Kulttuuri    |   Televisioarvostelu

Jeff Bezosin valtava rahamasiina Amazon kasvaa ja leviää

Ranskalaisdokumentti kertoo aikaamme ohjaavasta jättiyrityksestä kriittisesti mutta sortuu välillä opettavaiseksi.

Ranskalaisdokumentissa Amazon, verkon jättiläinen ollaan ison äärellä. Nettikirjakauppana aloittaneesta Amazonista on kehittynyt maailmanlaajuinen monialayhtiö, joka kurottelee lonkeroitaan kaik­kialle – ja näin tekemällä muokkaa maailmaamme.

Dominoivan nettikauppa-aseman ohella Amazon muun muassa tarjoaa pilvipalveluja. Sen asiakkaisiin lukeutuvat Britan­nian julkishallinto ja USA:n tiedustelupalvelu CIA. Amazon myös tuottaa elokuvia ja tv-sarjoja.

Tieteiselokuvamaisen levittäytymisen symbolina toimii yhtiön ääniohjattava keinoälylaite Alexa, jonka voi hankkia kotiinsa vastailemaan kysymyksiin tai tekemään tilauksia.

Viime vuonna valmistunut David Carr-Brownin dokumentti kertoo, että Amazon ei ole maksanut penniäkään USA:n liittovaltion tuloveroja. Tämä päti myös vuoden 2018 voittoihin, jotka olivat 11,3 miljardia dollaria (10,1 miljardia euroa).

Yrityksen perustaja Jeff Bezos on maailman rikkain mies. Carr-Brown ei valitettavasti ole saanut häntä haastateltavakseen.

Niinpä tekijät ovat joutuneet tukeutumaan muualta poimittuihin haastattelupätkiin. Niiden kautta muodostuu kuva erinomaisella bisnesvaistolla varustetusta miehestä, jonka hohtoa himmentää merkittävästi viileä suhtautuminen työntekijöihin ja maailman tilaan.

Haastattelupätkien valintaa huomaa hieman epäilevänsä, koska Amazon, verkon jättiläinen ei kuulu dokumentteihin, joka jättäisi päättelyn katsojalle. Sen sijaan kertojan ääni varoittelee Amazonin vallasta, epäilemättä perustellusti, mutta kömpelön opettavaisesti.

Järkeviä valintoja ovat katsaukset ruohonjuuritasolle. Keski-iän ohittanut englantilainen autokuski, joka jakaa Amazonin paketteja kertakorvausjärjestelmällä, kertoo, että eläke- tai muita etuja työhön ei kuulu. Kysymättä kuitenkin jää oleellisin: paljonko työstä maksetaan?

Ruohonjuuritasoa edustaa myös kirjakauppias, joka lähettää niteitä kotinsa hyllyistä asiakkaille sitä mukaa, kun niitä Amazonista tilataan. Mutta taaskaan emme saa tietää, paljonko jää käteen.

Tilaamisen helppous muistetaan tuoda esiin, samoin kuin helppouden kääntöpuoli: kun raha karkaa perinteisten asuin­yhteisöjen ulkopuolelle, ne näivettyvät.

USA:n monopolilait Amazon on väistänyt kiintoisasti. Se on ohjannut voittojaan asiakkaille suunnattuihin alennuksiin – ja näin houkutellut lisää asiakkaita – sen sijaan, että olisi pyrkinyt käyttämään markkina-asemaansa hintojen korottamiseen.

Näin EU-vaalien alla on hyvä panna merkille, että Euroopan unioni mainitaan dokumentissa ainoana tahona, joka aidosti pyrkii tätä monopolikehitystä suitsimaan.

Amazon, verkon jättiläinen, TV1 klo 22.00 ja Yle Areena.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Suunnitelmat merelliseen Helsinkiin nousevasta 10 000 asukkaan asuinalueesta saivat kovan kolauksen: Pieni aktiivien ryhmä sai tahtonsa läpi oikeudessa

    2. 2

      Aamupuuro on luultua huonompi aamupala

      Tilaajille
    3. 3

      Finanssivalvonta: Pankkien tunnusluku­listojen käyttöä voidaan sittenkin jatkaa

    4. 4

      Helsingin edustalla kelluu luvaton saari, jota valvoo aurinkovoimalla toimiva turvakamera

    5. 5

      Grillatessa voi syntyä syöpää aiheuttavia yhdisteitä, mutta isomman riskin muodostaa paljon yleisempi ruoka-aine vilja

    6. 6

      Tämän talon ei pitänyt koskaan valmistua – Veturinkuljettaja Rave veisti viimeisen linnansa kiviä myöten itse

    7. 7

      Lennolla nukahtanut nainen heräsi yksin pimeästä ja kylmästä koneesta Torontossa

    8. 8

      Isis väittää olevansa Tšetšeniassa sunnuntaina tapahtuneiden puukotusten takana

    9. 9

      Onnettomuusauton kuljettaja seitsemän moottoripyöräilijän kuolemaan johtaneesta New Hampshiren kolarista: ”Olen shokissa, se tapahtui niin nopeasti”

    10. 10

      Danske Bank myönsi perineensä asiakkailtaan ylihintaa sijoitustuotteesta: Maksaa korvauksia 87 000:lle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      75 vuotta sitten puna-armeija hioi huippuunsa strategian, jolla Venäjä on järkyttänyt maailmaa kerta toisensa jälkeen

    2. 2

      Aamupuuro on luultua huonompi aamupala

      Tilaajille
    3. 3

      Asuntolainat, palkat, säästöt, sijoitukset: Nolla­korkojen maailmasta on tulossa uusi normaali, ja se jakaa meidät voittajiin ja häviäjiin

      Tilaajille
    4. 4

      Onnettomuusauton kuljettaja seitsemän moottoripyöräilijän kuolemaan johtaneesta New Hampshiren kolarista: ”Olen shokissa, se tapahtui niin nopeasti”

    5. 5

      Helsingin koillisella laidalla asuu ryhmä miehiä, jotka ovat omistaneet elämänsä siniselle jumalalle

    6. 6

      ”Ilman kannabista olisin jo kuollut viinaan”, sanoi amerikkalais­laulaja Willie Nelson, ja myös Suomessa muusikko­piireissä palaa sätkä

      Tilaajille
    7. 7

      Suunnitelmat merelliseen Helsinkiin nousevasta 10 000 asukkaan asuinalueesta saivat kovan kolauksen: Pieni aktiivien ryhmä sai tahtonsa läpi oikeudessa

    8. 8

      ”Meidän olisi opittava tyytymään”, neuvoo filosofi – Valinnanvapaus on elitistinen ongelma, josta moni suomalainen kärsii

      Tilaajille
    9. 9

      Aktivistit kuvasivat lehmien kyljissä olevia kumisia koereikiä Ranskassa, yhtiö syyttää eläin­aktivisteja sensaatio­hakuisuudesta

    10. 10

      Kirjeenvaihtajan kommentti: Presidentti Trump ei oikeasti halua sotaa, ja nyt hän näyttää haukkojen silmissä heikolta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tokmanni myy juhannustorttua, joka näyttää aivan runebergintortulta – soitimme, ja sitten paljastui jotain vielä järkyttävämpää

    2. 2

      Särkynyt mieli pyrki raivoisasti eteenpäin, mutta lopulta se törmäsi seinään – Touko Aalto kertoo hetkestä, johon elämä ja ura pysähtyivät

      Tilaajille
    3. 3

      Yhdestä vahinko­vilautuksesta räjähti musiikki-ilmiö, joka hakee vertaistaan – Näin nousi ja hiipui artisti nimeltä Kikka

      Tilaajille
    4. 4

      Väestöliitto jakoi ihmiset kahteen tyyppiin sen mukaan, kuinka he käyttäytyvät parisuhteessa – Testaa, kumpaan ryhmään kuulut

    5. 5

      Maailman parhaaksi valittua suomalaista tv-sarjaa on pidetty kommunistien propagandana ja suuruudenhulluuden huipentumana

      Tilaajille
    6. 6

      Helsingin koillisella laidalla asuu ryhmä miehiä, jotka ovat omistaneet elämänsä siniselle jumalalle

    7. 7

      HS:n erikoisartikkeli kertoo, miten Kaapo Kakosta varttui kenties historian lahjakkain suomalainen jääkiekkoilija

    8. 8

      75 vuotta sitten puna-armeija hioi huippuunsa strategian, jolla Venäjä on järkyttänyt maailmaa kerta toisensa jälkeen

    9. 9

      Asuntolainat, palkat, säästöt, sijoitukset: Nolla­korkojen maailmasta on tulossa uusi normaali, ja se jakaa meidät voittajiin ja häviäjiin

      Tilaajille
    10. 10

      U. Pekka Kinnunen on kuvannut karhujen yksityis­elämää vuosi­kymmenten ajan – HS:n erikois­artikkeli vie ainut­laatuiselle matkalle metsiemme valtiaan elämään

      Tilaajille
    11. Näytä lisää