Se, että atlantalaisräppäri on yksi aikamme suosituimpia hip hop -muusikoita, ei ole niin kummallista kuin joku voisi kuvitella. Future tekee musiikkia, jonka tahtiin voi tanssia, tai ainakin huojua, mutta jonka tekstit ovat usein myös riipaisevia. Hän nauttii sekä popnörttien että suuren yleisön suosiota.
Viime vuodet Future on tehnyt kiinnostavan monomaanisesti yhtä samaa asiaa uudestaan ja uudestaan. Levy, ep ja mixtape toisensa perään hän rakentaa huoneen – joskus makuuhuoneen, joskus yökerhon –, vetää kuulijan sisään ja naksauttaa oven säppiin.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy
Huoneessa on aina kello kolme aamuyöstä ja tyhjää. Veressä on lääkkeitä ja kallista alkoholia sen verran, että olo on tokkurainen ja lopen uupunut.
Kesäkuussa julkaistu seitsemän kappaleen ep Save Me kiteyttää tyylin hyvin. Levyllä Future, oikealta nimeltään Nayvadius DeMun Wilburnhttps://www.hs.fi/haku/?query=nayvadius+demun+wilburn, märisee tummien biittien päälle siitä, kuinka mikään määrä mammonaa ei tuo onnea, ja kuinka hän kohtelee ”hyvääkin tyttöä kuin satunnaista säätöä” (”I’m gettin’ cocky, treat the good girl like she random”).
Futuren ääni on yleensä ajettu autotunen läpi. Ulosanti on lakoninen ja ilosta riisuttu. Silloinkin, kun hän haluaa hemmotella rakastaan (kuten kappaleessa Please Tell Me), tekstin ja ilmaisun välillä on ristiriita, joka tuottaa musiikkiin katkeran yleissävyn.
Ja tietenkin tällainen emoräppi on juuri nyt erittäin suosittua. Tunteissaan vellovat kaikki Drakesta lukuisiin Lil-alkuisiin uuden sukupolven räppäreihin, joista Ruissalossa nähdään sunnuntaina Lil Skieshttps://www.hs.fi/haku/?query=lil+skies.
Ruisrockin perjantai-illassa kuultiin napakka vajaan tunnin mittainen kattaus Futuren tärkeimpiä kappaleita. Keikka alkoi täsmälleen varttia yli kymmenen lyhyellä pätkällä Ace Hoodinhttps://www.hs.fi/haku/?query=ace+hoodin pienoishitistä Bugatti, jonka kertosäkeen Future laulaa.
Siitä siirryttiin Futuren esikoislevyn Pluton (2012) Same Damn Timeen, siitä taas The Wizrdin (2019) Crushed Upiin.
Taustanäytöillä pyöri pc-ruutujen error-viestejä ja digitaalista säröä, välillä myös vähäpukeisia, isoja aseita kantaneita naisia, jotka toivat mieleen James Bondien alkutunnarit.
Niittylavan keikka painotti hittejä, kuten festareilla on tapana. WiFi Lit, Draken kanssa tehty Jumpman ja Asap Fergin https://www.hs.fi/haku/?query=asap+ferginkanssa tehty New Level saivat yleisön hyppimään. F*ck Up Some Commas ja Mask Off olivat vieressäni karjuneille faneille jo melkein liikaa.
Lavalla nähtiin Futuren ja dj:n lisäksi muutama tanssija, joiden koreografioihin Future silloin tällöin yhtyi.
Artisti oli silminnähden hyväntuulinen. Aurinkolasitkin lähtivät päästä. Hän hymyili ja totesi useaan otteeseen tuntevansa yleisöstä huokuvan rakkauden.
Futuren musiikki on levyltä ristiriitojen värittämää, mutta livenä tekstien sisäiset konfliktit tuntuivat raukeavan. Kun Future lauloi ”I got stacks on me and they won’t fit no wallet / I got Gucci socks on me and money in every pocket” Ruisrockin väkevästi humaltuneelle, keski-iältään parikymppiselle ihmismassalle, kappaleessa tuntui yhtäkkiä olevan hyvin vähän muuta kuin uhoa omista saavutuksista.
Tämä ei välttämättä ole huono asia. Future on intensiivinen artisti, mutta levymuodossa hän myös turruttaa. Tuttavani huomautti keikan alla, kuinka kaikki kappaleet muistuttavat Spotifysta kuunneltuna toisiaan, ja liioitteli vain vähän.
Livenä asiat olivat toisin. Futuren esiintyminen oli välitöntä ja suorastaan iloista.
Megan Thee Stallionin keikalla jaksoin ihmetellä, kuinka itsevarma voi ihminen olla.
Houstonista kotoisin oleva 24-vuotias räppäri julkaisi ensimmäisen studioalbuminsa toukokuussa. Fever on sotahuuto, jolla artisti puhuu alter egonsa Hot Girl Megin suulla seksistä, itsemääräämisoikeudesta ja rahan takomisesta.
Luottaa niin paljon, ettei melkein haittaa, että Ruisrockin keikka oli fiasko.
Lava oli Sateenkaari, jolle Ruisrockissa buukataan niin sanotut imagoartistit. Sellaiset, joille ei nuorisofestivaalilta löydy usein kummoistakaan yleisöä.
Nytkin Sateenkaaren äärellä oli vain kourallinen ihmisiä. Tuuli puhalsi ja taivaalta tipahteli silloin tällöin isoja vesipisaroita. Aiemmin päivällä Turussa oli satanut rakeita.
Megan Thee Stallion nousi lavalle puoli tuntia myöhässä, kun keikalle oli varattu 45 minuuttia. Hänellä oli yllään naftisti istuneet käärmeennahkabikinit ja pitkä sininen peruukki.
Asetelmassa oli kaikki ainekset nöyryyttävälle esitykselle. Varsinkin, kun esiintyjän toppi tuntui temppuilevan, ja hän joutui pitelemään sitä paikallaan toisella kädellään.
Musiikki ja Megan Thee Stallionin ainutlaatuinen karisma pelastivat kuitenkin paljon. Keikan avannut Realer muistutti heti siitä, ettei Megan ole täällä hakemassa kenenkään hyväksyntää:
”Fuck all the critics and fuck how they feel / I’m getting money, it is what it is.”
Teknisesti Megan Thee Stallion on äärimmäisen lahjakas. Jokainen säe iskeytyy tajuntaan voimalla, josta moni kollega saa olla kateellinen. Teksteissä on myös huumoria, mutta Megan laukoo ne niin uhmakkaasti, melkein vihaisesti, ettei paljon naurata.
Megan Thee Stallionin hahmo on äärimmilleen erotisoitu, ja sen kautta hän pelaa etevästi yleisön toiveilla, odotuksilla ja asenteilla. Kappaleet ovat täynnä seksiä paitsi intohimon ja rakkauden ilmentymänä, myös kaupanteon välineenä. Houstonissa on vahva parittajakulttuuri, jota esimerkiksi Feveriltä löytyvä Pimpin käsittelee suorasukaisesti.
Musiikkivideot ovat sellaisia, joita ei joka työpaikalla kannata katsoa.
Sateenkaarilavalla kuullun Cash Shitin kohdalla lavalle tuli kaksi tanssijaa, joiden kanssa räppäri twerkkasi ja simuloi kaikenlaista seksiä. Ääninauhalla biisissä vieraileva DaBabyhttps://www.hs.fi/haku/?query=dababy kuvaili seksiaktiaan tarpeettoman yksityiskohtaisesti.
Fever on kirjoissani vuoden parhaita levyjä ja olin odottanut Megan Thee Stallionin ensimmäistä Suomen-vierailua innolla. Ruisrock tarjosi mahdollisuuden nähdä maailmantähti ennen tämän lopullista läpimurtoa.
Voin sanoa harmittaneen, kun Big Ole Freakin alla esiintyjä ilmoitti tämän olevan viimeinen kappale. Keikka kesti lopulta kuusi kappaletta ja 19 minuuttia.
”Minun nimeni on Megan Thee Stallion. Jos et sitä aiemmin tiennyt, niin nyt tiedät”, räppäri toisti lopuksi, ja käveli lavalta.
Nimi tuli ehkä tutuksi, mutta käyntikorttina keikka ei ollut kummoinen.
Kevään mittaan on viimein saatu maistiaisia uudelta levyltä, jonka pitäisi ilmestyä vielä tänä vuonna. Flux on jousilla ryyditetty pianoballadi, Sixteen vauhdikkaampi popkappale, jossa muistellaan nuoruutta, kotoa muuttamista ja ”MSN:ssä hengailua”.
Molemmat kuultiin Ruisrockissa, kuten myös keväällä ilmestynyt Game of Thronesin soundtrackille tehty Hollow Crown.
Niin hän melkein tekikin. Ruisrockissa kuultiin isoimmat hitit Something In The Way You Movesta Lightsiin ja keikan päättäneeseen Burniin. Mukaan mahtui myös yksi cover, Rocketman-elokuvan myötä taas uusia yleisöjä löytynyt Elton John https://www.hs.fi/haku/?query=elton+john-klassikko Your Song, jota Goulding on esittänyt keikoillaan vuosia.
Kollega totesi keikan aikana, että olisi ennemmin nähnyt illan viimeisenä esiintyjänä paljon ajankohtaisemman Rita Oranhttps://www.hs.fi/haku/?query=rita+oran, joka oli noussut samalle lavalle muutamaa tuntia aiemmin tuoreen Phoenix-albuminsa nimissä.
Goulding ei kieltämättä tuntunut kovinkaan inspiroituneelta valinnalta illan huipentajaksi. Suurta showta esiintymisestä oli turha etsiä. Yhtye säesti millintarkasti ja vähäeleisesti, ruuduilla pyöri näytönsäästäjämäisiä värejä ja muotoja.
Teknisesti Goulding on todella taitava laulaja ja erinomainen tulkitsija. Hän pystyy nostamaan Fluxin kaltaisen balladin livenä uusiin korkeuksiin ja lataamaan uutta tunnetta jopa Your Songin kaltaiseen kansansuosikkiin.
Hahmona Goulding jää kuitenkin helposti etäiseksi. Istuutuessaan lavan reunalle hän sanoikin: ”Älkää huoliko, en aio puhua, vaan laulaa. Ei kukaan halua kuunnella, kun puhun.”
Tämä ei tietenkään pidä paikkaansa. Goulding on valveutunut artisti, joka tekee töitä ilmastonmuutoksen torjumisen eteen. Hänellä olisi varmasti paljonkin painavaa sanottavaa.
Eri asia, olisiko öinen festarilava sille paras estradi.
Gouldingin kannalta oli onni, että kellon lähestyessä yhtä Ruissalossa oli jo todella kylmä. Yleisössä ihmiset kääriytyivät toisiinsa ja kaikkiin mahdollisiin nyssäköistään onkimiinsa tekstiileihin. Lavalla Goulding oli collegensa ja caprihousujensa vanki.
”Voi luoja, täällä on helvetin kylmä!” hän huusi Sixteen-kappaleen jälkeen ja joutui silmin nähden lämmittelemään käsiään voidakseen leikkiä lavalle tuodulla samplerilla.
”Täällä on helvetin kylmä! Miksi täällä on niin kylmä?” hän jatkoi hetkeä myöhemmin.
Aiheellinen kysymys. Kun Ellie Goulding esiintyi Ruisrockissa viimeksi, kesällä 2015, lämpötila oli pitkälle yli kahdenkymmenen. Nyt asteita oli reilut kymmenen ja viima puhalsi.
Vilu pakotti esiintyjän vetämään käärityt ylipitkät hihansa auki ja käyttäytymään kuin kaikki muutkin. Hyppimään, moshaamaan, tanssimaan ja hölisemään.
Kakkosalbumi Halcyonilta (2012) poimitusta Anything Could Happen -kappaleesta muotoutui illan virallinen lämmittelykappale. Jos aiemmin Gouldingin maneerit tuntuivat vähän harkituilta ja opetelluilta, nyt esiintymisessä oli spontaaniutta.
”Okei, nyt minulla on lämmin”, Goulding sanoi kappaleen vastustamattomien syntikkamelodioiden vaiettua.
Kiitos, kun osallistut keskusteluun. Kommenttisi on nyt moderoitavana.
Kommentteja julkaistaan sitä mukaa, kun toimitus ehtii niitä tarkistaa.
Kommentteja tarkistetaan arkisin kello 7–24 ja viikonloppuisin kello 8–24.
Osallistu keskusteluun
Luo tunnus tai kirjaudu sisään, jotta voit kommentoida ja arvioida muiden kommentteja.
HS:n kommentointien äänestäminen on muuttunut: nyt vain kirjautuneet käyttäjät voivat antaa kommentille hyvin argumentoitu -äänen.
Kommentit