Kulttuuri    |   Kirja-arvostelu

Ihmiskunta on ansainnut loppunsa Sjónin romaanissa, jossa kerrotaan islantilaisen golemin synty ja kohtalo

Miljööt on kuvattu elävästi, mutta äkkiä nurkan takaa iskee myyttinen fantasia.

Romaani

Sjón: CoDex 1962 (CoDex 1962). Suom. Maarit Kalliokoski, Tuomas Kauko, Kirsi Luoma. Like. 560 s.

Sodan­aikaiseen saksalais­kylään saapuu kurja pako­lainen, joka kät­ketään entisen ilo­talon, nykyisen kunniallisen majatalon piilokamariin. Miestä hoitamaan värvätään palvelustyttö Marie-Sophie. Pakolaisella on hatturasiassa alkemistista savea, josta myöhemmin muovataan tarinan kertoja, Josef.

Näin alkaa Sjónin Codex 1962, joka on itse asiassa kolme romaania yhtenä teoksena. Ensimmäinen osa Sinun silmäsi näkivät minut -rakkaustarina suomennettiin jo 2004. Kaksi muuta osaa Kyynel väristen -rikos­tarina ja Minä olen nukkuva ovi -tieteistarina ilmestyvät nyt ensimmäistä kertaa suomeksi.

Teos muodostuu dialogista, jossa Josef kertoo ensin äitinsä, sitten isänsä ja lopulta vähän omaakin tarinaansa keskustelukumppanilleen. Kuuntelija yrittää kommenteillaan pitää tarinan edes jotenkin raiteillaan.

Keskustelun konteksti paljastuu vasta kolmannessa osassa. Fragmentaarinen rakenne antaa kirjailijalle mahdollisuuden heittää tarinasoppaansa villin valikoiman tyylejä, kirjallisia viittauksia ja sivukertomuksia.

Kirja leikkii fantasialla ja realismilla. Menneet vuosikymmenet ja miljööt niin Saksassa kuin Islannissakin on kuvattu elävästi – mutta äkkiä nurkan takaa iskee myyttinen fantasia.

Tarina hyppää Marie-Sophien elämästä enkeli Gabrieliin, joka on juuri puhaltamaisillaan maailmanlopun alkaneeksi. Paholainen onnistuu kuitenkin harhauttamaan enkelin. Ja samaan aikaan Euroopassa toteutetaan apokalypsia ihmisvoimin.

Holokaustin kauhut ovat tarinan taustalla. Sodan kurimuksesta pelastunut Leo yrittää muovata pojastaan jotain, joka antaisi kärsimykselle merkityksen. Prahalaisena juutalaisena alkemistina Leo osaa herättää saven henkiin.

”Leon tarkoituksena oli luoda vapahtajahahmo, joka toisi tärkeän viestin uudelle aikakaudelle, ei mitään pohjattoman verenhimoista petoa niin kuin ne, jotka olivat työntäneet maailman jyrkänteeltä alas, kun jyrkänne oli katsonut muualle.”

Mutta mikä tuo viesti olisi? Sama typeryys ja julmuus jatkuvat sodan jälkeenkin.

Sarjan päättävässä ”tieteistarinassa” räväkkä geenitutkija Hrólfur Zóphanías Magnússon alkaa kerätä islantilaisten geeniperimää omia tarkoituksiaan varten. Josefin (ja kirjailija Sjónin) ikätovereilla, vuonna 1962 syntyneillä, on kiinnostavat geenit, kiitos ydinkokeiden joita tehtiin 1960-luvun alussa ennätysmäärä.

Myös harvinaista luutuma­tautia sairastava Josef pääsee tutkimuksiin. Tieteellinen tarkastelu iskee särön Josefin myyttiseen syntytarinaan ja tarjoaa vaihtoehtoisen kertomuksen hänen alkuperästään.

Viimeisen osan tarinalla on paralleelinsa todellisuudessa. Eristyksissä eläneiden islantilaisten omalaatuista perimää alkoi kartoittaa yksityinen deCode Genetics. Yritys keräsi yli 150 000 islantilaiselta geeninäytteet. Vuonna 2009 deCode Genetics ja samalla islantilaisten geenit myytiin amerikka­lais­yritykselle.

Hyvin ei käy Sjónin romaanissakaan. Hulvattomalla nopeudella epilogissa kerrottu ihmiskunnan loppulaukka päättää Codex 1962:n. Epilogi olisi science fictionin parodiaa, ellei teoksen päätteeksi tuntuisi siltä, että ihmiskunta on ansainnut loppunsa.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Hometalo­sairautta ei olekaan, sanoo lääke­tiede nyt – Mitä oikein tapahtui, kun lääke­tiede käänsi kelkkansa ja lääkärit ovat viemässä toisiaan ladon taakse?

      Tilaajille
    2. 2

      Suomen nuorilla on taskussaan EU-vaalien jymy-yllätys, jonka avulla voitto Ruotsista on viimein mahdollinen

    3. 3

      ”Painajainen”, ”Jalonen loi keskikentälle suon, johon Venäjä jumittui” – Venäjän media pettyi tappioon, mutta kehui Suomen joukkuetta

    4. 4

      Armeliainta olisi potkaista Britannia ulos EU:sta ja lakata odottamasta ihmettä

    5. 5

      Rankkasateet aiheuttivat jättivahingot uskonnolliselle teemapuistolle, Raamatun mittojen mukaan tehty Nooan arkki kesti

    6. 6

      Ruotsin mediassa ylistetään Suomea ja Jukka Jalosta: ”Hän on muuttanut veden viiniksi”

    7. 7

      Vegasin tähti Mark Stone kohtaa Leijonat MM-finaalissa jo toisen kerran: ”Suomi on upea joukkue”

    8. 8

      Peukaloitu video Trumpin vastustajasta kuohuttaa Yhdysvalloissa – ”Tästä ei ole enää paluuta”, professori varoittaa manipulaatioista

    9. 9

      Ruotsin kruunu heikkenee heikkenemistään, ja nyt kärsivällisyys on loppu myös Ruotsin suurimmilta yrityksiltä – ”Olemme maalanneet itsemme nurkkaan”

    10. 10

      Rikottiinko lukiot? Nuoret valitsevat nyt pitkän matematiikan pakon edessä, ja se uhkaa koulujen arkea ja huippujen menestystä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsingissä uskontoni on asia, jota on turvallista pilkata

    2. 2

      Ruotsin kruunu heikkenee heikkenemistään, ja nyt kärsivällisyys on loppu myös Ruotsin suurimmilta yrityksiltä – ”Olemme maalanneet itsemme nurkkaan”

    3. 3

      Peukaloitu video Trumpin vastustajasta kuohuttaa Yhdysvalloissa – ”Tästä ei ole enää paluuta”, professori varoittaa manipulaatioista

    4. 4

      Intialaisia it-ammattilaisia lähetetään Suomeen halpa­työvoimaksi: Näin heitä kohdellaan täällä

      Tilaajille
    5. 5

      Leijonat iski MM-kiekon loppuotteluun, Marko Anttila ja Kevin Lankinen Suomen sankareina: ”Tuntui, että tuli tehtyä jotain hienoa”

    6. 6

      ”Luulin, että Suomi on oikeusvaltio”, sanoo Isisin kalifaattiin lähteneen ja nyt Syyriassa vankileirillä olevan suomalaisnaisen äiti

    7. 7

      Ystävyyden majatalon kyltti ihmetyttää Turun moottoritiellä: Majatalossa asuu joukko ”toipujia” ja vanha hippi, jonka mielestä on luonnotonta asua yksin

      Tilaajille
    8. 8

      ”Painajainen”, ”Jalonen loi keskikentälle suon, johon Venäjä jumittui” – Venäjän media pettyi tappioon, mutta kehui Suomen joukkuetta

    9. 9

      Joukko Isisin kalifaattiin lähteneitä suomalais­naisia joutui vanki­leirille Syyriassa, ja nyt HS kertoo, keitä he ovat

      Tilaajille
    10. 10

      Ruotsin mediassa ylistetään Suomea ja Jukka Jalosta: ”Hän on muuttanut veden viiniksi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Emmi-Liia Sjöholm tiesi sen olevan virhe, mutta silti hän asettui laverille, raotti paitaansa ja antoi tatuoijan upottaa neulan kylkeensä – nyt hän on maksanut virheestään tuhansia euroja

      Tilaajille
    2. 2

      Tiia Forsström myy seksiä espoolaisessa omakotitalossa ja tietää, mikä monessa suomalaisessa makuuhuoneessa on pielessä

      Tilaajille
    3. 3

      Suomalaiset ovat syöneet tuhansia vuosia ruokaa, jota suolistobakteerit rakastavat yli kaiken – Tutkija löysi ruista syöneiden ulosteesta merkittävän yhdisteen

      Tilaajille
    4. 4

      Maailma tähtäimen läpi – HS:n erikoisartikkeli vie maahan, jossa rynnäkkökivääri on kodin perusvaruste

      Tilaajille
    5. 5

      Ihon ikääntymistä voi hidastaa itse, mutta kalliiden voiteiden sijaan kannattaa keskittyä tekoihin – lääkärit kertovat kolme perussääntöä, jotka ehkäisevät ryppyjä

    6. 6

      Legendaarisen laulajatähden huvila lahoaa niille sijoilleen Helsingissä – Vesivahinko turmeli taloa 2011 eikä korjauksia ole vieläkään aloitettu

    7. 7

      ”En usein kerro tarinaani, se tuntuu liian raskaalta” – HS:n erikoisartikkeli vie EU:n etelärajalle, missä koveneva maahanmuuttopolitiikka ajaa ihmisiä kadulle ja kateisiin

      Tilaajille
    8. 8

      Kommentti: Mitä ihmettä tapahtui Madonnalle Euroviisuissa? Hirvittävä epävire vei huomiota Palestiinan lipun esittelyltä ja näppärältä Tšaikovski-lainalta

    9. 9

      25 vuotta sitten muutama baari muutti koko Helsingin yöelämän, ja nyt ne kuolevat pois

    10. 10

      Gordon Ramsay oli oikeasti vielä pahempi kuin televisiossa, ja iltaisin Helena Puolakka itki itsensä uneen – Nyt Suomen menestynein kokki johtaa ravintolaklassikkoa aivan eri tyylillä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää