrilta irtoaa jokin ruumiinosa, se pitää ottaa talteen.

Portsarit kysyivät, tarkoittaako tuo myös kieltä. Järkyttyneelle kurssin vetäjälle he kertoivat tapauksesta, jossa eräs naisasiakas oli purrut toiselta kielen irti.

Ammatin varjopuoliin kuuluivat myös toistuvat tappouhkaukset. Kirjan mukaan miespuoliselle duunarille oli lähes initiaation kaltainen tapahtuma, kun lude ilmoitti tappavansa tämän.

”Uudet työntekijät olivat niistä tietysti peloissaan. Yhtäkin huolestutti, kun tappouhkauksen ladellut kaveri asui ihan samoilla kulmilla kuin hän”, Lindgren muistelee. ”Me vanhemmat työntekijät häntä sitten isovelimäisesti rauhoittelimme.”

Itsekin Lindgren ehti saada yhden tappouhkauksen, mutta sekään hurjannäköinen lude ei koskaan saapunut toteuttamaan uhkaustaan.

Toisaalta työntekijöiden edunvalvonta toimi. Jos portsari joutui poliisikuulusteluun, sai hän ajasta alan työehtosopimuksen mukaisen korvauksen.

Ainakin kerran väkivallan lietsontaan syyllistyivät myös artistit. Yksi sellainen tapaus sattui lokakuussa 1981, jolloin punkbändi Laman keikka äityi täydeksi katastrofiksi.

Tuolloin bändin pojat käskivät kesken keikan yleisöä pieksämään portsarit.

Illan päätteeksi pöydät olivat hajalla ja särkynyttä lasia kaikkialla. Yhtye sai porttikiellon Tavastialle ja kimpaantui tekemään tapauksesta Tavastia-nimisen kappaleen.

Stadin ainoo klubi jonne voi mennä dokaamaan ja samalla tsiigaa bändejä on jo päästy pilaamaan vittumaisilla kusipääpokeilla. Ne on koko ajan valmiina hakkaamaan ja heittämään sut ulos, jos sä diggaat jostain bändistä vähän enemmän.

Joskus 1980-luvun aikana asiakaspalvelu teki tuloaan Suomeen, ja asenteet alkoivat muuttua Tavastiallakin.

1990-luvun alussa rock-klubin uudet johtajat halusivat tehostaa tuottavuutta vähentämällä rock-keikkojen osuutta, ja ilmeisen väärien päätösten seurauksena ravintolayhtiö ajautui konkurssiin vuoden 1991 maaliskuussa.

Pian tämän jälkeen Juhani Merimaa palasi johtoon toisena omistajana, ja Tavastia avasi jälleen ovensa.

Asiakkaita ei enää kutsuttu luteiksi.

Vuosien aikana Tavastia-klubilla ovat esiintyneet lähes kaikki suomalaisen musiikin kärkinimet. Kuvat ovat Helsingin Sanomien ja Ilta-Sanomien arkistosta.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Yhtäkkiä puhekyky katosi, hermosto petti ja keho lakkasi toimimasta – Touko Aalto kertoo hetkestä, jolloin särkynyt mieli lopulta hajosi

      Tilaajille
    2. 2

      Pitääkö Isis-leirin suomalaisia auttaa? Oikeustieteilijöiden mukaan vastaus on täysin selvä, terrorismitutkija varoittaa riskeistä

    3. 3

      Vuonna 1970 Suomi sai lahjan, josta on vuosien varrella tullut mittaamattoman arvokas aarre

      Tilaajille
    4. 4

      Pyörälenkillä ollut triathlonisti sai häntä kolhineen autoilijan kiinni, nappasi kuvat ja teki rikosilmoituksen – törmäys tallentui videolle

    5. 5

      Heta Ravolainen-Rinne on entinen rauhanturvaaja, joka viihtyy ralliautossa ja teatterin lavalla – HS tapasi pääministerin ja hänen sanavalmiin vaimonsa Kesärannassa

      Tilaajille
    6. 6

      Lukijat kertovat karmeimmasta mökkilomastaan: ”Kyy hiplasi peppua”, ”Tarja ei tarjonnut ruokaa”, ”Minipossu Lyydia oli tukehtua kabanossiin”, ”Kummitäti löi turpaan”

      Tilaajille
    7. 7

      Aleksander Barkov palkittiin NHL:n herrasmiespelaajana: ”En vieläkään oikein tajua mitä tapahtui”

    8. 8

      Kymmenen katsotuimman HBO-dokumentin lista tekee surulliseksi: Eikö kukaan halua katsoa tarinaa ihmisestä, joka ei halua tappaa tai raiskata ketään?

    9. 9

      Uniasentosi voi paljastaa, oletko introvertti – Viisi faktaa nukkuma-asennoista

    10. 10

      Kaikille tästä ei tule valon kesä: Ole itsellesi armollinen juuri nyt

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Konkurssiin menneen Kone­pajan Brunon omistajat haukkuvat Bruce Oreckin toiminnan

    2. 2

      Tokmanni myy juhannustorttua, joka näyttää aivan runebergintortulta – soitimme, ja sitten paljastui jotain vielä järkyttävämpää

    3. 3

      Pyörälenkillä ollut triathlonisti sai häntä kolhineen autoilijan kiinni, nappasi kuvat ja teki rikosilmoituksen – törmäys tallentui videolle

    4. 4

      Miksi yksi tienaa toista enemmän? Tutkimusten mukaan tulo­erot selittyvät suurelta osin geeneillä, eikä lasta voi kasvattaa menestyjäksi

      Tilaajille
    5. 5

      Kaikille tästä ei tule valon kesä: Ole itsellesi armollinen juuri nyt

    6. 6

      Duunariperheen tytöstä tuli professori, joka puolustaa työläisiä – Suomessa on paljon sairaaksi tekevää työtä, sanoo Anne Kouvonen

      Tilaajille
    7. 7

      Raportti: Matkustajat olivat vaarassa imeytyä lentokoneen moottoriin evakuoinnin aikana Helsinki-Vantaalla

    8. 8

      EU-tuomioistuin mitätöi Adidaksen kolmiraitaisen tavaramerkin

    9. 9

      Uniasentosi voi paljastaa, oletko introvertti – Viisi faktaa nukkuma-asennoista

    10. 10

      Väestöliitto jakoi ihmiset kahteen tyyppiin sen mukaan, kuinka he käyttäytyvät parisuhteessa – Testaa, kumpaan ryhmään kuulut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tokmanni myy juhannustorttua, joka näyttää aivan runebergintortulta – soitimme, ja sitten paljastui jotain vielä järkyttävämpää

    2. 2

      Mummotunnelissa pariudutaan perinteisellä tyylillä

      Tilaajille
    3. 3

      JVG:n jättihitti näkyy yhä somepäivityksissä, vaikka sen sanoitus on vuosien ajan ymmärretty väärin – VilleGalle paljastaa salaisuuden Häissä-kappaleen menestyksen taustalta

      Tilaajille
    4. 4

      Psykologi Pertti Hakkarainen on kohdannut satoja raiskaajia ja sanoo, että monilla on heistä väärä käsitys – Siksi uhri ei voi tunnistaa tekijää etukäteen

      Tilaajille
    5. 5

      Nike sijoitti urheilumuoti­kauppaansa realistisen näköisen nais­malli­nuken, ja vihan, ilkeilyn ja kommentoinnin määrä kasvoi käsittämättömäksi

    6. 6

      Ennennäkemätön romahdus yhdessä Suomen parhaista lukioista: 35 opiskelupaikkaa täyttämättä, sisään jopa 7,0:n keskiarvolla

    7. 7

      Onko toivo jo mennyt? HS:n erikoisartikkeli vie Amazoniaan, missä maailman keuhkot yskivät uhkaavasti

      Tilaajille
    8. 8

      Väestöliitto jakoi ihmiset kahteen tyyppiin sen mukaan, kuinka he käyttäytyvät parisuhteessa – Testaa, kumpaan ryhmään kuulut

    9. 9

      Tyhjenevä saksalais­kaupunki houkuttelee uusia asukkaita ilmaisella asumisella: Suomalainen pariskunta tarttui tarjoukseen

      Tilaajille
    10. 10

      Maailman parhaaksi valittua suomalaista tv-sarjaa on pidetty kommunistien propagandana ja suuruudenhulluuden huipentumana

      Tilaajille
    11. Näytä lisää