Kulttuuri    |   Konserttiarvostelu

Suomen 200-vuotiasta mieskuorolaulua juhlittiin konsertissa, joka osoitti että mieskuorolaulussa on voimaa ja herkkyyttä

Klassinen

Suomalainen mieskuorolaulu 200 vuotta. Juhlakonsertti Musiikkitalossa.

Johan Josef Pippingsköld perusti Suomen ensimmäisen mieskuoron Turussa 1819. Saksalaiset esikuvat tulivat Ruotsin kautta Suomen maaperälle.

1800-luvulla ja pitkälle 1900-luvulle mieskuorolaululla oli tärkeä tehtävä kansallishengen vahvistajana ja erityisesti sortovuosien aikaan itsenäisyys­haaveiden ruokkijana.

Isänmaallinen tunnelma oli vahva mahtavan kolmetuntisen konsertin loppuhuipennuksessa, jossa kuultiin yli 400-päisen miesjoukon komeasti ja lämpimästi kajauttamana Paciuksen Maamme-laulu ja Suomen laulu sekä Sibeliuksen Finlandia-hymni.

Isänmaalliset tuntemukset eivät kuitenkaan näytelleet pää­osaa koko konsertissa, jossa esiintyi Suomen mieskuorojen parhaimmisto. Kaikki kahdeksan kuoroa halusivat antaa monipuolisen näytteen taidoistaan ja profiilistaan. Yhdistettiin vanhaa ja uutta.

Yhtä lukuun ottamatta kaikki kuorot olivat pääkaupunkilaisia. Niistä kolme oli ruotsinkielisiä. Ruotsinkieliset kuorot esiteltiin suomeksi ja suomenkieliset på svenska. Näin haluttiin ehkä osoittaa, että 1870-luvulla alkaneet kiihkeät kieliriidat on unohdettu vuosikymmeniä sitten.

Ensimmäisenä esiintyi Kari Turusen johtama Akademiska Sångföreningen. Sen laulutyyli on kamarikuoromainen, kevyt ja kuulas, hillitty ja hienostunut.

Kevyt ja valoisa sointi-ihanne on myös Visa Yrjölän johtamalla Kauppakorkeakoulun Ylioppilaskunnan laulajilla. Se teki kuoroista kaikkein poikamaisimman vaikutuksen.

Juhlan kuoroista nuorin on Paavo Hyökin johtama, 2017 perustettu Suomen Mieskuoroliiton edustuskuoro Liiton Miehet. Vaikka se oli kuoroista vähäväkisin, siitä irtosi myös komeaa, kiinteää forte-voimaa osana ilmaisuherkkää, laajaa vivahdeasteikkoa.

Liiton Miehissä on ilmeisen kokeneita laulajia, vahvoja bassoja ja iskevän kirkkaita tenoreita.

Myös Jonas Rannilan johtamassa Manifestumissa on kokeneita laulajakonkareita. Lyyristen haaveilujen rinnalla se ha­luaa laulajaa myös sytyttävän voimakkaasti, mitä perinteisesti kunnon mieskuorolta sopii odottaakin.

Kuoron absurdi Erik Bergman -numero oli illan repäisevin riemunpurkaus. Huumori on kuulunut aina mieskuorojen profiiliin.

Korkein keski-ikä on Matti Hyökin johtamalla Laulu-Miehillä. Hyökki onnistui loihtimaan avaran sointiresonanssin Musiikkitalon akustiikkaan, joka ei ole erityisen lauluystävällinen.

Faltin- ja Melartin-numeroissa oli niin jalosointinen tunnelataus, ettei kukaan muu kuoro yltänyt vastaavaan lämpöön.

Henrik Wikströmin johtama Sällskapet MM vaalii kamarikuoromaista, kevyen linjakasta, läpikuultavaa laulutyyliä, jonka ilmaisuvoima on tarkkaan viritetyissä vivahteissa ja tasapainoisessa soinnillisessa virtaavuudessa.

Lähes 90-jäseninen, Saara Aittakummun johtama Polyteknikkojen Kuoro esitti taidokkaan varmasti ja valoisan soinnikkaasti, laulun iloa ja leikkimieltä henkien neljä täysin erilaista kappaletta. Viimeinen oli hauska yllätysnumero: iso kuoro osasi tömistellä kenkiään täsmälleen samassa rytmissä.

Viimeisenä kuorona esiintyi Pasi Hyökin johtama Ylioppilaskunnan Laulajat, jossa on korkeimmat ja kirkkaimmat tenorit, mureimmat bassot, avarin ja värikkäin sointiasteikko, eniten joustavaa muuntautumiskykyä ja kokeilunhalua aina teknomusiikkiin asti.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Tiia Forsström myy seksiä espoolaisessa omakotitalossa ja tietää, mikä monessa suomalaisessa makuuhuoneessa on pielessä – Nyt kysyntää on hellyyssessioille, joihin ei kuulu seksiä lainkaan

      Tilaajille
    2. 2

      ”Tuli ihan paha mieli, kun ihmiset ostivat ylihintaisia asuntoja huonolta paikalta”, kertoo rakennusliikkeen johtaja kokemattomista sijoittajista

      Tilaajille
    3. 3

      Anni Sinnemäellä on harvojen tuntema erityinen suhde Itäkeskukseen, joka pian mullistuu hänen johdollaan täysin

    4. 4

      Suomi elää jauhelihalla ja lehmänmaidolla – kartat näyttävät, miksi ilmastoraporttien ruokavaatimusten toteutuminen on vaikeaa

      Tilaajille
    5. 5

      Suomalaisten elämäntapa on kestämätön

    6. 6

      Pyöräliitto vaatii vaarallisen kaapelisuojan kieltämistä: Viikonlopun vakavaa onnettomuutta kuvataan ”viimeiseksi niitiksi”

    7. 7

      Australialais­agenttien testi sota­harjoituksessa ”muutti kaiken” – Reuters selvitti, miten epäilyt Huawein laitteiden tieto­turvasta alkujaan heräsivät

    8. 8

      Pahimmillaan ihminen voi päätyä naimisiin tahtomattaan, koska ei uskalla sanoa, että mieli muuttui – Kehtaamattomuus on monen suomalaisen ongelma, mutta siitä voi opetella pois, sanoo psykologi

    9. 9

      Emmi-Liia Sjöholm tiesi sen olevan virhe, mutta silti hän asettui laverille, raotti paitaansa ja antoi tatuoijan upottaa neulan kylkeensä – nyt hän on maksanut virheestään tuhansia euroja

      Tilaajille
    10. 10

      Euroopan unionin ”kurkkudirektiivi” oli myytti, jonka kaltaisista väitteistä EU-vastaiset voimat ovat pyrkineet hyötymään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Emmi-Liia Sjöholm tiesi sen olevan virhe, mutta silti hän asettui laverille, raotti paitaansa ja antoi tatuoijan upottaa neulan kylkeensä – nyt hän on maksanut virheestään tuhansia euroja

      Tilaajille
    2. 2

      Australialais­agenttien testi sota­harjoituksessa ”muutti kaiken” – Reuters selvitti, miten epäilyt Huawein laitteiden tieto­turvasta alkujaan heräsivät

    3. 3

      Kaksi pyöräilijää loukkaantui sairaala­kuntoon törmättyään järeään kaapeli­suojaan Töölössä

    4. 4

      Suomalaiset ovat syöneet tuhansia vuosia ruokaa, jota suolistobakteerit rakastavat yli kaiken – Tutkija löysi ruista syöneiden ulosteesta merkittävän yhdisteen

      Tilaajille
    5. 5

      Pyöräliitto vaatii vaarallisen kaapelisuojan kieltämistä: Viikonlopun vakavaa onnettomuutta kuvataan ”viimeiseksi niitiksi”

    6. 6

      Halla-aho kommentoi Perus­suomalaisten nuorten mahdollista avustusten menetystä: Järjestössä on ihmisiä, jotka ovat väärässä puolueessa

    7. 7

      Juha Sipilä voi joutua vastentahtoisesti ottamaan valtionvarainministerin salkun – mutta ministeriksi saattaa nousta myös todellinen yllätysnimi päivänpolitiikan ulkopuolelta

      Tilaajille
    8. 8

      Historiallisen hyvä uutinen: Helsingin liikenteessä kuoli joka vuosi kymmenittäin jalankulkijoita, mutta sitten muutama päätös muutti kaiken

      Tilaajille
    9. 9

      Äiti kulki kaksivuotiaan lapsensa perässä Hoplopin leikkivälineissä Vantaalla ja järkyttyi: ”Likaa ei voinut olla huomaamatta”

    10. 10

      Kun tytär kaipasi halausta, isä tarjosi lenkkitossuja – Näin rakkauden kielierot rakentavat muureja ihmisten välille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailma tähtäimen läpi – HS:n erikoisartikkeli vie maahan, jossa rynnäkkökivääri on kodin perusvaruste

      Tilaajille
    2. 2

      Kirsi Hytönen on naimisissa, etsii netistä seuraa ja kertoo maksaneensa seksistä – Hän kertoo vilkkaasta seksielämästään, jotta naiset eivät häpeäisi itseään

      Tilaajille
    3. 3

      Suomalaiset ovat syöneet tuhansia vuosia ruokaa, jota suolistobakteerit rakastavat yli kaiken – Tutkija löysi ruista syöneiden ulosteesta merkittävän yhdisteen

      Tilaajille
    4. 4

      Emmi-Liia Sjöholm tiesi sen olevan virhe, mutta silti hän asettui laverille, raotti paitaansa ja antoi tatuoijan upottaa neulan kylkeensä – nyt hän on maksanut virheestään tuhansia euroja

      Tilaajille
    5. 5

      Legendaarisen laulajatähden huvila lahoaa niille sijoilleen Helsingissä – Vesivahinko turmeli taloa 2011 eikä korjauksia ole vieläkään aloitettu

    6. 6

      Tässä on ruokavalio, johon maapallolla on varaa: Uusi lautasmalli muuttaisi suomalaisten ruokailua radikaalisti, mutta mistään ei tarvitse luopua

      Tilaajille
    7. 7

      ”Kun hyväksyy yksinäisyytensä, ei tarvitse juosta muiden perässä” – Aura Raulo oli erikoinen lapsi, joka kasvoi ulkopuolisena ja päätyi maailman huipulle

      Tilaajille
    8. 8

      25 vuotta sitten muutama baari muutti koko Helsingin yöelämän, ja nyt ne kuolevat pois

    9. 9

      Kommentti: Mitä ihmettä tapahtui Madonnalle Euroviisuissa? Hirvittävä epävire vei huomiota Palestiinan lipun esittelyltä ja näppärältä Tšaikovski-lainalta

    10. 10

      Tuohtuneen vegaanin päivitys sai somen kuohumaan: menikö vihreä poliitikko liian pitkälle vaatiessaan huippuravintolaa boikottiin?

    11. Näytä lisää