MAINOS:

Kesätarjous! HS Digi 5,95€/kk vain tänään. Tilaa nyt! Aikaa tehdä tilaus:

Kulttuuri    |   Elokuva-arvostelu

Tällainen on kauhuelokuva, jossa Kati Outinen esiintyy sivuosassa – festivaaleilla huomiota kerännyt The Hole in the Ground tulee nyt teatterilevitykseen

Irlantilaisen Lee Croninin ensimmäinen pitkä ohjaustyö on tavanomaista toimivampaa kauhua.

Kauhu

The Hole in the Ground, ohjaus Lee Cronin. Pääosissa Seána Kerslake, James Quinn Markey, James Cosmo, Kati Outinen. 90 min. K16. ★★★

Keväällä Night Visions -festivaalilla esitetty irlantilainen kauhuelokuva The Hole in the Ground tulee nyt Suomessa laajemminkin elokuvateattereihin.

Onkohan syynä se, mistä elokuva sai Suomessa huomiota jo ennakkoon – siis Kati Outinen? Hän nimittäin esiintyy elokuvassa, tosin vain pienessä sivuroolissa. Elokuva on saanut rahoitusta myös Suomesta. Maailmanensi-iltansa se sai Sundancessa Yhdysvalloissa alkuvuodesta.

The Hole in the Groundilla on kuitenkin muitakin ansioita kuin Outisen suoritus. Se on toimiva pieni kauhufilmi, joka onnistuu pari kertaa jopa pelästyttämään aidosti.

Huipputasolle Lee Croninin ensimmäinen pitkä ohjaustyö ei silti ihan nouse.

Croninin ja Stephen Shieldsin kirjoittama tarina kertoo nuoresta yksinhuoltajaäidistä Sarahista (Seána Kerslake), joka muuttaa pienen poikansa Chrisin (James Quinn Markey) kanssa syrjäiseen maalaistaloon asumaan.

Ensimmäinen kaksikon kohtaama naapuri on tiellä seisoskeleva, itsekseen mutiseva nainen (Outinen).

Paikalliset kertovat Sarahille, että Noreen Brady -niminen nainen on seonnut poikansa kuoltua vuosia aiemmin. Jo sitä ennen Noreen oli alkanut uskoa, ettei lapsi oikeasti ollutkaan hänen.

Pian Sarah huomaa Chrisin käyttäytyvän oudosti ja vaikuttavan aivan vieraalta. Mutta onko kyse vain Sarahin oman mielen järkkymisestä? Ja miten synkeästä lähimetsästä löytyvä suuri kuoppa liittyy kaikkeen?

The Hole in the Groundin elementit ovat pelottavine lapsineen ja pimeine kellareineen tuttua kauhuelokuvatavaraa. Ohjaajana Cronin saa silti niistä paljon irti ja osaa luoda hyytävää tunnelmaa. Tämän perusteella hänet varmaankin napataan tuota pikaa Yhdysvaltoihin isompien tuotantojen puikkoihin.

Kuten tavallista, puutteet löytyvät käsikirjoituksesta. The Hole in the Ground muistuttaa paljon viiden vuoden takaista indie-kauhuelokuva The Babadookia. Myös se kuvasi äidin ja pojan suhdetta yliluonnollisen uhan alla ja jätti tulkinnanvaraa taitavasti katsojalle.

Samaa yritetään tässä, mutta The Hole in the Groundissa asioiden selittämättä jättäminen enemmän häiritsee. Mysteerikin on taitolaji.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Suora lähetys: Tutkijat nostavat neljä murhasyytettä malesialais­koneen pudottamisesta

    2. 2

      Mies tuomittiin seitsemän vuoden vankeuteen viidestä raiskauksesta, raiskauksen yrityksestä ja 55 muusta rikoksesta

    3. 3

      Lappi-sarjan kuvaukset jäivät kesken, verottaja hakee tuotantoyhtiötä konkurssiin: ”Miten tuollaiseen sotkuun on mahdollista päästä”, sanoo päätähti

    4. 4

      Päivi Räsänen arvosteli kirkon Pride-yhteis­työtä, arkki­piispa vastaa Räsäselle: ”Kirkko on kaikkia varten”

    5. 5

      Miksi yksi tienaa toista enemmän? Tutkimusten mukaan tulo­erot selittyvät suurelta osin geeneillä, eikä lasta voi kasvattaa menestyjäksi

      Tilaajille
    6. 6

      Tokmanni myy juhannustorttua, joka näyttää aivan runebergintortulta – soitimme, ja sitten paljastui jotain vielä järkyttävämpää

    7. 7

      Mies kutsui alaikäisiä tyttöjä ostarilta kotiinsa Espoossa ja käytti heitä seksuaalisesti hyväkseen

    8. 8

      Kaikille tästä ei tule valon kesä: Ole itsellesi armollinen juuri nyt

    9. 9

      HJK:n Mestarien liigan arpaonni loppui lyhyeen

    10. 10

      Lehtisaaressa makaa kivi, jonka tarkoitusta ei tunnu tietävän kukaan – Ainoa johtolanka on kiveen hakattu numerosarja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tokmanni myy juhannustorttua, joka näyttää aivan runebergintortulta – soitimme, ja sitten paljastui jotain vielä järkyttävämpää

    2. 2

      Väestöliitto jakoi ihmiset kahteen tyyppiin sen mukaan, kuinka he käyttäytyvät parisuhteessa – Testaa, kumpaan ryhmään kuulut

    3. 3

      Konkurssiin menneen Kone­pajan Brunon omistajat haukkuvat Bruce Oreckin toiminnan

    4. 4

      Poliisit tutkivat tunteja kuolleen vauvan tapausta New Yorkissa, ensi­hoitajat totesivat lapsen jo kuolleeksi – vasta oikeus­lääkäri tajusi, että kyseessä oli nukke

    5. 5

      Miksi yksi tienaa toista enemmän? Tutkimusten mukaan tulo­erot selittyvät suurelta osin geeneillä, eikä lasta voi kasvattaa menestyjäksi

      Tilaajille
    6. 6

      Kun Riku Rantala halusi lahjoittaa Suomelle muovi­pussillisen rahaa, valtio keksi ohjeistaa kansalaisia lahjoituksista – Poliisihallitukselle tämä ei käynyt

    7. 7

      Suomalaisten keskipalkka kahdeksanneksi korkein Euroopassa, listaus näyttää 32:n maan palkkaerot

    8. 8

      Maailman parhaaksi valittua suomalaista tv-sarjaa on pidetty kommunistien propagandana ja suuruudenhulluuden huipentumana

      Tilaajille
    9. 9

      Kaikille tästä ei tule valon kesä: Ole itsellesi armollinen juuri nyt

    10. 10

      ”Kukkaisekonomi” Mari Männistö nousee Helsingin kulttuurijohtajaksi – vasemmistoliiton ja perussuomalaisten edustajat vastustivat päätöstä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tokmanni myy juhannustorttua, joka näyttää aivan runebergintortulta – soitimme, ja sitten paljastui jotain vielä järkyttävämpää

    2. 2

      Mummotunnelissa pariudutaan perinteisellä tyylillä

      Tilaajille
    3. 3

      JVG:n jättihitti näkyy yhä somepäivityksissä, vaikka sen sanoitus on vuosien ajan ymmärretty väärin – VilleGalle paljastaa salaisuuden Häissä-kappaleen menestyksen taustalta

      Tilaajille
    4. 4

      Psykologi Pertti Hakkarainen on kohdannut satoja raiskaajia ja sanoo, että monilla on heistä väärä käsitys – Siksi uhri ei voi tunnistaa tekijää etukäteen

      Tilaajille
    5. 5

      1950-luvulla keksittiin poltto­moottori, joka olisi voinut leikata suuren osan autojen päästöistä, mutta sitä ei koskaan otettu laajasti käyttöön

      Tilaajille
    6. 6

      Nike sijoitti urheilumuoti­kauppaansa realistisen näköisen nais­malli­nuken, ja vihan, ilkeilyn ja kommentoinnin määrä kasvoi käsittämättömäksi

    7. 7

      Ennennäkemätön romahdus yhdessä Suomen parhaista lukioista: 35 opiskelupaikkaa täyttämättä, sisään jopa 7,0:n keskiarvolla

    8. 8

      Onko toivo jo mennyt? HS:n erikoisartikkeli vie Amazoniaan, missä maailman keuhkot yskivät uhkaavasti

      Tilaajille
    9. 9

      MTV:n entinen päällikkö joutuu käräjille epäiltynä seksikumppaneiden salakuvaamisesta

    10. 10

      Tyhjenevä saksalais­kaupunki houkuttelee uusia asukkaita ilmaisella asumisella: Suomalainen pariskunta tarttui tarjoukseen

      Tilaajille
    11. Näytä lisää