Sannin tuottaja vaihtui, mutta perjantaina ilmestyvä uutuus vetoaa tutun luontevana

Albumi, pop

Sanni: Trippi. Warner. ★★★★

Sanni Kurki­suon matka vajaan kuuden vuoden takaisen esikois­levyn lupauk­sesta nopeassa tahdissa kotimaisen popin kestokärkeen on tarjonnut vetoavaa ja viihdyttävää seurattavaa.

Sanni on kuulunut keskei­sesti siihen Warner-levy-yhtiön jake­lemaan tähti­kaartiin, joka on luonut tällä vuosikymmenellä perustan kotimaisen popin valtavirralle, lavoilla ja levyillä.

Tähän Warnerin ”kultaiseen sukupolveen” voi laskea Sannin jatkoksi ainakin Vesalanhttps://www.hs.fi/haku/?query=vesalan, Chisunhttps://www.hs.fi/haku/?query=chisun, JVG:n, Cheekinhttps://www.hs.fi/haku/?query=cheekin, Antti Tuiskunhttps://www.hs.fi/haku/?query=antti+tuiskun ja Jenni Vartiaisen https://www.hs.fi/haku/?query=jenni+vartiaisen– uudempina Ellinooranhttps://www.hs.fi/haku/?query=ellinooran, Vestanhttps://www.hs.fi/haku/?query=vestan ja Almanhttps://www.hs.fi/haku/?query=alman.

Chisu ja Vesala ovat kulttuuripiirien arvostamia taiteilijoita, JVG syystä Suomen suosituin yhtye, mutta Sannin rooli on ollut kinkkisempi – ja samalla kiehtovin.

Sanni, Chisu ja Vesala soivat tyylillisesti varsin samankaltaisina, mistä huolimatta moni tuntuu mieltävän nuoremman ja sanoituksissa räväkämmän Sannin eräänlaiseksi pissikseksi Chisun ja Vesalan rinnalla.

Tämä kertoo tietenkin lähinnä yleisön varauksellisuudesta.

Chisu on tänä kesänä mukana Helsingin laatufestareilla Sidewaysissa ja Flow’ssa, Vesala valtaa kulttuuripyhättö Huvila-teltan elokuussa.

Sanni taas on ollut kotonaan Ruisrockin kaltaisilla jättilavoilla, mutta häneen ei ole kohdistunut ”sinivalkoisen äänen” juhlavuutta. Enemmän on kauhisteltu rivoja sanoituksia.

Sanni on ollut yhtä aikaa kaupallisen populaari ja outsider.

Tekstipuolella Sannin keskeisiä oivalluksia on ollut tuotemerkkien luonteva hyödyntäminen millenniaalielämän kuvauksissa. Alepan, Corona-oluen ja Netflixin jälkeen uudella levyllä lauletaan Nickelbackista, Lindorfista, Colgate-hammastahnasta ja Ikeasta.

Nimidroppailun myötä Sanni liippaa tietenkin Paperi Thttps://www.hs.fi/haku/?query=paperi+t:tä, jolla on omat siltasensa, alvaraaltonsa ja chiantinsa. Molemmat ovat samaistuttavia – siinä missä Paperi T on hipsteri-Helsingin pikkuvanha änkyrä, Sanni on nuoremman Vain elämää -kansanosan tykittelijä.

Perjantaina julkaistavan neljännen albuminsa kansivihkossa Kurkisuo painottaa rohkeutta hypätä uuteen. ”Halusin räjäyttää kaiken tutun ja turvallisen”, hän kirjoittaa.

Tuottajaksi on vaihtunut Henri Salosenhttps://www.hs.fi/haku/?query=henri+salosen alias Hank Solonhttps://www.hs.fi/haku/?query=hank+solon jälkeen Antti Tuiskun työparina parhaiten tunnettu Jurek Reunamäkihttps://www.hs.fi/haku/?query=jurek+reunamaki, jonka kanssa Sanni äänitti ja kirjoitti kappaleita Miamissa, Sisiliassa ja Nashvillessa.

Näistä lähtökohdista Trippi soi yllättävän tuttuna ja luontevana, mikä vahvistaa käsitystä Kurkisuon muusikkoudesta.

Räjäytyksen sijaan albumi kuulostaa kokeellista edellislevyä maltillisemmalta – keskiöön nousevat muutamista räväkämmistä paukutuksista huolimatta alakuloiset itsetutkiskelulaulut.

Levyn avaava Yksinäinen milleniaali herättää haikean elektronisoinnin eloon. ”En oo vielä oppinu olemaan gay, enkä ollenkaan hetero”, Sanni avautuu Pride-viikkoon sopivasti.

Albumi vertautuu Sannin mukaan vanhempaan musiikkiin, ja laulaja on korostanut kitaroiden merkitystä. Rokkenroll-elämää muistuttaa Paramore-yhtyeen keikkakitaristin soittoa, mutta levymitassa kitarat pysyvät taka-alalla.

Albumin huippu on singlenä julkaistu, haikean kipeä Hei kevät, joka leikkelee väärinpäin käännettyä lauluosuutta fantastisin tuloksin ja sisältää kouraisevan tutun huomion ohi kiitävästä ajasta.

Vielä haikeammaksi tunnelman vie hieno trap-balladi Psykologi, jossa apeat puheosuudet naulaavat helmeilevän harmauden täydellisesti. Jurekin voimaballadihenkinen kitaratilutus paisuttaa koskettavuuden juustoisen rajoille.

Viime kesän valloittavat radiohitit, Major Lazer -henkinen Italia-ilottelu Jacuzzi ja viettelevän kuulaasti soiva Sit kun mä oon vapaa puolustavat paikkojaan, mutta onneksi entuudestaan tuttuja kappaleita on vain viisi viidestätoista.

Lopussa tehdään kunniaa reilu vuosi sitten menehtyneelle Aviciillehttps://www.hs.fi/haku/?query=aviciille. Mä en haluu mennä himaan -kappale syntyi ruotsalaismuusikon kuoleman aikoihin, minkä johdosta stadion-EDM-herkistelystä löytyy Sannin mukaan Tim Berglingiin https://www.hs.fi/haku/?query=tim+berglingiinviittaavia sävyjä.

Tradition ja nykypäivän luontevan taitavaan yhdistelyyn sopivasti Sanni ei ole antanut periksi albumiformaatin suhteen, mikä ilahduttaa. Albumin 15 kappaletta ja 52 minuuttia on antelias paketti.

Suunnitteilla oli kuulemma jopa tuplalevy – albumilta jäi kymmenisen kappaletta yli.

Kokeellista omaäänistä tavispoppia ja helppotajuista vaikuttavuutta ilman halpaa huomion kalastelua tai yliyrittämisen makua – Sannin meiningistä on vaikea olla pitämättä.

Aleksi Kinnusen valinnat: Suomi-singlejä ja ulkomaisia nostalgia-albumeita

Hedonistin kesäunelma

Elektroninen, single.

Malla: Sabrina (Jori Hulkkonen remix). Solina. ★★★★

Kokko on sammu­nut, ja päivät ovat lyhen­tymään päin, mutta parhaita kesä­hittejä vasta sovitellaan.

Näyttelijänä tunnettu Malla Malmivaarahttps://www.hs.fi/haku/?query=malla+malmivaara julkaisi keväällä kaksi mainion klubisävyistä singleä. Juhannusaattona ilmestyi Turun kultasormen Jori Hulkkosenhttps://www.hs.fi/haku/?query=jori+hulkkosen miksaus Sabrina-kappaleesta, joka voisi olla täydellisessä todellisuudessa kesän tunnuslaulu.

Kertosäkeen hedonistinen nostatus ja kosmisen hivelevä pianohouse kihahtavat päähän kuin jäähileinen drinkki laiturinnokassa. Biisi on ilmestymässä erikoisena kahdeksan tuuman vinyylisinglenä, mikä on hyvä. Kuulen kappaleessa dj-potentiaalia vuosiksi eteenpäin.

Vestamainen lohtulohko

Single, pop

Vesta: Tuun ilman huomioo toimeen. Etenee Records. ★★★

Vuoden tulokas -Emmalla oikeu­tetusti notee­rattu Vesta Burmanhttps://www.hs.fi/haku/?query=vesta+burman kiertää kesällä festivaaleja viimevuotisen esikoislevynsä materiaalin turvin. Puhkitutun levyn jälkeen uutta musiikkia kaipaisi jo luureihin ja lavoille.

Erinomaisen hivelevästi soiva uutuussingle hemaisee tutun alakuloiseen Vesta-tyyliin. Tuottajana on Chisunhttps://www.hs.fi/haku/?query=chisun bändiin sujahtaneen Jori Sjöroosinhttps://www.hs.fi/haku/?query=jori+sjoroosin sijaan Matti Ahopeltohttps://www.hs.fi/haku/?query=matti+ahopelto, joka levy-yhtiöstä kerrotun mukaan saattaa leipoa myös tulevaa kakkosalbumia.

Vaikka kappaleessa ei ole vikaa, olisin kaivannut tähän saumaan Vestalta ronskimpaa kesäbängeriä.

Maukasta perinnerockia

Albumi, rock

The Black Keys: Let's Rock. Easy Eye Sound / Nonesuch. ★★★

Flow’n pää­esiinty­jänä 2012 vierail­leen amerikka­laisen The Black Keysin yhdeksännen albumin nimi kuulostaa itseparodialta: yhtye kun on muistuttanut kuluvan vuosikymmenen The White Stripesia perinnetietoisia garage- ja bluessävyjä popularisoivana ja riisuttuna kitara-rummut-duona.

Jos Arctic Monkeysin viime vuoden levy osoitti, miten rockyhtye voi tuulettaa nurkkia myymättä sieluaan, The Black Keys palaa yhdeksännellä albumillaan askeleen edellislevyä ytimekkäämpään soittoon. Musiikista löytyy riittävää vetävyyttä ja soinnista sävyjä, eikä yhtye vajoa pinnan alle retroriippansa painosta.

Ronson vaihtoi elektronisykkeeseen

Albumi, pop

Mark Ronson: Late Night Feelings. Sony. ★★★

Uptown Funk -hitillä potin räjäyt­tänyt ja Oscarin helmi­kuussa A Star is Born -elokuvan kappaleesta Shallow kerännyt Mark Ronsonhttps://www.hs.fi/haku/?query=mark+ronson on jättänyt hyvästit tuottamalleen Amy Winehousehttps://www.hs.fi/haku/?query=amy+winehouse -retrosoulille, mutta tilalla on elektronisempaa nostalgiaa.

Supertuottajalle tyypilliseen tapaan levyllä vaikuttaisi tehtävän kuluvan vuoden yhtä vierailijaennätystä. Mukana on tähtilaulajia Miley Cyrusista Alicia Keysiinhttps://www.hs.fi/haku/?query=miley+cyrusista+alicia+keysiin ja Camila Cabelloonhttps://www.hs.fi/haku/?query=camila+cabelloon.

Vaikka taso ei kanna levyn läpi, Lykke Linhttps://www.hs.fi/haku/?query=lykke+lin laulama The Avalanches -henkinen nimikappale sekä Angel Olsenin https://www.hs.fi/haku/?query=angel+olsenintulkitsema True Blue sykkivät vuoden valioina.