Työväestö juopotteli kieltolaista huolimatta, ja jopa Hannu Salama kauppasi nuorena pirtua – Suomen alkoholihistoria on täynnä holhousta

Mikä erotti lahnan ja varpusen toisistaan? Keitä olivat tippakauppiaat?

Suomen alkoholihistoriassa vietetään kahta merkkivuotta. Tasan vuosisata sitten, vuonna 1919, tuli voimaan kieltolaki, ja 50 vuotta sitten vuonna 1969 vapautui keskiolut. Paljon on nestettä virrannut.

Tamperelaisen Työväenmuseo Werstaan uudessa Työmiehen lauantai -näyttelyssä silmäillään suomalaista viinan vuosisataa ennen muuta työväestön vinkkelistä: käyttäjinä, salamyyjinä ja valvonnan kohteina.

”Aikanaan juuri työläisiä holhottiin ja moitittiin, että juotte liian humalavetoisesti, ette ymmärrä omaa parastanne, ja työteho kärsii. Alkoholihistoriamme on kontrollin historiaa”, kuvaa museonjohtaja Ulla Rohunen. ”Ylempien luokkien siemailusta ei niin huolestuttu.”

Kieltolaki epäonnistui: alkoholin kulutus kasvoi ja kansa vaihtoi väkeviin, näyttelyn tiedoissa kerrotaan. Suomeen salakuljetettiin valtavasti pirtua, pelkästään vuonna 1928 neljä miljoonaa litraa.

Salakuljetusveneitä luotsasivat nuoret rohkeat merenkulkijat, mutta jälleenmyyjinä, tippakauppiaina, oli lähinnä keski-ikäisiä köyhiä naisia.

Kun keskioluen vapautus vuonna 1969 täytti maan baareilla, suomalaisten alkoholinkulutus tuplaantui parissa vuodessa.

Näyttely kattaa ajan 1900-luvun alusta ja raittiusliikkestä kieltolain aikaan (1919–1932), Alkon täysmonopolista (1932–1969) keskioluen vapauttamiseen ja lopulta nykyisiin EU-tapoihin. Valokuvat, valistuspuheet ja eri aikojen esineistö havainnollistavat muutoksia ja trendejä. Esillä on esimerkiksi raittiusliikkeen lippuja, erilaisia pirtusalakuljettajan vartalonmyötäisiä liivejä ja monenlaisia pulloja.

Saliin sisustettu olutbaari on jopa hupaisa,. Sen jukeboksi antaa maistiaisia Veikko Lavin Kaljahanat aukes -rallista ja Irwin Goodmanin Työmiehen lauantaista Eppu Normaalin Baarikärpäseen. Anniskelua ei tosin ole.

Museon baari tuo mieleen muistoja 1970–1980-luvulta myös kirjailija Hannu Salamalle https://www.hs.fi/haku/?query=hannu+salamalle(s. 1936), joka tutustui näyttelyyn HS:n pyynnöstä.

”Kyllä kaljakuppilat nostivat käyttöä, vaikka hieman loivensivat tapoja. Oma 1970-luvun kantabaarini oli Vuosaaren ostarilla, lammen rannalla”, Salama kertoo.

Salaman Juhannus­tansseista (1964) syntyi kohu, koska kirjassa juotiin viinaa, käytettiin karkeaa kieltä ja harrastettiin irtosuhteita. Kirjan henkilön, muurari Hiltusen pilkkasaarnan takia Salama sai tuomion jumalanpilkasta.

Salama itse on tunnettu paitsi tärkeistä romaaneistaan myös rapsakoista juomatavoistaan. Hän kuitenkin jätti alkoholin 30 vuotta sitten.

”Baarissa saattoi olutta mennä vähän sivistyneemmin kuin kossuvissyä Kosmoksessa. Vuosaaressa asui monta kirjailijaa, kuten Jussi Kylätasku, Kaiho Nieminen, Kalevi Seilonen ja Maila Pylkkänen. Tapasimme kantakuppilassa, ja paransimme maailmaa”, Salama kertoo.

Hannu Salama https://www.hs.fi/haku/?query=hannu+salamakiertää näyttelyä keskittyneesti. Hän muistelee esimerkiksi, miten sota-aika säteili alkoholin kulutukseen.

”Totta helkkarissa sota lisäsi juomista. Rintamalla oli annostupakat ja annosviinat, jälkimmäisiä tosin kai vain Mannerheimin 75-vuotispäivänä. Mutta syntyi siellä kiljua ja muuta. Sodan jälkeen viina vei monta miestä.”

Kuvat pirtusalakuljetuksesta puolestaan herkistävät kirjailija Salaman tunnustamaan rikoksen.

”Rikosvastuuna asia on jo vanhentunut, joten voinen kertoa sen”, hän hörähtää.

”Kuusitoistavuotiaana olin lestinheittäjänä. Porin ja Rauman satamista tuli Tampereelle Varsovan laulua, puolalaista kivihiilipirtua, jota kaverini kanssa usein ostimme, blandasimme ja myimme juomareille Pispalan Pikku-Harjulla.”

Nyt jo kadonnut Pikku-Harju oli Pispalan länsipäässä, liki Lielahdessa. Hannu Salaman vanhemmat pitivät alueella vuosina 1952–1953 pilsnerikioskia, jonka takainen rinne kuhisi kesäisin kroonisia suurjuomareita.

”Kaljakopin kulmilla äijät aina kyseli väkevämpää, ja kaverini kanssa sitten vastattiin kysyntään.”

Lestinheittäjän ura oli lyhyt, sillä jo 18-vuotiaana Hannu Salama merkitsi päiväkirjaansa aikovansa tulla kirjailijaksi. Päätös piti. Oltuaan viitisen vuotta sähköasentajana hän ryhtyi vapaaksi kirjailijaksi 25-vuotiaana, vuonna 1961. Hänen esikoisromaaninsa, Se tavallinen tarina, oli juuri ilmestynyt.

Ottiko Hannu Salama viinaa enemmän suruun kuin iloon?

”Teini-iän ujouteen naisen kanssa viina auttoi, jos pysyi kohtuudessa”, hän miettii. ”Kirjailijana menin yleensä ryyppäämään vahvan hyvänolon tunteen vallassa. Synkempänä päivänä juoksin mieluummin metsässä.”

Yksi vahva poikkeus 1960-luvun puolivälissä oli Juhannustanssit-romaanista poikinut syyte ja tuomio jumalanpilkasta. ”Se jupakka ja valtava julkisuus potkaisi yhden juomatuurin päälle. En oikein tiennyt mihin muuallekaan paeta.”

Romaaniensa humalakuvauksista Salama korostaa kahta, kadettikurssilaisten huvilabakkanaalia Minä, Olli ja Orvokissa (1967) sekä muurari Hiltusen saarnaa Juhannustansseissa (1964).

”Hiltunen vain saarnasi niin kuin oli melko yleistä puhua humalassa, sekoitella politiikkaa, seksuaaliasioita ja uskontoa. Itsekin olin sellaista harrastanut”, hän selvittää. Nimenomaan Hiltusen puheenparsi vei hänet raastupaan.

Työmiehen lauantai -näyttelyssä kerrotaan suppeassa tilassa suuria kehityskulkuja. Hannu Salamakin arvioi kokonaisuuden varsin päteväksi.

Näyttely levittäytyy kesällä pitkin Tamperetta. Aiheeseen liittyviä pubivisoja on Amurin Krouvissa, nekalalaisessa Kulttuuriravintola Railossa ja Pub Kujakollissa Pispalassa. Rahvaan Laulu -kuoro pitää viinalaulukonsertin elokuisessa Tapahtumien Yössä ja Kielletyt nautinnot -luentosarja alkaa syyskuussa Werstaalla.

Entä ne lahna ja varpunen? Litteitä pirtulekkereitä molemmat, lahna pari kertaa vetoisampi.

Työmiehen lauantai. Työväenmuseo Werstas, Väinö Linnan aukio 8, Tampere. Ti–su klo 11–18. Vapaa pääsy. Näyttely on avoinna 5.1.2020 asti.