Aivot narikkaan ja poliittinen korrektius pois päältä: Kahdeksankymmentä vuotta sitten luodut hahmot Conan ja Cthulhu elävät yhä kirjoissa

Novellit

August Derleth: Cthulhun jäljet (The Trail of Cthulhu). Suom. Markus Harju. Vaskikirjat. 248 s.

Robert E. Howard: Conan ja merirosvot. Suom. Tuomas Kilpi. Oppian. 220 s.

Lihaksikkaita miekkasankareita, neitoja hädässä, muinaisia lonkerohirviöitä ja roppakaupalla seikkailua. Näistä ­aineksista oli rakennettu sotien välisen ajan amerikkalainen pulp-kauhufantasia. Hämmästyttävästi se elää yhä 2020-luvun korvillakin.

Yli kahdeksankymmenen vuoden takaisiin klassikoihin palaaminen vaatii nykylukijalta myötämielisyyttä. Aivot pitää laittaa narikkaan ja poliittinen korrektius vaimentaa hetkeksi.

Parhaimmillaan palkkioksi saa ripauksen alkuperäistä ihmeen tuntua.

Kauhu­fantasian klassikot H. P. Lovecraft https://www.hs.fi/haku/?query=h.%E2%80%89p.+lovecraft(1890–1937) ja Robert E. Howard https://www.hs.fi/haku/?query=robert+e.%E2%80%89howard (1906–1936) olivat pulp-kirjoittajia, jotka tienasivat kapean leipänsä kirjoittamalla lukemistolehtiin.

Conan ja meri­rosvot -kokoelma sisältää viisi aiemmin suomen­tamatonta tarinaa, joissa seikkailee Howardin tunnetuin luomus, Conan-barbaari. Conan on pohjoisista maista kotoisin oleva soturi, joka luottaa voimiinsa ja yksinkertaiseen maailmankuvaansa kohdatessaan sivistyneempien maiden kieroja ja pelottavia asioita.

Täysin ennen suomentamatonta Conan ja merirosvot -kokoelman sisältö ei ole, sillä kirjan aloittava Rautapaholainen ilmestyi takavuosina Tähtivaeltajassa.

Tarina on kokoelman parhaita. Conan huijataan etsimään karannutta orjatarta saarelle, jossa ikivanha kirous on juuri rauennut. Salaperäinen Rautapaholainen on noussut ikuisesta unestaan ja palauttanut taikuudella muinaisen kotikaupunkinsa raunioista takaisin elämään.

Conan-tarinoiden parhaita piirteitä on ihmeen tuntu. Koko Conanin oma maailma sijoittuu kauas jääkausien taakse, kuvitteelliseen hyborialaiseen ­aikaan.

Toinen tarinoiden vilpittömän viihdyttävä piirre on barbaarin tapa ratkaista hieman visaisempiakin ongelmia raa’alla väkivallalla – ja tästä seuraava mutkaton elämänfilosofia.

Conan ja merirosvot ei valitettavasti tarjoile meille parasta Conania, sillä muhevimmat tarinat on jo saatu suomeksi.

Kirjailija August Derleth https://www.hs.fi/haku/?query=august+derleth(1909–1971) oli H. P. Love­craftin ystävä ja työn jatkaja.

Lovecraftin tuotanto koostuu pääosin novelleista, joista parhaimmissa hän hahmotteli Cthulhu-mythokseksi kutsuttua fiktiivista mytologiaa. Sen keskeisiä hahmoja olivat Suuriksi Muinaisiksi kutsutut jumaluudet, jotka hallitsivat maapalloa ennen ihmistä.

Suurista Muinai­sista tunnetuin on Cthulhu, jonka ulko­näköä kuvataan ihmisen, mustekalan ja lohikäärmeen sekoitukseksi.

Tarinoissa Suuret Muinaiset tekevät paluuta tavalla tai toisella ja tuovat mukanaan filosofejakin kiehtoneen lovecraftilaisen kosmisen kauhun. Se korostaa ihmisen pienuutta ja avuttomuutta maailmankaikkeuden pahuuden ja valtavuuden edessä.

Lovecraftin jälkeen Cthulhu-mythosta ovat hyödyntäneet lukemattomat muutkin kirjailijat, myös meillä Suomessa.

Yhdysvaltalainen August Derleth oli varhaisimpia ja vaikutusvaltaisimpia Cthulho-mythoksen kehittäjiä, ja Cthulhun jäljet sisältää viisi Derlethin Cthulhu-novellia.

Toisiinsa liittyvien tarinoiden keskushenkilönä on salaperäinen professori Laban Shrewsbury. Aloitusnovellissa Talo Curwen Streetillä tämä värvää tarinan kertojan, nuoren Andrew Phelanin sihteerikseen.

Varsin pian Phelan on tempautunut mukaan Shrewsburyn suureen tehtävään. Professori pyrkii tuhoamaan maailman syrjäkulmilla sijaitsevia paikkoja, joiden kautta Suuri Cthulhu voisi palata jälleen maan pinnalle.

Loput novellit toistavat ensimmäisen perusrakennetta: nuori mies kietoutuu mukaan professorin tehtävään, joka vie hänet esimerkiksi Arabian aavikolla sijaitsevaan Nimettömään kaupunkiin tai Mustalle saarelle keskelle Tyyntä valtamerta.

Aikanaan harvakseltaan ilmestyneiden novellien samankaltaiset tarinat tuskin häiritsivät. Peräkkäin luettuna toistuvat juonikuviot ja Suurten Muinaisten luettelot alkavat maistua puulta, vaikka niistä Lovecraftin mytologian rakastajana haluaisikin vaikuttua.

August Derleth teki H. P. Lovecraftin Cthulhu-mytologialle hieman saman kuin Don Rosahttps://www.hs.fi/haku/?query=don+rosa teki Carl Barksin https://www.hs.fi/haku/?query=carl+barksinankoille: virtaviivaisti ja kanonisoi Cthulhun. Siitä tuli selvemmin ymmärrettävä, mutta samalla osa sen alkuperäisestä kauhistuttavuudesta katosi. Lovecraftilainen tunne hyytävästä tuonpuoleisuudesta ja ihmisjärjen ylittävästä vieraudesta jää puuttumaan.

Viimeisessä tarinassa Cthulhun kimppuun käydään ydinaseella. Spoilaamatta voi sanoa, että tämä tuskin nujertaa Suurta Muinaista. Mutta ydinaseen käyttö kertoo, että jotain on jo tuhoutunut.