Haloo Helsingin jäsenet osoittivat Ruisrockissa soolo­projekteillaan, miksi yhtyeen oli hyvä vetää happea

Nuorisotutkija Mikko Piispa https://www.hs.fi/haku/?query=mikko+piispapuhui Suomen Kuvalehden haastattelussahttps://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/han/koululaisten-ilmastolakkoa-ei-pida-kritisoida-sanoo-nuorisotutkija-mikko-piispa-ja-ihmettelee-nykynuorten-fiksuutta/?shared=1069597-176d6b12-4&fbclid=IwAR3crYWBf7BxXZM-X-hOz0GFmFnnxq2nODZq0U_md-ap8iIX4tkDJmUwCJA viime keväänä ”hylkysyrjäläisistä”. Harvaan asutun maaseudun asukkaista, joiden elämä on mullistunut ihan eri tavalla kuin kaupunkilaisten.

Piispa sanoi kaupungin kulttuuriseen keskiluokkaan iskeneen vauhtisokeuden, jossa omat kokemukset yleistetään koko sukupolven käsittäviksi.

Kommentti oli mielessäni, kun katsoin brittiläisen rock-yhtyeen The 1975:n esitystä Ruisrockin Niittylavalla lauantai-iltana.

Yhtyeestä ja sen keulahahmosta Matty Healysta https://www.hs.fi/haku/?query=matty+healystaon puhuttu sukupolvensa äänenä ja millenniaalina par excellence, ja olen itsekin pitänyt bändin viimeisintä studioalbumia A Brief Inquiry Into Online Relationships (2018) jonkinlaisena y-sukupolven maailmanselityksenä. Sellaisena, johon vajavaisuudetkin kuuluvat, koska sellainen tämä meidän aikamme on.

Mietin yleisössä sitä, kenelle ja kenen maailmaa Healy selittää. Tajusin, että The 1975 paitsi dokumentoi aikaa, myös piirtää ympärilleen rinkiä, jonka sisällä on kulttuurieliitti, ulkopuolella kaikki muut.

Eliittiin kuuluu, jos tunnistaa edes osan tekstien viittauksista länsimaisen taiteen historian keskeisiin tekijöihin ja teoksiin. Arthur Rimbaudiinhttps://www.hs.fi/haku/?query=arthur+rimbaudiin, Charles Baudelaireenhttps://www.hs.fi/haku/?query=charles+baudelaireen, Joseph Beuysiinhttps://www.hs.fi/haku/?query=joseph+beuysiin, Kanye Westiinhttps://www.hs.fi/haku/?query=kanye+westiin. Tai musiikilliset kiinnekohdat, joiden skaala ulottuu Mogwain post-rockista Fame-kauden David Bowieen https://www.hs.fi/haku/?query=david+bowieenja 2010-luvun Soundcloud-räppiin (I Like America & America Likes Me parodioi/palvoo nuorison suosikkigenreä ja osoittaa näin, kuinka vaikea sukupolvikuilua on täysin ylittää).

Surrounded by Heads and Bodies on saanut nimensä David Foster Wallacenhttps://www.hs.fi/haku/?query=david+foster+wallacen Infinite Jestistä, koska Healyn mielestä ”jokaisella meidän ikäpolvesta on virttynyt, kesken jäänyt Infinite Jesthttps://pitchfork.com/features/song-by-song/the-1975s-matty-healy-dissects-every-song-on-a-brief-inquiry-into-online-relationships/?fbclid=IwAR19E8EbtZhro9qFx-XeYx0JD2cU2NhzEvQMP1ueGfqmOjr_pDbLmhLVf-k.”

The 1975 on ultimaattista älykkömusiikkia.

Mutta on se onneksi muutakin.

Ruisrockin Niittylavan ääreen kokoontui lauantain alkuillassa harvalukuinen yleisö, josta merkittävä osa tuntui tietävän keskeiset virstanpylväät The 1975:n kolmelta studioalbumilta ja niitä edeltäneiltä ep:iltä.

Matty Healy marssi uuden albumin 1975-intron jälkeen lavalle ylisuuressa puvussa, tummat kiharat villisti joka suuntaan hakeutuen. Kaulukset olivat törkeän isot, kravatti reilusti löysätty.

Keikan avasi A Brief Inquiryn ensimmäinen single Give Yourself a Try. Napakan rumpukompin ja kulmikkaasti nitisevän kitarariffin kuljettama kappale käsittelee ikääntymisen herättämiä kysymyksiä siitä, mitä elämällä pitäisi tehdä.

Healy on 30-vuotias, joten kun hän laulaa löytäneensä harmaan hiuksen jointistaan, kyse on ehkä enemmän pelosta kuin realiteetista.

Pitchforkin haastattelussahttps://pitchfork.com/features/song-by-song/the-1975s-matty-healy-dissects-every-song-on-a-brief-inquiry-into-online-relationships/?fbclid=IwAR19E8EbtZhro9qFx-XeYx0JD2cU2NhzEvQMP1ueGfqmOjr_pDbLmhLVf-k Healy puhui siitä, kuinka onni ja täyttymys ovat ”aikuisuuteen” piirrettyjä maaleja, joita emme koskaan tunnu saavuttavan.

”Haluaisin jutella 40-vuotiaalle itselleni ja nähdä, mitä olen saavuttanut ja mitä tunnen… mutta tulen olemaan se sama neuroottinen ihminen, joka pyrkii varttumaan aikuiseksi”, Healy arvioi.

Kertosäkeen ”anna itsellesi mahdollisuus”-virkkeessä on sen verran rohkaiseva sävy, että kappaleen voi lukea toiveikkaaksi voimautuslauluksi: Sinäkin voit vaikuttaa asioihin, kuten nuoret ympäri maailmaa tuntuvat juuri nyt tekevän. Sinun ei tarvitse jämähtää nurkkaan nurisemaan ihan jamesmurphynahttps://www.youtube.com/watch?v=ZUjDMdSwefk.

En tiedä, meneekö kolmekymppinen, itsestään hyvin nuorena hyvin tietoisesti rock-tähden rakentanut Healy elämänohjeauktoriteetista ihan jokaiselle, mutta kun viesti on paketoitu näin taitavasti sävellettyihin popkappaleisiin, sitä on hyvin vaikea torjua.

Ja nuoremmalle yleisölle Healy tietenkin on jonkinmoinen auktoriteetti. Hän on kolmekymppisenä ehtinyt kokea paljon. Rakentaa uran, kirjoittaa hittejä, elää rocktähden elämää, käyttää kokaiinia, virua heroiiniriippuvuudessa ja lopulta päästä vieroitushoidon kautta kuiville.

Uudella levyllä hän puhuu riippuvuudestaan muun muassa kappaleissa It’s Not Living (If It’s Not With You) ja Surrounded by Heads and Bodies.

The 1975 on aikalailla täydellinen festariesiintyjä. Sillä on vyöllään nippu indiepiireissä melko tunnettuja hittejä, ja vieraammissakin kappaleissa on usein tarttuva melodia, jota on helppo tapailla. Ruisrockissa bändi jätti fiksusti soittamatta muun muassa yhtyeen edellisen I Like It When You Sleep, for You Are So Beautiful yet So Unaware of It -albumin (2016) post-rock-instrumentaalit.

Sen sijaan kuultiin 1975:n asteikolla kovin yksinkertainen poppikappale Tootimetootimetootime, joka käsittelee uskottomuutta tai sillä flirttailua sosiaalisen median aikana. Nerokkaan höpsössä kertosäkeessä lasketaan, kuinka monta kertaa kertoja on soittanut salaiselle ihastukselleen.

Parhaimmillaan kappaleet toimivat myös Troijan hevosina, jotka ovat päältä jotain koreaa, sisältä ihan muuta. Priimaesimerkki tästä on Love It If We Made It, yhtyeen neliminuuttinen kasarihenkisin diskoriffein svengaava suurteos, joka käsittelee rasismin, väkivallan, valeuutisten ja pakolaiskriisin kaltaisia kevyitä aiheita vimmalla ja välittömyydellä.

Säkeistöissä Healy laulaa totuudesta, joka on ”vain huhupuhetta”, muistaa yliannostukseen kuollutta Lil Peepiä https://www.hs.fi/haku/?query=lil+peepiaja siteeraa Yhdysvaltain presidenttiä, joka sanoi vuonna 2016 vuotaneella tv-nauhalla ”I moved on her like a bitch”.https://twitter.com/rupaul/status/932963299808837633

Säkeistöt päättyvät toteamaan ”Modernity has failed us”. Modernius on pettänyt meidät.

Healy on haastatteluissa sanonut herkutelleensa ajatuksella, että kappaletta, jossa siteerataan Yhdysvaltain istuvaa presidenttiä, täytyy ehkä sensuroida.

Ruisrockissa kappaleen taustalla pyörivät musiikkivideostakin tutut kuvat poliisiväkivallasta, Ku Klux Klanista ja sodasta.

Lopussa Healy kääntyi taputtamaan screeneille. Niillä näytettiin, kuinka lentokone iskeytyy WTC-torniin ja yhdysvaltalainen hävittäjä lähettää matkaan kosto-ohjuksen toisella puolen maailmaa.

Kaiken tuhon ja kurjuuden läpi leikkaa kirkkaan haikea kertosäe. I’d love it if we made it. Olisi ihanaa, jos selviäisimme tästä.

Toisin kuin U2:n kaltaiset maailmanpelastajat, Healy ei tarjoa ratkaisuja. Ja kuinka voisikaan? Hän on 30.

Tunnin mittaisen keikan muihin huippukohtiin lukeutuivat Yhdysvaltain aselakeja vastustava vimmainen autotune-eepos I Like America & America Likes Me, raikuvat aplodit saaneella saksofonisoololla ryyditetty She's American ja vilpittömyyden vaikeuksia sosiaalisen median aikakaudella ruotiva Sincerity is Scary, jonka Healy esitti musiikkivideosta tutussa hassussa kanipipossa ja savuke kädessä.

Healyn karisma nojaa viileään välinpitämättömyyteen ja itseironiaan. Viimeisenä kuullun The Soundin aikaan lavan näytöillä välkkyi kappaletta kommentoivia tekstejä. Yhdessä kysyttiin ”Onko tämä vitsi? Tekevätkö ihmiset todella yhä tällaista musiikkia?”, toisessa ladattiin: ”Epäuskottavaa emolyriikkaa.”

Keikan päätteeksi Healy sanoi mikrofoniin ”hyvät naiset ja herrat, antakaa aplodit lempiyhtyeelleni 1975:lle” ja poistui lavalta.

Mitä tästä kaikesta opimme? En tiedä. Mutta hauskaa oli.

Jos 1975 kiteytti esitykseensä tätä hetkeä, Ville Valo & Agents tarrasi kaksi tuntia myöhemmin kaksin käsin kiinni menneestä.

Rantalavan hämärtyvässä illassa nähtiin viime vuonna julkistetun kokoonpanon neljäs festarikeikka. Takana oli koko kevään kestänyt klubikiertue, joka vei yhtyeen muun muassa Himokselle, Leville ja neljä kertaa Tavastialle.

Helsingin Sanomien Vesa Sirén https://www.hs.fi/haku/?query=vesa+sirenkävi arvioimassa Himoksen konsertin. Jutun voit lukea täältä.https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000006021843.html

Ruisrockissa ei kuultu yllätyksiä. Toista iltaa armottomasti juhlineelle yleisölle soitettiin kaikki helmikuussa julkaistun albumin keskeiset kappaleet Ikkunaprinsessasta Paratiisiin. Jälkimmäinen ja keikalla viidentenä kuultu Tähdet, tähdet saivat haltioituneimman vastaanoton ja innostivat monet valssaamaan märällä rantahiekalla.

Muutama uimarikin nähtiin keikan alkupuolella. Päivä oli ollut perjantaita lämpimämpi. Loppupuolella meressä möllötti enää muutama paatti.

Ville Valo https://www.hs.fi/haku/?query=ville+valoei tietenkään ole Rauli ”Badding” Somerjokihttps://www.hs.fi/haku/?query=rauli+%E2%80%9Dbadding%E2%80%9D+somerjoki, mutta kauniisti hän lauloi. Valo on hieno tulkitsija, joka on malttanut riisua esiintymisestään maneerit minimiin ja keskittyä teksteihin. Kaikesta huokui ilo – tätä musiikkia Valo on aina rakastanut.

Esa Pulliaisen https://www.hs.fi/haku/?query=esa+pulliaisenjohtama, hurjalla ammattitaidolla soittanut Agents oli selvästi myös ylpeä solististaan. Pariin otteeseen Pulliainen kunnioitti Valoa osoittamalla tätä vähäeleisesti etusormellaan ja hymyilemällä maireasti yleisön suuntaan.

Valo vastasi suoremmin: ”Hyvä Agents!”

Helpoin paikka Rantalava ei yhtyeelle ollut. Rannassa oli silminnähden väljää, kun valtaosa kävijöistä keskittyi joko virvokkeisiin tai Niittylavalla musisoineeseen JVG:hen.

Sääli, sillä tällaisia artisteja Ruisrockissa ei oikein enää nähdä. Ville Valo & Agentsin tuotanto kurottaa ajallisesti paljon kauemmas kuin yhdenkään toisen Ruissi-esiintyjän. Badding, jonka demonauhasta parsittu Orpolapsi kiurun on kuin myöhässä luovutettu lahja suomalaiselle rockille, esiintyi kaikkien aikojen ensimmäisessä Ruisrockissa kesällä 1970.

Rockin, rauhan ja rakkauden kesä tuntui merenrannassa hetken läheisemmältä kuin kertaakaan aiemmin.

Harvoin ovat bändin jäsenten eri intressit näkyneet yhtä selvästi kuin Haloo Helsingin kohdalla.

Hulluuden Highwaylla (2017) ja Texas-ep:llä (2018) sekoiteltiin jännästi elektronista tanssimusiikkia ja perinteisempää suomirockia sekä countrya. Jälkimmäisen Kid Rock https://www.hs.fi/haku/?query=kid+rock-henkiselssä nimikappaleessa vieraili JVG.

Bändi jäi viime vuonna tauolle ja soitti yhden viimeisistä keikoistaan hetkeen Ruisrockin Niittylavalla. Show oli komea.https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005748313.html

Lauantaina bändin jäsenet palasivat festivaalille uusilla projekteillaan. Kitaristit Jere Marttila https://www.hs.fi/haku/?query=jere+marttilaja Leo Hakanen https://www.hs.fi/haku/?query=leo+hakanenlämmittelivät alkuillasta teltassa Stereo-kokoonpanollaan, solisti Elisa Tiilikainen https://www.hs.fi/haku/?query=elisa+tiilikainenesiintyi samalla lavalla myöhemmin nimellä Ellips.

Tiilikainen on emobändistään irtauduttuaan sukeltanut suoraan suomalaisen rockin ja progen syvään päähän. Levyllä ja keikalla kuullaan Kingston Wall -rumpali Sami Kuoppamäkeä https://www.hs.fi/haku/?query=sami+kuoppamakeaja kitaristi Timo Kämäräistähttps://www.hs.fi/haku/?query=timo+kamaraista, joka on soittanut muun muassa Ismo Alangon https://www.hs.fi/haku/?query=ismo+alangonja Olavi Uusivirran https://www.hs.fi/haku/?query=olavi+uusivirranyhtyeissä.

Esikoislevy Yhden naisen hautajaiset sai suomalaisessa mediassa lämpimän vastaanoton. Helsingin Sanomissa Arttu Seppänen https://www.hs.fi/haku/?query=arttu+seppanenantoi ”kolme tähteä biiseille, neljä tähteä estetiikalle”.https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000006064250.html

Kuuntelumäärissä suosio on ollut vaatimatonta. Vaikuttava esikoissingle Maailma on rikki on rikkonut Spotifyssa miljoonan kuuntelun rajan ja soinut myös radiossa, muut huitelevat joissain kymmenissä tai sadoissa tuhansissa kuunteluissa.

Ruisrockissa yleisön koko jäi murto-osaan siitä, mitä Haloo Helsinki keräsi vuotta aiemmin.

On vaikea sanoa, haittasiko se yhtyettä. ”Psykedeelisen” Ellips-logon dominoimalla lavalla istuttiin varjoissa aurinkolasit päässä, tiluteltiin kitaraa ja soitettiin nokkahuiluja. Sain yhtyeestä ehkä vähän tärkeilevän vaikutelman, mutta selvää oli myös, että he esittivät itselleen rakasta musiikkia.

Tiilikaiselle täytyy nostaa hattua rohkeudesta, vaikka olen varma, että hänen toiveissaan oli tuoda proge valtavirtaan saakka. Niin ei näytä ainakaan vielä tapahtuneen.

Jos Ellipsin retroprogesta on vähän vaikea saada otetta, Stereo edusti aivan toista ääripäätä. Marttilan ja Hakasen dj-kaksikko soittaa valtavirtaista tanssimusiikkia. Kappaleissa vierailee Teflon Brothersin, Ettanhttps://www.hs.fi/haku/?query=ettan ja Michael Monroen https://www.hs.fi/haku/?query=michael+monroenkaltaisia nimekkäitä artisteja.

Haastatteluissa kaksikko on sanonut nähneensä Suomessa loven Chainsmokersin tai David Guettan https://www.hs.fi/haku/?query=david+guettantyyppiselle esiintyjälle.

Livenä bändi soitti ehtaa edm-poppia, jonka raisuimmat biitit toivat mieleen Skrillexinhttps://www.hs.fi/haku/?query=skrillexin ja kaikki hänen vanavedessään tulleet apinoijat, jotka vastasivat siitä, miltä maailma kuulosti vuodet 2012–14. Lajityyppiä on kutsuttu ivallisesti myös brostepiksi.

Väliin samplattiin koko kansan suosikkeja. Zen Cafén Olet todella kaunis ja Sanninhttps://www.hs.fi/haku/?query=sannin Pornoo olivat molemmat ilmeisiä yhteislaulunumeroita.

Livekitaristi tarttui milloin The White Stripesin Seven Nation Armyn, milloin Nirvanan Smells Like Teen Spiritin riffiin. Jälkimmäisen päälle laulettiin Apulannan Piiskaa-biisin kertosäe.

Härskiä? Mautonta? Todellakin. Mutta myös harmillisen yllätyksetöntä.

Marttila ja Hakanen tukeutuivat lavalla ilmeisimpiin temppuihin. Kappaleissa riitti droppeja, tutusta biisimelodiasta hypättiin seuraavaan kiireellä. Välinumero, jossa yleisö pannaan ensin kyykkyyn ja sitten pomppimaan, toistettiin peräti kahdesti.

”Edessäkin! On paljon coolimpaa olla kyykyssä!”, huusi Stereon toinen puolisko.

”Hyvän näköstä swägii tänään päällä jengillä”, huusi toinen ennen kuin Tippa-T:nhttps://www.hs.fi/haku/?query=tippa-t:n Mehu pärähti soimaan.

Viimeisenä kuultiin Vuosien päästä, jossa räppää Marttilan ja Hakasen lisäksi kovaa nousua tekevä Etta. Kappale on viidellä miljoonalla Spotify-kuuntelullaan toistaiseksi Stereon ainut ehta hitti.

Yleisömäärissä Stereo otti niskalenkin Ellipsistä, mutta musiikillisesti voittaja on toistaiseksi Elisa Tiilikainen. Haloo Helsingin tauko jatkuu vuoteen 2021, joten molemmilla on hyvin aikaa löytää oma paikkansa Suomen popkentällä.