MAINOS:

Kesätarjous! HS Digi 5,95€/kk vain tänään. Tilaa nyt! Aikaa tehdä tilaus:

Kulttuuri

Ilta-Sanomien uusi päätoimittaja korostaa sivistysihannetta – ”raffi porilainen” naistenlehtimaailmasta siirtyy Tapio Sadeojan seuraajaksi

Johanna Lahdella on jo pitkä ura Ilta-Sanomissa, ja elokuussa hän palaa juurilleen Sanomataloon.

Ilta-Sanomien seuraava vastaava päätoimittaja on Johanna Lahti (s. 1971), joka jättää samalla Sanoma Lifestylen johtajan tehtävät.

Hän siirtyy Ilta-Sanomiin 6. elokuuta tutustumaan lehden nykytilaan ja aloittaa vastaavana päätoimittajana 1. marraskuuta. Nykyinen vastaava päätoimittaja Tapio Sadeoja jää eläkkeelle vuodenvaihteessa.

Sanoma Lifestylen johtajana Lahti oli kahdeksan Sanoma Media Finlandin aikakauslehden päätoimittajan esimies. Mikä sai palaamaan moisesta pestistä journalistiksi?

”Tämä on kerran elämässä -tilaisuus. Digitaalinen media kiinnostaa ja Ilta-Sanomat on tässä edelläkävijä. Toimittajan työ on myös alkuperäinen ammattini.”

Lahden edeltäjä Tapio Sadeoja on myös Ilta-Sanomien kustantaja. Tätä tehtävää Lahdelle ei tule.

”Tämä on puhtaasti journalistinen tehtävä.”


Lahti haki itse tähän tehtävään, mikä tarkoittaa, että hänen piti myös kertoa, miten hän aikoo Ilta-Sanomia uudistaa. Lukijoille hän ei sitä vielä kerro.

”En mene karmit kaulassa kertomaan, miten asiat pitää tehdä ennen kuin tiedän tarkasti miten ne nykyään tehdään”, hän korostaa.

Lahden mielestä on selvää, että ”Ilta-Sanomissa ei ole mikään rikki”.

”Lehden brändi on ihastuttavan laaja kovasta politiikan - ja ulkomaanuutisoinnista kepeisiin puheenaiheisiin. Tavallisten ihmisten ilot, surut ja yhteiset kokemukset ovat tärkeitä ja viihdeuutiset tehdään hienosti. Ilta-Sanomat on demokratian moniarvoinen tukipaalu”, Lahti linjaa.

Kova kilpailija Iltalehti hankki juuri näyttäviä uutisvoittoja esimerkiksi hallitusneuvottelujen aikaan.

”Iltalehti on hyvä kirittäjä ja samalla ihailen syvästi Ilta-Sanomien politiikan toimituksen raudanlujaa osaamista.”

Poliittisesti Lahti sanoo olevansa sitoutumaton, ja sellaisena pitää myös Ilta-Sanomien pysyä.

Mutta miten sijoitut nykyisin varsin korostuneella arvokonservatiivi–arvoliberaali-akselilla?

”Neutraalisti. On tärkeää, että media puhuu myös vaikeista asioista maltillisesti ja journalistis-eettisesti. Ei jätetä mitään tärkeää aihetta vain sosiaaliselle medialle ja valemedioille.”

Miten suhtaudut eurooppalaiseen populismiin?

”Se on ilmiö, jota on syytä seurata. Kaikenlaisten ääripäiden nousu, avoin rasismi ja ihmisviha ovat yllättäneet kaikki eivätkä ole mitenkään hyväksyttävissä”, hän pohtii.

Median tehtävä on edistää yhteiskuntarauhaa journalismin keinoin, Lahti linjaa.

”Ihmisten on saatava faktatarkistettua tietoa, jotta he voivat keskustella ja myös ymmärtää toisiaan syvemmin. Oikean median on todella tärkeää säilyttää asemansa ihmisten arjessa. Ja on meidän vastuulla, että ihmiset haluavat seurata oikeaa mediaa.”

Lifestyle-puolella ”human interest” eli inhimillinen kiinnostavuus menee perinteisten uutiskriteereiden yli. Voimistuuko tämä suuntaus Ilta-Sanomissa entisestään?

”Millään medialla ei ole varaa halveksia ihmisiä kiinnostavia aiheita. Samalla Ilta-Sanomat on aina pakollista luettavaa myös kovien uutisten osalta. Molemmat asiat pitää tehdä todella hyvin.”

Ilta-Sanomien kulttuuritoimitus ajettiin aikoinaan varsin olemattomiin. Entä jatkossa?

”En linjaa vielä mitään.”

Syveneekö yhteistyö Sanomien aikakauslehtien kuten Me Naisten kanssa?

”Nykyinen yhteistyö on hyvää, muuta en tässä vaiheessa osaa vielä sanoa.”

Johanna Lahti on sähköasentajaisän ja perushoitajaäidin lapsi Porista.

”Meillä oli aina jonkinlainen työväenliikkeen sivistysajattelu hirveän korkealla”, hän kertoo.

”Luokkakaverit luulivat, että vanhemmat pakottavat lukemaan tietosanakirjoja, mutta kahlasin Porin kirjaston moneen kertaan ihan vapaaehtoisesti.”

Tuleeko työväenluokan näkökulma korostumaan, kun mainitsit työväenliikkeen?

”En tiedä, onko Suomessa edes työväenluokkaa, hirveän monella on samankaltainen tausta ja suomalainen työväenluokka on käytännössä pitkälti keskiluokkaa. Puoluekantaa minulla ei luonnollisestikaan ole. Mielipiteitä on niin paljon, etteivät ne mahdu mihinkään poliittiseen sapluunaan.”

Lahden pääaine Tampereen yliopistossa oli englanti ja hän valmistui filosofian maisteriksi. Pitkiä sivuaineita olivat tiedotusoppi ja yleinen historia.

Mieli paloi toimittajaksi, mutta 1990-luvun lamavuosina piti työskennellä myös esimerkiksi Porin oluttehtaalla ja leirintäalueella.

”Vuonna 1994 pääsin kokemäkeläiseen paikallislehteen ja sitten kahdeksi kesäksi Helsingin Sanomien urheilutoimitukseen. Yksi määräaikaisuus tuli myös syksyksi ja sitten pääsin Ilta-Sanomiin ulkomaantoimittajaksi.”

Vanhojen toimittajien puheenparsi saattoi tuolloin olla Ilta-Sanomissa melko rajuakin.

”Oli se todella rätväkkää ja reteätä, mutta minulle se sopi hyvin. Ilta-Sanomat oli silloinkin ihan mahtava työpaikka. Tekemisen meininki oli mukaansatempaavaa ja kun siinä pärjää, se on todella palkitsevaa.”

Lahti oli Ilta-Sanomissa 13 vuotta ja työskenteli myös Lontoon-kirjeenvaihtajana sekä viihdetoimituksen, viikonvaihdeliitteen ja tv-lehden esimiehenä.

”Hän on raffi porilainen, erittäin vaativa esimies ja ehdottoman reilu alaisilleen”, eräs entinen alainen Ilta-Sanomista muistelee.

”Kuulostaa hyvältä ja raffi porilaisuuskin ihan todelta. Sivistyksen pintasilaus porilaisuuteni päällä on ohut, mutta syvenemässä”, Lahti hymähtää.

”En tosin ole kovin hyvä porilainen, kun tykkäsin teininäkin Duran Duranista enemmän kuin Dingosta tai Yöstä.”

Ura jatkui Me Naisten toimituspäällikkönä ja päätoimittajana.

”Me Naiset on aikakausilehtien Ilta-Sanomat. Minulla oli erittäin kunnianhimoiset edeltäjät ja omat esimiehet. Opin Me Naisissa todella paljon.”

Lahti kehitti määrätietoisesti Me Naisten verkkokerrontaa. Osaltaan sekin nosti hänet Sanoma Lifestylen johtajaksi vuonna 2016.

Joku voisi sanoa, että hän liikkuu organisaatiossa alaspäin siirtyessään päätoimittajien esimiehestä ison lehden päätoimittajaksi, mutta houkutus palata tiukasti journalismiin lifestyle-johtotehtävistä oli vastustamaton.

”Tämä on suomalaisen median merkittävimpiä tehtäviä. Isot yleisöt ovat aina kiinnostaneet minua.”

Kuka on esikuvasi päätoimittajana?

”Washington Postin päätoimittaja Ben Bradlee oli kieltämättä aika myyttinen hahmo. Oikein liikutuin, kun Tom Hanks esitti häntä Steven Spielbergin The Post -elokuvassa.”

Kirjoittajista hän nostaa esiin Giles Corenin, joka on muun ohessa The Timesin pitkäaikainen ravintolakriitikko.

”Minua viehättää anglosaksisen journalismin fiksu nokkeluus, jonka taustalla on syvä yleissivistys ilman, että sitä sivistystä hierotaan lukijan naamaan.”

Ajat eivät ole helpot. Google ja Facebook vievät puolet suomalaisesta verkkomainonnasta.

”Luotettavan mediaympäristön merkitystä on syytä korostaa myös mainostajille. Suomalaisessa laatumediassa on selvästi turvallisempaa mainostaa kuin Googlessa saati Facebookissa.”

Loppuuko Ilta-Sanomien julkaisu printissä päätoimittajakaudellasi?

”Joskus se loppuu, mutta se päivä ei ole vielä näköpiirissä.”

Riittävätkö linjauksesi siihen, että Ilta-Sanomissa ei ensimmäisenä vuotenasi irtisanota toimituksen henkilökuntaa?

”Mitään sellaista ei ole näköpiirissä eikä mitään sellaista voi luvata.”

Voitko ainakin luvata, että Ilta-Sanomat on jäljiltäsi sellaisessa kunnossa, että se ehtii aikanaan kertoa seuraajasi nimen Ilta-Sanomien vastaavana päätoimittajana nopeammin kuin Helsingin Sanomat?

Nyt HS.fi kertoi Lahden nimitysuutisen nopeimmin.

”HUOMATTIIN!” Lahti sanoo niin isoin kirjaimin, että nopeuteen verkossa tultaneen kiinnittämään huomiota jatkossakin.

Lahti raottaa hieman yksityistäkin puoltaan: hän on naimisissa, ja perheeseen kuuluu kaksi teini-ikäistä lasta puolison aikaisemmasta liitosta. Vapaa-aikansa journalistipomo viettää kirjojen parissa, juoksulenkeillä, joogassa ja kuntosalilla.

Mutta hyvin paljon aikaa tulee nyt menemään myös Sanomatalossa. Ja ihanko eläkevirassa?

”Tuskin kukaan voi näinä aikoina suunnitella olevansa eläkevirassa. Mutta mitään seuraavaa muuvia en tietenkään nyt suunnittele.”

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Poliisit tutkivat tunteja kuolleen vauvan tapausta New Yorkissa, ensi­hoitajat totesivat lapsen jo kuolleeksi – vasta oikeus­lääkäri tajusi, että kyseessä oli nukke

    2. 2

      Tokmanni myy juhannustorttua, joka näyttää aivan runebergintortulta – soitimme, ja sitten paljastui jotain vielä järkyttävämpää

    3. 3

      Väestöliitto jakoi ihmiset kahteen tyyppiin sen mukaan, kuinka he käyttäytyvät parisuhteessa – Testaa, kumpaan ryhmään kuulut

    4. 4

      Maailman parhaaksi valittua suomalaista tv-sarjaa on pidetty kommunistien propagandana ja suuruudenhulluuden huipentumana

      Tilaajille
    5. 5

      Tiedustelupalvelu: Saksassa asuu lähes 13 000 väkivaltaista äärioikeistolaista

    6. 6

      ”Kukkaisekonomi” Mari Männistö nousee Helsingin kulttuurijohtajaksi – vasemmistoliiton ja perussuomalaisten edustajat vastustivat päätöstä

    7. 7

      Katajanokalla on niin erityislaatuinen 355-neliöinen jugendasunto, ettei sen arvoa voi mitata rahassa

    8. 8

      Kun Riku Rantala halusi lahjoittaa Suomelle muovi­pussillisen rahaa, valtio keksi ohjeistaa kansalaisia lahjoituksista – Poliisihallitukselle tämä ei käynyt

    9. 9

      Suomalaisten keskipalkka kahdeksanneksi korkein Euroopassa, listaus näyttää 32:n maan palkkaerot

    10. 10

      Taapero, parisuhde kriisissä ja rakennus­työmaa – Kun kuukautiset olivat myöhässä, kolmen lapsen äidillä oli edessään kipeä ratkaisu

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tokmanni myy juhannustorttua, joka näyttää aivan runebergintortulta – soitimme, ja sitten paljastui jotain vielä järkyttävämpää

    2. 2

      Maailman parhaaksi valittua suomalaista tv-sarjaa on pidetty kommunistien propagandana ja suuruudenhulluuden huipentumana

      Tilaajille
    3. 3

      Katajanokalla on niin erityislaatuinen 355-neliöinen jugendasunto, ettei sen arvoa voi mitata rahassa

    4. 4

      Väestöliitto jakoi ihmiset kahteen tyyppiin sen mukaan, kuinka he käyttäytyvät parisuhteessa – Testaa, kumpaan ryhmään kuulut

    5. 5

      Suomalaisten keskipalkka kahdeksanneksi korkein Euroopassa, listaus näyttää 32:n maan palkkaerot

    6. 6

      Kieli viestii voinnistasi: Nämä merkit kielessä kertovat stressistä, puutos­tiloista tai jopa suolisto­sairaudesta

      Tilaajille
    7. 7

      Toistakymmentä ihmistä jahtasi epäiltyä kissavarasta Vallilassa keskellä yötä – 21-vuotias Boris-kissa löytyi punavuorelaisesta galleriasta

    8. 8

      Taapero, parisuhde kriisissä ja rakennus­työmaa – Kun kuukautiset olivat myöhässä, kolmen lapsen äidillä oli edessään kipeä ratkaisu

      Tilaajille
    9. 9

      Omakotitalon saa pääkaupunkiseudulla jopa alle 100 000 eurolla – tällainen on halvimpien talojen kunto

    10. 10

      Poliisit tutkivat tunteja kuolleen vauvan tapausta New Yorkissa, ensi­hoitajat totesivat lapsen jo kuolleeksi – vasta oikeus­lääkäri tajusi, että kyseessä oli nukke

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mummotunnelissa pariudutaan perinteisellä tyylillä

      Tilaajille
    2. 2

      Psykologi Pertti Hakkarainen on kohdannut satoja raiskaajia ja sanoo, että monilla on heistä väärä käsitys – Siksi uhri ei voi tunnistaa tekijää etukäteen

      Tilaajille
    3. 3

      JVG:n jättihitti näkyy yhä somepäivityksissä, vaikka sen sanoitus on vuosien ajan ymmärretty väärin – VilleGalle paljastaa salaisuuden Häissä-kappaleen menestyksen taustalta

      Tilaajille
    4. 4

      1950-luvulla keksittiin poltto­moottori, joka olisi voinut leikata suuren osan autojen päästöistä, mutta sitä ei koskaan otettu laajasti käyttöön

      Tilaajille
    5. 5

      Nike sijoitti urheilumuoti­kauppaansa realistisen näköisen nais­malli­nuken, ja vihan, ilkeilyn ja kommentoinnin määrä kasvoi käsittämättömäksi

    6. 6

      Tokmanni myy juhannustorttua, joka näyttää aivan runebergintortulta – soitimme, ja sitten paljastui jotain vielä järkyttävämpää

    7. 7

      Ennennäkemätön romahdus yhdessä Suomen parhaista lukioista: 35 opiskelupaikkaa täyttämättä, sisään jopa 7,0:n keskiarvolla

    8. 8

      Onko toivo jo mennyt? HS:n erikoisartikkeli vie Amazoniaan, missä maailman keuhkot yskivät uhkaavasti

      Tilaajille
    9. 9

      MTV:n entinen päällikkö joutuu käräjille epäiltynä seksikumppaneiden salakuvaamisesta

    10. 10

      Tyhjenevä saksalais­kaupunki houkuttelee uusia asukkaita ilmaisella asumisella: Suomalainen pariskunta tarttui tarjoukseen

      Tilaajille
    11. Näytä lisää