Kulttuuri

Jussi Halla-ahon mielestä uhriutumisesta on tullut tavoiteltua pääomaa – piispa ei juuri haastanut poliitikkoa Kirkkopäivillä

Piispa Teemu Laajasalon järjestämä keskustelutilaisuus sananvapauden rajoista keräsi paljon kritiikkiä ennakkoon.

Tunnelma on kuin olisi menossa teinitähden popkonserttiin, paitsi jonottajat ovat pääasiassa keski-ikäisiä tai vanhempia.

Jyväskylän päärakennuksen aula on pakkautunut täyteen ihmisiä jo puoli tuntia ennen kohutun keskustelutilaisuuden alkua. Tunnelma on hermostunut. Ihmiset kiukuttelevat ovimiehille ja koettavat rynniä parhaansa mukaan päästäkseen yliopiston juhlasaliin, joka vetää yhteensä 750 henkeä.

”Takaisin, takaisin, täynnä!” yksi järjestyksenvalvojista huutaa ja alkaa viittoa ihmisiä poispäin ovilta, jotka ehtivät olla auki vain minuutin tai kaksi.

Aula jää yhä täyteen ihmisiä. Ihmisiä kiukuttaa.

Ja se syy? Perussuomalaisten puheenjohtajan Jussi Halla-ahon ja koomikko Joonas Nordmanin välinen keskustelu sananvapauden rajoista, jota vetää piispa Teemu Laajasalo.

Oli tilaisuus mediassa viihtyvältä Laajasalolta julkisuushakuinen temppu tai ei, tämän vuoden Kirkkopäivät tuskin olisi saanut ennakkoon näin paljon julkisuutta ilman tämän keskustelun järjestämistä. Tilaisuutta on kritisoitu ennakkoon kovalla kädellä ja esimerkiksi Kirkkopäivien juhlapuhujat, Itä-Suomen yliopiston teologisen osaston professori Ilkka Huhta ja Diakonia-ammattikorkeakoulun yliopettaja, dosentti Mikko Malkavaara peruivat osallistumisensa.

Heidän antamassa lausunnossaan kritisoidaan Kirkkopäiviä siitä, että keskustelun konteksti voi antaa lisää tilaa rasistiselle puheelle. He myös nostivat esiin sen, että ei ole hyvä kutsua vain yhden eduskuntapuolueen edustajaa julkiseen tilaisuuteen viikkoa ennen EU-vaaleja.

Myös Halla-aho on itse mainostanut tapahtumaa osana hänen vaalikiertuettaan.

Sananvapauden rajat ja poliittinen korrektius ovat myös aiheina niin herkkiä ja monia eri näkökulmia avaavia, että tällainen kokoonpano aiheesta keskusteltaessa on hyvin suppea.

Laajasalo, Nordman ja Halla-aho astelevat lavalle. Pientä hymyä puskeva Halla-aho näyttää tyytyväiseltä ja hänen katseensa kiertää täyden salin perimmäisissä nurkissa asti.

Laajasalo avaa tilaisuuden ja kiittelee runsaasta palautteesta ja noteeraa, että tapahtuma on saanut paljon huomiota ja kritiikkiä etukäteen. Laajasalo päättää keventää tunnelmaa kysymällä Nordmanilta, miltä tuntuu se, että kukaan ei puhu hänestä mitään. Yleisö nauraa.

”Samaan aikaan kun minusta ei ole puhuttu, minulle on myös sanottu, että tämä [osallistuminen] voi tuhota urani”, Nordman vastaa ja yleisö nauraa lisää.

Sitten Laajasalo kysyy Halla-aholta, miksi kaikki puhuvat vain hänestä.

Halla-aho vastaa kysymykseen pitkästi ja polveilevasti. Joko hän on ollut oikeassa paikassa oikeaan aikaan tai väärässä paikassa väärään aikaan. Hän vertaa itseään voodoo-nukkeen. ”Ihmisillä on taipumus maagiseen ajatteluun, että tehdään pahuudesta jonkinlainen käsiteltävä singulariteetti. Voodoo-nukke tai vastaava esine, johon ruumiillistuu ne asiat, joille halutaan tehdä jotakin”, Halla-aho vertaa.

Laajasalo sanoo saaneensa tilaisuuteen kaksi ohjetta: älä normalisoi rasismia tai inhimillistä Halla-ahoa. Laajasalo sanoo kieltäytyvänsä jälkimmäisestä ja kohtelevansa Halla-ahoa ihmisenä.


Halla-aho ottaa keskustelun alussa huomattavasti enemmän tilaa, kun keskustellaan sananvapauden merkityksestä. Hän kritisoi turvallisen tilan käsitettä sanomalla, että siinä on kyse siitä, että ihmiset eivät joudu kohtaamaan tilanteita, joissa heille tulee paha mieli.

Halla-aho piikittelee medialle, että hänen mielestään sananvapaudesta on puhuttu lähinnä median vapaudesta sanoa mitä haluaa. ”Ei sananvapaudessa ole kyse instituutioiden suojelemisesta yksittäisten ihmisten aiheuttamasta pahasta mielestä”, Halla-aho sanoo.

Halla-ahon mielestä sananvapaus on sitä, että voi sanoa ilman pelkoa ennakkosensuurista ja pelkoa seuraamuksista. ”Jos on pelkoa seuraamuksista, se johtaa ennakkosensuuriin.”

Laajasalo koettaa hieman haastaa Halla-ahoa hänen mainitsemastaan turvallisesta tilasta, mutta Halla-aho pysyy kannassaan.

”Nyt tuntuu olevan trendi, että ihmiset murenevat henkisesti mitättömistä ärsykkeistä. Pöyristelijöiden joukko saa somekampanjoilla ja lynkkaamisella aina tahtonsa läpi. Jos pyydetään anteeksi, että sanottiin jotain, niin pöyristyminen saa yhä mitättömämpiä syitä. Se johtaa siihen, että kohta ihminen ei voi poistua kotoaan. Joku katsoo jotain väärällä tavalla ja joku saa siitä post-traumaattisen syndrooman.”

”Tavallaan ymmärrän tuon”, Laajasalo vastaa. Halla-aho saa ainakin tässä tilaisuudessa sanoa mitä haluaa ja tehdä kampanjatyötä. Hän ei täsmennä väitteitään eikä Laajasalo tartu näihin tarkemmin. Halla-aho esiintyy silminnähden rennosti, jopa naureskelee. Tilaisuus on hänen kannaltaan turvallinen, sillä häntä ei haasteta kuten vaikka tv-tenteissä.

Halla-aho jatkaa sanomalla, että uhriudesta on tullut tavoiteltua pääomaa tässä yhteiskunnassa. ”Kaikenlaiset ryhmät haluavat nähdä olevansa uhripositioissa ja saada immuniteetin kritiikkiä kohtaan, ja toisaalta vapauden saada itse sanoa mitä tahansa. Tämä liittyy sukupuoleen, etnisyyteen, kaikki ovat mielestään uhreja.”

Tämä on kiinnostava kommentti siltäkin kannalta, että myös perussuomalaisia on syytetty uhriutumisesta.

”Saatko kuitenkin kiinni siitä, että meillä on ihmisryhmiä, jotka on selvästi heikommassa asemassa”, Laajasalo kysyy Halla-aholta.

”Voi varmaan näin sanoa. Minulle jäi kysymyksestä epäselväksi, että mihin ihmisryhmiin viittaat. Jos voit sen sanoa, niin päästään varmaan eteenpäin”, Halla-aho kuittaa.

Laajasalo mainitsee esimerkiksi seksuaalivähemmistöt ja eri etniset ryhmät sekä ryhmät, joilla on jollakin muulla tavalla vähemmän oikeuksia tai vähemmän mahdollisuuksia saada kantojaan julki.

Halla-aho ei vaikuta pitävän kysymyksestä.

”Tuo on tavattoman abstraktia ja epämääräistä. Minun näkökulmastani erilaiset vähemmistöryhmät tuodaan hyvin positiivisessa sävyssä esiin vaikka poliittisessa keskustelussa. Ei ole mitään sellaisia oikeuksia, jotka koskisivat enemmistöä, mutta on olemassa kiintiöjärjestelmiä, millä asetetaan uhriutuviin kategorioihin kuuluvat ihmiset edulliseen asemaan. Saan kiinni siitä mitä tarkoitat, mutta premissi siitä, että meillä on sorrettuja ja että he olisivat ihmisryhminä kaltoin kohdeltuja ja heitä pitäisi kohdella eri sensitiivisyydellä, niin minusta tämä premissi on virheellinen.”


Sitten Laajasalo muistaa, että keskustelussa on mukana myös koomikko Nordman ja he alkavat puhua komiikasta. Tuntuu kuin käynnissä olisi samassa tilaisuudessa kaksi eri keskustelua: Jussi Halla-ahon vaalikampanja ja keskustelu komiikan rajoista. Nordman on tehnyt paljon poliittista satiiria ja esimerkiksi hänen Pelimies-sarjansa perustui karikatyyriin Hjallis Harkimosta.

Nordmanin mielestä huumorintekijältä vaaditaan nykyään enemmän. Se, mikä on ollut oivaltavaa kymmenen vuotta sitten, ei ole välttämättä sitä tänä päivänä. On myös enemmän väliä sillä, kuka sanoo eikä pelkästään sillä, mitä sanotaan.

Nordman nostaa esimerkeiksi paljon käsitellyt saamelaisvitsit ja Simpsonien Apu-hahmon, jota monet ovat pitäneet rasistisena.

Halla-aho ja Nordman alkavat keskustella keskenään ja Laajasalo jää paitsioon. Laajasalo yrittää välillä keskeyttää, mutta huonolla menestyksellä ja Nordman jopa sanoo hänelle ”ole hiljaa”.

Halla-aho ottaa esimerkiksi Uuno Turhapuron ja sen karikatyyrin suomalaisesta miehestä ja kysyy Nordmanilta, että voisiko samanlaista karikatyyriä tehdä somalista tai jostain muusta vähemmistöstä ja jos ei niin miksi ei. ”Eikö tämä kuvaa sitä ongelmaa, että meille jää hyvin pieni ihmisjoukko, josta voi tehdä karikatyyrejä”, Halla-aho päättää kysymyksensä.


Nordman muistuttaa, että Uunon tekijät käsittelivät siinä omaa viiteryhmäänsä ja saa yleisöltä aplodit. Nordman ei myöskään Halla-ahon tapaan pidä ongelmallisena, että elokuvaa Pekka ja Pätkä neekereinä (1960) ei esitetä enää uusintana. Nordmanin mielestä jotkin asiat saavat hyvin jäädä menneisyyteen.

Halla-ahon mielestä huumorin nykyvaatimukset tekevät hankalaksi vitsien vääntämisen ja ihmettelee sitä, että ihmisen pitäisi täyttää ”fanaattinen taso myös yksityiselämässä”.

”On vuodettu yksityisiä keskusteluita, mitä ei sanoittaisi julkisesti. Tämä on erittäin ikävää kehitystä. Ihminen ymmärtää, että kaikissa tilanteissa ei voi käyttäytyä tietyllä tavalla, mutta joissain tilanteissa voi, koska ne pysyvät keskustelukumppanin välisenä tietona.”

Myös Nordman myötäilee, että varmaan kaikki ovat sanoneet kahden kesken sellaisia asioita, joita ei sanoisi julkisesti.

Halla-aho myöntää itse olevansa brutaalin ja mustan huumorin ystävä ja tietävänsä, ettei aina sitä osaa ilmaista. ”En ole voinut olla painamatta enteriä, vaikka tiedän ettei se ole viisasta. Olen yrittänyt päästä tästä eroon ja miettiä, mikä on asemalle sopivaa.”

Toisin joitakin oletuksia keskustelu sujui hyvin rauhallisesti ilman mielenosoituksia ja yleisö kuunteli keskittyneesti keskustelua häiritsemättä.

Tosin kun keskustelussa oli vasta kunnolla päästy vauhtiin itse aiheesta, aika loppui kesken.

Oikaisu 19.5. kello 19.08: Toisin kuin jutussa alun perin kirjoitettiin, Joonas Nordman sanoi Teemu Laajasalolle ”ole hiljaa”, eikä Jussi Halla-aho. Oikaisu 19.5. kello 23.32: Jutussa kerrottiin ensin virheellisesti, että Jyväskylän yliopiston juhlasaliin mahtuu enintään 370 ihmistä. Saliin mahtuu 750 ihmistä.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Helsinkiläinen Mesi Kissaniitty on 14-vuotias ja elää väärän suku­puolen kehossa

    2. 2

      Antti Rintanen, 28, on jo lääkäri, neljän lapsen isä, maailman­mestari ja vaimokin tekee uraa: nyt hän paljastaa miten perheen aika riittää kaikkeen

    3. 3

      Yhdysvaltain ilmailuhallinto: Lentokieltoon asetetuissa Boeing 737 Max -koneissa uusi mahdollinen riskitekijä

    4. 4

      Outojen päänsärkyjen ja lihasjumien syy saattaa löytyä suusta

      Tilaajille
    5. 5

      Keskellä Helsingin kallista ja haluttua omakotialuetta on rapistunut jo vuosikausia kaksi autiotaloa, jotka omistaa sama ihminen

    6. 6

      Antti Holma itkee, rakastuu ja juoruilee, ja juuri siksi sadattuhannet kuuntelevat hänen podcastiaan

      Tilaajille
    7. 7

      KT: Kuntien henkilöstö­kulut kasvavat 150 miljoonaa euroa enemmän kuin hallitus on laskenut

    8. 8

      Some teki teinityttöjen paineista jatkuvia, mutta se on vain yksi syy heidän yhä pahenevassa pahoinvoinnissaan

      Tilaajille
    9. 9

      Hollannin poliisi hoksasi toimisto­rakennuksen koossa risti­riidan ja löysi sala­huoneen: paljastui maan kaikkien aikojen huume­kätkö

    10. 10

      ”Ihmettelen Suomen hitautta, kun siellä on vain muutama kymmenen ihmistä” – järjestöjen mukaan kansain­välinen oikeus pakottaa tuomaan sekä lapset että aikuiset Suomeen Isis-leiriltä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun Pirkko Lahti luennoi, tila loppuu kesken ja yleisö haltioituu – psykologi laati kymmenen väitettä hyvästä elämästä, jotka jokaisen tulisi esittää itselleen

      Tilaajille
    2. 2

      Alamäkipyöräilyn suosio kasvaa nopeasti: Espoossa laskettelukeskukseen raivattiin viisi rataa, joista helpoimman ”pystyy ajamaan Alepa-fillarilla”

    3. 3

      Hollannin poliisi hoksasi toimisto­rakennuksen koossa risti­riidan ja löysi sala­huoneen: paljastui maan kaikkien aikojen huume­kätkö

    4. 4

      Iiris Suomela on ajautunut julkisuudessa vihaiseksi tasa-arvo­loukkaantujaksi, vaikka haluaa puhua veroista

    5. 5

      Tupakointi näyttää muovaavan persoonallisuutta, eivätkä muutokset ole suotuisia

      Tilaajille
    6. 6

      Yksi juoma sai täydet viisi tähteä, kun HS testasi suomalaiset siiderit – ison panimon tekele tyrmättiin limonadimaiseksi

      Tilaajille
    7. 7

      Poliisi epäilee: Norjalais­miljardöörin vaimon sieppaus oli lavastettu, naisen uskotaan kuolleen

    8. 8

      Keskellä Helsingin kallista ja haluttua omakotialuetta on rapistunut jo vuosikausia kaksi autiotaloa, jotka omistaa sama ihminen

    9. 9

      Petteri Kontio muutti koirankopin Airbnb-asunnoksi Tapiolassa: ”Suorastaan tilava verrattuna telttaan”

    10. 10

      Anne Lister oli bisnesnainen, pistooliampuja sekä vallaton rakastaja, joka kirjoitti päiväkirjaansa: ”Aina minulla on joku tyttö mielessä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Keskellä Helsingin kallista ja haluttua omakotialuetta on rapistunut jo vuosikausia kaksi autiotaloa, jotka omistaa sama ihminen

    2. 2

      Särkynyt mieli pyrki raivoisasti eteenpäin, mutta lopulta se törmäsi seinään – Touko Aalto kertoo hetkestä, johon elämä ja ura pysähtyivät

      Tilaajille
    3. 3

      Yhdestä vahinko­vilautuksesta räjähti musiikki-ilmiö, joka hakee vertaistaan – Näin nousi ja hiipui artisti nimeltä Kikka

      Tilaajille
    4. 4

      Aamupuuro on luultua huonompi aamupala

      Tilaajille
    5. 5

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörätielle pysäköidystä poliisiautosta ja päätyi putkaan: Poliisi kadotti lomakkeen ja vapautui vastuusta

    6. 6

      Asuntolainat, palkat, säästöt, sijoitukset: Nolla­korkojen maailmasta on tulossa uusi normaali, ja se jakaa meidät voittajiin ja häviäjiin

      Tilaajille
    7. 7

      75 vuotta sitten puna-armeija hioi huippuunsa strategian, jolla Venäjä on järkyttänyt maailmaa kerta toisensa jälkeen

    8. 8

      Helsingin koillisella laidalla asuu ryhmä miehiä, jotka ovat omistaneet elämänsä siniselle jumalalle

    9. 9

      Helsingin edustalla on saari, jossa aika on pysähtynyt vuoteen 1952: ”Emme seuraa trendejä”

    10. 10

      Kun Pirkko Lahti luennoi, tila loppuu kesken ja yleisö haltioituu – psykologi laati kymmenen väitettä hyvästä elämästä, jotka jokaisen tulisi esittää itselleen

      Tilaajille
    11. Näytä lisää