Kulttuuri

Nykytaidefestivaali Ihme muuttaa muotoaan ja korostaa taiteen yhteyttä tieteeseen

Ensimmäisen Ihme Helsinki -teoksen tekee norjalainen Jana Winderen vuonna 2020.

Nykytaidefestivaalina tunnettu Ihme muuttaa kymmenen toimintavuoden jälkeen muotoaan ja jatkaa nimellä Ihme Helsinki.

Toiminnan ytimenä säilyvät laadukas nykytaide ja kansainvälisiltä taiteilijoilta tilatut teokset. Uutena painopisteenä on taiteen ja tieteen yhteistyö, kertoo Ihmeen toiminnanjohtaja Paula Toppila. Ihme Helsingin tulevaisuuden taiteilijat ovat jo entuudestaan työskennelleet yhteistyössä tutkijoiden ja tieteen organisaatioiden kanssa.

Tapahtuman asiantuntijatyöryhmä on kutsunut norjalaisen Jana Winderenin tekemään ensimmäisen, vuonna 2020 toteutuvan teoksen. Winderen on äänitaiteilija, jota kiinnostavat erilaiset ääniympäristöt ja ekosysteemit, joiden äärelle ihminen ei niin vain pääse.

Norjalaistaiteilija käyttää tutkimusvälineinään uusinta teknologiaa, ja hänen teoksensa paljastavat katsojille esimerkiksi merten äänimaisemia, eläinten keskinäistä kommunikaatiota tai jäätikön sisäistä äänimaailmaa. Äänet, joita Winderen käyttää ovat aina luonnon tuottamia.

”Opiskelin meribiologiaa neljä vuotta ennen kuin vaihdoin taideopintoihin. Nykyään työni on ennemminkin tarinankerrontaa kuin tieteellistä tutkimusta”, taiteilija kertoo tiedotteessa. ”Tallentamani äänet ovat materiaalia, joita muokkaan samaan tapaan kuin ’piirtäisin’ tai ’veistäisin’ auditiivisia tiloja.”

Jana Winderen on 12 vuoden aikana kerännyt hydrofonilla tallenteita jokien, rantojen ja merten syvyyksien ekosysteemeistä Aasiassa, Euroopassa ja Yhdysvalloissa, aina Jäämereltä Pohjoisnavalle, Barentsin mereltä Grönlannin jäätiköille ja Islannista Norjaan.

Millainen teos Helsinkiin vuonna 2020 saadaan, selviää myöhemmin, kun Winderen on ehtinyt tutustua kaupunkiin ja sen olosuhteisiin.

Merellisyys korostuu siis kuvataiteessa entisestään vuonna 2020. Helsinkihän julkisti vastikään lisätietoja upouudesta, vuonna 2020 ensi kertaa toteutettavasta Helsinki biennaalista. Sen päätapahtumat sijoittuvat Vallisaareen.

Paula Toppilan mukaan kuvataiteen toimintaympäristö on muuttunut niin Helsingissä kuin globaalistikin kymmenessä vuodessa paljon. Ilmastonmuutos on teema, joka kiinnostaa myös taiteilijoita ja on lisännyt yhteistyötä tutkijoiden kanssa.

”Pidämme tärkeänä myös sitä, että olemme nykytaiteen asiantuntijaorganisaationa mukana pohtimassa ja testaamassa kestäviä toimintamalleja tuottaa taidetta ja tietoa ekologisen uudelleenrakentamisen aikakaudella”, sanoo Toppila. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että taiteilijat eivät tuota esineitä, objekteja.

Kumppanuuksia työhön etsitään niin Suomessa kuin ulkomailla. Uutta on se, että Ihme-teoksia voidaan tulevaisuudessa nähdä myös ulkomailla.

Kymmenvuotisen toimintansa merkeissä Ihme on kerännyt tilastot festivaaliensa saavuttamista yleisöistä. Vuosien 2009–2018 aikana festivaali tavoitti 389 553 kokijaa. Näistä 55 076 on ollut teoksiin aktiivisesti osallistuneita. Suosittu oli esimerkiksi Antony Gormleyn savikuutio, jota yleisö pääsi muovaamaa vuonna 2009. Teoksen nimi oli Savi ja kollektiivinen keho. Paljon huomiota sai myös esimerkiksi israelilaisen Yael Bartanan teos True Finn – Tosi suomalainen. Vuonna 2014 valmistuneessa teoksessa joukko suomalaisia kokoontui Bartanan kutsusta viikoksi pohtimaan kansallista identiteettiä.


Yleisömäärää kasvattaa edelleen Henrik Håkanssonin Ihme-teos vuosimallia 2018, The Beetle. Uhanalaista kovakuoriaista halavasepikästä käsittelevään teokseen liittyvä elokuva on nähtävissä on Yle Areenassa 25. toukokuuta saakka.

Ihme-festivaalin kymmenvuotishistoria on koottu seikkaperäiseksi englanninkieliseksi julkaisuksi Art in Public x 10. Sen on kustantanut saksalainen Hatje Cantz.

Fakta

Mikä ihmeen Ihme?


 Ihme-festivaalin perusti Taidesäätiö Pro Arte.

 Toimintaa nyt jatkavaa Ihme Helsinkiä rahoittavat vuosina 2020–22 perustajasäätiön lisäksi Koneen säätiö ja Saastamoisen säätiö.

 Ihme tuottaa edelleen myös keskustelutilaisuuksia.

 Tulevaisuudessa Ihme Helsinki -teoksia nähdään myös ulkomailla. Kumppaneiksi etsitään tahoja, jotka jakavat tapahtuman arvot erityisesti ekologisesti kestävistä taidetuotannoista.

 Tukijoiden ansiosta Ihmeen toiminta jatkuu yleisöille maksuttomana.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Mies pakotettiin teloittamaan oma veljensä soramontulla Oulussa, syyttäjä vaatii myös veljensä ampujalle murhatuomiota

    2. 2

      HS-analyysi: Valtio­varain­ministeriön synkkä ennuste paljastaa Rinteen uhkapelin

      Tilaajille
    3. 3

      Piraattipuolueen Petrus Pennasen Instagram-videolle päätynyt kissa nostatti some-myrskyn, samannäköinen eläin katosi aiemmin Fleminginkadulta

    4. 4

      Egyptin entinen presidentti Mohammed Mursi kuoli kesken oikeudenistunnon

    5. 5

      ”Neljän liikkeen sääntö” auttaa treenaamaan vatsalihaksia tehokkaasti – Personal trainer laati ohjelman, joka vaikuttaa koko keskivartaloon

      Tilaajille
    6. 6

      Pappi vihki homoparin, ja kirkko varoitti pappia – oikeus linjasi, ettei kirkolla ole oikeutta varoittaa homoparin vihkimisestä

    7. 7

      Intialainen taikuri yritti onnistua kahlekuningas Houdinin klassisessa tempussa, mutta ei noussut enää pinnalle

    8. 8

      Ullanlinnan hulppeimmat merinäköalat myytiin lähes 25 miljoonalla eurolla

    9. 9

      Sielun veljien yli 30 vuotta vanhasta hitistä kiertää urbaanilegenda, jota on vaikea uskoa todeksi – kysyimme Ismo Alangolta, pitääkö tarina paikkansa

      Tilaajille
    10. 10

      Kolme eduskuntaan noussutta ilmoittanut käyttäneensä kampanjointiin yli 100 000 euroa: Katso haku­koneesta, mistä ehdokkaat saivat vaali­rahansa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sielun veljien yli 30 vuotta vanhasta hitistä kiertää urbaanilegenda, jota on vaikea uskoa todeksi – kysyimme Ismo Alangolta, pitääkö tarina paikkansa

      Tilaajille
    2. 2

      Helsingin poliisi julkaisi kuvan wc-tilasta osana epäillyn salakatselu­rikoksen tutkintaa, ratkaiseva vihje tuli alle tunnissa

    3. 3

      Piraattipuolueen Petrus Pennasen Instagram-videolle päätynyt kissa nostatti some-myrskyn, samannäköinen eläin katosi aiemmin Fleminginkadulta

    4. 4

      ”Neljän liikkeen sääntö” auttaa treenaamaan vatsalihaksia tehokkaasti – Personal trainer laati ohjelman, joka vaikuttaa koko keskivartaloon

      Tilaajille
    5. 5

      Onko toivo jo mennyt? HS:n erikoisartikkeli vie Amazoniaan, missä maailman keuhkot yskivät uhkaavasti

      Tilaajille
    6. 6

      Näin Tšernobylin radioaktiivinen laskeuma näkyy nykyään Suomessa – joillakin alueilla mittauksia tehdään edelleen

      Tilaajille
    7. 7

      Mies pakotettiin teloittamaan oma veljensä soramontulla Oulussa, syyttäjä vaatii myös veljensä ampujalle murhatuomiota

    8. 8

      Ullanlinnan hulppeimmat merinäköalat myytiin lähes 25 miljoonalla eurolla

    9. 9

      Tyhjenevä saksalais­kaupunki houkuttelee uusia asukkaita ilmaisella asumisella: Suomalainen pariskunta tarttui tarjoukseen

      Tilaajille
    10. 10

      Seurasaaren kupeessa on nähtävyys, josta edes moni helsinkiläinen ei ole kuullut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Omakotitalo rakennettiin keskelle jalkakäytävää Oulunkylässä

    2. 2

      Mummotunnelissa pariudutaan perinteisellä tyylillä

      Tilaajille
    3. 3

      Psykologi Pertti Hakkarainen on kohdannut satoja raiskaajia ja sanoo, että monilla on heistä väärä käsitys – Siksi uhri ei voi tunnistaa tekijää etukäteen

      Tilaajille
    4. 4

      1950-luvulla keksittiin poltto­moottori, joka olisi voinut leikata suuren osan autojen päästöistä, mutta sitä ei koskaan otettu laajasti käyttöön

      Tilaajille
    5. 5

      Nike sijoitti urheilumuoti­kauppaansa realistisen näköisen nais­malli­nuken, ja vihan, ilkeilyn ja kommentoinnin määrä kasvoi käsittämättömäksi

    6. 6

      JVG:n jättihitti näkyy yhä somepäivityksissä, vaikka sen sanoitus on vuosien ajan ymmärretty väärin – VilleGalle paljastaa salaisuuden Häissä-kappaleen menestyksen taustalta

      Tilaajille
    7. 7

      Ennennäkemätön romahdus yhdessä Suomen parhaista lukioista: 35 opiskelupaikkaa täyttämättä, sisään jopa 7,0:n keskiarvolla

    8. 8

      Onko toivo jo mennyt? HS:n erikoisartikkeli vie Amazoniaan, missä maailman keuhkot yskivät uhkaavasti

      Tilaajille
    9. 9

      MTV:n entinen päällikkö joutuu käräjille epäiltynä seksikumppaneiden salakuvaamisesta

    10. 10

      Suomi laittaa tupakoitsijat ahtaalle: Kymmenen euron aski ja interventioita lääkäri­käynnillä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää