Kulttuuri

Arvostelimme 22 uutuus­dekkaria kesä­lukemiseksi: yksi sai viisi tähteä, kaksi vain yhden tähden

Kesän katsauksessa täydet viisi tähteä menevät Viroon.

Kostajallekin löytyy aina kostaja

Markus Ahonen: Sieluttomat. WSOY. 473 s. ★★★★

Irlannissa asuvan Markus Ahosen Isaksson-dekkarit ovat jo ylittäneet tavanomaisen jännitystarinan rajat. Viidennessä kirjassaan Ahonen kutoo monitasoisen psykologisen verkon niin poliisi Markku Isakssonin kuin hänen jahtaamiensa rikollisten henkilöhistoriasta ja mielenmaisemista.

Nyt Isakssonilla on vastassaan paitsi törkeitä ryöstöjä kesäisessä Helsingissä työstävä raaka rosvojengi, myös oma raskas menneisyytensä ja toivottavasti valoisampi tulevaisuutensa uutena isänä. Rakkaudeton lapsuus ja väkivallan varjostama nuoruus lähiössä painavat jo keski-ikään ehtinyttä poliisimiestä yhä. Lähes peilikuvana näyttäytyvät myös ryöstöjengin nokkamiehen varhaiset vaiheet.

Vaikka Ahonen paikoin keikailee kielellä turhan paljon, Sieluttomat pysyy rakenteeltaan kasassa varsin hyvin mitastaan huolimatta. Poliisin perustyön kuvauksen lisäksi vakuuttaa sivujuoni ryöstökoplaan liittyneestä perheenisästä, joka haluaa vain hieman parempaa elämää läheisilleen.

Ja tarinan yllätyskäännekin toimii. Kostajallekin löytyy aina kostaja, jos sille tielle lähtee.

Pertti Avola

 

Seksiä niin että riittää

S/S Urst: Kontakti. Otava. 347 s. ★★

Kontaktin lukemista aloittaessa olo on toiveikas. Kaksi kotimaisen kirjallisuuden kovaa tekijää, nuorisokirjoillaan menestyneet Salla Simukka ja Siri Kolu, ovat yhdistäneet voimansa ja suunnitelleet dekkaritrilogian. S/S Urst -nimellä kirjoittavan kaksikon aiheena ovat siskoina kasvaneet naiset, joiden välille on kehittynyt muunkinlaista kuin sisarellista kiintymystä – ja joiden ruumiillinen yhteys on tappava. Herkullista!

Paitsi että ei.

Sarjan ensimmäisen osan kiinnostava alkuasetelma vesittyy toisteiseen kerrontaan, puuduttavan pitkiin seksikohtauksiin ja hi-taas-ti etenevään juoneen. Osa käänteistä on ennalta-arvattavia, osaa ei perustella mitenkään. Kuten ei sitäkään, että ei-biologisten siskojen Ursan ja Stellan harrastama seksi aiheuttaa lähialueella kuolemia. Miksi? Kirjailijat tuskin tarkoittavat sanoa, että naisten välinen lempi on väärin, joten asetelma hämmentää.

No, ehkä kysymyksiin saadaan vastauksia seuraavissa osissa.

Noora Vaarala

 

Sivuja Koulukiusaajan käsikirjasta

Arttu Tuominen: Verivelka. WSOY. 408 s.★★★★

Aiemmin neljä jännitysromaania Labyrintti-sarjaansa kirjoittaneen Arttu Tuomisen (s. 1981) Verivelka avaa Delta-sarjan, joka seuraa poliisiyksikköä Porissa. Kun Ahlaisissa juhlivassa juoppoporukassa tapahtuu henkirikos, sitä alkavat tutkia vs. komisariona toimivan Jari Paloviidan alaiset.

Sitten Paloviidalle selviää, että puukottajaksi epäillään Antti Mielosta, ja pian hän päättää alaisiltaan salaa auttaa tätä laittominkin keinoin. Motiivina ovat vanhat ystävyyssiteet ja 27 vuoden takainen salaisuus. Ne ajavat Paloviidan riskeeraamaan uransa ja jopa perheensä. Ongelmaksi muodostuu silti ylikonstaapeli Henrik Oksman, joka haistaa palaneen käryä ja alkaa penkoa Paloviidan ja Mielosen yhteistä historiaa.

Tuominen on kirjoittanut yksiin kansiin kunnianhimoisen yhdistelmän: yhtäältä selkeän rikosromaanin, ja toisaalta vuosien takaisista tapahtumista ammentavan kasvuromaanin, jossa lapsista hioutuu miehiä. Se tapahtuu maailmassa, jossa isien valinnat ja teot vaikuttavat siihen, minkälaisia kortteja elämä heidän pojilleen jakaa.

Jokaisessa kunnon rikosromaanissa juoni ja henkilökuvaus yhdistyvät tavalla, joka pitää lukijan otteessaan. Verivelassa näin tapahtuu, sillä Tuominen uskoo lujasti moraalisiin ideoihinsa ja melankoliseen materiaaliinsa, jotka heikomman kirjoittajan käsissä vaikuttaisivat varmasti vähän naiiveilta.

Parhaidenkaan juoniainesten sovittelu kunnianhimoisesti yhteen ei silti ole helppoa. Saumakohtia voi huomata Verivelassakin, mutta ne eivät intensiivisessä kokonaisuudessa juuri häiritse. Mukana on myös ainesta, joka ilmeisesti saa merkityksensä vasta tulevissa Delta-kirjoissa.

Synkästi säkenöivä tarina löytää kahdesta aikatasostaan kohtalonomaista vetovoimaa, joka auttaa lukijaa ohittamaan mietteet joidenkin tapahtumien epätodennäköisyydestä. Kiintoisaa on myös se, miten henkilöhahmot tuntuvat nuorina olevan vahvasti lihaa ja verta. Elämän kolhimina keski-ikäisinä he ovat valjumpia ilmestyksiä, jotka täydentyvät vasta näkymättömän historiansa vähitellen paljastuessa.

Paloviidan ja Mielosen nuoruusvuosien kohtaloissa on todella rajuja piirteitä. Ne voisivat olla suoraan Koulukiusaajan käsikirjan sivuilta, jos sellainen olisi olemassa.

Petri Immonen

 

Kosto elää

Camilla Läckberg: Kultahäkki (En bur av guld). Suom. Aleksi Milonoff. Otava. 350 s. ★★★

Ruotsalaisten naisdekkaristien suosio ei näytä hiipuvan, vaikka toisiaan muistuttavia jännitysromaaneja on julkaistu kovassa tahdissa tämän vuosituhannen alusta lähtien. Yksi suosituimmista – ja taitavimmin itsensä brändänneistä – on Camilla Läckberg, joka kirjoittamisen ohella pyörittää koru -ja musiikkibisnestä ja tekee hyväntekeväisyyttä. Hän on myös ollut mukana perustamassa naisyrittäjiä tukevaa sijoitusyhtiötä ja kilpailijaa Nobel-palkinnolle Ruotsin Akatemian kohun jälkeen.

Kymmenen Fjällbacka-kirjan jälkeen Läckberg on aloittanut uuden sarjan, jossa ei tavata yhtään rikostutkijaa. Sen ensimmäisessä osassa Kultahäkissä on kaikki vetävän ja viihteellisen dekkarin ainekset: paljon seksiä, yläluokan rahalta haisevaa pintaliitoelämää sekä päähenkilö Faye, jolla on salaperäinen menneisyys.

Onneksi kaiken kimalluksen alta paljastuu vahva feminismin sanoma. Kultahäkki kuvaa sukupuolten välistä eriarvoisuutta, joka ei ole kadonnut mihinkään, vaikka kuinka eletään yhdessä maailman tasa-arvoisimmista maista. Mihin kaikkeen nainen ja naiset pystyvätkään, kun heitä on tarpeeksi nöyryytetty ja petetty?

Susanna Laari

 

Apteekkari Melchiorin mainio tinktuura

Indrek Hargla: Apteekkari Melchior ja Gotlannin piru (Apteeker Melchior ja Gotlandi kurat). Suom. Jouko Vanhanen . Into. 473 s. ★★★★★

Silloin tällöin vastaan tulee jännitysromaani, jonka lukemista ei kerta kaikkiaan malta keskeyttää alkuun päästyään. Virolaisen Indrek Harglan Apteekkari Melchior ja Gotlannin piru on tällainen.

Sinänsä koukuttavuus on jopa vähän yllättävää, sillä kirja ei ole perinteisessä mielessä kovin jännittävä. Siinä ei ole kovin vauhdikkaita toimintakohtauksia. Eikä apteekkari Melchior ole salapoliisina mikään Sherlock Holmes. Itse asiassa Melchiorin tytär, Piritan luostarissa puutarhurina toimiva Agatha ratkoo mysteeriä isäänsä paremmin.

Raaka kirja toki on – mutta sekin johtuu lähinnä aikakauden julmuudesta. Keskiajan Tallinnassa ei riittänyt, että rikollinen teloitetaan, vaan hänet piti myös silpoa ja syöttää sisäelimet koirille.

Jännitysromaanissa juontakin olennaisempaa on se, että kirjassa pystytään luomaan uskottava ympäristö tapahtumille. Sen pitää imaista lukija omaan maailmaansa. Tämän Hargla onnistuu tekemään Melchior-kirjoissaan.

Kirjoja lukiessaan tuntee olevansa vuoden 1433 Tallinnassa. Hansakauppa, killat, mestarit, oppipojat, uskonto, kerettiläisyys, inkvisitio sekä erilaiset rohdot ja muut lääketinktuurat. Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään kuivakka Viron historian oppitunti, vaan Hargla punoo taitavasti Tallinnan suuren tulipalon ja muut historialliset tapahtumat sekä pienemmät ajan yksityiskohdat luontevaksi osaksi mysteeritarinaa.

Salanimeä Hargla käyttävä kirjailija on Virossa erittäin suosittu. Gotlannin Piru on hänen Melchior-kirjasarjansa kuudes osa. Myös aiemmat osat on suomennettu. Vaikka tarina etenee osasta toiseen kronologisesti ja päähenkilöt ikääntyvät, kirjasarjan yksittäisen osan pystyy lukemaan myös erillisenä teoksena.

Marko Junkkari

 

Jälleen yhden kadonneen tytön jäljillä

Lina Bengtsdotter: Francesca. Suom. Sirkka-Liisa Sjöblom. Otava. 429 s. ★★★★

Tykästyin viime vuonna Lina Bengtsdotterin esikoisromaaniin ja siksi ilahduin nähdessäni, että hänen toinen kirjansa jatkaa rikospoliisi Charlie Lagerin tarinaa. Se jatkuu oikeastaan suoraan siitä, mihin edellinen kirja päättyi. Kirjan rakennekin on täysin samanlainen.

Lapsuuden pikku­kaupunki Gullspång ei jätä Charlieta rauhaan tässäkään romaanissa, sillä kauan sitten kadonneen teinitytön kohtalo kiinnostaa häntä liikaa. Rikkaan perheen tyttären Francescan katoamisesta on kulunut 20 vuotta, eikä kukaan vieläkään tiedä, tappoiko tyttö itsensä vai päättikö hän vain kadota.

Ei varsinaisesti mikään kovin uusi ja ihmeellinen juonikuvio, teinejä katoaa jännityskirjallisuudessa jatkuvasti. Mutta Francescan arvoitusta selvittäessään Charlie uppoaa jälleen myös omaan, sekavalta tuntuvaan menneisyyteensä. Asiat, ihmiset ja tapahtumat alkavat taas kietoutua toisiinsa kiehtovasti.

Riitta Koivuranta

 

Sisälläni asuu psykopaatti

You-jeong Jeong: Piruparka (Jong-ui Giwon). Englanninkielisestä käännöksestä The Good Son suom. Kirsi Luoma. Like. 342 s. ★★★★

Voiko rikosromaanin kertojaan aina luottaa?

You-jeong Jeong johdattaa lukijan erittäin kaltevalle pinnalle, kun ulkoisesti kunnollisen perheen 25-vuotias poika Han Yu-jin käy mielessään läpi tekemiään henkirikoksia ja samalla analysoi itseään ja suhdettaan ympäröivään maailmaan.

Yu-jin on entinen uimarilupaus, jonka ongelmat tulivat ilmeisiksi murrosiässä, kun hänen veljensä ja isänsä hukkuivat. Samoihin aikoihin Yu-jinin äiti ja tämän lääkärisisar järjestivät hänelle epilepsialääkityksen.

Vähitellen lukijalle kirkastuu, etteivät lääkkeensä usein ottamatta jättävän nuoren miehen ongelmat johdu epilepsiasta. Hän on pikemminkin mieleltään sairas. Teoksen kertojana hän on ilmeisen epäluotettava.

Piruparan ytimen muodostaa Yu-jinin varsin hengästyttävä introspektio, jossa heijastuu tappajan kokonainen sairauskertomus.

Yu-jinin sielunelämään ja tekoihin avautuu myös toinen, dramaturgisestikin merkitsevä näkökulma hänen äitinsä päiväkirjamerkinnöistä. Oliko poikansa uhriksi itsekin päätyvä äiti vuosien ajan tätä tukahduttanut kontrollifriikki vai kantoiko hän vain aiheellista huolta oudosta lapsestaan? Tätä rajankäyntiä kirjailija hyödyntää niin näppärästi, että se estää teosta ummehtumasta Yu-jinin osin puuduttavissa sukelluksissa mielensä pimeyksiin.

Kotimaassaan Etelä-Koreassa palkittu trilleristi You-jeong Jeong (s. 1966) on julkaissut neljä rikosromaania, joista Piruparka on tuorein. Alun perin hän työskenteli sairaanhoitajana, ja lukija voi halutessaan pistää Piruparan psykopaattikuvauksen kliinisen viileyden kirjoittajan ammatinvalinnan piikkiin.

Piruparkaa ei voi lokeroida yhteen kategoriaan. Se on introvertin rikosromaanin ja psykologisen trillerin illuusioton hybridi, jota ryhdistää päähenkilön fetisistinen suhde vereen.

Vaikka kaikki osatekijät eivät toimi kitkatta, kokonaisuus on hyvin omaleimainen.

Petri Immonen

 

Feminismiä 1920-luvun Intiassa

Sujata Massey: Murha Bombayssa (The Widows of Malabar Hill). Suom. Maija Heikinheimo. Gummerus. 460 s.★★★★

Intialais-saksalainen, Yhdysvalloissa asuva Sujata Massey (s. 1964) tunnetaan Japaniin sijoittuvista Rei Shimura -dekkareista. Uusi sarja sijoittuu 1920-luvun Bombayhin, ja päähenkilön esikuvana on ollut Intian ensimmäinen naisasianajaja Cornelia Sorabji. Aloitusosa on aivan mainio yhdistelmä historiaa, eksotiikkaa ja tiukkaa asiaa eri kulttuurien sukupuolirooleista.

Perveen Mistry työsken­telee isänsä laki­toimistossa ja toipuu traumaat­tisesta avio­erosta. Murha­tutkijaksi hän joutuu sattumalta, kun vauras muslimimies kuolee, eikä perinnönjako kolmen vaimon kesken ole helppoa.

Romaani yhdistelee kolonialismin kokemuksia, Intian monikulttuurisuutta ja viihdekerrontaa, mutta nostalgia ei hetkeksikään hautaa feminististä otetta. Usein lukija miettii, onko maailman naisten enemmistön elämä 2000-luvullakaan 1900-luvun alkua parempi.

Suvi Ahola

 

Poliisin arki on Sipilän brändi

Jarkko Sipilä: Uhripeli. Crime Time. 317 s. ★★★

Uhripelissä Jarkko Sipilä nojaa koeteltuihin aineksiin: on shokinomainen alku, tyynempää suvantoa, ja jyrkkä loppunousu. Jos seassa onkin ripaus arvattavuutta, tunnelma säilyy tiheänä.

Kaksikin Taka­mäkeä, isä ja poika, on jahtaa­massa vanki­mieli­sairaalasta paennutta murhamiestä. Actionin takaamiseksi myös ex-atarimies Suhonen on palautettava passipoliisista väkivaltatutkijaksi. Hänhän tutusti on Takamäki-stoorien dynamo.

Lopun ratkaisu on räväkkä, ei kuitenkaan liioiteltu.

Juonen lomassa Sipilä esittelee Stadia metkasti. Taloilla ja kulmilla on historiansa.

Maanläheinen arki on Sipilän brändi. Uhripelissäkin väreilee vahvaa yksinkertaista vetoa.

Veli-Pekka Leppänen

 

Kadonnut lapsi pitää otteessaan

Lisa Jewell: Sitten hän oli poissa (Then She Was Gone). Suom. Karoliina Timonen. WSOY. 407 s. ★★★★

Lisa Jewellin uutuus kertoo jokaisen pahimmasta painajaisesta: oman lapsen katoamisesta. Laurel Mackin nuorin lapsi Ellie katoaa ollessaan viisitoistavuotias, eikä hänestä ole löydetty jälkeäkään kymmeneen vuoteen. Nyt Laurel kuitenkin rakastuu Floydiin, jonka toinen tytär näyttää aivan Ellieltä.

Jewell on tehnyt uransa viihde­kirjailijana, ja nyt hän onnistuu laajentamaan uraansa hienolla tavalla dekkaristiksi. Tunnelma teoksessa muistuttaa jonkin verran Nainen junassa- ja Nainen ikkunassa -bestsellerien vainoharhaista värinää, mutta Jewell tekee tunneskaalasta monipuolisemman.

Traumatisoituneen äidin tuska on kirjassa tavoitettu hyvin ja muunkin perheen suru on läsnä uskottavasti. Myös Jewellin kyky kuvata yhteiskuntaeroja viehättää.

Ja vaikka kirjailijan viihdetausta saattaa vilahtaa jossain rasittavassa seksikohtauksessa, pääsääntöisesti siitä lienee vain hyötyä. Teos pitää otteessa psykologisilla havainnoilla eikä turruta hurmeisilla yksityiskohdilla tai väkivaltaisella mässäilyllä.

Ja mikä tärkeintä: se pitää jännityksen yllä alusta loppuun saakka.

Jussi Lehmusvesi

 

Toimittaja etsii todisteita Jumalan olemassaolosta

Peter James: Kiistaton todiste (Absolute Proof). Suom. Sirpa Saari. Minerva. 590 s. ★★

Peter James on noussut rikosylikomisario Roy Gracesta kertovalla kirjasarjallaan brittidekkaristien kärkikaartiin, mutta hän on kirjoittanut jännäreitä myös muun muassa kummituksista ja geenimanipulaatiosta. Ne ja 14 Roy Grace -kirjaa on suomennettu.

Uutuu­dessaan James on Dan Brownin jäljillä historiaan, tai oikeastaan Raamattuun tukeutuvassa trillerissä, jossa freelance­toimittaja Ross Hunter saa haltuunsa Jumalan olemassa­olon todistavia esineitä. Niiden ja Hunterin perässä ovat myös upporikas huijarisaarnaaja, epäeettisesti toimivan lääkeyhtiön johtaja sekä näiden palkkaama ammattitappaja.

Brownin kirjat ovat hölmöjä, mutta ainakin hänen onnistuu pitää juoni luistavana ja jopa koukuttavana. Jamesin tarina etenee verkkaisesti ja asetelmiaan toistavasti, kunnes se loppupuolellaan saa vauhtia juuri ennen kääntymistään uskottavuutta venyttäväksi fantasiaksi Jeesuksen toisen tulemisen valmistelijasta ja taivaalla näkyvistä ihmeistä.

Kiistaton todiste perustuu osin Jamesin omiin kokemuksiin, kuten myös aiempi kummitustarina Kirottu talo (suom. 2016). Ehkä hänen kannattaisi pitäytyä laadukkaiksi todetuissa Roy Grace -kirjoissa.

Pertti Avola

 

Ostereita ja henkirikoksia

Maria Adolfsson: Harha-askel (Felsteg). Suom. Sirkka-Liisa Sjöblom. Tammi. 463 s. ★★★

Herääminen hankalan esimiehen viereltä krapulassa ei lukeudu komisario Karen Eiken Hornbyn elämän tähtihetkiin.

Kunnon muisti­kuvia hänellä ei tuosta osteri­juhlia seuranneesta hotelliyöstä ole. Tilannetta vain pahentaa se, että esimiehen ex-vaimo löytyy aamulla kotoaan murhattuna. Koska Eiken salaa muilta kollegoiltaan yöllisen hairahduksensa, rikos päätyy hänen tutkittavakseen.

Ruotsalaisen Maria Adolfssonin esikoisdekkarin aloitus ei ole huono. Muilta osin Harha-askel kuitenkin natisee liitoksissaan.

Kirjan täky on tapahtumien sijoittaminen kuvitteelliselle Doggerlandille. Se on saariryhmä, joka paikantuu Pohjanmerelle Tanskan ja Britannian väliin. Vaikka kirjailija avaa seikkaperäisesti paikan ruoka- ja tapakulttuuria, vaikutelma on lattea, sillä Skandinaviassa monia rannikkojen vanhoja keskuksia tai saaria leimaavat jokseenkin samat piirteet. Eli kalaruoat ja sesonkijuhlinta mereneläviä mässäilemällä.

Lukija kaipaisi tuoretta näkökulmaa tuollaisiin asioihin, etenkin kun kirjailijalla on isoja vaikeuksia vaikkapa kliseistä vapaiden henkilöhahmojen kehittelyssä.

Harha-askeleesta ei löydy sellaisia kerroksia tai viiveellä aukeavia merkityksiä, joita parhailta pohjoismaisilta nykydekkaristeilta sopii jopa vaatia. Jo alkusivuillaan Harha-askel vesittää mahdollisuutensa psykologisena dekkarina, kun keski-ikäinen päähenkilö jaksaa kuohahdella teinin lailla pienistäkin vastoinkäymisistä.

Kokonaisuutta vaivaa lisäksi tasapaino-ongelma, jollainen ei ole esikoisromaaneissa aivan tavaton. Henkilöiden kovat kohtalot, yhteisön vaietut salaisuudet ja rikostutkinnan käänteet alkavat sykkiä elämää ja tiivistää löysähköä tarinaa vasta paksuhkon teoksen viimeisessä neljänneksessä.

Ruotsissa on keväällä jo ilmestynyt Doggerland-sarjan seuraava osa Stormvarning.

Petri Immonen

 

Tiirikkaturhake suorittaa kotikäynnin

Seppo Jokinen: Rottasankari. Crime Time. 368 s. ★★

Kyllä pitää koko kansa vaihtaa, jos Seppo Jokinen on Suomen suosituin kirjailija, kuten myynti- ja lainauslistoista voisi uumoilla. Se ajatus nousee väkevimpänä mieleen Rottasankarin alkutaipaleella. Harmaata. Keskinkertaista. Kuten kai sitten elämä on. Mutta kirjallisuuden ei tarvitsisi olla.

Nimihenkilö on Matti Yrjänä Joensuun romaanin Harjunpää ja rakkauden nälkä (1993) päähenkilön kaltainen hissukka, joka on perinyt rikolliselta isältään ainoastaan nivelletyn kolmikärkitiirikan, jolla hän hiippailee yöaikaan ihailemaan nukkuvia kultakutreja, kajoamatta pikkusormellakaan. Kykeneekö Tampereen poliisilaitos komisario Koskisen johdolla mieltämään sellaisen tyypin sankariksi?

Muutakin riesaa Koskisen ehtoopuolen uraan ja yksityiselämään osuu. Siksi ymmärrän kyllä, että vakiolukijat elävät hänen kanssaan. Tyyppi on enemmän kuin vain tunnistettava.

Joten kansaa ei pidä vaihtaa, kriitikkoa vain. Niinpä seuraavan Jokisen arvioi joku muu.

Joensuun teoksen tavoin Jokisen teos on toki myös sosiaalinen puheenvuoro syntymisestä vähäosaisuuteen: ”Rotallakin oli kolonsa. Eeliksellä ei mitään.”

Antti Majander

 

Koomasta herääminen vie keskelle uutta uhkaa

Sofie Sarenbrant: Osasto 73 (Avdelning 73). Suom. Annamari Typpö. WSOY. 397 s. ★★★★

Taas yksi uusi dekkarikuningatar Ruotsista. Tunkua kruunupääksi on sen verran, että kuninkaallisten käätyjen kärkkyjiä on yhtä paljon kuin murhaajia Ystadissa, mutta tällä kertaa väite ei ole aivan tuulesta temmattu. Brommassa asuva 41-vuotias Sofie Sarenbrandt ei jää ruotsalaisen dekkaritehtaan kasvottomaksi seinäruusuksi, vaan tuo oman persoonallisen lisänsä rikoskirjallisuuden laveaan tarjontaan.

Saren­brantin ansioksi voi lukea sen, että hän ei sorru nordic noirin jo tavara­merkiksi muodos­tuneisiin helma­synteihin. Hän liikkuu rohkeasti reaali­maailmassa eikä kaiva jostakin hapettomasta kivenkolosta sairaudessaan neroa sarjamurhaajaa. Nimensä mukaisesti sairaalamiljööhön sijoittuva Osasto 73 on toinen suomennos rikostarkastaja Emma Sköldistä kertovasta kirjasarjasta.

Hyvin tihentyvä juoni kerii mutkitellen auki tapahtumaketjua, joka on tuonut pahaan ratsastusonnettomuuteen joutuneen Sköldin Danderydin sairaalan teho-osastolle. Hän herää koomasta vasta viiden kuukauden kuluttua. Hän ei tunne oloaan turvalliseksi. Oliko satulasta putoaminen onnettomuus ensinnäkään? Mitä lähipiirille on tapahtunut viiden kuukauden aikana? Miten voi Ines, Emman lapsi, joka oli vain kuukauden ikäinen, kun onnettomuus tapahtui? Miksi tarjolla on enemmän kysymyksiä kuin vastauksia?

Sinä askelmerkkejä ahtaalle joutuvan Emma Sköldin oman kohtalonsa selvitystyölle sairaalan antiseptisessä maailmassa.

Pieni nuhde siitä, että Sarenbrant suosii selkokielisen lyhyttä kappalejakoa, joka antaa dekkarille teollisen tunnun.

Jukka Petäjä

 

Tatuoitu tutkija aateliskartanossa

Niina Mero: Englantilainen romanssi. Gummerus. 383 s. ★★

Tutkijat kirjoittavat kaunokirjallisuutta aiheista, jotka tuntevat, ja usein irrotellen, koska kyse ei ole akateemisesta tekstistä. Se on mainio lähtökohta, josta on syntynyt paljon kepeää, viisasta kirjallisuutta.

Väitöskirjaa viihde­kirjalli­suudesta tekevä Niina Mero (s. 1982) on tosin paitsi tutkija, myös kokenut romanttisten lukemisto­novellien kirjoittaja. Englantilainen romanssikin on lähempänä rakkausviihdettä kuin dekkaria.

Sankarina on Nora, joka tutkii englantilaisia romantikkoja ja rakastaa tatuointeja. Matka siskon häihin Oxfordin lähelle vie keskelle aatelissuvun salaisuuksia, rikoksiakin.

Mero kirjoittaa vähän liian pursuavasti: karrikoituja hahmoja, sitaatteja, taiteilijanimiä ja pikku vitsejä riittää. Alkukesän flunssapäivään kirja on kuitenkin juuri sopivaa viihdykettä.

Suvi Ahola

Helsingin Sanomien palkinto vuoden parhaalle esikoisteokselle jaetaan 14. marraskuuta.  

Naisten asialla

Katarina Wennstam: Jengi, (Gänget). Suom. Anja Meripirtti. Otava. 365 s. ★★★

Ruotsalainen Katarina Wennstam on aina käsitellyt ajankohtaisia ja rankkoja yhteiskunnallisia teemoja kuten homofobiaa, perheväkivaltaa, ihmiskauppaa, someraivoa ja viharikoksia. Hän on aina ollut myös naisten asialla, niin tälläkin kertaa.

Jengin
tapahtumat käynnistyvät, kun lapsuudesta asti toisensa tunteneesta kaveri­porukasta katoaa yksi jäsen. Yhtäkkiä aikuisten miesten elämää pimentävät menneisyyden varjot. Mitä tapahtui kesäiltana kaksikymmentä vuotta sitten?

Vaikka lukijalla saattaa aika pian olla aavistus tapahtumista, se ei haittaa, sillä Wennstamin osaa asiansa ja kerronta pitää otteessaan viimeiselle sivulle asti.

Ja totta kai saamme myös kuulla mitä Wennstamin symppiksille vakiohahmoille kuuluu. Maahanmuuttajaperheessä kasvanut syyttäjä Shirin Sundin on yksi kiinnostavimmista henkilöistä tässä genressä. Hänen elämää on seurattu jo viidessä Wennstamin dekkareissa.

Susanna Laari

 

Kaikkien ainesten agenttistoori

Samuel Davidkin: Rautakupoli. Johnny Kniga. 365 s. ★★★

Suomalaisen Samuel Davidkinin (s. 1983) jännitystrilogia huipentuu Rautakupoli-osaansa. Maailmalla kadonneen huippuaseen perässä on kaksi Krp:n tutkijaa, Leo Asko ja Daniel Janovsky, mutta muutakin juonirihmastoa pursuaa – ylen määrin. On petosta ja rakkautta, taiteen, suvun ja juutalaisuuden historiaa.

Romaani ponnistaa tuiki tutuista agentti­aineksista. Vetävällä vauhdilla syntyy rumaa jälkeä, joskin pintaan jäävää sellaista. Sivu­huomiona se, että vapaana liitävästä poikamies­agentista, Bondista, on menty kohti yksiavioista kotimiestä, eräänlaista perheagenttia.

Mieliä kiihottaa myös synagogasta ryöstetty pyhä kynttelikkö, menora. Rembrandtin Belsassarin pitoja syynätään ja tulkitaan tiuhaan.

Davidkin täyttää kepeästi agenttitarinan kriteerit. Teksti liukuu sujuvasti, kuitenkin laskelmoidun makuisesti. Tavaraa, metritavaraa, on yksinkertaisesti liikaa, kuin romukaupan näyteikkunassa.

Viehättävästi Rautakupolissa silmäillään Helsinkiä, komisario Palmuakin nostalgisoiden.

Veli-Pekka Leppänen

 

Mysteeri alkaa hirvijahdista

Ninni Schulman: Vastaa jos kuulet (Svara om du hör mig). Suom. Maija Kauhanen. Tammi. 444 s.

Syksyinen hirvijahti pikkupaikkakunnan riistanhoitoyhdistyksen yhteismailla jossakin Värmlannissa saa yllättävän käänteen. Yksi mies kuolee passipaikalleen metsään ja miehen teini-ikäinen tytär katoaa. Lastenhoitoon työlääntynyt toimittaja Magdalena Hansson alkaa tutkia tapausta, jonka juuret ovat paikkakunnan vaietuissa salaisuuksissa.

Ninni Schulmanin Vastaa jos kuulet on kolmas suomennos Magdalena Hanssonin tutkimuksista. Yltiöpäisessä arkisuudessaan se kauhtuu yhdentekeväksi nypläykseksi, värittömän tekstimassan tuottamiseksi. Kerronta etenee niin verkkaisesti, että juonen käänteitä odotellessa voi vierähtää tovi jos toinenkin. Imua kerronnassa ei liioin ole. Tulppa sulkee tiukasti pohjaventtiilin. Siitä seisova vesi.

Jukka Petäjä

 

Murhia kuninkaan haudalla

Elly Griffiths: Korppikuningas (Dying Fall). Suom. Anna Kangasmaa. Tammi. 372 s. ★★

Arkeologi Ruth Gallowaysta kertovia romaaneja on suomennettu jo viisi, ja syksyllä tulee lisää. Dekkarit ovat taattua, tasaista laatua, kuten kokeneelta viihdekirjailijalta ja kustannustoimittajalta voi odottaa.

Tällaisen lempeän rikos­kirjalli­suuden aiheeksi sopivat hyvin eri aikojen arvoituk­selliset kuolemat ja sankariksi pienen lapsen yksinhuoltaja. Vaikka tapahtumapaikkoja vaihdellaan, sarjan osat ovat oikeastaan toistensa kopioita. Mitään uutta ei brittimytologiaa ja rotukiihkoilua sisältävä Korppikuningaskaan siis sisällä.

Siihenhän tällaisten dekkarien suosio perustuukin: sympaattisiin henkilöihin, elävään miljöökuvaukseen ja tuttuuteen. On ihan sama, löytyykö Rikhard Leijonamielen luurankoa vai ei, tärkeintä on katsaus siitä, miten Ruthin tytär kasvaa, mitä kuuluu laihdutuskuurille ja onko romanssissa komisario Nelsonin kanssa jotain uutta.

Suvi Ahola

 

Viekasta vakoilupeliä Beirutista Tukholmaan

Joakim Zander: Ystävä (Vännen). Suom. Maija Kauhanen. Tammi. 361 s. ★★★

Jos brittiläiselle vakoojaromaanin mestarille John le Carrélle pitäisi löytyä manttelinperijä, hän tulisi Ruotsista ja nimi olisi Joakim Zander. Zander on kolmessa romaanissaan sisäistänyt (tai kopioinut) täysin le Carrén viljelemän teeman viattomista taviksista, jotka joutuvat syystä tai toisesta mukaan tiedustelupalvelujen rumaan peliin.

Zanderin niin sanotun Klara Walldéen -trilogian viimeisessä osassa Ystävä juristi Walldéen joutuu pulaan yrittäessään auttaa pidätettyä ystäväänsä. Beirutissa työskennellyt lähetystöharjoittelija Jacob Seger ja hänen salaperäinen ystävänsä Yassim ovat avaimia tapahtumaketjuun, johon sekaantuvat Ruotsin puolustusvoimien tiedustelupalvelu ja venäläiset vakoojat.

Ystävä on jouhevasti liikkuva ja koukuttava takaa-ajotrilleri, mutta ei yllä Zanderin esikoisen Uimarin tasolle, pääosin siksi, että Zander keskittyy nyt enemmän toimintaan kuin taustojen analysointiin. Nykyisen maailmanpolitiikan valossa Ystävän juonikuvio on kyllä uskottava ja henkilöhahmot, etenkin Klara ja Jacob, hyvin kehiteltyjä.

Pertti Avola

 

Sanaa sanaa vastaan

Erin Kelly: Älä jää pimeään (He Said/She Said). Suom. Päivi Pouttu-Delière. Gummerus. 486 s. ★★

Viisitoista vuotta sitten nuoret ja rakastuneet Kit ja Laura matkustivat Cornwalliin kokeakseen täydellisen auringonpimennyksen. Sen aikana Laura joutuu kuitenkin väkivaltaisen kohtauksen silminnäkijäksi. Kun rikos etenee oikeuteen, on vain Lauran sana päällekarkauksesta epäillyn miehen sanaa vastaan. Tapahtuma vainoaa Lauraa ja Kitiä vuosikausia, vielä kertomuksen nykyhetkessäkin, jolloin he odottavat esikoistaan syntyväksi.

Gillian Flynnin Kiltin tytön menestyksen jälkeen kustantajat ovat kilpaa etsineet samanlaisia psykologisia jännäreitä: tarinoita, joissa pääosassa ei ole rikostutkinta tai murha, vaan päähenkilöiden ihmissuhteet ja vaietut menneisyyden tapahtumat. Lajiin tutustuneet tietävät, että kertojien luotettavuudesta ei ikinä ole takuita, sillä usein matto vetäistään lukijan alta vielä viimeisellä sivulla.

Erin Kellyn Älä jää pimeään koettaa kovasti täyttää kaikki genren piirteet, ja sen kanteen onkin saatu suositukset niin Flynnilta kuin toiselta lajityypin tunnetulta tekijältä Clare Mackintoshilta. Jännäri on helppoa kesälukemista, mutta mitään syvää jälkeä se ei jätä – eikä varmaan ole tarkoituskaan.

Susanna Laari

 

Teinityttö uima-altaassa

Mary Higgins Clark: En sua silmistäni saa. (I’ve Got My Eyes on You) Suom. Hilkka Pekkanen. Tammi. 244 sivua. ★

Lukiolaistyttö löytyy kotibileiden jälkeen kuolleena perheen uima-altaasta. Hyvin nopeasti käy selväksi, että kyseessä ei ole onnettomuus vaan murha. Poikaystävää epäillään, samoin naapurin poikaa, jonka puheisiin ja ymmärryskykyyn ei voi hänen kehitysvammansa vuoksi täysin luottaa. Kuolleen tytön sisko alkaa auttaa syyttäjää ja selvittää murhaa.

Tarinassa on paljon henkilö­hahmoja, jotka jäävät harmittavan pinnallisiksi ja steriileiksi. Kukaan heistä ei oikein kunnolla nouse keskushahmoksi, eikä kenestäkään saa otetta. Joitain asioita lukijalle myös toistetaan aivan turhaan. Enimmäkseen haukotti. Yhdysvaltalaista Mary Higgins Clarkia sanotaan jännityksen kuningattareksi, joka tekee romaanin tai kaksi vuodessa. Tässä kirjassa oli pahasti liukuhihnan makua.

Riitta Koivuranta

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kaupunginvaltuutettu Abdirahim Hussein väittää Twitterissä kaikkia perussuomalaisia ja heidän kannattajiaan rasisteiksi

    2. 2

      45 vuoden taistelunkaan jälkeen rehevöitymistä ei ole saatu kuriin – ja nyt Itämerta kohtaa jo seuraava uhka

      Tilaajille
    3. 3

      Helle voi oikeuttaa vuokranalennukseen

    4. 4

      Kuluttajien himoitsemasta ihmepulverista tuli hirveä pula

    5. 5

      Yksi treenikerta viikossa voi riittää kehittymiseen – Asiantuntija neuvoo erikoistekniikan, joka tehostaa salitreenin tuloksia

      Tilaajille
    6. 6

      Näinkin ihmiset yrittävät hankkia vuokra-asunnon: Tupakka suussa näyttöön ja lahjustarjous välittäjälle

      Tilaajille
    7. 7

      Helsingissä omasta mökistä joutuu maksamaan jopa 120 000 euroa, mutta alle tunnin ajomatkan päässä tilanne on aivan toinen

    8. 8

      Helsinkiläismies entisöi 1970-luvun maastoauton ja myy sitä nyt liki sadallatuhannella eurolla

    9. 9

      The Washington Post: Huawei on rakentanut salaa tietoverkkoa Pohjois-Koreaan kahdeksan vuotta

    10. 10

      Vanhemmat ottivat käyttöön menetelmän, joka lopetti parissa viikossa vauvan yöheräilyt ja nopeutti nukahtamista – näin unikoulu toimii

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläismies entisöi 1970-luvun maastoauton ja myy sitä nyt liki sadallatuhannella eurolla

    2. 2

      Matalatehoinen liikunta on hyväksi – listasimme 10 väitettä aineenvaihdunnasta ja keinot, joilla nopeutat sitä oikeasti

      Tilaajille
    3. 3

      45 vuoden taistelunkaan jälkeen rehevöitymistä ei ole saatu kuriin – ja nyt Itämerta kohtaa jo seuraava uhka

      Tilaajille
    4. 4

      Ainutlaatuinen kuva Kuusamosta: Tältä näyttää karhun hyökkäys hirven niskaan

    5. 5

      Vastavalmistuneen kerrostalon seinään repesi halkeama Espoossa

    6. 6

      Oikeus takavarikoi fitnessmalli Sofia Belórfin puolison omaisuutta neljän miljoonan euron arvosta

    7. 7

      Kansanedustaja Hussein al-Taee palasi sairauslomalta ja joutui heti uudelleen myrskyn silmään – IL ja Yle: al-Taee ilmoitti koulutuksestaan vääriä tietoja

    8. 8

      Kesällä on hukkunut poikkeuksellisen monta lasta: ”Valvova aikuinen ei voi lukea lehteä tai selata kännykkää”

    9. 9

      Kapteeni juopotteli Turussa ja pelkäsi sotaoikeutta – Pian Hangosta lähti merelle neuvosto­sukellusvene, joka aiheutti historian pahimman meri­tragedian

      Tilaajille
    10. 10

      Yrittikö Telian myyjä vaihtaa Elisan asiakkaan salasanaa ja urkkia tietoja? Yhtiö selvittää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harri Virtasen elämä särkyi, kun äiti pysäytti auton keskellä metsätietä: vasta aikuisena Virtanen toipui, ja nyt hän auttaa myös toisia pois trauman kierteestä

      Tilaajille
    2. 2

      Frendit ja Seinfeld ikääntyivät – toinen teki sen arvokkaasti, toinen on niin homofobinen, että sitä katsoessa täytyy irvistää

      Tilaajille
    3. 3

      Katsastaja hylkäsi vantaalaismiehen auton ”katkenneiden takajousien” takia, vaikka jouset olivat täysin ehjät

    4. 4

      VR vaihtoi kesäkuussa siivousyhtiötä, nyt likaiset junat ihmetyttävät niin matkustajia kuin henkilökuntaakin

    5. 5

      Töölöläinen Liisa Eskelinen etsii Facebookissa kumppania pitkän kriteerilistan avulla: lapseton, äänestänyt kaikissa vaaleissa ja prioriteettina yhteinen aika

    6. 6

      Bloggari Maria Nordin aiheutti sukupuoliristiriitaa käsittelevällä Pride-päivityksellään somemyrskyn, soitimme riidan osapuolille

    7. 7

      Tarja Myllyrinne asuu ensimmäisessä kerroksessa yhdellä Helsingin meluisimmista kaduista: Tällainen on hänen kotinsa

      Tilaajille
    8. 8

      Parisuhde loppui Halla-ahon vuoksi, liian vihreitä sukulaisia ja sisällissota aina vain – Näin politiikka riitauttaa suomalaisia

    9. 9

      Venäläinen toimittaja löysi Putinin tyttären ja paljasti Skripalin epäillyt myrkyttäjät – Nyt hän esittää hurjia väitteitä ”Putinin kokista” ja kertoo erikoisesta kaksossynnytyksestä

    10. 10

      Matalatehoinen liikunta on hyväksi – listasimme 10 väitettä aineenvaihdunnasta ja keinot, joilla nopeutat sitä oikeasti

      Tilaajille
    11. Näytä lisää