Kulttuuri    |   Kirja-arvostelu

Entinen diplomaatti väittää, että presidentti Koivisto oli Neuvostoliiton marionetti, joka esti Karjalan palauttamisen

Todisteeksi Jukka Seppinen tarjoaa hataria mielikuvia, satunnaisia arkistolöytöjä ja hämmentäviä tulkintoja.

Tietokirja

Jukka Seppinen: Kun presidentti Koivisto esti Karjalan palauttamisen. Minerva. 316 s.

Kirjan kirjoittaja määrittelee teoksensa tutki­mukseksi, mutta osuvampi luonnehdinta voisi olla muistelma- tai hyvityskirja, jonka minäkeskeistä todistusvoimaa on tehostettu historiatieteellisellä koristelulla.

Teoksen päähenkilö on Karjala-aktivisti Jukka Seppinen, joka haluaa palauttaa luovutetut alueet Suomelle. Kerronta kiertyy hänen kohdalleen osuneiden todellisten ja luuloteltujen vääryyksien ympärille.

Seppinen (s. 1945) toimi 1970- ja 80-luvuilla ulkoministeriössä diplomaattina, jota useat ”äärivasemmistososiaalidemokraattiset”, ”pasifistiradikaalit” ja muut ”Neuvostoliitto-uskoiset” kollegat hänen mukaansa kohtelivat kaltoin.

Kirjassaan entinen diplomaatti todistelee salaliittoteoriaa, joka on kuultu ennenkin: kun Seppinen ei suostunut tekemään yhteistyötä Neuvostoliiton turvallisuus- ja tiedustelupalvelu KGB:n kanssa, se kosti suomalaisten kätyriensä avulla ja katkaisi diplomaatin virkatien.

Ulkoministeriö muuttui 1980-luvun mittaan ”KGB:n käskyläisten suojatyöpaikaksi”, jossa kaikki riippui KGB:n antamista ”sertifikaateista”. Seppinen osoittaa syyttävän sormensa erityisesti yhteen mieheen, Mauno Koivistoon.

Vastavalittuna presidenttinä Koivisto lietsoi ulkopoliittista moraalittomuutta ja rappiohenkeä rakentaessaan ja tiivistäessään yhteyksiään Tehtaankadulle ja Moskovaan. Seppinen uskoo aivan vakavissaan, että Koiviston johdolla isänmaa oli matkalla punatautiseksi kaalimaaksi ja Neuvostoliiton tasavallaksi.

Kekkosen aikana kaikki oli ollut paremmin, suoraselkäisemmin.

Pakkomielteenomaista Koivisto-vihaa tihkuvaa kirjaa on vaikea ottaa tosissaan.

Lukija saa kuulla kerta kerran perään, ettei Koivisto turkulaisena nurkkapatrioottina ja aloitekyvyttömänä velttoilijana ”seissyt omilla jaloillaan” vaan ”noudatti KGB:n pienintäkin inahdusta”. Hän oli ”Neuvostoliiton marionetti” ja ”umpisokea vasalli”, joka otti nöyrästi tehtäviä KGB:ltä.

Seppinen selittää agenttiteorialla sen, ettei Suomi saanut Karjalaa ja muita menetettyjä alueita takaisin 1980-luvun lopun ja 1990-luvun alun mittaan. Historiallinen tilaisuus lipesi käsistä, koska Koivisto oli KGB:n taskussa.

”Iin suuren piirin” entiseksi nimismieheksi esittäytyvä Seppinen vetoaa useasti lakiin.

Tästä tulkinnallisesta vinkkelistä hän jakaa surutta tuomioita ja kieltäytyy käsittämästä, että Koiviston ja muiden hänen inhokkiensa asenteille ja poliittisille valinnoille voisi olla monivivahteisia, reaalipoliittisia selityksiä.

Jokainen Fingerpori-sarjakuvaa lukenut muistaa lehtimiehen hahmon. Jos vaikkapa kaupunginjohtaja lausuu kielikuvan tai muun sukkeluuden, lehtimies tulkitsee sanoja kirjaimellisesti ja tekee niistä jymyuutisen.

Ironian hienouksia, metaforia ja diplomatian viekasta kieltä Ilta-Fingerin toimittaja ei ymmärrä laisinkaan.

Seppisen myllyssä johtopäätökset rakentuvat hieman samaan tapaan. Monet Koiviston Karjala-aiheiset lausunnot, sutkautukset ja pohdiskelut muuttuvat irvikuvikseen. Niistä tulee ”rikollisia” ja ”merkillisiä pelejä”.

Historiassa saa – ja pitääkin – esittää kovia väitteitä, mutta niiden tulee seistä tukevalla pohjalla ja logiikan olla pitävää.

Jos ja kun näin ei ole, jäljelle ei jää mitään todistusvoimaista. Tästä Seppisen kirja on valitettava esimerkki.

Tulkinnallisia ongelmia on mahdotonta erottaa siitä, että teos on pullollaan huolimattomuusvirheitä, toistoa ja suoranaista jankutusta. Kustantamossa on joko torkuttu tai oltu täysin välinpitämättömiä.

Harmillisinta on ehkä kuitenkin se, että kirja sohii aihetta, joka ansaitsisi tieteelliset kriteerit täyttävän tutkimuksen. Toivottavasti tietokirjailijana tuotteliaan Seppisen teos kirittää jonkun tutkijan sellaisen tekemiseen.

Arvion kirjoittaja on historiantutkija Helsingin yliopistossa.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Harri Virtasen elämä särkyi, kun äiti pysäytti auton keskellä metsätietä: vasta aikuisena Virtanen toipui, ja nyt hän auttaa myös toisia pois trauman kierteestä

      Tilaajille
    2. 2

      Perheenisä Kim Holvialan silmien alla liikkui vuosia huumeita – Nyt hän kertoo, miten Tor-verkon pimeä huumekauppa toimii

      Tilaajille
    3. 3

      ”Merkittävin päätös, minkä Kone on koskaan tehnyt” – Suomalaisella hissijätillä on edessään valtava valinta, joka ei ole vain yhtiön omissa käsissä

    4. 4

      Yhdysvaltain edustajainhuone vaatii selvitystä siitä, onko punkkien kantaman borrelioosin leviämisen syynä Pentagonin bioaseohjelma

    5. 5

      Bloggari Maria Nordin aiheutti sukupuoliristiriitaa käsittelevällä Pride-päivityksellään somemyrskyn, soitimme riidan osapuolille

    6. 6

      67 kylmän sodan ydinpommia jätti jälkensä: Marshallinsaarilla säteilee paikoin voimakkaammin kuin Tšernobylin alueella

    7. 7

      Pyöräilijöiden suosima Pohjoisbaana kärsi vauriosta heti ensimmäisenä talvenaan: nyt uudehkon pyörätien kunto on paikoitellen karmea

    8. 8

      Rankan treenin jälkeen seuraava tunti on palautumisen kannalta tärkein, ja silloin kylmästä suihkusta voi olla haittaa

    9. 9

      Mitä jos kahdeksan­vuotiailla olisi äänioikeus tai valtio myisi kaikki talousmetsänsä? HS pyysi asiantuntijoita pohtimaan kahdeksaa tulevaisuudenkuvaa Suomesta

    10. 10

      Helsinkiläiset elävät jatkuvan melun keskellä: HS selvitti, millaisia vaikutuksia äänisaasteella on ihmiselle

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harri Virtasen elämä särkyi, kun äiti pysäytti auton keskellä metsätietä: vasta aikuisena Virtanen toipui, ja nyt hän auttaa myös toisia pois trauman kierteestä

      Tilaajille
    2. 2

      Bloggari Maria Nordin aiheutti sukupuoliristiriitaa käsittelevällä Pride-päivityksellään somemyrskyn, soitimme riidan osapuolille

    3. 3

      Kaiken nähnyt kaupunkitutkija jättää Helsingin yliopiston ja sanoo viimeisen sanansa: Helsinki ei ole vieläkään oikea kaupunki

    4. 4

      VR vaihtoi kesäkuussa siivousyhtiötä, nyt likaiset junat ihmetyttävät niin matkustajia kuin henkilökuntaakin

    5. 5

      Pahan olon tunnustaminen ihmissuhteessa on hyvä merkki

    6. 6

      Brittilehti The Guardian lyttää tylyin sanakääntein suomalaisten rakastaman Helene Schjerfbeckin näyttelyn: ”Kylmä suihku kakkoslaatuista taidetta”

    7. 7

      Kaksi olutta päivässä nostaa painoa jopa pari kiloa kuukaudessa

      Tilaajille
    8. 8

      Venäjä-trollien vainoama Ylen toimittaja Jessikka Aro oli Yhdys­valtain alahuoneen kuultavana Venäjän informaatio­sodasta

    9. 9

      Yhdysvaltain edustajainhuone vaatii selvitystä siitä, onko punkkien kantaman borrelioosin leviämisen syynä Pentagonin bioaseohjelma

    10. 10

      HS selvitti Rinteen hallituksen avustajien taustat: Tässä ovat hallituksen näkymättömät vallankäyttäjät

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Parisuhde etenee kolmessa vaiheessa ja yhdessä niistä on suurin riski erota – ongelmia voi ehkäistä, kun tekee muutaman asian ajoissa

      Tilaajille
    2. 2

      Synkkä puhelu sai päivystäjän itkemään kesken hätäpuhelun: Saana Välimaa kertoo vaativasta mutta kiittämättömästä työstä luolassa Uudellamaalla

      Tilaajille
    3. 3

      Tunteiden välttely voi johtaa elämään, jota ei halua elää – Psykologi Arto Pietikäisellä on siihen ratkaisu, jota moni ei halua kuulla

      Tilaajille
    4. 4

      VR vaihtoi kesäkuussa siivousyhtiötä, nyt likaiset junat ihmetyttävät niin matkustajia kuin henkilökuntaakin

    5. 5

      Harri Virtasen elämä särkyi, kun äiti pysäytti auton keskellä metsätietä: vasta aikuisena Virtanen toipui, ja nyt hän auttaa myös toisia pois trauman kierteestä

      Tilaajille
    6. 6

      Kotona ei ole vessaa eikä jääkaappia – Tiina Malinen muutti itse rakentamaansa minivaunuun vuonna 2016 ja on pärjännyt vähemmällä kuin luuli    

    7. 7

      Töölönlahdelle rakennettiin kymmenen jalkapallokentän kokoinen puisto, jossa ei viihdy oikein kukaan

    8. 8

      Töölöläinen Liisa Eskelinen etsii Facebookissa kumppania pitkän kriteerilistan avulla: lapseton, äänestänyt kaikissa vaaleissa ja prioriteettina yhteinen aika

    9. 9

      Tässä yksinkertainen ohje, jonka avulla jokainen voi laihtua pysyvästi 5–10 kiloa

    10. 10

      Finnair oli jättää yksin matkustavan nuoren ulos koneesta ylivarauksen takia – Lentoyhtiö kertoo, miten ylivaraustilanteet ratkaistaan

    11. Näytä lisää