Kulttuuri    |   Kommentti

Torstaina Euroviisujen tylsässä semifinaalissa esiintyi Euroviisujen todennäköinen voittaja – Suomi jäi ainoana Pohjoismaista finaalin ulkopuolelle

Euroviisujen toinen semifinaali oli lauluiltaan ensimmäistä laadukkaampi, mutta viihdearvoltaan se oli tylsempi.

Tel Aviv

Ei ole epäilystäkään siitä, etteikö torstaina nähty Euroviisujen toinen semifinaali olisi ollut musiikillisesti selvästi kovatasoisempi kuin tiistaina nähty ensimmäinen semifinaali.

Jos Suomi olisi kilpaillut finaalipaikasta torstaina, mahdollisuudet olisivat olleet vielä huonommat kuin tiistaina.

Toisaalta esityksensä puolesta Suomi olisi sopinut paljon paremmin torstain kuin tiistain kokonaisuuteen. Daruden (oikealta nimeltään Ville Virtanen) ja Sebastian Rejmanin Look Away -esityksen suurin ongelma oli, että se ei oikein tuntunut miltään vaan oli kokonaisuutena lähinnä yhdentekevä.

Juuri samanlaisia yhdentekeviä esityksiä torstai-ilta oli täynnä, vaikka mukana oli selvästi tasokkaampia kappaleita kuin tiistai-iltana.

Toisesta semifinaalista finaaliin etenivät Pohjois-Makedonia, Alankomaat, Albania, Ruotsi, Venäjä, Azerbaidžan, Tanska, Norja, Sveitsi ja Malta. Tulos oli suurimmaksi osaksi ennalta-arvattava: yksikään ennakkosuosikeista ei jäänyt finaalin ulkopuolelle. Koska Ruotsi, Tanska ja Norja pääsivät tiistain semifinaalissa esiintyneen Islannin tavoin jatkoon, Suomi on Pohjoismaista ainoa, joka ei päässyt finaaliin.

Tiistaina lavalla nähtiin muun muassa islantilaista BDSM-meininkiä, Portugalin käsittämätön kokonaisuus, korkealla ilmassa pylvään varassa heiluva Australian Kate Miller-Heidke, puolalaista folk-laulantaa ja kuin kirsikkana kakun päällä San Marinoa edustanut Serhat, jolla oli yksi viisuhistorian typerimmistä kappaleista muttei hajuakaan, miten laulaa.

Hyviä kappaleita oli tarjolla varsin vähän, mutta kokonaisuus oli sen verran erikoinen, että vähemmänkin viisuintoinen katselija pysyi taatusti virkeänä.

Torstaina vastaava ilotulitus puuttui kokonaan, ellei ilotulitukseksi lasketa muutamissa esityksissä ylikäytettyä pyrotekniikkaa.

Esitys toisensa perään oli yksinkertainen, simppeli ja – ikävä kyllä – tylsä. Esimerkiksi Sveitsin Luca Hänni, Ruotsin John Lundvik ja Alankomaiden Duncan Laurence esittivät oikein mainiot viisukappaleet, ja kuka tahansa heistä saattaa voittaa kilpailun lauantaina. Silti kaikkien kolmen esitykset luottivat niin äärimmäiseen yksinkertaisuuteen, että niistä tuntui puuttuvan jotain.

Kokonaisuuden vaisuutta ei parantanut sekään, että nopeatempoisia menokappaleita oli torstai-iltana tarjolla hyvin vähän verrattuna balladeihin. Yksi parhaista kokonaisuuksista oli Norjan KEiiNO-yhtyeen esitys, jota paransi ehdottomasti Fred Buljon pohjoissaamelainen joiku.

Kokonaan oma lukunsa on se, että osa torstai-illan esityksistä oli unohdettavia sekä kappaleeltaan että esityksiltään. Muistaako kukaan enää edes, mitä Latvian, Romanian tai Liettuan esityksissä tapahtui? Osalle oikeassa sävellajissa laulaminen tuotti jälleen tuskaa.

Yhdentekevyyksien keskellä oli silti yksi poikkeus: Venäjä.

Toista kertaa Euroviisuissa mukana olevan Sergei Lazarevinkaan esitys ei ollut missään tapauksessa nokkelimpia, jännittävimpiä tai monipuolisimpia Euroviisujen historiassa, mutta siinä oli selvä idea. Ja se idea oli jotain muuta kuin vain se, että Lazarev seisoi lavalla ja lauloi hyvin.

Peilien ja näyttöjen hyödyntäminen esityksen visuaalisuudessa ei ole myöskään ennennäkemätön idea, mutta Venäjä toteutti sen aika lailla niin hyvin kuin mahdollista Euroviisuissa.

Lazarevin esitys kuulosti todella hyvältä ja oli lisäksi kiinnostavaa katsottavaa. Jälkimmäistä kehua ei voi antaa esimerkiksi Ruotsille tai Alankomaille. Saattaa hyvin olla, että puolet pisteistä antavat asiantuntijaraadit pitävät enemmän Ruotsin tai Alankomaiden laulusta, mutta uskon Lazarevin esityksen uppoavan tavallisiin viisukatsojiin paremmin.

Se saattaa olla samalla ratkaiseva ero, joka tekee Venäjästä tämän vuoden viisuvoittajan.

Juttua päivitetty kello 0.23: Lisätty tieto toisesta semifinaalista jatkoon päässeistä maista.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Hometalo­sairautta ei olekaan, sanoo lääke­tiede nyt – Mitä oikein tapahtui, kun lääke­tiede käänsi kelkkansa ja lääkärit ovat viemässä toisiaan ladon taakse?

      Tilaajille
    2. 2

      Suomen nuorilla on taskussaan EU-vaalien jymy-yllätys, jonka avulla voitto Ruotsista on viimein mahdollinen

    3. 3

      ”Painajainen”, ”Jalonen loi keskikentälle suon, johon Venäjä jumittui” – Venäjän media pettyi tappioon, mutta kehui Suomen joukkuetta

    4. 4

      Rankkasateet aiheuttivat jättivahingot uskonnolliselle teemapuistolle, Raamatun mittojen mukaan tehty Nooan arkki kesti

    5. 5

      Vegasin tähti Mark Stone kohtaa Leijonat MM-finaalissa jo toisen kerran: ”Suomi on upea joukkue”

    6. 6

      Armeliainta olisi potkaista Britannia ulos EU:sta ja lakata odottamasta ihmettä

    7. 7

      Peukaloitu video Trumpin vastustajasta kuohuttaa Yhdysvalloissa – ”Tästä ei ole enää paluuta”, professori varoittaa manipulaatioista

    8. 8

      Ruotsin mediassa ylistetään Suomea ja Jukka Jalosta: ”Hän on muuttanut veden viiniksi”

    9. 9

      Leijonat on sulattanut monta uutta sydäntä ja pelaajista puhutaan jo etunimillä

    10. 10

      Rikottiinko lukiot? Nuoret valitsevat nyt pitkän matematiikan pakon edessä, ja se uhkaa koulujen arkea ja huippujen menestystä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsingissä uskontoni on asia, jota on turvallista pilkata

    2. 2

      Ruotsin kruunu heikkenee heikkenemistään, ja nyt kärsivällisyys on loppu myös Ruotsin suurimmilta yrityksiltä – ”Olemme maalanneet itsemme nurkkaan”

    3. 3

      Peukaloitu video Trumpin vastustajasta kuohuttaa Yhdysvalloissa – ”Tästä ei ole enää paluuta”, professori varoittaa manipulaatioista

    4. 4

      Intialaisia it-ammattilaisia lähetetään Suomeen halpa­työvoimaksi: Näin heitä kohdellaan täällä

      Tilaajille
    5. 5

      Leijonat iski MM-kiekon loppuotteluun, Marko Anttila ja Kevin Lankinen Suomen sankareina: ”Tuntui, että tuli tehtyä jotain hienoa”

    6. 6

      ”Luulin, että Suomi on oikeusvaltio”, sanoo Isisin kalifaattiin lähteneen ja nyt Syyriassa vankileirillä olevan suomalaisnaisen äiti

    7. 7

      Ystävyyden majatalon kyltti ihmetyttää Turun moottoritiellä: Majatalossa asuu joukko ”toipujia” ja vanha hippi, jonka mielestä on luonnotonta asua yksin

      Tilaajille
    8. 8

      ”Painajainen”, ”Jalonen loi keskikentälle suon, johon Venäjä jumittui” – Venäjän media pettyi tappioon, mutta kehui Suomen joukkuetta

    9. 9

      Joukko Isisin kalifaattiin lähteneitä suomalais­naisia joutui vanki­leirille Syyriassa, ja nyt HS kertoo, keitä he ovat

      Tilaajille
    10. 10

      Ruotsin mediassa ylistetään Suomea ja Jukka Jalosta: ”Hän on muuttanut veden viiniksi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Emmi-Liia Sjöholm tiesi sen olevan virhe, mutta silti hän asettui laverille, raotti paitaansa ja antoi tatuoijan upottaa neulan kylkeensä – nyt hän on maksanut virheestään tuhansia euroja

      Tilaajille
    2. 2

      Tiia Forsström myy seksiä espoolaisessa omakotitalossa ja tietää, mikä monessa suomalaisessa makuuhuoneessa on pielessä

      Tilaajille
    3. 3

      Suomalaiset ovat syöneet tuhansia vuosia ruokaa, jota suolistobakteerit rakastavat yli kaiken – Tutkija löysi ruista syöneiden ulosteesta merkittävän yhdisteen

      Tilaajille
    4. 4

      Maailma tähtäimen läpi – HS:n erikoisartikkeli vie maahan, jossa rynnäkkökivääri on kodin perusvaruste

      Tilaajille
    5. 5

      Ihon ikääntymistä voi hidastaa itse, mutta kalliiden voiteiden sijaan kannattaa keskittyä tekoihin – lääkärit kertovat kolme perussääntöä, jotka ehkäisevät ryppyjä

    6. 6

      Legendaarisen laulajatähden huvila lahoaa niille sijoilleen Helsingissä – Vesivahinko turmeli taloa 2011 eikä korjauksia ole vieläkään aloitettu

    7. 7

      ”En usein kerro tarinaani, se tuntuu liian raskaalta” – HS:n erikoisartikkeli vie EU:n etelärajalle, missä koveneva maahanmuuttopolitiikka ajaa ihmisiä kadulle ja kateisiin

      Tilaajille
    8. 8

      Kommentti: Mitä ihmettä tapahtui Madonnalle Euroviisuissa? Hirvittävä epävire vei huomiota Palestiinan lipun esittelyltä ja näppärältä Tšaikovski-lainalta

    9. 9

      25 vuotta sitten muutama baari muutti koko Helsingin yöelämän, ja nyt ne kuolevat pois

    10. 10

      Gordon Ramsay oli oikeasti vielä pahempi kuin televisiossa, ja iltaisin Helena Puolakka itki itsensä uneen – Nyt Suomen menestynein kokki johtaa ravintolaklassikkoa aivan eri tyylillä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää