Kulttuuri    |   Kommentti

Daruden olisi pitänyt erottua joko kappaleella tai lavashow’lla, mutta kumpikaan ei onnistunut – Se koitui Suomen kohtaloksi

Suomen viisuesiintymistä katsellessa alkaa miettiä, kenen esitys se tarkalleen on, kirjoittaa Juuso Määttänen kommentissaan.

Tel Aviv

Tiukille menee. Se oli ensimmäinen ajatukseni Daruden (oikealta nimeltään Ville Virtanen) ja Sebastian Rejmanin tiistai-iltaisen esityksen jälkeen. Myöhemmin selvisi, että Darude ja Rejman eivät päässeet semifinaalista jatkoon.

Alun jälkeen pääl­limmäinen tunteeni oli, että esityksessä ei ollut varsinaisesti mitään vikaa. Samaa ei voinut sanoa esimerkiksi Suomea edeltäneen Montenegron teinipoppareista kootusta yhtyeestä D-Mollista, jonka esitys oli kotikutoisuudessaan tavallaan sympaattinen mutta enimmäkseen kökkö. Suomi voi siis tällä kertaa kiittää esiintymispaikkaansa: Darude ja Rejman jäivät edeltävään esitykseen verrattuna mieleen selvästi myönteisesti.

Sen sijaan kokonaisuudessaan erottuminen ensimmäisessä semifinaalissa osoittautui suomalaisille hyvin vaikeaksi. Ehkä liian vaikeaksi. Daruden ja Rejmanin esityksen näkemisen jälkeen veikkaukseni oli, että Suomi ei pääse tänä vuonna Euroviisujen finaaliin. Näin myös kävi.

Tämän sanomisella saa toki ikävän tyypin maineen, ja olisin mielelläni ollut keskiyön aikaan väärässä. Olisi kivaa hehkuttaa Suomea ja uskoa jatkopaikkaan, mutta se vaatisi erottumista muistakin kuin Montenegron esityksestä.

Tyypillisesti Euroviisuissa on kaksi tapaa erottua edukseen ja kerätä äänestäjien huomio: joko kappaleella tai esityksellä. Daruden ja Rejmanin Look Away ei onnistu tarpeeksi hyvin kummassakaan.

Kappaleesta on kaikki pitkälti sanottu jo aiemmin. HS:n toimittaja Mari Koppinen kirjoitti kommentissaan, että Suomen euroviisukappale on ”kolme minuuttia masentunutta ulinaa”.

Olen itse kevään aikana muuttunut ehkä hieman myönteisemmäksi Look Awayta kohtaan, mutta täytyy myöntää, että jotain oleellista siitä yhä puuttuu.

On toki kaunis ajatus, että Suomi on halunnut osallistua – vieläpä Israelissa järjestettäviin – Euroviisuihin kappaleella, jossa on yhteiskunnallista sanomaa. Ongelma on se, että yhteiskunnallinen sanoma jää todella ylätasoiseksi. Kappaleessa lauletaan siitä, miten katsomme pois maailman ongelmista. Se ei tarkoita vielä paljon mitään.

Suurempi ongelma on se, että kappaleesta puuttuu kunnon meno ja meininki. Lainaan jälleen Koppista:

”Daruden paras puoli on draamankaaren ymmärtäminen. Mietitään vaikka sitä ilmeisintä, Sandstormia. Kihelmöivän odotuksen luominen tahti kerrallaan, piinaavan hidasta kasvatusta... kunnes: mieletön räjähdys. Ekstaasi.”

Juuri tämä ekstaasi puuttuu Look Awaysta täysin. Trance-artistina tunnetulta Darudelta oli lupa odottaa Euroviisujen suurinta biletykkiä, jota tanssitaan Tel Avivin kaduilla pikkutunneilla. Nyt ollaan sekä tunnelmalta että sanoitukselta lähempänä masentunutta suomirockia. Sillä ei erotuta edukseen tiistain semifinaalissa.

Darude on itse kertonut, että hänen suosikkinsa UMK-kappaleista olisi ollut Superman. Pakko olla samaa mieltä. Sillä olisi päästy edes hieman kaivattuun biletunnelmaan.

Euroviisuhistoria on todistanut lukuisia kertoja, että kappaleen heikkoudet on paikattavissa näyttävällä esityksellä.

Ikävä kyllä tiistaina televisiossa nähty Suomen esitys oli yhtä lailla tylsä kuin itse kappale. Jos viime vuonna Saara Aallon esityksessä oli kaikki mahdollinen, nyt ei ollut paljon mitään. Ei Daruden ja Rejmanin esiintymiseen olisi sopinutkaan ylösalaisin laulaminen, mutta jotain mieleenpainuvaa olisi kaivattu, edes loppuun. Nyt esitys vain päättyi. Se siitä.

Esityksen teema pyöri saman yhteiskunnallisuuden äärellä kuin kappaleen sanoituskin. Visuaalisuudessa päästiin sulavilla jäävuorilla sentään askeleen lähemmäs konkretiaa. Lavan keskellä korokkeella Etel Röhr tanssi taidokkaasti, ja välillä taustan jättinäytölle heijastettiin hänen vedenalaista tanssiaan. Ihan tyylikästä, mutta ei mitään sellaista, mikä jäisi enemmistön mieleen 17 esityksen jälkeen.

Välillä vähemmän on enemmän, mutta tällä kertaa simppeliydessä oli jääty sille tasolle, että osa katsojista saattoi tylsistyä.

Suurin ongelma saattaa loppujen lopuksi piillä siinä, että Look Away ei oikeastaan tuntunut Daruden esitykseltä. Päähuomiossa pysyi alusta loppuun lavan etualalla ollut Sebastian Rejman. Tunnetta vahvisti se, että kappalekin on Rejmanin käsialaa.

On toki itsestään selvää, että elektronisessa musiikissa kappaleen vokaalit laulava henkilö saa väkisin paljon huomiota verrattuna dj-roolissa olevaan artistiin. Maailmalla on kuitenkin lukuisia esimerkkejä siitä, miten nimekkäät dj:t ovat lavaesiintymisissä näyttävästi esillä.

Euroviisulavalla Darude oli ikään kuin piilotettu lavan vasempaan reunaan. Tämä on ongelma siksi, että nimenomaan Darude on tänä vuonna se asia, mistä kansainvälinen media ja euroviisufanit innostuivat etukäteen puhuttaessa Suomen viisuedustajasta.

UMK-finaalissa Darude oli Look Away -esityksessä vielä tietyllä tavalla keskiössä valtavan kuution sisällä. Nyt kuutio oli karsittu pois, ja tiistaisen esityksen näkemisen jälkeen on todettava, että se ei välttämättä ollut hyvä ratkaisu.

Juttua päivitetty 15.5. kello 0:40: Päivitetty juttua tiistain semifinaalin tulosten selviämisen jälkeen.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Ruotsalaismedia ryöpyttää Tre Kronoria: ”jättefiasko”

    2. 2

      Leijonat löi Ruotsin Sakari Mannisen huikealla jatkoaikamaalilla, Suomi pelaa MM-jääkiekon välierissä

    3. 3

      Grace sanoo olevansa lesbo, ja kotimaassa se tietää vankilaa – Nyt hän elää Italiassa, missä koveneva maahanmuuttopolitiikka ajaa ihmisiä kadulle ja kateisiin

      Tilaajille
    4. 4

      Lohduttomat kuvat paljastavat minkälaista ryönää Helsinki kumosi viime talvena suoraan mereen

    5. 5

      Tutkimus: Theia-planeetta toi veden maapallolle samassa törmäyksessä, jossa Kuu syntyi

    6. 6

      Finanssialan kulisseissa kiista: Eläkeyhtiöiden edunvalvoja kieltäytyi lähtemästä poliittiseen kamppailuun Sdp:tä vastaan

    7. 7

      Kuvauskiellolla halusin suojella lastani, mutta hän joutui pukemaan päälleen hiostavan ison punaisen liivin

    8. 8

      Tiia Forsström myy seksiä espoolaisessa omakotitalossa ja tietää, mikä monessa suomalaisessa makuuhuoneessa on pielessä

      Tilaajille
    9. 9

      Yksi EU:n työkalu käynnisti huomaamattoman murroksen, joka voi vähentää Euroopan päästöjä nopeasti ja dramaattisesti

    10. 10

      Ihon ikääntymistä voi hidastaa itse, mutta kalliiden voiteiden sijaan kannattaa keskittyä tekoihin – lääkärit kertovat kolme perussääntöä, jotka ehkäisevät ryppyjä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiia Forsström myy seksiä espoolaisessa omakotitalossa ja tietää, mikä monessa suomalaisessa makuuhuoneessa on pielessä

      Tilaajille
    2. 2

      Ihon ikääntymistä voi hidastaa itse, mutta kalliiden voiteiden sijaan kannattaa keskittyä tekoihin – lääkärit kertovat kolme perussääntöä, jotka ehkäisevät ryppyjä

    3. 3

      ”Tuli ihan paha mieli, kun ihmiset ostivat yli­hintaisia asuntoja huonolta paikalta”, kertoo rakennus­liikkeen johtaja kokemattomista sijoittajista

      Tilaajille
    4. 4

      Pahimmillaan ihminen voi päätyä naimisiin tahtomattaan – Kehtaamattomuus on monen suomalaisen ongelma, sanoo psykologi

      Tilaajille
    5. 5

      Kirkossa kuohuu: Korkeaan virkaan valittiin esittelijän miespuolinen kaveri tohtorinaisen sijaan

    6. 6

      Perussuomalaisten opiskelijajärjestö erotettiin Helsingin yliopiston ylioppilaskunnasta

    7. 7

      Liikenteenjakaja rakennettiin vinoon keskelle ajokaistaa Espoossa ja autoilijat alkoivat heti ajaa sitä päin

    8. 8

      Aku Hirviniemen ahdistelu­syytteiden taustalla yöllinen hätä­puhelu

    9. 9

      Leijonat löi Ruotsin Sakari Mannisen huikealla jatkoaikamaalilla, Suomi pelaa MM-jääkiekon välierissä

    10. 10

      Näyttelijä Geoffrey Rush saa Australian historian suurimmat korvaukset kunnianloukkauksesta voitettuaan #metoo-oikeudenkäynnin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Emmi-Liia Sjöholm tiesi sen olevan virhe, mutta silti hän asettui laverille, raotti paitaansa ja antoi tatuoijan upottaa neulan kylkeensä – nyt hän on maksanut virheestään tuhansia euroja

      Tilaajille
    2. 2

      Maailma tähtäimen läpi – HS:n erikoisartikkeli vie maahan, jossa rynnäkkökivääri on kodin perusvaruste

      Tilaajille
    3. 3

      Kirsi Hytönen on naimisissa, etsii netistä seuraa ja kertoo maksaneensa seksistä – Hän kertoo vilkkaasta seksielämästään, jotta naiset eivät häpeäisi itseään

      Tilaajille
    4. 4

      Suomalaiset ovat syöneet tuhansia vuosia ruokaa, jota suolistobakteerit rakastavat yli kaiken – Tutkija löysi ruista syöneiden ulosteesta merkittävän yhdisteen

      Tilaajille
    5. 5

      Tässä on ruokavalio, johon maapallolla on varaa: Uusi lautasmalli muuttaisi suomalaisten ruokailua radikaalisti, mutta mistään ei tarvitse luopua

      Tilaajille
    6. 6

      Tiia Forsström myy seksiä espoolaisessa omakotitalossa ja tietää, mikä monessa suomalaisessa makuuhuoneessa on pielessä

      Tilaajille
    7. 7

      Legendaarisen laulajatähden huvila lahoaa niille sijoilleen Helsingissä – Vesivahinko turmeli taloa 2011 eikä korjauksia ole vieläkään aloitettu

    8. 8

      ”Kun hyväksyy yksinäisyytensä, ei tarvitse juosta muiden perässä” – Aura Raulo oli erikoinen lapsi, joka kasvoi ulkopuolisena ja päätyi maailman huipulle

      Tilaajille
    9. 9

      25 vuotta sitten muutama baari muutti koko Helsingin yöelämän, ja nyt ne kuolevat pois

    10. 10

      Kommentti: Mitä ihmettä tapahtui Madonnalle Euroviisuissa? Hirvittävä epävire vei huomiota Palestiinan lipun esittelyltä ja näppärältä Tšaikovski-lainalta

    11. Näytä lisää