Kulttuuri

Koko Game of Thrones -sarja kirjailtiin 90-metriseksi seinävaatteeksi, tältä kankainen K18-taideteos näyttää

Keväällä päättyneestä suursarjasta on tehty keskiaikatyylinen seinävaate belfastilaiseen museoon. Suuri osa Game of Thronesin kuvauksista tehtiin Belfastissa.

Pohjois-Irlannin Belfastissa sijaitsevassa Ulster Museumissa on tehty kahden vuoden ajan suurtyötä. 30 vapaaehtoista ompelijaa on kirjaillut Game of Thrones -fantasiasarjan tapahtumat 90 metriä pitkään seinävaatteeseen.

Sarja on ”versioitu” kankaaseen aivan alusta lähes loppuun saakka. Kahdeksannen eli viimeisen kauden ompelu on The Guardianin mukaan vielä hieman kesken, mutta seitsemän ensimmäistä kautta ovat jo nähtävillä seinävaatemuodossa Ulster Museumissa. Viimeiset kangaspaneelit lisätään teokseen, kun ne valmistuvat.


Game of Thrones -vaate on tehty muistuttamaan yli tuhat vuotta vanhaa Bayeux’n seinävaatetta. Vuosina 1070–1090 kirjailtu teos kuvaa normannien Englannin-valloitusta ja huipentuu Hastingsin taisteluun vuonna 1066.

Vaatetta säilytetään ranskalaisessa Bayeux’n kaupungissa Normandiassa. Game of Thrones -seinävaate aiotaan syksyllä viedä samaiseen museoon ja ripustaa ”edeltäjänsä” lähelle. Game of Thronesin tapahtumat ovat fiktiota ja fantasiaa, mutta sarja sijoittuu keskiaikaa muistuttavaan maailmaan.

Sarja on myös tunnettu väkivaltaisuudestaan. Seinävaateversion version luona Ulster Museumissa on varoitus, ettei kangasteoksen katselu sovellu alle 18-vuotiaille, The Guardian kertoo.


George R. R. Martinin Tulen ja jään laulu -kirjasarjaan perustuvaa Game of Thrones -sarjaa tehtiin vuodesta 2011 alkaen. Sarja päättyi kahdeksanteen kauteensa viime keväänä.

Game of Thronesia kuvattiin lukuisissa eri maissa, mutta sarjan kuvausten päämaja oli alusta asti studiossa Belfastissa. Myös monia sarjan ulkokohtauksia kuvattiin Pohjois-Irlannissa. Sarjan on arvioitu tuovan maahan kymmenien miljoonien eurojen edestä turismituloja vuosittain.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kolmoismurhasta epäillyt kanadalais­miehet jättivät jälkeensä videoviestin

    2. 2

      Päätä jomottaa, väsymys ei hellitä ja lopulta selkään kasvaa kyttyrä – Piinaava niska­kyhmy yleistyy, näin estät sen synnyn

      Tilaajille
    3. 3

      Donald Trumpin arvo­maailma haisee, ja hän on Euroopalle vakavampi ongelma kuin Venäjä

    4. 4

      Valon nopeus lähestyy: Uusi teknologia lupaa saavuttaa Maan kaltaisen planeetan vain 20 vuodessa

      Tilaajille
    5. 5

      Haluttomuus voi johtua testosteronin puutteesta – ja muita asioita, joita en tiennyt vaginasta

    6. 6

      Kaksikko murtautui kasvitieteelliseen puutarhaan ja talloi kasveja: Nainen löytyi puskista makaamasta, mies lähti kahvilaan

    7. 7

      Malmille on rakennettu silta, joka johtaa päin aitaa: ”Turvallisuus on aina pääasia”

    8. 8

      ”Poskettomia määriä” lihaa syönyt Teemu Lampinen lähti kahdeksi vuodeksi pyöräilemään maailman ympäri, eikä kotiin palaa enää sama mies

    9. 9

      Eettinen valinta on usein kallis, mutta hinta ei ole koko totuus – Katso, miten uudet lihan­korvikkeet pärjäävät vertailussa sika-nauta­jauhelihan kanssa

    10. 10

      Mitä tehdä, kun oma lapsi hävettää? Näin käsittelet häpeää ja valitset sanasi turvallisesti

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsingin edustalle ilmestyi palkkien päällä lepäävä hulppea paviljonki: Mistä on kyse?

    2. 2

      Yhteisiä juhlia ja kiusallinen valokuva: Britannian prinssi Andrew joutui jälleen myrskyn silmään Jeffrey Epsteinin takia

    3. 3

      Ranskalaispariskunta yritti kuljettaa Sardinian valkeaa hiekkaa ”matka­muistona” koti­maahansa, nyt heitä uhkaa jopa vuosien vankeus­rangaistus

    4. 4

      Vanhemman on turha yrittää muokata lastaan kasvatuksella, sanoo maailmankuulu tutkija: Lopulta geenit muotoilevat elämämme

      Tilaajille
    5. 5

      ”Mitäs te nyt meinaatte?” käpyläläinen Helena Halonen kysyi aamun hämärässä hääränneiltä pyörä­varkailta ja hetken kuluttua poliisi löysi autollisen varastettua tavaraa

    6. 6

      Joonas Pesonen asuu Helsingin huippu­hotellissa ilmaiseksi vuoden – ja siitä on kiittäminen y-sukupolvea

      Tilaajille
    7. 7

      ”Greatest of all time” – Teemu Pukki villitsee ympäri Eurooppaa, nyt ranskalainen uutis­toimisto AFP listasi kolme erikoista Pukki-faktaa

    8. 8

      Päivän Byrokraatti on tunnettu sivusto, joka aloitti naljailemalla virkamiehille ja Sääntö-Suomelle – kunnes siitä tuli vuosi vuodelta poliittisempi

      Tilaajille
    9. 9

      Haluttomuus voi johtua testosteronin puutteesta – ja muita asioita, joita en tiennyt vaginasta

    10. 10

      Poliisi tutkii Milliklubin ovella sattunutta pahoin­pitelyä, ravintola kiistää väitteen ovimiehen osallisuudesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kalle Oikari jätti Audinsa Helsinki-Vantaalle pysäköitynä, ja loman aikana joku oli ajanut sillä 130 kilometriä

    2. 2

      HS matkusti Sea Islands -saarille, joilla Yhdysvaltain orjuuden perintö yhä elää: ”On vastenmielistä, että ihmiset tulevat tänne eivätkä edes tiedä, että me olemme olemassa”, kuningatar Quet sanoo

      Tilaajille
    3. 3

      Suomalainen kauppa löysi maailman­laajuisen asiakas­kunnan: ”Meillä on paljon asiakkaita, joilla ei ole puutetta rahasta”

      Tilaajille
    4. 4

      Tuomas Rajala erosi, kun perheen toisen lapsen syntymään oli kaksi kuukautta – Nyt hänellä on eronneille miehille yksi elintärkeä neuvo

      Tilaajille
    5. 5

      Vain viisivuotiaan kerrostalon keittiökalusteet näyttävät ikivanhoilta – lykkäävätkö valmistajat sekundaa hitas-taloihin?

    6. 6

      Internetissä leviää video, joka näyttää bisneseliitin ”hupimetsästyksen” järjettömyyden – kokoomuksen ex-johtaja Pertti Salolainen raivostui: "Oksennan. Te tyhmät!"

    7. 7

      Tutkimuksissa on löydetty ylivertainen päästövähennyskeino, mutta ilmastotekolistoilta se puuttuu kokonaan

      Tilaajille
    8. 8

      Jyrki Sukula pani kuppiloita kuntoon, mutta sitten hän sai ikäviä uutisia – Nyt Sukula kertoo, miksi suosikkisarja päättyi

      Tilaajille
    9. 9

      Näistä merkeistä tietää, että ystävyys kannattaa lopettaa

      Tilaajille
    10. 10

      Washington Post: Monimiljonääri Epsteinin ruumiinavauksessa todettiin kieliluun murtuma, joka herättää kysymyksiä

    11. Näytä lisää