Kulttuuri
Taidehalliin viedyn tanssiteoksen hätkähdyttävä puvustus tuntuu katsojasta siltä kuin olisi Pariisin muotiviik
Nykytanssi
Anybody’s Architecture: Some Body. Tanssi Tanja Illukka, Satu Rekola ja Jaakko Simola, koreografia, konsepti ja ohjaus Ismo-Pekka Heikinheimo, puvustus Sami Korhonen, arkkitehtuuriasiantuntija Simon Le Roux. Helsingin Taidehalli.
Kliseisen sloganin mukaan taide kuuluu kaikille. Kliseillä on kuitenkin tapa heijastaa todellisuutta tai ainakin muuttua todeksi.
Koreografi Ismo-Pekka Heikinheimo https://www.hs.fi/haku/?query=ismo-pekka+heikinheimokääntää ne voimavaraksi. Ajatus tanssin viemisestä museoon kuulostaa menneeltä maailmalta. Kaiken nähnyt kokija saattaa naurahtaa kyynisesti.
Nauru kuivahtaa kurkkuun, kun saapuu Helsingin Taidehalliin, mihin Heikinheimo on sijoittanut teossarjansa Anybody’s Architecture neljännen osan. Sarjan idea on yhdistää arkkitehtuuria ja tanssitaidetta.
Sama kokemus tuli sarjan Temppeliaukion kirkkoon sijoitetussa teoksessa. Turistikrääsä muuttui aidoksi elämykseksi. Palautti sen synnyinlähteelleen.
Tila koskettaa ja mykistää. Tanssin tullessa tilaan se otetaan uudelleen haltuun, ehkä toisella tavalla kuin oli tarkoitettu. Toisaalta ehkä myös täydentäen sitä.
Taidehalli on varta vasten suunniteltu kuvataiteen ja veistosten temppeliksi. Sen harmonia on ajateltua ja se lähtökohtaisesti irrottaa arkisen ylevästä. Sinne tullaan kokemaan ja kontemploimaan jotakin, mikä on enemmän kuin oma elämä.
Heikinheimo ei riko tätä tilannetta tai tarkoituksellisesti rakenna ristiriitaa. Hänen ideansa tuntuu olevan törmäyttää taiteet ja synnyttää synteesi niiden välillä. On kokijan vastuulla, syntyykö lopullinen teos hänen päässään vai jääkö se ainoastaan esitystilaan viedyksi tanssiteokseksi.
Koreografi on luottanut paljon tilaan, sen haasteisiin ja herkkyyksiin. Mitään musiikkia ei käytetä. Ei myöskään valotekniikkaa tai efektejä.
Itse asiassa kaikki tapahtuu katon rajassa olevista ikkunoista tulevan luonnonvalon varassa. Sekin tuo oman tehonsa kokemukseen. Marraskuun pimeydessä teos olisi toisenlainen.
Anybody’s Architecture ei selittäydy vain astumalla tilaan ja ottamalla vastaan mitä annetaan. Se on kokonaisvaltainen happening.
Itse saavuin muutamaa minuuttia ennen annettua alkamisajankohtaa ja minut johdatettiin suorakulmaiseen tilaan rakennetun tuolirivistön keskipaikalle. Kuin olisin ollut Milanon tai Pariisin muotiviikoilla katsomassa odotetuinta hetkeä.
Sellainen olikin luvassa mitä suurimmassa määrin. Pariisissa työskentelevä taiteilija Sami Korhonenhttps://www.hs.fi/haku/?query=sami+korhonen on suunnitellut esiintyjille mustasta ja valkoisesta koostuvan hätkähdyttävän puvustuksen. Se vastaa monumentaalisuudessaan tilan huutoon ja kommentoi sitä kuin se olisi suunniteltu juuri sinne.
Taidehalli on saanut arvoisensa haastajan. Asut ovat Elysionin kentiltä nykyaikaan tuotuja rooliasuja.
Ismo-Pekka Heikinheimon luoma liike ei alleviivaa. Eikä anteeksipyytele, kuten ei tilakaan. Liike pikemminkin elää tilassa ja syntyy siitä. Tanssijat hengittävät sitä koristelematta pistäen kaikkensa peliin.
Jotkin hetket tuovat mieleen Virpi Pahkisenhttps://www.hs.fi/haku/?query=virpi+pahkisen monumentaaliset jumalattaruudet. Tai sitten Taidehallin museomaisuus vain on saanut koreografin inspiroitumaan siihen valjastettujen taideteosten veistosmaisuuden idean. Tanssiteos pyhittää taidenäyttelytilan.
Anybody’s Architecture: Some Body. Tanssi Tanja Illukka, Satu Rekola ja Jaakko Simola, koreografia, konsepti ja ohjaus Ismo-Pekka Heikinheimo, puvustus Sami Korhonen, arkkitehtuuriasiantuntija Simon Le Roux. Helsingin Taidehalli.
Kliseisen sloganin mukaan taide kuuluu kaikille. Kliseillä on kuitenkin tapa heijastaa todellisuutta tai ainakin muuttua todeksi.
Koreografi Ismo-Pekka Heikinheimo https://www.hs.fi/haku/?query=ismo-pekka+heikinheimokääntää ne voimavaraksi. Ajatus tanssin viemisestä museoon kuulostaa menneeltä maailmalta. Kaiken nähnyt kokija saattaa naurahtaa kyynisesti.
Nauru kuivahtaa kurkkuun, kun saapuu Helsingin Taidehalliin, mihin Heikinheimo on sijoittanut teossarjansa Anybody’s Architecture neljännen osan. Sarjan idea on yhdistää arkkitehtuuria ja tanssitaidetta.
Sama kokemus tuli sarjan Temppeliaukion kirkkoon sijoitetussa teoksessa. Turistikrääsä muuttui aidoksi elämykseksi. Palautti sen synnyinlähteelleen.
Tila koskettaa ja mykistää. Tanssin tullessa tilaan se otetaan uudelleen haltuun, ehkä toisella tavalla kuin oli tarkoitettu. Toisaalta ehkä myös täydentäen sitä.
Taidehalli on varta vasten suunniteltu kuvataiteen ja veistosten temppeliksi. Sen harmonia on ajateltua ja se lähtökohtaisesti irrottaa arkisen ylevästä. Sinne tullaan kokemaan ja kontemploimaan jotakin, mikä on enemmän kuin oma elämä.
Heikinheimo ei riko tätä tilannetta tai tarkoituksellisesti rakenna ristiriitaa. Hänen ideansa tuntuu olevan törmäyttää taiteet ja synnyttää synteesi niiden välillä. On kokijan vastuulla, syntyykö lopullinen teos hänen päässään vai jääkö se ainoastaan esitystilaan viedyksi tanssiteokseksi.
Koreografi on luottanut paljon tilaan, sen haasteisiin ja herkkyyksiin. Mitään musiikkia ei käytetä. Ei myöskään valotekniikkaa tai efektejä.
Itse asiassa kaikki tapahtuu katon rajassa olevista ikkunoista tulevan luonnonvalon varassa. Sekin tuo oman tehonsa kokemukseen. Marraskuun pimeydessä teos olisi toisenlainen.
Anybody’s Architecture ei selittäydy vain astumalla tilaan ja ottamalla vastaan mitä annetaan. Se on kokonaisvaltainen happening.
Itse saavuin muutamaa minuuttia ennen annettua alkamisajankohtaa ja minut johdatettiin suorakulmaiseen tilaan rakennetun tuolirivistön keskipaikalle. Kuin olisin ollut Milanon tai Pariisin muotiviikoilla katsomassa odotetuinta hetkeä.
Sellainen olikin luvassa mitä suurimmassa määrin. Pariisissa työskentelevä taiteilija Sami Korhonenhttps://www.hs.fi/haku/?query=sami+korhonen on suunnitellut esiintyjille mustasta ja valkoisesta koostuvan hätkähdyttävän puvustuksen. Se vastaa monumentaalisuudessaan tilan huutoon ja kommentoi sitä kuin se olisi suunniteltu juuri sinne.
Taidehalli on saanut arvoisensa haastajan. Asut ovat Elysionin kentiltä nykyaikaan tuotuja rooliasuja.
Ismo-Pekka Heikinheimon luoma liike ei alleviivaa. Eikä anteeksipyytele, kuten ei tilakaan. Liike pikemminkin elää tilassa ja syntyy siitä. Tanssijat hengittävät sitä koristelematta pistäen kaikkensa peliin.
Jotkin hetket tuovat mieleen Virpi Pahkisenhttps://www.hs.fi/haku/?query=virpi+pahkisen monumentaaliset jumalattaruudet. Tai sitten Taidehallin museomaisuus vain on saanut koreografin inspiroitumaan siihen valjastettujen taideteosten veistosmaisuuden idean. Tanssiteos pyhittää taidenäyttelytilan.
HS Digi -tilauksella pääset lukemaan rajoituksetta tämän ja muita kiinnostavia artikkeleita
- Kulttuuri Seuraa
- Arviot Seuraa
- Muoti Seuraa
- Tanssi Seuraa
- Jussi Tossavainen Seuraa
Kommentit