Kulttuuri    |   Teatteriarvostelu

Ylioppilasteatterin esitys kantaa huolta ilmastosta ja ivaa sitä, miten luonnosta puhutaan talouden kielellä, mutta on siinä toivoakin

Ylioppilasteatterin kansallinen metsästrategia 2025, kantaesitys Mustikkamaan kesäteatterissa. Ohjaus ja käsikirjoitus Hannes Mikkelsson, dramaturginen apu Ronja Louhivuori, lavastus Oona Laitinen, Felix Siivonen ja Hannes Aleksi Hyvönen, sävellys ja äänisuunnittelu Tony Sikström, koreografia Emma Mattila, hirsitaideteokset ja hirsityönopetus Hannes Aleksi Hyvönen, pukusuunnittelu Lotte Laitinen. Näyttämöllä Elias Almenoksa, Youssef Asad Alkhatib, Miina Hallikainen, Mette Heinikainen, Henriikka Heiskanen, Li Krook, Alexandra Oupornikova, Jalmari Pajunen, Julia Pakkanen sekä Kheba Touray. ★★★

Ylioppilasteatterin Mustikkamaan kesän produktio on saanut korskeasti nimekseen Ylioppilasteatterin kansallinen metsästrategia 2025.

Nimi viittaa Juha Sipilän hallituksen periaatepäätökseen vuodelta 2015, jossa linjataan Suomen metsien käytön suuntaviivoja tulevaisuudessa.

Ilmastoaiheet Ylioppilasteatteriin tuoneen johtajakaksikon, sisarusten Anni ja Hannes Mikkelssonin aikakausi jatkuu nyt Hannes Mikkelssonin kirjoittamalla näytelmällä.

Mikkelsson on hakenut materiaalia esitykseen sekä tutkimalla metsäpolitiikkaa että hakemalla oppia Valtimolla sijaitsevalta, omavaraisen elämäntapaan kouluttavalta Omavara-opistoltakin.

Mikkelsson haluaa selvästi esitellä näyttämön toiminnan, ei pelkän puheen paikkana. Siksi myös kesän esityksessä teatteriseurue muuttaa metsään.

Ylioppilasteatterin kansallinen metsästrategia 2025 ei toki julista omaa kestävää metsienkäytön strategiaansa, vaan kysyy vilpittömästi muutoksen mahdollisuutta ilmastoahdistuksen kyllästämässä ajassa. Esitys vaikuttaa hyvin henkilökohtaiselta.

Näkökulma perkaa aihetta juurista latvaan, metsienkäytön historiasta henkilökohtaiseen metsäsuhteeseen, mutta ei pyrikään antamaan vastauksia tai vaihtoehtoja.

Esityksessä metsä on sekä aihe, henkilögalleria ja aikaperspektiivi että konkreettinen tapahtumapaikka ja emo­tionaalinen suodatin.

Mustikkamaan metsikköön levittäytyvä näyttämö on saanut varsin vaikuttavan lavastuksen. Hirsitaiteilija Hannes Aleksi Hyvönen on veistänyt metsään kalpeita keloja muistuttavia puuveistoksia sekä hirsirakennelman.

Erityismaininta myös Tony Sikströmin hienolle äänimaailmalle ja musiikille, joka jää korviin soimaan.

Laulujen harjoitusta olisi kenties vielä voinut jatkaa. Ehkä ­YT:läisten äänet avautuvat esityskauden edetessä.

Esityksen dramaturgisessa kehyksessä joukko ilmastoahdistuksesta ja paniikkihäiriöistä kärsiviä ylioppilasteatterilaisia valmistelee Suomen metsien käytön historiaa käsittelevää esitystä.

Hilpeyttä herättävän Metsä­tragedia-esityksen harjoitukset sisältävät pikakelauksen metsienkäytön historiaan kaskikulttuurista sahoihin ja tervahautoihin. Jonkinlaiseen transsiin vaipuva, pölkkyjä rummuttava teatteriseurue hokee myös poimintoja kansallisesta metsästrate­giasta 2025.

Sen jargoni kiihtyy korvissa hurjaksi talouskasvun ylistyslauluksi: ”Ilmastonmuutos kiihdyttää puuston kasvua ja kasvun mukana kasvavat hakkuumahdollisuudet”.

Esitys onnistuu ivailemaan nautittavasti tavalle puhua luonnonvaroista talouden kielellä. Siinä mustikatkin ovat ”ekosysteemipalvelu”.

Vakavamman sävyn saava jälkipuolisko tutkii henkilökohtaisia valintoja ruohonjuuritasolla. Mitä mahdollisuuksia on uudella omavaraisella elämäntavalla, joka on talouskasvun tavoin riippuvainen puusta?

Toinen osa menettää hieman intensiteettiään keskittyessään ylioppilasteatterilaisten henkilösuhteisiin. Näistä juurakoista olisi ehkä voinut karsia kaksi- ja puolituntisesta esityksestä.

Esityksen emotionaalisessa keskiössä ovat sympaattinen, paniikkihäiriöistä kärsivä Haapa (Youssef Asad Alkatib) ja muutoksen primus motorina toimiva Koivu (Alexandra Ouporni­kova).

Muutos ei ole helppo, mutta lopussa on kuitenkin nuorista paistava toivo.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää



    HS:n kommentointien äänestäminen on muuttunut: nyt vain kirjautuneet käyttäjät voivat antaa kommentille hyvin argumentoitu -äänen.
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Huippututkija keräsi mainetta ja hänestä tehtiin jopa Barbie, kunnes joku keksi käydä läpi ansio­luetteloa

    2. 2

      Raittiiden opiskelijoiden määrä kasvaa: Tilastot näyttävät, minkä alan opiskelijat juovat eniten ja minkä vähiten

    3. 3

      Sänkyyn kelpaa kuka vain, mutta puolisoksi mies haluaa terävän naisen – Laaja tiede­artikkeli kertoo, mikä on älyn merkitys parin­muodostuksessa

      Tilaajille
    4. 4

      Long Play: Aalto-yliopiston muotilinjan henkilökunta kritisoinut opiskelijoita sosiaalisessa mediassa

    5. 5

      Äiti teki Aada Hämäläisestä vahingossa someilmiön, ja pian harrastajapiirtäjälle sateli kymmeniä työtarjouksia – Jotkut kuitenkin yllättyivät, paljonko viikkojen työ maksaa

    6. 6

      Jyrki Kataiselle Sitran johtopaikan hävinnyt Markku Wilenius purkaa tuntojaan Kalevassa: ”En tiedä kenellä olisi enemmän natsoja hommaan kuin minulla”

    7. 7

      Korealaistutkija innostui suomen kielen sanoista, jotka kuulostavat kuvaamiltaan asioilta – murteista löytyi yli sata viinaryyppyä merkitsevää substantiivia

    8. 8

      Ufoturisteja ilmestyi autiomaahan, ja internet seurasi ”rynnäkköä Area 51:een” kaikkialla somessa ja lukuisissa striimeissä

    9. 9

      Postimees-lehden päätoimittajan käyttämä natsiviittaus kuohuttaa Virossa

    10. 10

      Naapuri paljasti aiemman asukkaan omin päin teettämän kylpyhuoneremontin – Voiko asunnon ostaja joutua vastuuseen amatööriasentajan virityksistä?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sänkyyn kelpaa kuka vain, mutta puolisoksi mies haluaa terävän naisen – Laaja tiede­artikkeli kertoo, mikä on älyn merkitys parin­muodostuksessa

      Tilaajille
    2. 2

      Huippututkija keräsi mainetta ja hänestä tehtiin jopa Barbie, kunnes joku keksi käydä läpi ansio­luetteloa

    3. 3

      Tervetuloa 1970-luvulle: Vantaalla on autokorjaamo, jota on vaikea uskoa todeksi merkkikorjaamojen aikakautena

    4. 4

      Gravity-elokuvan virhe onkin tahallinen ja vitsi

    5. 5

      Kriitikkona ei voi toimia, jos ei tykkää mistään, sanoi Helena Ylänen – HS julkaisee seitsemän kirjoitusta legendaarisen elokuvatoimittajan kaikkien aikojen parhaista elokuvista

      Tilaajille
    6. 6

      Äiti teki Aada Hämäläisestä vahingossa someilmiön, ja pian harrastajapiirtäjälle sateli kymmeniä työtarjouksia – Jotkut kuitenkin yllättyivät, paljonko viikkojen työ maksaa

    7. 7

      Fanit siirtelivät ”paikallisia spurguja” pommin tieltä, kun 15-vuotias Teemu Pukki kirmasi kentälle – HS löysi historiallisen kuvan supertähden debyyttiottelusta

      Tilaajille
    8. 8

      Miesten epäillään raiskanneen lapsia ja kuvanneen tekoja suorana verkkoon, poikkeuksellisista epäilyistä nostettiin syytteitä

    9. 9

      Naapuri paljasti aiemman asukkaan omin päin teettämän kylpyhuoneremontin – Voiko asunnon ostaja joutua vastuuseen amatööriasentajan virityksistä?

    10. 10

      Google laajentaa Haminan datakeskusta ja investoi kahteen uuteen tuulivoimahankkeeseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sadattuhannet kodit uhkaavat menettää arvonsa – Suomeen on kehittynyt kahdet asunto­markkinat, ja asian­tuntijan mukaan enää kolme aluetta on turvassa

      Tilaajille
    2. 2

      Ihmisen ei kuulu olla väsynyt – Uni­lääkärin mukaan moni uneton tekee illalla saman virheen

      Tilaajille
    3. 3

      Suomalaiset saavat liian vähän folaattia, vaikka se saattaa torjua Alzheimerin tautia ja masennusta – Nämä ovat tärkeimmät folaatin lähteet

    4. 4

      Miljonääri liittyi perus­suomalaisiin Jussi Halla-ahon perässä, ja nyt ”Tampereen Trump” ilmentää puolueen muutosta

    5. 5

      Suomalaistutkimus: Masennuslääke vaikuttaa ihmisen elämään arvaamattomammin kuin tähän asti on ymmärretty

      Tilaajille
    6. 6

      Hyvätuloiset ystävättäreni asuvat kaupungin vuokra-asunnoissa puoli-ilmaiseksi

    7. 7

      Neljä vuotta sitten Vantaan Kivistö herätti innostusta: tuhansittain asuntoja ja Redin kokoinen kauppa­keskus – Vaan miten kävi?

      Tilaajille
    8. 8

      Toimittaja Sanna Ukkola ilmoitti irtisanoutuvansa Ylestä, jatkaa kuitenkin juontajana vuoden loppuun asti: ”On tiettyjä asioita, jotka ovat kumuloituneet”

    9. 9

      Juutalaisvainoista kertova elokuva järkytti festivaalikatsojia, kymmeniä ihmisiä käveli ulos kesken näytöksen

    10. 10

      ”Pirtua suoneen”, ”verinäyte krapulassa” – lääkäriopiskelijoiden alkoholikeskeinen bilekulttuuri yllätti uuden opiskelijan

    11. Näytä lisää