Kulttuuri

Laulaja Moby väittää tapailleensa nuorta Natalie Portmania – Portman kieltää tapailun ja puhuu ”vanhemmasta miehestä, joka käyttäytyi karmivasti”

Moby kertoi suhteesta Portmaniin muistelmissaan. Portmanin mukaan faktoja ei ollut tarkistettu häneltä.

Näyttelijä Natalie Portman on antanut Harper’s Bazaar -aikakauslehdelle haastattelun, jossa hän kumoaa laulaja Mobyn muistelmissaan esittämän väitteen heidän suhteestaan.

Moby kirjoittaa uudessa Then It Fell Apart -muistelmateoksessaan, että hän ja Natalie Portman tapailivat Portmanin ollessa 20-vuotias. Moby kertoo itse olleensa tuolloin 33-vuotias. Laulajan mukaan Portman flirttaili hänelle pukuhuoneessa, ja niin tapailu käynnistyi. Moby ”yritti olla Portmanin poikaystävä”, kunnes Portman lopetti suhteen tavattuaan jonkun toisen.

Mobyn mukaan ero oli hänelle helpotus, koska hänellä oli ollut ahdistusongelmia ihmissuhteissaan.

Portman oikaisee tarinaa Harper’s Bazaarissa. Ensinnäkin hän sanoo olleensa kyseisten tapahtumien aikaan 18-, ei 20-vuotias.

”Olin yllättynyt kuullessani, että hän määritteli tuon lyhyen ajan, jona tuskin tunsin hänet, tapailuksi, koska itse muistan huomattavasti vanhemman miehen, joka käyttäytyi minua kohtaan karmivasti, kun olin juuri valmistunut lukiosta (high schoolista)”, Portman kertoo haastattelussa.

”Hän sanoo, että olin 20. En varmasti ollut. Olin teini-ikäinen. Olin juuri täyttänyt 18.”

Portmanin mukaan Moby tai kustantaja eivät ole tarkistaneet kirjan tietojen paikkansapitävyyttä häneltä.

”Se, että hän käytti tällaista kirjansa myymiseen, on minusta hyvin häiritsevää.”

Portman kertoo olleensa nuorena Moby-fani ja menneensä katsomaan artistin keikkaa. Kun Portman ja Moby esiintymisen jälkeen tapasivat, Portmanin mukaan Moby ehdotti, että he voisivat olla ystäviä.

”Hän oli kiertueella, ja minä tein elokuvaa, joten vietimme aikaa yhdessä vain muutaman kerran ennen kuin ymmärsin, että tässä oli vanhempi mies, joka oli kiinnostunut minusta tavalla, joka tuntui sopimattomalta.”

Brittilehti The Guardian kertoo, että Then It Fell Apart, joka on Mobyn toinen muistelmateos, sisältää myös pätkän laulaja Lana Del Reystä. Häntäkin Moby sanojensa mukaan ”yritti tapailla”.

”Hänellä oli lyhyet, valkaistut hiukset, ja hän näytti kauniilta keijulta. – – Istuin hänen viereensä pianopenkille ja aloin suudella häntä. Hän suuteli minua takaisin – mutta lopetti sitten. ’Mikä on vialla?’ kysyin. ’Pidän sinusta. Mutta olen kuullut, että teet tätä monien ihmisten ihmisten kanssa.’ Halusin valehdella, sanoa, että en tee, että olen kunniallinen, järkevä ja siveellinen. Mutta en sanonut mitään.”

Moby, oikealta nimeltään Richard Melville Hall, on nyt 53-vuotias. Portman puolestaan on 37-vuotias.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Helsinkiläinen Mesi Kissaniitty on 14-vuotias ja elää väärän suku­puolen kehossa

    2. 2

      Antti Rintanen, 28, on jo lääkäri, neljän lapsen isä, maailman­mestari ja vaimokin tekee uraa: nyt hän paljastaa miten perheen aika riittää kaikkeen

    3. 3

      Outojen päänsärkyjen ja lihasjumien syy saattaa löytyä suusta

      Tilaajille
    4. 4

      Keskellä Helsingin kallista ja haluttua omakotialuetta on rapistunut jo vuosikausia kaksi autiotaloa, jotka omistaa sama ihminen

    5. 5

      ”Ihmettelen Suomen hitautta, kun siellä on vain muutama kymmenen ihmistä” – järjestöjen mukaan kansain­välinen oikeus pakottaa tuomaan sekä lapset että aikuiset Suomeen Isis-leiriltä

    6. 6

      KT: Kuntien henkilöstö­kulut kasvavat 150 miljoonaa euroa enemmän kuin hallitus on laskenut

    7. 7

      Antti Holma itkee, rakastuu ja juoruilee, ja juuri siksi sadattuhannet kuuntelevat hänen podcastiaan

      Tilaajille
    8. 8

      Kun Pirkko Lahti luennoi, tila loppuu kesken ja yleisö haltioituu – psykologi laati kymmenen väitettä hyvästä elämästä, jotka jokaisen tulisi esittää itselleen

      Tilaajille
    9. 9

      Maailma jännittää Trumpin ja Xin tapaamista – osa asian­tuntijoista pelkää kauppa­sodan laajenemista ja pikaista taantumaa

    10. 10

      Hollannin poliisi hoksasi toimisto­rakennuksen koossa risti­riidan ja löysi sala­huoneen: paljastui maan kaikkien aikojen huume­kätkö

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun Pirkko Lahti luennoi, tila loppuu kesken ja yleisö haltioituu – psykologi laati kymmenen väitettä hyvästä elämästä, jotka jokaisen tulisi esittää itselleen

      Tilaajille
    2. 2

      Alamäkipyöräilyn suosio kasvaa nopeasti: Espoossa laskettelukeskukseen raivattiin viisi rataa, joista helpoimman ”pystyy ajamaan Alepa-fillarilla”

    3. 3

      Iiris Suomela on ajautunut julkisuudessa vihaiseksi tasa-arvo­loukkaantujaksi, vaikka haluaa puhua veroista

    4. 4

      Hollannin poliisi hoksasi toimisto­rakennuksen koossa risti­riidan ja löysi sala­huoneen: paljastui maan kaikkien aikojen huume­kätkö

    5. 5

      Tupakointi näyttää muovaavan persoonallisuutta, eivätkä muutokset ole suotuisia

      Tilaajille
    6. 6

      Yksi juoma sai täydet viisi tähteä, kun HS testasi suomalaiset siiderit – ison panimon tekele tyrmättiin limonadimaiseksi

      Tilaajille
    7. 7

      Poliisi epäilee: Norjalais­miljardöörin vaimon sieppaus oli lavastettu, naisen uskotaan kuolleen

    8. 8

      Keskellä Helsingin kallista ja haluttua omakotialuetta on rapistunut jo vuosikausia kaksi autiotaloa, jotka omistaa sama ihminen

    9. 9

      Petteri Kontio muutti koirankopin Airbnb-asunnoksi Tapiolassa: ”Suorastaan tilava verrattuna telttaan”

    10. 10

      Anne Lister oli bisnesnainen, pistooliampuja sekä vallaton rakastaja, joka kirjoitti päiväkirjaansa: ”Aina minulla on joku tyttö mielessä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Keskellä Helsingin kallista ja haluttua omakotialuetta on rapistunut jo vuosikausia kaksi autiotaloa, jotka omistaa sama ihminen

    2. 2

      Särkynyt mieli pyrki raivoisasti eteenpäin, mutta lopulta se törmäsi seinään – Touko Aalto kertoo hetkestä, johon elämä ja ura pysähtyivät

      Tilaajille
    3. 3

      Yhdestä vahinko­vilautuksesta räjähti musiikki-ilmiö, joka hakee vertaistaan – Näin nousi ja hiipui artisti nimeltä Kikka

      Tilaajille
    4. 4

      Aamupuuro on luultua huonompi aamupala

      Tilaajille
    5. 5

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörätielle pysäköidystä poliisiautosta ja päätyi putkaan: Poliisi kadotti lomakkeen ja vapautui vastuusta

    6. 6

      Asuntolainat, palkat, säästöt, sijoitukset: Nolla­korkojen maailmasta on tulossa uusi normaali, ja se jakaa meidät voittajiin ja häviäjiin

      Tilaajille
    7. 7

      75 vuotta sitten puna-armeija hioi huippuunsa strategian, jolla Venäjä on järkyttänyt maailmaa kerta toisensa jälkeen

    8. 8

      Helsingin koillisella laidalla asuu ryhmä miehiä, jotka ovat omistaneet elämänsä siniselle jumalalle

    9. 9

      Helsingin edustalla on saari, jossa aika on pysähtynyt vuoteen 1952: ”Emme seuraa trendejä”

    10. 10

      Kun Pirkko Lahti luennoi, tila loppuu kesken ja yleisö haltioituu – psykologi laati kymmenen väitettä hyvästä elämästä, jotka jokaisen tulisi esittää itselleen

      Tilaajille
    11. Näytä lisää